Melkoinen ristiriita, lähes kaikilla kotona netti. Analogisuus vissiin se synti?
0Äänestä
Paradoksien vl-oppi
Vuonna 1963 SRK:n vuosikokouksessa rauhanyhdistyksten edustajat päättivät, SRK:n johdon suosituksesta, että television hankkiminen kotiin on uskovaiselta kielletty. 1970-luvulla television synnillistäminen vahvistettiin kahdessa vuosikokouksessa, joissa todettiin, että jokainen tv:n hankkinut uskovainen erotetaan rauhanyhdistyksestä ja häntä lakataan pitämästä uskovaisena.
Hoitokokousten aikaan satoja vl-uskovaisia erotettiin pelkän tv-katselun epäilyn tähden. Moni vanha mummo tai pappa jonka samassa taloudessa asuva aikuinen poika oli hankkinut tv:n, joutui erotetuksi hänelle rakkaasta seurakunnasta. Sitä murheellista kohtelua oli vaikea vierestä lapsena seurata!
Tänä päivänä tv-kielto on yhä voimassa ja Päivämiehessä sitä toistellaan. Samaan aikaan kuitenkin lestadiolaiset Togossa, jossa vl-liikkeellä on lähetysasema, ja Venäjällä, vl-uskovaiseksi kääntyneet saavat pitää televisionkotonaan ja katsella sitä ilman erottamisuhkaa.
TV-kielto ei ulotu Togoon, kertoivat viime kesänä sieltä suviseuroihin tulleet kaksi nuorta miestä. Heillä tv on sallittu.
Venäjän ja Togon uskovaisten tv-omistuksesta ja katselusta ei SRK ole kantanut huolta ollenkaan, samalla kun Suomessa jossa on tiukan lainsäädännön kontrolloimat tv-ohjelmat, tv onkin kadottava synti!
Internetin tarjontaa ei kontrolloi mikään lainsäädäntö. Sitä saa vl seurata oman harkintansa mukaan!
Tietokoneet ja internet valloittivat tavallisten ihmisten arkielämän nin nopealla vauhdilla ettei SRK:n vuosikokous pysynyt perässä eikä ehtinyt sitä kieltää.
Eräs tuttavani totesi 70-luvulla kun tv:n tähden ihmisiä erotettiin, että 20-30 vuoden kuluttua jokaisella on "tv-ruutu" käytössä eikä SRK puhu silloin enää mitään.
Hänen ennustuksensa on toteutunut.
VL-opin sattumanvaraisuus ja epäjohdonmukaisuus tekee kristinopista naurettavan mielivaltaista. Määräykset perustuvat maajussien tietämättömyyteen, mitään pohjaa Jumalan sanassa ei niillä ole.
0Äänestä
tarra muualla sallittu
Korvarengas kielletty, mutta rannerengas sallittu. Ilmeisesti korva on se synti tässä sitten syntinen elin.
0Äänestä
äkkiväärä
ranteesi on lävistetty rannerengasta pitääksesi?
0Äänestä
tarrakorvakorusyntinen
äkkiväärä kirjoitti:
ranteesi on lävistetty rannerengasta pitääksesi?
Kuule kun minulla on ollut nuo tarrakorvakorut jotka ei ole lävistetty ja silti ne korvakorut on synniksi saarnattu. Vaan kukaan ei saarnaa synniksi vaikka ranteissa roikkuu kuinka paljon helyjä ja on nilkoissa ja kaulassakin on kaulaketju ja takissa rintakoru. Kyllä se synti siinä korvassa täytyy olla.
0Äänestä
Togossa käynyt
äkkiväärä kirjoitti:
ranteesi on lävistetty rannerengasta pitääksesi?
Togossa harrastetaan läpi korvan laitettuja suuria ja näyttäviä korvakoruja. Uskovaisilla togolaisilla on Päivämiehen kuvissakin ollut näitä koruja, joten asia on dokumentoitu.
Onko korusynti erilainen eri maissa? Niinkö Jumala on sen asian ajatellut?
Venäläisten uskovaisten olen nähnyt myös käyttävän korvakoruja ihan avoimesti.
Korvakorujen käyttösynti ilmeisesti rajoittuu vain Suomen valtion sisäpuolelle, päättelen näin.
0Äänestä
jspt.
- tupakanpoltto - ylinopeutta ajaminen - kaupassa käyminen sunnuntaisin - liikkuvan kuvan katsominen, mutta ei omasta televisiosta.
0Äänestä
urheilukisoja..
Tankkaamisreissut vähän venähtävät muutamalla tunnilla hiihtokilpailujen ja jalkapallo-otteluiden myötä.
0Äänestä
parta/parraton
Trendien mukaan vaihteleva partasynti. samoin pitkän tukan/lyhyen tukan synti.
0Äänestä
värillinen huulirasva sallittu
Jotkut lähes luonnollisen väriset huulipunatkin ovat syntiä koska niissä sana "puna" mutta värillinen huulivoide tai huulirasva on sallittua.
0Äänestä
Kaikki on syntiä
Rippikoululeirillä piti kirjoittaa paperilapulla jos halusi kysyä jotakin niin arkaluontoista ettei sitä voinut ääneen tehdä.
Vanha saarnamies sitten vastasi nuorten kysymyksiin.
Joku tyttö oli kirjoittanut: Onko meikkaus synti?
Saarnaaja huononäköisenä ja -kuuloisena vastasi että Jaa veikkaus...ei pidä ryhtyä veikkaamaan. Siinä saattaa tulla sielunvihollinen mammonan himon muodossa sydämen valtiaaksi.
0Äänestä
koska
sen ihmiskiellon mukaisesti jopa Jeesuskin eli synnissä kun alkoholia käytti ja muillekkin valmisti
0Äänestä
vs hiusten värjäys
sitten nämä konserttijutut ja urheilukilpailut... Onhan niitä.
0Äänestä
outo synti?
Kirkkokuoroon osallistumisen synti on aika omituinen
0Äänestä
Sanakin on synti?
Nykyään saa perustaa vl-laulryhmän mutta sen esiintymistilaisuuksia ei sovi nimittää sanalla "konsertti". Ei saa puhua edes kirkkokonsertista.
Eufemismeja eli kesympiä kierotilamuksia synnilliselle konsertti-sanalle on kehitelty, mm. niinkin mielikuvitusrikkaat termit kuin "lauluilta", "musiikki-ilta".
0Äänestä
Eriarvoiset aistit
Aleksis Kiven, Maria Jotunin tai William Shakespearen näytelmän saa kuunnella kuunnelmana radiosta, Radioteatterin esityksenä.
Mutta syyllistyt vakavaan syntiin jos menet katsomaan näytelmäesityksen teatteriin.
SRK-uskossa teatteriesityksen kuunteleminen on synnitön tapahtuma mutta näkeminen on synnillinen informaatiokanava.
Missä kohtaa tämä kuulon ja näköaistin eriasteinen synnillisyys on Raamatussa määritelty, siitä eivät SRK:n saarnaajat ole itsekään perillä.
0Äänestä
silmät kiinni
ja ainoastaan kuuntelisi
olisiko se sitten soweliasta
0Äänestä
kielto
silmät kiinni kirjoitti:
ja ainoastaan kuuntelisi
olisiko se sitten soweliasta
lapsia vain vuodesta toiseen enemmän ja enemmän.
0Äänestä
Eriarvoiset aistit
silmät kiinni kirjoitti:
ja ainoastaan kuuntelisi
olisiko se sitten soweliasta
Hyvä idea. Asiasta pitäisi saada varmaan SRK:n vuosikokouksen päätös...
Tiernapojat-näytelmä on vanhakantaista, historiallista teatteria. Se on lähtöisin 1600-1700-luvulta, kiertelevien opiskelijaseurueiden esityksistä, joita he pitivät rahaa saadakseen.
Yllätyksettömiä Tiernapojat-esityksiä tottuivat maalaisisännätkin katsomaan koulujen joulujuhlissa ja perinne säilyi elävänä ja kehittyvänä erityisesti Oulun seudulla. Tästä syystä tämä yksittäinen teatteriesitys on sallittu vl-piireissä. Myös koulujen näytelmät ja nukketeatteriesitykst lienevät sallittuja...Mutta jos se sama lastennäytelmä esitetään kaupunginteatterissa, se muuttuukin synnilliseksi.
Ja aikuisten vakavat näytelmät ovat ankarasti syntiä, puhumattakaan oopperasta.
Ooppera on tietyssä mielessä ylivertainen, "täydellinen" taidemuoto, jossa yhdistyvät säveltäjän, kirjailijan, esiintyvän orkesterin, näyttelijöiden ja laulajien, kuorojen ja tanssijoiden, lavastajien ja ohjaajien sekä pukusuunnittelijoiden taiteelliset osaamiset moniulotteiseksi taide-elämykseksi. Ihmiset voivat panna kaikki Jumalan heille antamat lahjakkuudet peliin.
0Äänestä
uskovainen -89
Itse näytelmän katseleminen ei ole välttämättä synti riippuen näytelmän sisällöstä. Sopivia näytelmiäkin siis teatterissa näytetään, mutta siellä näytetään myös näytelmiä, jotka eivät ole uskovaiselle sopivia, siksi on parempi, että ei mene teatteriin ollenkaan, koska siitä voi tulla tapa ja teatteriin menosta tulee helpompaa silloin kun kyseessä ei olisikaan niin sopiva näytelmä. Helposti myös raja luvallisen ja luvattoman välillä alkaa häilyä muissakin asioissa. Itselle sallitaan yhä enenmmän ja enemmän, vaikka muut uskovaiset eivät kyseisiä tekemisiä/asioita hyväksyisikään.
Sama on television katselun kanssa. Televisiosta tulee sekä hyvää että huonoa ohjelmaa. Siksi on parempi, että televisiota ei ole ollenkaan, sillä ihmisen liha on heikko ja näin helposti alkaa katselemaan myös sitä huonoa ohjelmaa.
Vaikka radiokin on varmaan kaikissa uskovaisissa kodeissa, niin sieltäkään ei (toivottavasti) kuunnella ihan mitä sattuu vaan pysytään sopivan ohjelman kuuntelemisessa. Radion yleistyessä aikoinaan oli siitä vanhoillislestadiolaisuuden piirissä samantyylistä keskustelua kuin nyt television kanssa.
Kaikki nämä edellämainitsemani asiat ovat omantunnon asioita, joita tulee sekä yhdessä että yksin pohtia. Omatunto onkin sekä yksilön että yhteisön tapa ajatella jostakin asiasta (vrt. ruotsin samvete=yhteistieto). Ne eivät ole ihan helppoja asioita, mutta vaikeissakin tilanteissa täytyy uskoa Jumalan johdatukseen.
Eikä tätä ollu tarkoitettu kenellekään mielipahaksi. Näin minä asioista ajattelen. :)
0Äänestä
Tsehovin ystävä
uskovainen -89 kirjoitti:

Kiitos kirjoituksestasi. On hyvä että aina silloin tällöin oikea vl kirjoittaa tänne, niin paljastuu miten kehnolla pohjalla ajattelunne seisoo.
Perustelusi logiikka on kestämätön.
Se on sinänsä asiallinen ja hyvä lähtökohta, että teatterin ohjelmisto vaihtelee ja jokainen kulttuurinharrastaja joutuu niin teatterin kuin muunkin kulttuuritajonnan suhteen itse valikoimaan, millaiselle sisällölle antaa tilaa ja aikaansa, mitä haluaa seurata. Sisältöön perustuva harkinta on ihan oikein ja kestävä periaate. Sisällön perusteellahan me valitsemme senkin, mitä kirjoja luemme ja mitä harrastuksia harrastamme.
Mutta sitten ajaudut heikoille jäille:
"...siellä näytetään myös näytelmiä, jotka eivät ole uskovaiselle sopivia, siksi on parempi, että ei mene teatteriin ollenkaan, koska siitä voi tulla tapa..."
Tuolla perusteella uskovaisen tulee lakata tilaamasta sanomalehteä tai Kodin Kuvalehteä, sillä lehdissäkin saatetaan julkaista arvaamatta monenlaista sopimatontakin sisältöä. Ja lehden lukemisesta saattaa tulla tapa...
On täysin absurdia kieltää teatterissa käyminen totaalisesti sen takia, että teattereiden ohjelmistossa _saattaa_ olla pinnallisen viihteellisiä tai muuten uskovaiselle sopimattomia esityksiä!
Eihän viime vuonna samassa tilassa mahdolliseti esitetty huono esitys pilaa teatterin esitystilaa niin etteikö siellä voisi nyt seurata korkeatasoista ja sivistävää, antoisaa ihmissuhdekuvausta, vaikkapa Tsehovin Kolmea sisarta! Tsehovin näytelmä on hieno ja katsomisen arvoinen, vaikka teatterisalissa olisi eilen tai huomenna tarjolla jotain roskaa! Ei se fyysinen paikka ole maagisesti "pahan voimien" vallassa. Taikauskoa sellainen on, naamioituna muka kristillisyydeksi.
Et ihan vakavissasi ilmeisesti tuota esittänytkään, taisit pelleillä... :-)
0Äänestä
heinäpää

"Radion yleistyessä aikoinaan oli siitä vanhoillislestadiolaisuuden piirissä samantyylistä keskustelua kuin nyt television kanssa."
Mitä keskustelua on nyt käyty television kanssa?
Olen ymmärtänyt ettei siitä ole ihmeemmin keskustelemista, koska se on virallisessa SRK:n vuosikokoukosessa synniksi määritelty ja sen hankinta on kielletty uskovaiselta.
olenko ymmärtänyt väärin? Tällä tavoin vl:t ovat asian minulle täällä Oulun suunnalla selittäneet. Että ei tarvita mitään "keskustelua".
0Äänestä
alpomurberger

Ei Ruotsinkilelen sana "SAMVETE" tarkoita "yhteistuntoa", vaan on se tarkasti suomeksi käännettynä: YHTEISTIETO".
Ihan vain tiedoksi muillekin.
Alpo
0Äänestä
uskovainen -89
alpomurberger kirjoitti:
Ei Ruotsinkilelen sana "SAMVETE" tarkoita "yhteistuntoa", vaan on se tarkasti suomeksi käännettynä: YHTEISTIETO".
Ihan vain tiedoksi muillekin.
Alpo
Niinhän siinä tekstissä lukikin... Jos olisi yhteistunto lukenut niin olisi ollut kirjoitusvirhe. Mutta eipä tullut sitäkään...
0Äänestä
Muusikon perheenjäsen
Ikänsä musiikkia opiskellut lahjakas lestadiolaisnuori ei saa toimia muusikon ammatissa. Musiikkialalla hän voi toimia vain kanttorina tai musiikin opettajan tehtävässä. Omaa muusikonuraa orkesterissa tai solistisissa tehtävissä pidetään syntinä.
Moni lahjakas vl-muusikko on lopulta luopunut kokonaan musiikista ja siirtynyt toiselle alalle, eli on luopunut taiteellisesta kutsumuksestaan. Moni musikaalinen ja taiteellisia lahjoja omaava vl-ihminen on toisaalta luopunut uskostaan tämän tähden, esimekkinä maailmanmenestykseen kohonnut oopperalaulaja.
Sen sijaan lestadiolaista ei heidän oppinsa estä menestymästä ja ylittämästä omia rajojaan muilla toimialoilla, kuten liike-elämässä, korkeakoulussa, mediabusineksen huipulla toimitusjohtajana, sairaalan ylilääkärinä, professorina jne. On sallittua edetä myös julkisessa hallinnossa tai vaikkapa kirkon tehtävissä sekä politiikassa. Yhteiskunnan vallankäyttäjäksi, kuten kansanedustajaksi, ministeriksi ja valtionyhtiöiden johtoportaaseen on sallittua pyrkiä ja nauttia täysin sydämin yhteiskunnallisesta vallasta ja sen tuomasta vauraudesta. Myös muilla taiteen ja tieteen aloilla on valikoidusti sallittua menestyä ja saavuttaa kansallinen huippu, kuten kauno- tai tietokirjailijana, tieteentekijänä, kuvataiteilijana tai runoilijana.
Vl-uskovaisen sallittua tehdä rahaa tuotteistamalla musiikista kaupallisia tuotteita, silloin kun nämä liittyvät omien ja sukulaisten lasten esiintymiseen. Lasten esityksiä sopii myydä mutta ei omaa vakavaa ammatillista osaamista musiikin saralla.
Miljonääriksi sopii tulla osakesijoituksilla ja optioilla, eikä vl-oppi estä vl-uskovaista keskittymästä maallisen mammonan hankkimiseen jopa perheen kustannuksella.
Vain musiikin usein hyvinkin vaatimattomasti palkatuissa tehtävissä ei vl-uskovaisen ole lupa toimia eikä lahjojaan kehittää.
Tämä on taiteellisen kutsumuksen omaavalle tragedia.
0Äänestä
sekin on kiellettyä
taidetta saa käydä katselemassa ateljeessa mutta musiikkia ei saa käydä kuuntelemassa
paitsi niin se käy, jotta nauhoitetaan musiikkiesitys ja sitten sitä voi kuunnella kotona rammarista
näin tehden vältetään uskovaisen istuminen pilkkaajain seurassa
huom siellä tauluja pällistellessähän ei niinkään istuta
...kuullostaa hassulta, mutta voi hyvät ihmiset kun NÄIN SE VAAN ON
0Äänestä
musiikin ystävä vl
Totta joka sana. Surullista, mutta totta.
0Äänestä
Carmina Burana
Pitkästä aikaa syvällinen ja totuudenmukainen kuvaus meidän osasta. Siis tarkoitan meitä sellaisia joita Jumala on siunannut taiteellisella lahjakkuudella ja halulla edetä ja innostua sillä alueella.
Seon meiltä poissuljettu. Ja ketkä tästäasiasta antavat lausuntoja Päivämiehessä? Ihmiset joiden tasoa kuvaa sana keskinkertaisuus. Meiltä joilla olisi todellista kokemusta ja omakohtaista tietoa, ei kysytä mitään kun näitä kieltopäätöksiä tehdään!
0Äänestä
oudoksuttaa...
Joitakin puolueita ei saa kannattaa tai tulee erotetuksi ry:n jäsenyydestä (ks. "Syntisin silmin" -dokumentti, jossa ihmiset kertovat omilla nimillään omia kokemuksia erottamisesta ja "vääristä" puolueista)
0Äänestä
luona
Pätee ainoastaan tiettyjen paikkojen yhteydessä, ei esim. julkisissa liikennevälineissä, huoltoaseman baarissa, katsellessa naapureilla tv:tä. Sen sijaan teatterin, konserttien, urheilukisojen ym.yhteydessä tätä Raamatun kohtaa siteraataan mieluusti. On lienee muitakin perusteluja pysyä pois näistä tapahtumista, kuin ne kuuluisat "pilkkaajat".
0Äänestä
perheen hylkäämä
VL-opin harjoittama toisten ihmisten luokittelu ja julma tuomitseminen sekä sosiaalisen hylkäämisen käyttäminen rangaistuksena tekevät opista itsetään Jumalan pilkkaa.
Itseään Jumalan lapsiksi nimittävät kohtelevat lähimmäisiään ankaran julmasti ja tunteettomasti.
0Äänestä
on heidän
perheen hylkäämä kirjoitti:

suurin syntinsä. Mutta ei ole ns. synti heille itselleen. he juuri näillä omilla säännöillään uskottelevat itselleen että ovat jumalan lapsia. vaikka taitaa mennä vähän alemmaksi tuon lahkon jäsenet :)
0Äänestä
vl-ihminen
perheen hylkäämä kirjoitti:
VL-opin harjoittama toisten ihmisten luokittelu ja julma tuomitseminen sekä sosiaalisen hylkäämisen käyttäminen rangaistuksena tekevät opista itsetään Jumalan pilkkaa.
Itseään Jumalan lapsiksi nimittävät kohtelevat lähimmäisiään ankaran julmasti ja tunteettomasti.
Vaikka meitä moititaan juuri siitä, että "kuvittelemme olevamme muiden yläpulella"(näinhän asia ei ole) niin olemme mekin samanlaisia syntisiä ihmisiä kuin muutkin. Eli, jos sinua on perheesi kohdalla kohdeltu huonosti niin se ei tarkoita, että se olisi uskovaiselle sopivaa käytöstä. Ero on siinä,että haluamme välttää tällaista käytöstä, mutta kukaan ei ole täydellinen. VL-uskonnossa on tietyt piirtet niin kuin muissakin uskonnoissa eli, jos näistä poikkeaa niin tosi asia on, että silloin ei voi olla VL. Jos kuitenkin koet olevasi uskovainen niin voit olla, mutta et vl. ei uskonto muutu, jos ihmiset muuttuu. siksihän lahkojakin on näin monta.En itsekään ymmärrä kaikkien muiden uskontojen sääntöjä, mutta en heitä silti rupea morkkaamaan.
0Äänestä
perhearvot kunniaan
vl-ihminen kirjoitti:

Et ole oikealla asialla puolustellessasi perheenjäsenen eristämistä lheisitään. Sellainen osoittaa ääretöntä julmuutta.
Lestadiolaisuuden julmuus oman perheen ei-lestadiolaisia jäseniä kohtaan kiinnitti jo 1800-luvulla itse J.V. Snellmanin huomion. Hän piti sitä erittäin turmiollisena raakuutena, sillä perheenjäsenten yhteenkuuluvuuson suorastaan biologinen inhimillinen perustarve. On pyhäinhäväistys rikkoa näitä ydin-ihmissuhteita jollain hurmahenki-uskonnollisuudella.
0Äänestä
lahko-opetusta..

Tuollainen väite uskontojen muuttumattomuudesta on tyypillistä lahko-opetusta. VL-oppikin on muuttunut ja sekin asia on tusinaan kertaan täällä käsitelty, ei siitä enempää.
0Äänestä
v-lestadilaisuudessa?
on, ettei edes keskustelupalstalla sallita pienintäkään huumorinpilkahdusta. Tosikkomaista tuohua. Moppaajasefu sittenkin seriffinä?
0Äänestä
ole olemassa
joka on itseasiassa se kaikkein hulluin vl-sääntö. Kaikki on kiellettyä, vuosikokouksissa päätettyjä asioita, mutta kun kysytään syntilistaa, vastaus on että mitään syntilistaa ei ole.
0Äänestä
osa vl-todellisuutta
Erinomainen havainto! Tähän törmää hyvin usein kun keskustelee vl-ihmisten kanssa. Heidän perusfraseologiaansa kuuluu ensimmäisenä kieltojen ja sääntöjen kieltäminen.
Se on juuri erittäin manipuloivaa, että tosiasioiden olemassaolo kielletään. Luodaan tällä tavalla keinotekoinen todellisuus, jossa asiat eivät ole niin kuten ne todellisesti ovat, vaan jotenkin eri tavalla, uskotellulla toisella tavalla.
Se on eräänlainen kuviteltu todellisuus, jossa vl-uskovaiset uskon puolesta elävät. Toisaalta he elävät myös tässä normaalissa todellisuudessa jonka tosiasioita he eivät kykene kiistämään.
Mutta heidän johtajansa ovat luoneet irrationaalisen erillisen uskomisen todellisuuden, jossa kiistetään ilmeiset tosiasiat.
Semmoinen elämä on valheessa ja fantasiassa elämistä.
Se on kuin Geroge Orwellin kuvaama manipuloitu todellisuus romaannissa "Vuonna 1984".
Esimerkki: "meillä ei ole kieltoja". jos uskovainen hankkii television hän rikkoo SRK:n vuosikokouksessa tehtyä päätöstä joka sitoo kaikkia uskovaisia. Päätös on kirjoitettu vuosikokuksen pöytäkirjaan. Sen mukaan kukaan uskovainen ei saa hankkia televisiota.
VL-uskovainen kääntää kiellon niin päin, että hän ei itse "halua" hankkia televisiota, ja se on perusteena sille ettei kymmenillä tuhansilla vahoillislestadiolaisilla ole televisiovastaanotinta kotonaan.
Jos vl-uskovainen "ei halua" jotenkin "luonnostaan" hankkia tv:tä eikä katsella televisiosta ohjelmia, miksi sen kieltäminen vuosikokouksen päätöksellä sitten oli ylipäätään tarpeen?
Ennen kieltopäätöstä tuhansilla vl-uskovaisilla oli televiso kotonaan, erityisesti koulutetuilla (esim. opettajilla).
0Äänestä
Aistin tällaista
Todellakin. Syntilista on "syntilista". Sitä ei ole olemassa, vaikka se on olemassa. Lisäksi "syntilistassa" on paikallisia painotuseroja.
Millä tavalla tulisi tulkita sanonta:
"Olemme maailmassa, mutta emme maailmasta."
0Äänestä
female
Se on kaikkein hulluinta, että oppi vaihtelee.
Kuitenkin sanotaan että se pysyy aina samana.
Ennen vanhaan saarnoissa oikein mässäiltiin "omavanhurskailla, fariseuksilla,korvasyyhyn mukaan opettavilla ja eriseuraisilla". Lapsena muistan, että melkein aina saarnat käsitteli juuri näitä asioita. Tunnettiinko kenties syyllisyyttä jostakin, kun piti niin kovasti puolustautua?
Kuitenkin yhdistän nämä kaikki adjektiivit juuri nimenomaan vanhoillislestadiolaisiin. Eli "oma itse" ulkoistetaan jonnekin muualle. Se on hulluinta.
Toiseksi hulluita on vihellyssynti. Kolmanneksi hulluinta on toisten määrittely.
nähnyt sääntölistaa. Olen tyytyväinen elämääni , melko vaatimattomaan, mutta tapahtumarikkaaseen. Yritän karsia turhia touhuja pois ja nauttia yksinkertaisuudesta. Paree suara siliä ku ruma ruusattu!
0Äänestä
aikaisemmista
keskusteluista, siellä syntilista on koottuna ja NÄHTÄVISSÄ
0Äänestä
teologian opiskelija
Tulit juuri lausunnollasi todistaneeksi yhden "säännön" olemassaolon.
Sen nimittäin, että yksi vl-fraasi kuuluu: "Meillä ei ole sääntöjä eikä syntilistaa."
Kiellot kuuluu kiistää, ja olla ikään kuin kieltoja ei olisi olemassa. Tosiasiassa on jopa niin vahvoja kieltoja että ne on dokumentoitu: - niistä on tehty päätös SRK:n vuosikokouksessa, kuten TV-kielto, tai - niistä on päätetty SRK:n puhujien ja surakuntavanhinten kokouksessa, kuten esim. alkoholi-, ehkäisy-, konsertti- ja kirkkokuorokielto - niistä on laadittu SRK:n julkisuuteen saattamia julkilausumia, kuten ehkäisykielto, avioerokielto, uudelleen avioitumisen kielto jne.
Kieltolista on tosiasiassa pitkä., mutta vl-uskon yksi normi on ettei kieltoja myönnetä olevan olemassa.
"Ei milloinkaan eikä missään muodossa ihmiselämän ehkäisy tule Jumalan lapsilla kysymykseenkään. Jumalan lapsina me tiedämme, että se on Pyhä asia Jumalan elämä, ja elämän mahdollisuudet on kätketyt juuri siemeneen. Siksi ei missään muodossa ehkäisyä ole hyväksytty. Vaikka niinkin kävisi että uskovainen äiti taikka lapsi kuolisi synnytyksessä, taikka odotusaikana, niin he pääsisivät taivaaseen."
Päivämies 14.2.1979
0Äänestä
puhetta..
Että näin kirjoitti:
Tässä on ehkäisykieltosääntö dokumentoituna:

Elikkä siis aivan sairasta.
0Äänestä
ämmä
puhetta.. kirjoitti:
Elikkä siis aivan sairasta.
tämä vaatiikin aivan uskovaista sydäntä, tämä kilvoitus taivastiellä.
0Äänestä
vl;
ämmä kirjoitti:

En pidä sinua uskovaisena. Uskovainen ei puolustele minkäänlaista toisen ihmisen loukkaamista tai nöyryyttämistä.
Sinä sen sijaan puolustelet tällä palstalla useinkin tlähimmäiseen kohdistuvaa julmuutta.
0Äänestä
ämmä
vl; kirjoitti:

julmuutta. Ei kyllä ole tarkotus.Jos tukeutuu Jumalan sanaan. se ei ole julmuutta, vaan totuuden etsimistä.

Toivoisin, että miettisit nyt ihan kunnolla, mitä sinä täällä palstalla oikein kirjoittelet. Tuo ei ole uskovaisen puhetta, mitä sinä täällä harjoitat. Ensinnäkin pahennat täällä jatkuvasti muiden mieliä, et kuuntele mitään mitä sinulle toiset yrittävät sanoa. Lisäksi puutut arvioit ihmisten persoonia kun pitäisi puhua asiasta.
Mielestäni sinä vakavasti mustamaalaat täällä vl:n mainetta. Maine ei muutenkaan ole kummoinen, niin ei siinä enää tarvita sinun julmuuden puolustelujasi. Ei nyt millään pahalla ämmä, mutta jos et tiedä asioista mitään ja sinulla ei empatiakykyä toisen ihmisen kärsimyksille ole, niin olisitko niin kiltti, että jättäisit sitten vaikka kommentoimatta. Sovitaanko näin? Kysyt vaikka joltain muulta neuvoa, jos et itse ymmärrä.
Mielestäni sinä aiheutat pahennusta muissa uskovaisissa empatiakyvyttömyytesi takia.
0Äänestä
ihan

asiallisesti. Mutta sinä haluaisit hänet pois palstalta totuudesta puhumasta, että parjausmentaliteetti saisi rauhassa jatkua. Tuskin edes olet vl; vaikka vl:änä yritätkin esiintyä.
0Äänestä
vl;
ihan kirjoitti:

Mielestäni ei ole täällä hyvä esiintyä uskovaisena, jos jatkuvasti hän aiheuttaa muille mielipahaa, tunteen tasolla. Et voi väittää että meillä uskovaisena siihen olisi oikeus. Hän kuitenkin aiheuttaa tällaista mielipahaa nimenomaan tunteettomuudellaan. Ei se ole oikein, vaikka kuinka täällä parjattaisiin.
Annoin hänelle vain sellaisen neuvon, että olisi mieluummin kommentoimatta, jos on kysymys toisen kärsimyksestä ja hän ei mitään empatiaa tunne. Minusta tuntuu todella pahalta lukea hänen kommenttejaan. hedelmistään puu tunnetaan ja hänen hedelmänsä näyttäisi olevan jatkuva muiden pahennus, kun kaikki vl:t ei kuitenkaan ole empatiakyvyttömiä kuten hän. Minusta hän antaa vl:ta väärän ja tunteettoman kuvan.
0Äänestä
vähän esimerkkiä

En ole huomannut mitään sellaista. Mutta totuudesta Ämmä on puhunut ja sitä puolustanut, mutta sitäpä täällä ei kärsitäkään. Haittaa kai joidenkin tarkoitusperiä. Sai Wehakin paljon vastareaktioita suoruudellaan. Niin myös Sointulakin vain siitä totuudesta kertoessaan, vaikka hänen tyylinsä olikin yleensä aika diplomaattinen. On kai meillä kaikilla oikeus sanoa täällä mielipiteitämme, niin myös Ämmälläkin. Mutta etpä puuttunutkaan noihin vl:iä loukkaaviin tyyleihin, kuten esim. Kempeläisen, melperin ym.
0Äänestä
Trim Cat

Eihän toki ole tarkoitus kieltää "ämmää" kirjoittamasta, mutta juuri toisten kokemusten aliarviointi saa aikaan arvostelua.
Myös "ei vl:llä" ihmisillä on omatunto ja se kertoo, onko jokin oikein tai väärin. Siten ei ole hyväksi mennä perusteettomasti kumoamaan toisen kokemuksia tai näkemyksiä, ellei siihen löydy Jumalan sanasta perusteita.
Vl:llä ei ole kaikkiin kysymyksiin yksiselitteistä vastausta itselleen eikä toisille palstalaisille tarjota. On hyvä myöntää vajavaisuus Jumalan sanan edessä ja myös tällä palstalla.
"Ämmä", älä loukkaannu näistä terveisistä vaan kirjoittele edelleen. Yritetään kaikki olla loukkaamatta toisia lukijoita/kirjoittajia.
0Äänestä
vl;
vähän esimerkkiä kirjoitti:

Esimerkit olen esittänyt edellä. En pidä tätä palstaa minään sodankäyntipalstana. Tarvetta kiistää kaikkia asioita siihen malliin kun hän tekee, en pidä hedelmällisenä. Varsinkaan jos asioista ei mitään tiedä. En tiedä kenen etua se palvelee, että hän on jatkuvasti aiheuttamassa mielipahaa ja suoranaista vihaa joissakin kirjoittajissa. Mielestäni silloin on vaan yksinkertaisesti pysyttävä pois palstalta jos herättää vain vihaa ja riitaa ja ärtymystä. on eri asia, jos ei uskoa tunnusta.
Mutta jos haluat esimerkkejä, niitä voit lukea jokaikisestä hänen kommentistaan. Minua ne kiusaavat ja hävettävät.
Muiden kommentteihin en ota kantaa, koska en edelleenkään pidä tätä minään sodankäyntipalstana ja pidän sitä erittäin kiusallisena jos joku vl täällä käy jotain sotaa.
0Äänestä
ämmä
Trim Cat kirjoitti:

väheksynyt ketään.Omia lätinöitäni vain. minulle on kyllä haistateltu.On kait tarkoitus mielipiteiden vaihtoon. Yleensä kerron omista kokemuksistani,.Joillakin voi olla tosi vaikeita menneisyyksiä. kunnioitan heidän tuntemuksiaan.
0Äänestä
on Raamattu
ämmä kirjoitti:
julmuutta. Ei kyllä ole tarkotus.Jos tukeutuu Jumalan sanaan. se ei ole julmuutta, vaan totuuden etsimistä.
Ei jonkun pmapun keksimä sääntö ole Jumalan Sanaa. Raamattu ainoastaan. Ja toisekseen mitään säänöjä ei erikseen tarvita. Raamattu kertoo kaiken. Rakkauden kaksoiskäsky sisältää kaiken. JUa missään Raamatussa ei sanota mitään ehkäisystä!!!! En ole löytänyt. Ei Jumala lisäile Sanaansa tuhansien vuosien jälkeen asioita. jos joku nyt vetoaa jakeeseen ".. ja täyttäkää maa" niin se on liiaksikin jo täytetty. Se oli silloista aikaa!!! Pidetään erikseen sitä aikaa koskevat asiat ja nykypäivä! Raamatun tunteminen ja ymmärtäminen vaatii aikaa ja pitäisi osata alkuperäiskieliäkin jotta pääsisi kunnolla asiaan..
0Äänestä
harhaisia,
mutta kirkkoon PITÄÄ KUULUA. ????
0Äänestä
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 60
Vanhimmat
ei muuta
Melkoinen ristiriita, lähes kaikilla kotona netti. Analogisuus vissiin se synti?
Vuonna 1963 SRK:n vuosikokouksessa rauhanyhdistyksten edustajat päättivät, SRK:n johdon suosituksesta, että television hankkiminen kotiin on uskovaiselta kielletty. 1970-luvulla television synnillistäminen vahvistettiin kahdessa vuosikokouksessa, joissa todettiin, että jokainen tv:n hankkinut uskovainen erotetaan rauhanyhdistyksestä ja häntä lakataan pitämästä uskovaisena.
Hoitokokousten aikaan satoja vl-uskovaisia erotettiin pelkän tv-katselun epäilyn tähden. Moni vanha mummo tai pappa jonka samassa taloudessa asuva aikuinen poika oli hankkinut tv:n, joutui erotetuksi hänelle rakkaasta seurakunnasta. Sitä murheellista kohtelua oli vaikea vierestä lapsena seurata!
Tänä päivänä tv-kielto on yhä voimassa ja Päivämiehessä sitä toistellaan. Samaan aikaan kuitenkin lestadiolaiset Togossa, jossa vl-liikkeellä on lähetysasema, ja Venäjällä, vl-uskovaiseksi kääntyneet saavat pitää televisionkotonaan ja katsella sitä ilman erottamisuhkaa.
TV-kielto ei ulotu Togoon, kertoivat viime kesänä sieltä suviseuroihin tulleet kaksi nuorta miestä. Heillä tv on sallittu.
Venäjän ja Togon uskovaisten tv-omistuksesta ja katselusta ei SRK ole kantanut huolta ollenkaan, samalla kun Suomessa jossa on tiukan lainsäädännön kontrolloimat tv-ohjelmat, tv onkin kadottava synti!
Internetin tarjontaa ei kontrolloi mikään lainsäädäntö. Sitä saa vl seurata oman harkintansa mukaan!
Tietokoneet ja internet valloittivat tavallisten ihmisten arkielämän nin nopealla vauhdilla ettei SRK:n vuosikokous pysynyt perässä eikä ehtinyt sitä kieltää.
Eräs tuttavani totesi 70-luvulla kun tv:n tähden ihmisiä erotettiin, että 20-30 vuoden kuluttua jokaisella on "tv-ruutu" käytössä eikä SRK puhu silloin enää mitään.
Hänen ennustuksensa on toteutunut.
VL-opin sattumanvaraisuus ja epäjohdonmukaisuus tekee kristinopista naurettavan mielivaltaista.
Määräykset perustuvat maajussien tietämättömyyteen, mitään pohjaa Jumalan sanassa ei niillä ole.
Korvarengas kielletty, mutta rannerengas sallittu. Ilmeisesti korva on se synti tässä sitten syntinen elin.
ranteesi on lävistetty rannerengasta pitääksesi?
Kuule kun minulla on ollut nuo tarrakorvakorut jotka ei ole lävistetty ja silti ne korvakorut on synniksi saarnattu. Vaan kukaan ei saarnaa synniksi vaikka ranteissa roikkuu kuinka paljon helyjä ja on nilkoissa ja kaulassakin on kaulaketju ja takissa rintakoru. Kyllä se synti siinä korvassa täytyy olla.
Togossa harrastetaan läpi korvan laitettuja suuria ja näyttäviä korvakoruja. Uskovaisilla togolaisilla on Päivämiehen kuvissakin ollut näitä koruja, joten asia on dokumentoitu.
Onko korusynti erilainen eri maissa? Niinkö Jumala on sen asian ajatellut?
Venäläisten uskovaisten olen nähnyt myös käyttävän korvakoruja ihan avoimesti.
Korvakorujen käyttösynti ilmeisesti rajoittuu vain Suomen valtion sisäpuolelle, päättelen näin.
- tupakanpoltto
- ylinopeutta ajaminen
- kaupassa käyminen sunnuntaisin
- liikkuvan kuvan katsominen, mutta ei omasta
televisiosta.
Tankkaamisreissut vähän venähtävät muutamalla tunnilla hiihtokilpailujen ja jalkapallo-otteluiden myötä.
Trendien mukaan vaihteleva partasynti. samoin pitkän tukan/lyhyen tukan synti.
Jotkut lähes luonnollisen väriset huulipunatkin ovat syntiä koska niissä sana "puna" mutta värillinen huulivoide tai huulirasva on sallittua.
Rippikoululeirillä piti kirjoittaa paperilapulla jos halusi kysyä jotakin niin arkaluontoista ettei sitä voinut ääneen tehdä.
Vanha saarnamies sitten vastasi nuorten kysymyksiin.
Joku tyttö oli kirjoittanut: Onko meikkaus synti?
Saarnaaja huononäköisenä ja -kuuloisena vastasi että Jaa veikkaus...ei pidä ryhtyä veikkaamaan. Siinä saattaa tulla sielunvihollinen mammonan himon muodossa sydämen valtiaaksi.
sen ihmiskiellon mukaisesti jopa Jeesuskin eli synnissä kun alkoholia käytti ja muillekkin valmisti
sitten nämä konserttijutut ja urheilukilpailut... Onhan niitä.
Kirkkokuoroon osallistumisen synti on aika omituinen
Nykyään saa perustaa vl-laulryhmän mutta sen esiintymistilaisuuksia ei sovi nimittää sanalla "konsertti". Ei saa puhua edes kirkkokonsertista.
Eufemismeja eli kesympiä kierotilamuksia synnilliselle konsertti-sanalle on kehitelty, mm. niinkin mielikuvitusrikkaat termit kuin "lauluilta", "musiikki-ilta".
Aleksis Kiven, Maria Jotunin tai William Shakespearen näytelmän saa kuunnella kuunnelmana radiosta, Radioteatterin esityksenä.
Mutta syyllistyt vakavaan syntiin jos menet katsomaan näytelmäesityksen teatteriin.
SRK-uskossa teatteriesityksen kuunteleminen on synnitön tapahtuma mutta näkeminen on synnillinen informaatiokanava.
Missä kohtaa tämä kuulon ja näköaistin eriasteinen synnillisyys on Raamatussa määritelty, siitä eivät SRK:n saarnaajat ole itsekään perillä.
ja ainoastaan kuuntelisi
olisiko se sitten soweliasta
lapsia vain vuodesta toiseen enemmän ja enemmän.
Hyvä idea. Asiasta pitäisi saada varmaan SRK:n vuosikokouksen päätös...
Tiernapojat-näytelmä on vanhakantaista, historiallista teatteria. Se on lähtöisin 1600-1700-luvulta, kiertelevien opiskelijaseurueiden esityksistä, joita he pitivät rahaa saadakseen.
Yllätyksettömiä Tiernapojat-esityksiä tottuivat maalaisisännätkin katsomaan koulujen joulujuhlissa ja perinne säilyi elävänä ja kehittyvänä erityisesti Oulun seudulla. Tästä syystä tämä yksittäinen teatteriesitys on sallittu vl-piireissä. Myös koulujen näytelmät ja nukketeatteriesitykst lienevät sallittuja...Mutta jos se sama lastennäytelmä esitetään kaupunginteatterissa, se muuttuukin synnilliseksi.
Ja aikuisten vakavat näytelmät ovat ankarasti syntiä, puhumattakaan oopperasta.
Ooppera on tietyssä mielessä ylivertainen, "täydellinen" taidemuoto, jossa yhdistyvät säveltäjän, kirjailijan, esiintyvän orkesterin, näyttelijöiden ja laulajien, kuorojen ja tanssijoiden, lavastajien ja ohjaajien sekä pukusuunnittelijoiden taiteelliset osaamiset moniulotteiseksi taide-elämykseksi. Ihmiset voivat panna kaikki Jumalan heille antamat lahjakkuudet peliin.
Itse näytelmän katseleminen ei ole välttämättä synti riippuen näytelmän sisällöstä. Sopivia näytelmiäkin siis teatterissa näytetään, mutta siellä näytetään myös näytelmiä, jotka eivät ole uskovaiselle sopivia, siksi on parempi, että ei mene teatteriin ollenkaan, koska siitä voi tulla tapa ja teatteriin menosta tulee helpompaa silloin kun kyseessä ei olisikaan niin sopiva näytelmä. Helposti myös raja luvallisen ja luvattoman välillä alkaa häilyä muissakin asioissa. Itselle sallitaan yhä enenmmän ja enemmän, vaikka muut uskovaiset eivät kyseisiä tekemisiä/asioita hyväksyisikään.
Sama on television katselun kanssa. Televisiosta tulee sekä hyvää että huonoa ohjelmaa. Siksi on parempi, että televisiota ei ole ollenkaan, sillä ihmisen liha on heikko ja näin helposti alkaa katselemaan myös sitä huonoa ohjelmaa.
Vaikka radiokin on varmaan kaikissa uskovaisissa kodeissa, niin sieltäkään ei (toivottavasti) kuunnella ihan mitä sattuu vaan pysytään sopivan ohjelman kuuntelemisessa. Radion yleistyessä aikoinaan oli siitä vanhoillislestadiolaisuuden piirissä samantyylistä keskustelua kuin nyt television kanssa.
Kaikki nämä edellämainitsemani asiat ovat omantunnon asioita, joita tulee sekä yhdessä että yksin pohtia. Omatunto onkin sekä yksilön että yhteisön tapa ajatella jostakin asiasta (vrt. ruotsin samvete=yhteistieto). Ne eivät ole ihan helppoja asioita, mutta vaikeissakin tilanteissa täytyy uskoa Jumalan johdatukseen.
Eikä tätä ollu tarkoitettu kenellekään mielipahaksi. Näin minä asioista ajattelen. :)
Kiitos kirjoituksestasi. On hyvä että aina silloin tällöin oikea vl kirjoittaa tänne, niin paljastuu miten kehnolla pohjalla ajattelunne seisoo.
Perustelusi logiikka on kestämätön.
Se on sinänsä asiallinen ja hyvä lähtökohta, että teatterin ohjelmisto vaihtelee ja jokainen kulttuurinharrastaja joutuu niin teatterin kuin muunkin kulttuuritajonnan suhteen itse valikoimaan, millaiselle sisällölle antaa tilaa ja aikaansa, mitä haluaa seurata. Sisältöön perustuva harkinta on ihan oikein ja kestävä periaate. Sisällön perusteellahan me valitsemme senkin, mitä kirjoja luemme ja mitä harrastuksia harrastamme.
Mutta sitten ajaudut heikoille jäille:
"...siellä näytetään myös näytelmiä, jotka eivät ole uskovaiselle sopivia, siksi on parempi, että ei mene teatteriin ollenkaan, koska siitä voi tulla tapa..."
Tuolla perusteella uskovaisen tulee lakata tilaamasta sanomalehteä tai Kodin Kuvalehteä, sillä lehdissäkin saatetaan julkaista arvaamatta monenlaista sopimatontakin sisältöä. Ja lehden lukemisesta saattaa tulla tapa...
On täysin absurdia kieltää teatterissa käyminen totaalisesti sen takia, että teattereiden ohjelmistossa _saattaa_ olla pinnallisen viihteellisiä tai muuten uskovaiselle sopimattomia esityksiä!
Eihän viime vuonna samassa tilassa mahdolliseti esitetty huono esitys pilaa teatterin esitystilaa niin etteikö siellä voisi nyt seurata korkeatasoista ja sivistävää, antoisaa ihmissuhdekuvausta, vaikkapa Tsehovin Kolmea sisarta! Tsehovin näytelmä on hieno ja katsomisen arvoinen, vaikka teatterisalissa olisi eilen tai huomenna tarjolla jotain roskaa! Ei se fyysinen paikka ole maagisesti "pahan voimien" vallassa. Taikauskoa sellainen on, naamioituna muka kristillisyydeksi.
Et ihan vakavissasi ilmeisesti tuota esittänytkään, taisit pelleillä... :-)
"Radion yleistyessä aikoinaan oli siitä vanhoillislestadiolaisuuden piirissä samantyylistä keskustelua kuin nyt television kanssa."
Mitä keskustelua on nyt käyty television kanssa?
Olen ymmärtänyt ettei siitä ole ihmeemmin keskustelemista, koska se on virallisessa SRK:n vuosikokoukosessa synniksi määritelty ja sen hankinta on kielletty uskovaiselta.
olenko ymmärtänyt väärin? Tällä tavoin vl:t ovat asian minulle täällä Oulun suunnalla selittäneet. Että ei tarvita mitään "keskustelua".
Ei Ruotsinkilelen sana "SAMVETE" tarkoita "yhteistuntoa", vaan on se tarkasti suomeksi käännettynä: YHTEISTIETO".
Ihan vain tiedoksi muillekin.
Alpo
Niinhän siinä tekstissä lukikin... Jos olisi yhteistunto lukenut niin olisi ollut kirjoitusvirhe. Mutta eipä tullut sitäkään...
Ikänsä musiikkia opiskellut lahjakas lestadiolaisnuori ei saa toimia muusikon ammatissa. Musiikkialalla hän voi toimia vain kanttorina tai musiikin opettajan tehtävässä. Omaa muusikonuraa orkesterissa tai solistisissa tehtävissä pidetään syntinä.
Moni lahjakas vl-muusikko on lopulta luopunut kokonaan musiikista ja siirtynyt toiselle alalle, eli on luopunut taiteellisesta kutsumuksestaan. Moni musikaalinen ja taiteellisia lahjoja omaava vl-ihminen on toisaalta luopunut uskostaan tämän tähden, esimekkinä maailmanmenestykseen kohonnut oopperalaulaja.
Sen sijaan lestadiolaista ei heidän oppinsa estä menestymästä ja ylittämästä omia rajojaan muilla toimialoilla, kuten liike-elämässä, korkeakoulussa, mediabusineksen huipulla toimitusjohtajana, sairaalan ylilääkärinä, professorina jne. On sallittua edetä myös julkisessa hallinnossa tai vaikkapa kirkon tehtävissä sekä politiikassa. Yhteiskunnan vallankäyttäjäksi, kuten kansanedustajaksi, ministeriksi ja valtionyhtiöiden johtoportaaseen on sallittua pyrkiä ja nauttia täysin sydämin yhteiskunnallisesta vallasta ja sen tuomasta vauraudesta. Myös muilla taiteen ja tieteen aloilla on valikoidusti sallittua menestyä ja saavuttaa kansallinen huippu, kuten kauno- tai tietokirjailijana, tieteentekijänä, kuvataiteilijana tai runoilijana.
Vl-uskovaisen sallittua tehdä rahaa tuotteistamalla musiikista kaupallisia tuotteita, silloin kun nämä liittyvät omien ja sukulaisten lasten esiintymiseen. Lasten esityksiä sopii myydä mutta ei omaa vakavaa ammatillista osaamista musiikin saralla.
Miljonääriksi sopii tulla osakesijoituksilla ja optioilla, eikä vl-oppi estä vl-uskovaista keskittymästä maallisen mammonan hankkimiseen jopa perheen kustannuksella.
Vain musiikin usein hyvinkin vaatimattomasti palkatuissa tehtävissä ei vl-uskovaisen ole lupa toimia eikä lahjojaan kehittää.
Tämä on taiteellisen kutsumuksen omaavalle tragedia.
taidetta saa käydä katselemassa ateljeessa mutta musiikkia ei saa käydä kuuntelemassa
paitsi niin se käy, jotta nauhoitetaan musiikkiesitys ja sitten sitä voi kuunnella kotona rammarista
näin tehden vältetään uskovaisen istuminen pilkkaajain seurassa
huom
siellä tauluja pällistellessähän ei niinkään istuta
...kuullostaa hassulta, mutta voi hyvät ihmiset kun NÄIN SE VAAN ON
Totta joka sana. Surullista, mutta totta.
Pitkästä aikaa syvällinen ja totuudenmukainen kuvaus meidän osasta. Siis tarkoitan meitä sellaisia joita Jumala on siunannut taiteellisella lahjakkuudella ja halulla edetä ja innostua sillä alueella.
Seon meiltä poissuljettu. Ja ketkä tästäasiasta antavat lausuntoja Päivämiehessä? Ihmiset joiden tasoa kuvaa sana keskinkertaisuus. Meiltä joilla olisi todellista kokemusta ja omakohtaista tietoa, ei kysytä mitään kun näitä kieltopäätöksiä tehdään!
Joitakin puolueita ei saa kannattaa tai tulee erotetuksi ry:n jäsenyydestä (ks. "Syntisin silmin" -dokumentti, jossa ihmiset kertovat omilla nimillään omia kokemuksia erottamisesta ja "vääristä" puolueista)
Pätee ainoastaan tiettyjen paikkojen yhteydessä, ei esim. julkisissa liikennevälineissä, huoltoaseman baarissa, katsellessa naapureilla tv:tä. Sen sijaan teatterin, konserttien, urheilukisojen ym.yhteydessä tätä Raamatun kohtaa siteraataan mieluusti. On lienee muitakin perusteluja pysyä pois näistä tapahtumista, kuin ne kuuluisat "pilkkaajat".
VL-opin harjoittama toisten ihmisten luokittelu ja julma tuomitseminen sekä sosiaalisen hylkäämisen käyttäminen rangaistuksena tekevät opista itsetään Jumalan pilkkaa.
Itseään Jumalan lapsiksi nimittävät kohtelevat lähimmäisiään ankaran julmasti ja tunteettomasti.
suurin syntinsä.
Mutta ei ole ns. synti heille itselleen.
he juuri näillä omilla säännöillään uskottelevat itselleen että ovat jumalan lapsia. vaikka taitaa mennä vähän alemmaksi tuon lahkon jäsenet :)
Vaikka meitä moititaan juuri siitä, että "kuvittelemme olevamme muiden yläpulella"(näinhän asia ei ole) niin olemme mekin samanlaisia syntisiä ihmisiä kuin muutkin.
Eli, jos sinua on perheesi kohdalla kohdeltu huonosti niin se ei tarkoita, että se olisi uskovaiselle sopivaa käytöstä. Ero on siinä,että haluamme välttää tällaista käytöstä, mutta kukaan ei ole täydellinen.
VL-uskonnossa on tietyt piirtet niin kuin muissakin uskonnoissa eli, jos näistä poikkeaa niin tosi asia on, että silloin ei voi olla VL. Jos kuitenkin koet olevasi uskovainen niin voit olla, mutta et vl. ei uskonto muutu, jos ihmiset muuttuu. siksihän lahkojakin on näin monta.En itsekään ymmärrä kaikkien muiden uskontojen sääntöjä, mutta en heitä silti rupea morkkaamaan.
Et ole oikealla asialla puolustellessasi perheenjäsenen eristämistä lheisitään. Sellainen osoittaa ääretöntä julmuutta.
Lestadiolaisuuden julmuus oman perheen ei-lestadiolaisia jäseniä kohtaan kiinnitti jo 1800-luvulla itse J.V. Snellmanin huomion. Hän piti sitä erittäin turmiollisena raakuutena, sillä perheenjäsenten yhteenkuuluvuuson suorastaan biologinen inhimillinen perustarve. On pyhäinhäväistys rikkoa näitä ydin-ihmissuhteita jollain hurmahenki-uskonnollisuudella.
Tuollainen väite uskontojen muuttumattomuudesta on tyypillistä lahko-opetusta. VL-oppikin on muuttunut ja sekin asia on tusinaan kertaan täällä käsitelty, ei siitä enempää.
on, ettei edes keskustelupalstalla sallita pienintäkään huumorinpilkahdusta. Tosikkomaista tuohua. Moppaajasefu sittenkin seriffinä?
joka on itseasiassa se kaikkein hulluin vl-sääntö.
Kaikki on kiellettyä, vuosikokouksissa päätettyjä asioita, mutta kun kysytään syntilistaa, vastaus on että mitään syntilistaa ei ole.
Erinomainen havainto!
Tähän törmää hyvin usein kun keskustelee vl-ihmisten kanssa. Heidän perusfraseologiaansa kuuluu ensimmäisenä kieltojen ja sääntöjen kieltäminen.
Se on juuri erittäin manipuloivaa, että tosiasioiden olemassaolo kielletään. Luodaan tällä tavalla keinotekoinen todellisuus, jossa asiat eivät ole niin kuten ne todellisesti ovat, vaan jotenkin eri tavalla, uskotellulla toisella tavalla.
Se on eräänlainen kuviteltu todellisuus, jossa vl-uskovaiset uskon puolesta elävät. Toisaalta he elävät myös tässä normaalissa todellisuudessa jonka tosiasioita he eivät kykene kiistämään.
Mutta heidän johtajansa ovat luoneet irrationaalisen erillisen uskomisen todellisuuden, jossa kiistetään ilmeiset tosiasiat.
Semmoinen elämä on valheessa ja fantasiassa elämistä.
Se on kuin Geroge Orwellin kuvaama manipuloitu todellisuus romaannissa "Vuonna 1984".
Esimerkki: "meillä ei ole kieltoja".
jos uskovainen hankkii television hän rikkoo SRK:n vuosikokouksessa tehtyä päätöstä joka sitoo kaikkia uskovaisia. Päätös on kirjoitettu vuosikokuksen pöytäkirjaan. Sen mukaan kukaan uskovainen ei saa hankkia televisiota.
VL-uskovainen kääntää kiellon niin päin, että hän ei itse "halua" hankkia televisiota, ja se on perusteena sille ettei kymmenillä tuhansilla vahoillislestadiolaisilla ole televisiovastaanotinta kotonaan.
