viiniallergia

Liki 20 vuotta altistunut hometyöpaikalla. ODTS-diagnoosi työpaikkalääkäriltä. Nuo kaikki oireet, mitä täälläkin kerrotte. MUTTA onko teillä muilla altistuneilla tämä: viinit ja oluet nostaa kuumeen ja oireet? (kaiken muun lisäksi). Harmi juttu, koska pidän hyvästä ruuasta viinin kera. Mutta uskottava on, ettei se enää sovi; olen sen testannut ja selkeästi todennut. Siis hiiva se varmaan on siinä vaikuttamassa. Myös pähkinät voivat altistaa.
31588
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

viiniallergiasta, mutta ymmärrän itsekin homeille altistuneena mitä tarkoitat. Itselleni pahin on ollut punaviinit, mutta olen jättänyt sitten muutkin viinit rauhaan. Se syy voi olla hiiva,mutta voihan se olla se viinivalmistusprosessikin. Olutmerkeillä kyllä on eroa ja toisia kestää paremmin kuin toisia. Myös sinihomejuustot aiheuttaa niin pahat oireet, että nekin on kierrettävä kaukaa. Sen sijaan camembert-valkohomejuuston maistelusta ei tullut oireita.

Äänestä
  • Jos on altistunut Aspergillukselle ja Penicilliumille, niin voi olla altistunut myös niiden tuottamalle okratoksiinille:

    Okratoksiini A on useiden sienten (Penicillium- ja Aspergillus-lajien) tuottama mykotoksiini. Sitä esiintyy luonnollisesti monissa kasvituotteissa, kuten viljoissa, kahvinpavuissa, kaakaossa ja kuivatuissa hedelmissä kaikkialla maailmassa. Sitä on löydetty esimerkiksi viljatuotteista, kahvista, viinistä, oluesta ja rypälemehusta mutta myös eläinperäisistä tuotteista kuten sian munuaisista. Elintarvike- ja ihmisverinäytteistä tehdyt okratoksiini A:n esiintymistiheyttä ja pitoisuutta koskevat tutkimukset osoittavat, että elintarvikkeet ovat usein saastuneita. Okratoksiini A on mykotoksiini, jolla on karsinogeenisia, nefrotoksisia, teratogeenisia, immunotoksisia ja mahdollisesti neurotoksisia ominaisuuksia. Se on myös liitetty ihmisillä esiintyvään nefropatiaan. Okratoksiini A:n puoliintumisaika ihmiskehossa voi olla pitkä.


    http://www.sttv.fi/ylo/051999.htm :

    Tehtyjen tutkimusten ja selvitysten perusteella okratoksiinia voi esiintyä muun muassa viineissä, hedelmäviineissä ja oluissa. Terveydelle haitallisia määriä on havaittu eräissä punaviineissä. Okratoksiinia ei esiinny tislatuissa alkoholijuomissa, koska se ei tislaudu alkoholin mukana.


    Okratoksiinin terveyshaitoista ollaan yksimielisiä. Okratoksiini A on Aspergillus ja Penicillium-sukuihin kuuluvien homesienien muodostama myrkky. Eläinkokeiden perusteella sen on todettu olevan karsinogeeninen eli syöpää aiheuttava aine, joka vaikuttaa erityisesti munuaisiin ja maksaan. Sen on myös todettu olevan sikiölle myrkyllinen ja epämuodostumia aiheuttava aine, joka mahdollisesti myös vaurioittaa perimää.

    Äänestä

aiheuttaa oireita mm. sima. Viime vuonna vappuna sitä viimeksi join ja en siedä sitä enää. Kaikki missä on tuoretta hiivaa, ei käy. Mutta eipä tämä haittaa. Viiniä/olutta en ole koskaan juonut, joten en tiedä miten reagoisin niille.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


altistunut kirjoitti:

Liki 20 vuotta altistunut hometyöpaikalla. ODTS-diagnoosi työpaikkalääkäriltä. Nuo kaikki oireet, mitä täälläkin kerrotte. MUTTA onko teillä muilla altistuneilla tämä: viinit ja oluet nostaa kuumeen ja oireet? (kaiken muun lisäksi). Harmi juttu, koska pidän hyvästä ruuasta viinin kera. Mutta uskottava on, ettei se enää sovi; olen sen testannut ja selkeästi todennut. Siis hiiva se varmaan on siinä vaikuttamassa. Myös pähkinät voivat altistaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu