Nyt ovat lapset taas selvinneet ja toipuneet omiksi itsekseen, kun keho on saanut levätä joka-arkipäiväisestä homeannoksesta. Allergialääkkeet on voinut jättää syömättä ja silti vointi on ollut hyvä. Alituinen päänsärkykin on loppunut ja samoin se järkyttävä väsymys. Onneksi tuli kesä. Hyvää kesää kaikille.
Homekoulusta
kesälomalla
11852
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Onneksi lapsenne vielä selviävät ilman lääkkeitä. kun pääsevät pois homekoulusta. Enää ei saisi altistua. Tuokaa esille huolenne asiasta kunnan tietoisuuteen, jos ette ole jo niin tehneetkin. Tosi huono tulevaisuus odotettavissa suomalaisilla, jos suurinpiirtein kaikki koulut ovat homeessa. Lapsemme eivät tule selviämään työikäisiksi terveinä. Lääkkeiden syöminen ei auta homeongelmaan. Puhukaa, puhukaa, puhukaa asiasta. Olemme samassa veneessä kaikki.
enää ilman lääkkeitä, mutta nyt niitä on voitu jo huomattavasti vähentää. Tuo on totta huonosti ovat koulumaailman asiat Suomessa, alkaa olla melkoisen vaikeata löytää koulua, jossa ei homeongelmaa olisi. Surullinen olen omieni vuoksi, sillä tällaisella altistumisella ja oireilla, joita heillä on, on melko mahdotonta opiskella itselleen ammattia, kun se täytyy valita homeettoman opinahjon perusteella. Nämä ovat siis sairaita jo yrittäessään kouluttautua johonkin ammattiin. Aivan sairasta ja päättäjät sulkevat silmänsä tältä kauheudelta, heitä ei kiinnosta kuin säästöt. Kohta on säästetty koululaitos perikatoon.
on tulos tämän maan ns. "viisaiden" eli poliittisten päättäjien merkillisistä aivoituksista, jos heillä yleensä sellaisia liikkuukaan korvien välissä.
Mitä noiden "herrojen" päätöksiä on seurannut, on monta kertaa ihmetellyt sitä "aivoittelua" rahan jaossa.
Valtion rahanjaossa rahaa tuhlataan kaikenlaisiin toisarvoisiin kohteisiin eli huvituksiin yms., mutta jokapäiväisen elämän välttämättömiin kohteisiin sitä jaetaan niukasti jos ollenkaan. Samalla asetetaan kuntasektorille lisää vaatimuksia vähentäen samalla niille kohdennettuja avustuksia.
Tuntuu olevan nuo oopperat ja nykytaiteen museot sekä eduskuntatalon uima-altaat ja tenniskentät tärkeämpiä kuin ihmisten terveys.
Hyvä esimerkki on Turun poliittisten päättäjien takinkääntö.
Eläinhoitolalle, jonka seinät ja ikkunat kukkivat homeesta sekä työntekijät oireilevat, oli jo luvattu avustusta uuden hoitolan rakentamista varten, mutta sitten loppumetreillä Turun kaupunki käänsikin takkinsa ja siirsi jo myönnetyt rahat Kupittaan pesäpallostadionin suihkutiloihin.
No, eihän siitä mitään mutta kun Turussa ei pelata pesäpalloa, enemmänkin jääkiekkoa.
Näin sitä rahaa on jaeltu monessa muussakin kaupungissa.
Luulisi tuon koululaitoksen olevan sen verran tärkeä laitos, että sen kunnosta pidetään perusteellisesti hyvää huolta. Samalla myös lasten terveydestä tulisi pidettyä parempaa huolta.
Mutta näyttää noiden junttura-aivoisten valtuutettujen ja muiden poliittisten päättäjien käsityskyky ja asioiden tärkeysjärjestykseen hahmottaminen olevan kovin takaperoista.
Olisikohan syynä, että ovat joskus joutuneet opiskelemaan homeisessa oppilaitoksessa ja nyt homeet kukkivat korvissa ja siinä välissä.
Siltä näyttää, ainakin mitä heidän aivoituksiaan, tai mitä ne sitten ovatkaan, seuraa.
Tarvitaan järeitä toimenpiteitä. Vanhempien tulee liittyä yhteen, kerätä rahaa ja palkata puolueeton homeasiantuntija ja juristi.
Miksi pässejä äänestetään vaaleissa, kun muitakin on ollut tarjoalla?
Muitakin on tarjolla.
Mutta heidät pitää kyllä "tarkastaa" hyvin.
Vanha "porukka" on jo oppinut "läksynsä" niin hyvin, että he osaavat tehdä näitä kieroja päätöksiään, joissa ei ole mitään muuta takana kuin oma etu etusijalla ja hyvä eläkevirka.
En kerta kaikkiaan ymmärrä näitä, jotka äänestävät ns. jo totuttua ehdokasta, välittämättä mitä hän on saanut aikaan.
Milloinkahan ihmiset heräävät ajattelemaan omilla aivoillaan ja tekemään selviä ja käytännön sanelemia johtopäätöksiä.
En tiedä.
Lienee toiveajattelua.
Minusta ei koskaan pitäisi olla puolueuskollinen vaan enemmänkin tulosuskollinen kansalaisten suhteen.
Siitähän näille "puheautomaateille" maksetaankin palkkaa ja ... korkeaa ja ym. etuja.
Mitä tässä on seurannut niin juuri ne suurimmat "puheautomaatit" ovat saaneet niitä parhaita eläkevirkoja vaikka kansalaisten suhteen he ovat saaneet aikaan vain pelkkää "...".
Näin kirjoitti Tuula Putus ollessaan Kansanterveyslaitoksen erikoistutkija:
http://www.superliitto.fi/?cat=12&magid=21#130
" Kouluterveydenhuolto ei ole yhdessäkään hometapauksessa kutsunut meitä paikalle. On parempi toimia, ennen kuin samoista tiloista tulee kymmenen potilasta, hän sanoo. "
" Suurin osa homeoireista voidaan yhdistää moneen eri sairauteen. Tyypillisiä oireita ovat tukkoisuus, käheys, nuha, yskä, ihon kutina ja punoitus, silmien kirvely, sidekalvon tulehdus, päänsärky, lamaannuttava väsymys, kuumeilu, lihas- ja nivelkivut, keskittymishäiriöt ja pahoinvointi. Hämmennystä herättää edelleen sekin, että kaikki työpaikalla altistuneet eivät saa oireita. Homesairauksiin perehtyneen Putuksen mukaan lääkärit lähettävät selvistä homeoireista kärsiviä psykiatrille. Myös kouluterveydenhoidossa on tiedon puutetta. "
Kertoisitko minulle mitä hyötyä on KTL:n apuunkutsumisesta?
Eihän KTL:n ympäristöterveydenosaston tutkijat pysty toteamaan yhtään ainutta homekoulun kosteusvauriomikrobialtistuksn aiheuttamaa sairautta: ei oppilailla, ei opettajilla, ei siivoojilla, eikä rakennuksessa mahdollisesti toimivalla keitiöhenkilökunnalla.
ole, että KTL alkaisi tekemään lääkärintarkastuksia. Asiantuntijaorganisaationa se voi toimia neuvonantajana ja tarvittaessa ottaa lausunnollaan kantaa rakennuksen terveellisyyteen.
Sinulle on käynyt huonosti, mutta ei kaikille käy samalla tavoin kuin sinulle. Monet voivat selviytyä, kun tilanne huomataan ajoissa. Eikö heitä kannata auttaa ja neuvoa eikä heti tuomita kaikki yrityksetkin epäonnistumaan jatkuvalla negatiivisuudella? Kyllä KTL on puuttunu useammankin koulun tilanteeseen. Et ole ilmeisesti käynyt kuuntelemassa Putuksen luentoja.
Näytämme puhuvan eri asioista.
Valveutuneet vanhemmatkin puuttuvat homekoulujen tilanteisiin ja saavat jopa kouluja suljetuiksi.
Jokaiselle homekoulun työntekijälle ja lapselle käy huonosti kun jatkuva kosteusvauriomikrobialtistus puhkaisee esim. toistuvia homeflunssia (ODTS) keuhkoputki- ja/tai poskiontelotulehduksineen seurauksina yleensä astma ja/tai krooninen nuha.
Ja kuten tuosta aloituksestakin kävi ilmi kesälomalle päästyään lapsen lääkitystä voi vähentää ja jopa lopettaa.
Työntekijöiden kohdalla nämä sairaudet pitäisi todeta ammattitaudeiksi heti niiden puhjettua kuin myös koululaistenkin kohdalla. Ja koululaisten kohdalla kunta on korvausvelvollinen.
Se tuosta oikeusturvan toteutumisesta.
Mitä tulee tämänkin kaupungin kouluihin, niin kaikki homekoulut on mittatikuteltu. Homekouluja on tässäkin kaupungissa toistakymmentä. Niistä oli oikein luettelo lehdessäkin toteamuksella, että kaupungilla ei ole varaa niitä korjata kuin pikkuhiljaa. Ja kyllähän niitä korjataankin. Rakennetaan uusiakin.
Kummallista vain, että uudenkin koulun tasakatto alkoi vuotaa valmistumisesta kolmen vuoden kuluttua. Vuotelee yhä.