Syöpä ja liikunta

Mistä nämä kaikki syövät tulevat? Joku on sitä mieltä,että se on elintasosairaus,Jotkut puhuvat geeneistä,jotkut ilmansaasteista,tupakasta.Kuitenkin syöpäsairaudet lisääntyvät koko ajan.Myös lääkkeet ja lääkehoidot kehittyvät nopeasti.Kuitenkin sana syöpä on edelleenkin huomiota herättävä.Mielestäni tälle sanalle voisi keksiä jonkin muun nimen ! Kun ihminen sairastuu tähän tautiin ja hänelle ilmoitetaan,että sinulla on nyt syöpä,niin aina se aiheuttaa jonkinasteisen shokin.Vielä kun sanotaan mikä on elinajan ennuste,niin ei mukavalta tunnu.
Kuitenkin olen tehokkaan lääkehoidon ja kantasolusiirron ansiosta tällä hetkellä kohtalaisessa kunnossa.Varsinaisia syöpälääkkeitä en edes tällä hetkellä syö.Kun pääsin kantasolusiirrosta kotiin,niin aloin heti harrastamaan liikuntaa.Ensin pieniä kävelylenkkejä ja siitä pikkuhiljaa aina enemmän.Nyt kevään ja kesän aikana olen myös harrastanut kaikenlaista hyötyliikuntaa,kuten puutarhan- ja kukkien hoitoa,puiden pienimistä ja ja kaikenlaista fyysistä aherrusta aina voimien mukaan.Kun lisäksi asun yksin,niin myös ns.taloustyöt hoidan itse.Mielestäni huonointa syöpäsairaalle kotihoidossa on itsesääli ja se että jää lojumaan sänkyyn.Niin kauan kun on voimia jäljellä ,niin harrastakaa liikuntaa ja pyrkikää syömään terveellisesti.
Lämpimiä ja aurinkoisia päiviä kaikille !!
121282
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

jatkoa myös sinulle! Luulen,ja mitä tunnen syöpäpotilaita itseni lisäksi,he kaikki voimiensa mukaan harrastavat liikuntaa.
Ehkä sitten,kun voimat alkavat loppua,liikkuminen vähenee.
Syöpädiagnoosin jälkeen tulee oikein tarve liikkumiseen!

Äänestä

Itse olen ( sateen loputtua) hyörinyt tuolla puutarhassa ja vaikka kipu viiltelee jäseniä, tiedän että hyvät yöunet ovat tiedossa.
Lisäksi, kun oikein keskittyy johonkin projektiin ( tänään kitken tämän kukkapenkin) koko sairaus unohtuu.
Luulen, että osa syöpään sairastuneista arastelee kovaa liikuntaa. Ainakin minua on varoitettu, etten "rääkkää" itseäni liikaa.
Olen myös sitä mieltä, että syöpä on osittain elintasosairaus.
Liian vähän fyysistä rasitusta. Liikaa teollista ruokaa. Liian paljon stressiä. Liian vähän "hyvän olon tunnetta".

Äänestä
  • Jokainen liikkuu sen mukaan kuinka jaksaa. Ihan luvallista on myös hellittää hetkeksi, jos siltä tuntuu. Luulisin, että olisi hyvä kuitenkin touhuilla jotakin. Oikeastaan me syöpäpotilaat olemme etuoikeutetussa asemassa siinä, ettei meidän tarvitse olla mukana missään oravanpyörässä stressaamassa itseämme. Kerrankin saamme ja meidän tuleekin kuunnella itseämme ja jaksamistamme ja liikkua ja toimia muutenkin sen mukaan. Kaikillehan se ei ole mahdollistakaan, vaan aina on joku (työ tai joku muu) hallitsemassa aikaamme tai sitten ei osata.
    Onneksi meillä on aikaa pysähtyä ja perehtyä tähänkin. Toivottavasti osaamme kuunnella itseämme vielä sittenkin kun syöpä on ohi ja liikkua ja touhuta voimiemme mukaan.

    Äänestä

  • on jees kirjoitti:

    Jokainen liikkuu sen mukaan kuinka jaksaa. Ihan luvallista on myös hellittää hetkeksi, jos siltä tuntuu. Luulisin, että olisi hyvä kuitenkin touhuilla jotakin. Oikeastaan me syöpäpotilaat olemme etuoikeutetussa asemassa siinä, ettei meidän tarvitse olla mukana missään oravanpyörässä stressaamassa itseämme. Kerrankin saamme ja meidän tuleekin kuunnella itseämme ja jaksamistamme ja liikkua ja toimia muutenkin sen mukaan. Kaikillehan se ei ole mahdollistakaan, vaan aina on joku (työ tai joku muu) hallitsemassa aikaamme tai sitten ei osata.
    Onneksi meillä on aikaa pysähtyä ja perehtyä tähänkin. Toivottavasti osaamme kuunnella itseämme vielä sittenkin kun syöpä on ohi ja liikkua ja touhuta voimiemme mukaan.

    pois ja iloinen liikunta ( tekeminen) tilalle!