Jos vl-uskovainen "ei halua" jotenkin "luonnostaan" hankkia tv:tä eikä katsella televisiosta ohjelmia, miksi sen kieltäminen vuosikokouksen päätöksellä sitten oli ylipäätään tarpeen?
Ennen kieltopäätöstä tuhansilla vl-uskovaisilla oli televiso kotonaan, erityisesti koulutetuilla (esim. opettajilla).
Todellakin. Syntilista on "syntilista". Sitä ei ole olemassa, vaikka se on olemassa. Lisäksi "syntilistassa" on paikallisia painotuseroja.
Millä tavalla tulisi tulkita sanonta:
"Olemme maailmassa, mutta emme maailmasta."
Se on kaikkein hulluinta, että oppi vaihtelee.
Kuitenkin sanotaan että se pysyy aina samana.
Ennen vanhaan saarnoissa oikein mässäiltiin "omavanhurskailla, fariseuksilla,korvasyyhyn mukaan opettavilla ja eriseuraisilla". Lapsena muistan, että melkein aina saarnat käsitteli juuri näitä asioita. Tunnettiinko kenties syyllisyyttä jostakin, kun piti niin kovasti puolustautua?
Kuitenkin yhdistän nämä kaikki adjektiivit juuri nimenomaan vanhoillislestadiolaisiin. Eli "oma itse" ulkoistetaan jonnekin muualle. Se on hulluinta.
Toiseksi hulluita on vihellyssynti. Kolmanneksi hulluinta on toisten määrittely.
Asiaahan on tosiaan märehditty ennenkin jo vuosia sitten, katso vaikka täältä
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000490&posting=22000000009765438#22000000009765438
Kertausta saa suoraan täältä ilman uudelleenkirjoittamisen vaivaa:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000490&posting=22000000021694418#22000000021694418
nähnyt sääntölistaa. Olen tyytyväinen elämääni , melko vaatimattomaan, mutta tapahtumarikkaaseen. Yritän karsia turhia touhuja pois ja nauttia yksinkertaisuudesta. Paree suara siliä ku ruma ruusattu!
keskusteluista, siellä syntilista on koottuna ja NÄHTÄVISSÄ
Tulit juuri lausunnollasi todistaneeksi yhden "säännön" olemassaolon.
Sen nimittäin, että yksi vl-fraasi kuuluu: "Meillä ei ole sääntöjä eikä syntilistaa."
Kiellot kuuluu kiistää, ja olla ikään kuin kieltoja ei olisi olemassa. Tosiasiassa on jopa niin vahvoja kieltoja että ne on dokumentoitu:
- niistä on tehty päätös SRK:n vuosikokouksessa, kuten TV-kielto, tai
- niistä on päätetty SRK:n puhujien ja surakuntavanhinten kokouksessa, kuten esim. alkoholi-, ehkäisy-, konsertti- ja kirkkokuorokielto
- niistä on laadittu SRK:n julkisuuteen saattamia julkilausumia, kuten ehkäisykielto, avioerokielto, uudelleen avioitumisen kielto jne.
Kieltolista on tosiasiassa pitkä., mutta vl-uskon yksi normi on ettei kieltoja myönnetä olevan olemassa.
VL-kielipeli on vaativa ja mystinen laji. :-)
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000490&posting=22000000027036346
Tässä on ehkäisykieltosääntö dokumentoituna:
"Ei milloinkaan eikä missään muodossa ihmiselämän ehkäisy tule Jumalan lapsilla kysymykseenkään. Jumalan lapsina me tiedämme, että se on Pyhä asia Jumalan elämä, ja elämän mahdollisuudet on kätketyt juuri siemeneen. Siksi ei missään muodossa ehkäisyä ole hyväksytty. Vaikka niinkin kävisi että uskovainen äiti taikka lapsi kuolisi synnytyksessä, taikka odotusaikana, niin he pääsisivät taivaaseen."
Päivämies 14.2.1979
Elikkä siis aivan sairasta.
tämä vaatiikin aivan uskovaista sydäntä, tämä kilvoitus taivastiellä.
En pidä sinua uskovaisena. Uskovainen ei puolustele minkäänlaista toisen ihmisen loukkaamista tai nöyryyttämistä.
Sinä sen sijaan puolustelet tällä palstalla useinkin tlähimmäiseen kohdistuvaa julmuutta.
julmuutta. Ei kyllä ole tarkotus.Jos tukeutuu Jumalan sanaan. se ei ole julmuutta, vaan totuuden etsimistä.
Toivoisin, että miettisit nyt ihan kunnolla, mitä sinä täällä palstalla oikein kirjoittelet. Tuo ei ole uskovaisen puhetta, mitä sinä täällä harjoitat. Ensinnäkin pahennat täällä jatkuvasti muiden mieliä, et kuuntele mitään mitä sinulle toiset yrittävät sanoa. Lisäksi puutut arvioit ihmisten persoonia kun pitäisi puhua asiasta.
Mielestäni sinä vakavasti mustamaalaat täällä vl:n mainetta. Maine ei muutenkaan ole kummoinen, niin ei siinä enää tarvita sinun julmuuden puolustelujasi. Ei nyt millään pahalla ämmä, mutta jos et tiedä asioista mitään ja sinulla ei empatiakykyä toisen ihmisen kärsimyksille ole, niin olisitko niin kiltti, että jättäisit sitten vaikka kommentoimatta. Sovitaanko näin? Kysyt vaikka joltain muulta neuvoa, jos et itse ymmärrä.
Mielestäni sinä aiheutat pahennusta muissa uskovaisissa empatiakyvyttömyytesi takia.
asiallisesti. Mutta sinä haluaisit hänet pois palstalta totuudesta puhumasta, että parjausmentaliteetti saisi rauhassa jatkua.
Tuskin edes olet vl; vaikka vl:änä yritätkin esiintyä.
Mielestäni ei ole täällä hyvä esiintyä uskovaisena, jos jatkuvasti hän aiheuttaa muille mielipahaa, tunteen tasolla. Et voi väittää että meillä uskovaisena siihen olisi oikeus. Hän kuitenkin aiheuttaa tällaista mielipahaa nimenomaan tunteettomuudellaan. Ei se ole oikein, vaikka kuinka täällä parjattaisiin.
Annoin hänelle vain sellaisen neuvon, että olisi mieluummin kommentoimatta, jos on kysymys toisen kärsimyksestä ja hän ei mitään empatiaa tunne. Minusta tuntuu todella pahalta lukea hänen kommenttejaan. hedelmistään puu tunnetaan ja hänen hedelmänsä näyttäisi olevan jatkuva muiden pahennus, kun kaikki vl:t ei kuitenkaan ole empatiakyvyttömiä kuten hän. Minusta hän antaa vl:ta väärän ja tunteettoman kuvan.
En ole huomannut mitään sellaista. Mutta totuudesta Ämmä on puhunut ja sitä puolustanut, mutta sitäpä täällä ei kärsitäkään. Haittaa kai joidenkin tarkoitusperiä. Sai Wehakin paljon vastareaktioita suoruudellaan. Niin myös Sointulakin vain siitä totuudesta kertoessaan, vaikka hänen tyylinsä olikin yleensä aika diplomaattinen.
On kai meillä kaikilla oikeus sanoa täällä mielipiteitämme, niin myös Ämmälläkin. Mutta etpä puuttunutkaan noihin vl:iä loukkaaviin tyyleihin, kuten esim. Kempeläisen, melperin ym.
Eihän toki ole tarkoitus kieltää "ämmää" kirjoittamasta, mutta juuri toisten kokemusten aliarviointi saa aikaan arvostelua.
Myös "ei vl:llä" ihmisillä on omatunto ja se kertoo, onko jokin oikein tai väärin. Siten ei ole hyväksi mennä perusteettomasti kumoamaan toisen kokemuksia tai näkemyksiä, ellei siihen löydy Jumalan sanasta perusteita.
Vl:llä ei ole kaikkiin kysymyksiin yksiselitteistä vastausta itselleen eikä toisille palstalaisille tarjota.
On hyvä myöntää vajavaisuus Jumalan sanan edessä ja myös tällä palstalla.