Se stressi! Välillä se sitten loppuu ja alkaa taas, aina uudestaan ja uudestaan. Välillä olen iloinen 1 minuutin päivästä ja ajattelen, että elämä on ihanaa ja täys mahdollisuuksia, voin tehdä ihan mitä vaan kivaa ja olla kavereiden kanssa... Välillä taas saatan olla vaikka koko viikon ihan hyvällä päällä! Mutta kuitenkin aina se stressi ja paha olo iskee!
Siihen on niin monta syytä. Yritän aina ratkoa mun ongelmiani ja kirjoitan paperille joka päivä ongelmistani. Haluaisin tietää syyn tähän!
Pääsyy on varmaan minä itse jos olen stressaantunut tai masentunut. Ja luulen että olen masentunut siksi, koska mulla on hirveät sosiaaliset pelot. En ole nykyään enää ikinä kavereiden kanssa, koska mokaan aina ja nolostun, se ei tunnu kivalta kun kaikki katsoo muo ja yritän siinä naama punaisena selittää jotain! Siitä seuraa aina huono olo, että taas meni överiksi! Parempi mun on olla yksin. En voi katsoa kaveria kunnolla silmiin, kun puhun menen tosi vaikeaksi ja huuli alkaa vipattaa.
Tahtoisin olla kaverien kanssa, lähteä reissuihin mukaan ja pitää hauskaa! Nauttia ja huomata että elämä on kivaa. Mutta tämä rajottaa niin mun elämää. Siksi yritän etsiä lohtua ja hyvää oloa muista asioista, esim. syömällä runsaasti, päivän aikana ei ole mitään muuta tekemistä kun syöminen. Olen myös alkanut polttamaan tupakkaa välillä ja käyttämään nuuskaa, niistä tulee parempi olo, kuten myös alkoholista.
Olen hiljainen, enkä voi näyttää tunteitani. Vanhempieni kanssa riitelen koko ajan, joka tuo vielä pahempaa oloa.
osa syytä ovat varmaan myös vanhempani. He ovat tosi huolehtivaisia ja hyvät vanhemmat. Mutta se ei tarkoita että he oikealla tavalla olisivat mut kasvattaneet ja tekisivät kaiken oikein! kun he mulle opettaa jotain, kummatki kertovat asian eritavalla ja alkavat riitelemään kumpi on oikeassa. Isä on pahin huutaja ja haukkuu äitiä ja toisten päin, vaan vähän lievemmin.
Olen kuunnellut pienestä pitäen huutoa, haukkumista ja kiroilua. Sitten mun vanhemmat vielä kehtaakin haukkua muo raivohulluksi, että mä en osaa puhua asioita!
Tiedän että välillä voisin ottaa iisimmin, mutta mä olen oikeasti vähän raivohullu! menetän hermot heti! Siks haluan lääkäriin! Vanhempani sanoo aina muo tyhmäksi, mä en muka tiedä mitään ja mun aivoissa on vikaa ja mut on keitetty pienenä kuulemma myrkyssä! Muo tukistettiin, vedettiin korvasta, lyötiin remmillä ja annettiin paljaalle perseelle piiskaa. (no toi on ehkä ihan normaalia). Vanhempani ei osannut näköjään hoitaa asioita rauhallisesti, vaan juoksin aina pakoon ja pelkäsin heitä ku huusivat niin lujaa ja lähti jahtaamaan remmin kanssa.
Aina kuulen että mä olen niin kauhea lapsi, koska mut on lellitty pilalle, en osaa itse tehdä mitään! Mutta onko se mun vika, että pienenä äiti teki kaiken mun puolesta?
Koko ajan mun elämän aikan vanhemmil on ollu stressii ja laskuja tulee niin paljon ja on niin vaikeeta! Tää hima on niin hirveä paikka, tahon täältä pois ja aijonki muuttaa kohta. Sitten asiat voisi vähän muuttua. Saisin hoitaa itse asiani, kun ei äiti vieläkään anna mahdollisuutta, vaikka yritän sanoa hänelle, että haluun itse oppia huolehtimaan! Mutta silti äiti pitää muo tosi tyhmänä, kun muo ei muka kiinnosta hoitaa itse asioitani! Äiti toi mulle lapun ja sanoi että laita nimmaris tähän ku tein sulle uuden vakuutuksen. Mä suutuin ja laitoin immarin, enkä lukenut paperia, sanoin ei kiinnosta! Äiti alko huutaan, että katso nyt suo ei kiinnosta mikään, et sä opi koskaan hoitaa asioitas ja nytkin olisin antanut sun ite tehä tämän!
JAAHA! MÄ ITE??? Mä olisin saanut laittaa vaan nimmarin siihen paperiin, äiti silti hoiti senkin asian! Olis se kertonut mulle siitä, mutta suutuin niin paljon etten halunut kuunnella, koska olis äiti voinut mulle alusta saakka kertoa että mulle tehdään uusi vakuutus.. Asiat pitää tulevaisuudessa osaa hoitaa alusta loppuun itse, ei kukaan aikuisena mulle tuo mitään papereita valmiiks, niin että laitan vaan nimmarit niihin! Mä haluan hoitaa asiani ITSE! Ja jos tarviin apua, voin kysyä äidiltä.
Eri juttu, jos mun äiti olis edes voinut alusta asti sanoa mulle, että pitäis tehdä uusi vakuutus ja kertoa mitä mä sitten teen..
Mä en tiedä nyt kuka tossakin jutussa teki väärin? minä vai äiti? Mä luulen olevani hullu ja tyhmä, koska en tiedä mitään ja raivostun aina! Mutta kun mun pinna on niin täys tätä, että luovutan jo!
Ja kun niitä ongelmia on vielä vaikka kuinka paljon, ja ne kaikki yhteen, niin on aika sekaista! Ois kiva ratkoa kaikki jonkun psykiatrin kanssa.
Miltä tämä teistä kuulostaa? Olenko mä oikeasti hullu? ja onko vika mussa?
Meinaan sitä, että onko mulla oikeasti jotain masennusta vai olenko vaan pilalle lellitty kiittämätön kakara? Ja laitan kaiken sen piikkiin että olisin muka masentunut, siksi on näin vaikeaa!?
Kiitos jos jaksoitte lukee, vähän varmaa epäselvää mut toivottavasti ymmärrätte jotain!
Siihen on niin monta syytä. Yritän aina ratkoa mun ongelmiani ja kirjoitan paperille joka päivä ongelmistani. Haluaisin tietää syyn tähän!
Pääsyy on varmaan minä itse jos olen stressaantunut tai masentunut. Ja luulen että olen masentunut siksi, koska mulla on hirveät sosiaaliset pelot. En ole nykyään enää ikinä kavereiden kanssa, koska mokaan aina ja nolostun, se ei tunnu kivalta kun kaikki katsoo muo ja yritän siinä naama punaisena selittää jotain! Siitä seuraa aina huono olo, että taas meni överiksi! Parempi mun on olla yksin. En voi katsoa kaveria kunnolla silmiin, kun puhun menen tosi vaikeaksi ja huuli alkaa vipattaa.
Tahtoisin olla kaverien kanssa, lähteä reissuihin mukaan ja pitää hauskaa! Nauttia ja huomata että elämä on kivaa. Mutta tämä rajottaa niin mun elämää. Siksi yritän etsiä lohtua ja hyvää oloa muista asioista, esim. syömällä runsaasti, päivän aikana ei ole mitään muuta tekemistä kun syöminen. Olen myös alkanut polttamaan tupakkaa välillä ja käyttämään nuuskaa, niistä tulee parempi olo, kuten myös alkoholista.
Olen hiljainen, enkä voi näyttää tunteitani. Vanhempieni kanssa riitelen koko ajan, joka tuo vielä pahempaa oloa.
osa syytä ovat varmaan myös vanhempani. He ovat tosi huolehtivaisia ja hyvät vanhemmat. Mutta se ei tarkoita että he oikealla tavalla olisivat mut kasvattaneet ja tekisivät kaiken oikein! kun he mulle opettaa jotain, kummatki kertovat asian eritavalla ja alkavat riitelemään kumpi on oikeassa. Isä on pahin huutaja ja haukkuu äitiä ja toisten päin, vaan vähän lievemmin.
Olen kuunnellut pienestä pitäen huutoa, haukkumista ja kiroilua. Sitten mun vanhemmat vielä kehtaakin haukkua muo raivohulluksi, että mä en osaa puhua asioita!
Tiedän että välillä voisin ottaa iisimmin, mutta mä olen oikeasti vähän raivohullu! menetän hermot heti! Siks haluan lääkäriin! Vanhempani sanoo aina muo tyhmäksi, mä en muka tiedä mitään ja mun aivoissa on vikaa ja mut on keitetty pienenä kuulemma myrkyssä! Muo tukistettiin, vedettiin korvasta, lyötiin remmillä ja annettiin paljaalle perseelle piiskaa. (no toi on ehkä ihan normaalia). Vanhempani ei osannut näköjään hoitaa asioita rauhallisesti, vaan juoksin aina pakoon ja pelkäsin heitä ku huusivat niin lujaa ja lähti jahtaamaan remmin kanssa.
Aina kuulen että mä olen niin kauhea lapsi, koska mut on lellitty pilalle, en osaa itse tehdä mitään! Mutta onko se mun vika, että pienenä äiti teki kaiken mun puolesta?
Koko ajan mun elämän aikan vanhemmil on ollu stressii ja laskuja tulee niin paljon ja on niin vaikeeta! Tää hima on niin hirveä paikka, tahon täältä pois ja aijonki muuttaa kohta. Sitten asiat voisi vähän muuttua. Saisin hoitaa itse asiani, kun ei äiti vieläkään anna mahdollisuutta, vaikka yritän sanoa hänelle, että haluun itse oppia huolehtimaan! Mutta silti äiti pitää muo tosi tyhmänä, kun muo ei muka kiinnosta hoitaa itse asioitani! Äiti toi mulle lapun ja sanoi että laita nimmaris tähän ku tein sulle uuden vakuutuksen. Mä suutuin ja laitoin immarin, enkä lukenut paperia, sanoin ei kiinnosta! Äiti alko huutaan, että katso nyt suo ei kiinnosta mikään, et sä opi koskaan hoitaa asioitas ja nytkin olisin antanut sun ite tehä tämän!
JAAHA! MÄ ITE??? Mä olisin saanut laittaa vaan nimmarin siihen paperiin, äiti silti hoiti senkin asian! Olis se kertonut mulle siitä, mutta suutuin niin paljon etten halunut kuunnella, koska olis äiti voinut mulle alusta saakka kertoa että mulle tehdään uusi vakuutus.. Asiat pitää tulevaisuudessa osaa hoitaa alusta loppuun itse, ei kukaan aikuisena mulle tuo mitään papereita valmiiks, niin että laitan vaan nimmarit niihin! Mä haluan hoitaa asiani ITSE! Ja jos tarviin apua, voin kysyä äidiltä.
Eri juttu, jos mun äiti olis edes voinut alusta asti sanoa mulle, että pitäis tehdä uusi vakuutus ja kertoa mitä mä sitten teen..
Mä en tiedä nyt kuka tossakin jutussa teki väärin? minä vai äiti? Mä luulen olevani hullu ja tyhmä, koska en tiedä mitään ja raivostun aina! Mutta kun mun pinna on niin täys tätä, että luovutan jo!
Ja kun niitä ongelmia on vielä vaikka kuinka paljon, ja ne kaikki yhteen, niin on aika sekaista! Ois kiva ratkoa kaikki jonkun psykiatrin kanssa.
Miltä tämä teistä kuulostaa? Olenko mä oikeasti hullu? ja onko vika mussa?
Meinaan sitä, että onko mulla oikeasti jotain masennusta vai olenko vaan pilalle lellitty kiittämätön kakara? Ja laitan kaiken sen piikkiin että olisin muka masentunut, siksi on näin vaikeaa!?
Kiitos jos jaksoitte lukee, vähän varmaa epäselvää mut toivottavasti ymmärrätte jotain!
Vastaukset 5
Vanhimmat
vanhempasi päteä toisiaan vastaan sinun kauttasi? Väärä tapa. Hyvä, jos pääset omaan huusholliin, ja itsetuntosi kasvaa, kun hoidat omat asiasi. Vastahan elät nuoruuttasi, ja haet omaa elämääsi. Saat muodostaa omat mielipiteesi asioista, eikä kukaan kumoa niitä. Sinulla on vielä aikaa etsiä oma itsesi.
joo ei se ole kiva asua kotona vanhempien määräiltävänä! En kestä enään sitä että muo kohdellaan kun pientä lasta!
Tahdon oman kodin, missä saan olla niin miten haluan, eikä tarvitse mennä muiden tapojen mukaan. Näin isolla ihmisellä alkaa jo vähän olemaan omiaki tapoja ja mielipiteitä.
Mutta vaikka muutan pois, on vaan yksi huoli vähemmän. Kaikki nämä muut huolet jatkuu.
jotain apuja. Noista oireista kärsii hirveän moni. Joten käyppä alan lekurilla niin saat lääkkeet jotka helpottavat oloasi ja voi keskustella kaveriesi kanssa normaalisti turhia jännittelemättä. Ihan oikeasti, kipinkapin vaan. Kerran se kirpaisee ei se oo lääkäriä kummempi.
Lääkkeitä olen ajatellutkin. Ja tahdon puhumaan jonkun psykologin kanssa. Jos saisin vaan aikaiseksi. Lääkärille tuntuu tyhmältä mennä tämmöisen takia, ei se kuitenkaan mitään ymmärrä ja nolostun sielläkin.
Voisiko ensin mennä puhumaan jollekki muulle kun lääkärille, vaikka soittaa suoraan psykologille ja varaa aika?
Saako lääkkeitä heti? ja miten sitten jos lopetan niiden syönnin, sama jatkuu taas?
Ja pystynköhän vielä paranemaan tästä sosiaalisesta pelosta kokonaan?
olet ihan tavallinen, järkevä, älykäs, fiksu nuori. Nyt juuri olet vain itsekin epävarma omasta identiteesistäsi, eikä ihme. Tämä hyvin kuvaamasi tilanne vain ruokkii sinun luontaista ja ikääsikin kuuluvaa epävarmuutta ja myös halua olla itsenäisempi. Sinä kyllä vaikutat arvostavan vanhempiasi ihan sopivasti tilanteeseen nähden. Minusta näyttää, että sinä todella tarvitsisit etäisyyttä, omaa aikaa ja omien ajatusten esille saamista nyt ! Sinä tarvitsisit saada omaa tahtoelämääsi esille ainakin niin, että he pysähtyisivät kuuntelemaan ja katsomaan asioita tasapuolisesti jokaisen perheenjäsenen kannalta, mielellään sillei rauhallisesti.
Tuommoinen sähäkkä perhe riitoinen on kamala, itselläni oli semmoinen. Aina on ahdistunut ja pelokas olo, että milloin taas ikäänkuin räjähtää jostakin asiasta.
Mielestäni käyt läpi ihan normaaleita asioita ja sinä tarvitsisit tilaa ja väljyyttä. Ehkä vanhempasi tukehduttavat sinua huolehtimisellaan ja silloinhan sinulle voi tunne, että sinua ei oikeasti nähdä. "Tulla nähdyksi" on ihmiselle perheessä tosi tärkeää. Tuntuukohan sinusta kuin kotonasi vanhempasi (huomaamattaan) kuin jyräisivät sinut ja sitten vielä syyttelevät. Ou no! - Voistikohan mitenkään saada sanotuksi äidillesi jotain tästä, mitä kirjoitit. Siitä miltä sinusta tuntuu. Olet tosiaan niin vanha, että tuosta vakuutusasiasta olisi pitänyt kanssasi ensin jutella, tehdä se asia tosiaan ihan yhdessä eikä tuollai sinun ohitsesi. Hyvä esimerkki. - Pidähän puolesi, mutta yritä rauhallisesti ja perustele kantasi, jottas alkaisit tulla nähdyksi ja kuulluksi omana itsenäsi. Eivät he tahallaan...