    Äänestä

Vaimoni kuoli runsas kaksi vuotta sitten lymfoomaan.Hän sairasti vain viisi kuukautta.Kun olin sairaalassa aina hänen luonaan,niin sieltä suositeltiin minulle sairaalan psykiatrin vastaanottoa.Ensimmäinen käynyi oli päivä sen jälkeen kun vaimoni oli kuollut.Kävin siellä lähes vuoden ajan.Surutyö tuli näin mielestäni hyvin tehdyksi.Viime vuoden syyskuussa itselläni todettiin tämä myelooma.Lokakuun lopulla kaksi veljeäni kuoli kahden päivän aikana.myös kaksi veljieni vaimoa kuoli viime vuoden aikana.Aloin taas käydä psykiatrin vastaanotolla.Se on helpottanut oloa.
Ansikki ja Seijasini olen kanssanne sama mieltä,masennuksesta voi selvitä tekemisen ja itsensä hallitsemisen kautta.Tosin se apu minkä saa ammattiauttajalta myös edesauttaa.Itsesääli ei auta ainakaan minua.Joka päivä elämässä on hyviä asioita jotka auttavat taas jaksamaan.Niin kauan kun on henkisiä voimavaroja,niin jaksaa myös fyysisesti.
Suosittelisin teille joilla on vaikeaa henkisesti ammattiauttajan puheille menemistä.Yhteys ensin terv.keskukseen,niin sinne kyllä pääsee.
Aurinkoista päivää kaikille !!!

Äänestä
  • JA osanottoni menetyksiesi takia. Minäkin olen menettänyt lähiomaisia ja siksi tämä syöpäni on varmasti omaisillekin raskasta seurattavaa.

    Nautin kuitenkin aherruksesta ja luonnossa olemisesta.Joskus on hyvä levätä ja hemmotella itseään. Toisinaan taas tekee mieli väsyttää itsensä aivan totaalisesti.
    Uskon fyysisen työn terveellisyyteen. En ole vielä tavannut lihavaa satavuotiasta!

    Äänestä

saataisiin menemään eteenpäin. Siis tarkoitan, että syövälle pitäisi keksiä uusi nimi.Mitähän se on esim, latinaksi , tai mitä muuta vaan kuin syöpä.

Äänestä
  • hmm. Se on totta, että sanalla "syöpä" on negatiivinen kaiku. Sehän ikäänkuin tarkoittaa sairautta, joka SYÖ ihmistä sisältä ( eli itseasiassa aika kuvaava nimi).
    Samoin, ihminen jolla on syöpä on syöpäläinen? Ei kuullosta kivalta, ikäänkuin joku kohta suihkuttaisi Raidia isosta pullosta...

    Äänestä

  • cancer ja myös carcinoma sanaa käytetään. Cancer sanalla on toinenkin merkitys: rapu.
    Syöpäläinen sitä vastoin on bestiola.

    Tulee mieleen sananlasku: Nomen est omen eli nimi on enne. Ja valitettavasti nimi syöpä suomenkielessä kuvaa joskus liankin hyvin syövän luonnetta ja tekemisiä.

    Äänestä

  • latinaksi kirjoitti:

    cancer ja myös carcinoma sanaa käytetään. Cancer sanalla on toinenkin merkitys: rapu.
    Syöpäläinen sitä vastoin on bestiola.

    Tulee mieleen sananlasku: Nomen est omen eli nimi on enne. Ja valitettavasti nimi syöpä suomenkielessä kuvaa joskus liankin hyvin syövän luonnetta ja tekemisiä.

    jokin positiivisempi nimi. Mites olisi rönsylilja? Tai ilman etäpesäkkeitä pelkkä Lilja...

    Äänestä

En ymmärrä tuota taistelu-sanaa syövästä. Miten ihmeessä juuri pelkästään syöpää vastaan taistellan? Eihän muidenkaan sairauksien kohdalla puhuta taistelusta. Kyllä se on lähtötilanteesta kiinni koko homma. Siinä ei tahdonvoimat auta, jos syöpä on levinnyt jo pitkälle.

Äänestä
  • auttaa jos syöpä ei ole vielä levinnyt.... Itse ainakin olen päättänyt, että minä voitan tämän TAISTELUN. Uskaltakoon, syöpä, tulla minuun toistamiseen!!!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 13 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Aarsu kirjoitti:

Mistä nämä kaikki syövät tulevat? Joku on sitä mieltä,että se on elintasosairaus,Jotkut puhuvat geeneistä,jotkut ilmansaasteista,tupakasta.Kuitenkin syöpäsairaudet lisääntyvät koko ajan.Myös lääkkeet ja lääkehoidot kehittyvät nopeasti.Kuitenkin sana syöpä on edelleenkin huomiota herättävä.Mielestäni tälle sanalle voisi keksiä jonkin muun nimen ! Kun ihminen sairastuu tähän tautiin ja hänelle ilmoitetaan,että sinulla on nyt syöpä,niin aina se aiheuttaa jonkinasteisen shokin.Vielä kun sanotaan mikä on elinajan ennuste,niin ei mukavalta tunnu.
Kuitenkin olen tehokkaan lääkehoidon ja kantasolusiirron ansiosta tällä hetkellä kohtalaisessa kunnossa.Varsinaisia syöpälääkkeitä en edes tällä hetkellä syö.Kun pääsin kantasolusiirrosta kotiin,niin aloin heti harrastamaan liikuntaa.Ensin pieniä kävelylenkkejä ja siitä pikkuhiljaa aina enemmän.Nyt kevään ja kesän aikana olen myös harrastanut kaikenlaista hyötyliikuntaa,kuten puutarhan- ja kukkien hoitoa,puiden pienimistä ja ja kaikenlaista fyysistä aherrusta aina voimien mukaan.Kun lisäksi asun yksin,niin myös ns.taloustyöt hoidan itse.Mielestäni huonointa syöpäsairaalle kotihoidossa on itsesääli ja se että jää lojumaan sänkyyn.Niin kauan kun on voimia jäljellä ,niin harrastakaa liikuntaa ja pyrkikää syömään terveellisesti.
Lämpimiä ja aurinkoisia päiviä kaikille !!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu