nimiä ketä aletaan käännyttämään kytökylän koulun pelastamiseksi.
Antakaahan
Valtuutettujen
17801
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
enään sinne kytökylään tulee oppilaita, pitäs olla lapsia enemmän.
loput 19,on sen verran viksua porukkaa,ettei ne lähe jonkun hynähtäneen politikointiin mukaan.Onneksi.
aattelen, joku järki pitää olla selevässä asiassa. Kun oppilaita on liian vähän, turha vaahota.
19 valtuutettua?
rannalle jäänyt yritä hämmentää.Olikko sinä edes varavaltuutettu kahdella äänellä.
tullu se nolla tulos ja joutui ulos.
Jos on se ei kuulu meille eikä sulle, se on muitten asia. 100 rosenttisen varma assija.
KOULU LOPPUUUUUUUUUUUUUUUUUUU
HYVÄ KESKUSTAAAAAAAAAAAAAAAAA
omistanut Kytökylän suurimman talon 1900-luvun alussa.
ja taas se koettaa nostaa omaa häntäänsä
että taavin koulun nurin nyrijäyttää.
sinä se kaajat syitä väärille ihmisille
Koulu loppuu, kun oppilaita on liian vähän.
niinku lait vaatii.
Hallinto-oikeus kumoaa lakkautuspäätöksen kirkkaasti.
vanhenpain kirjoitus ihan julkisesti lehdessä, eivät pitäny hyvänä liian pientä koulua.
takinkääntäjää ?
Heijän juttunsa ei oo mittää uskomista.
Ahin suulla kun lauloivat.
jäläkeen ovat luottasa menettäneet meijän kytösten silimissä.
varmasti vasurin suunnitelmiin passaa kun joku uskaltaa olla erimieltä.
että töllee...