Turvotusta

Olen varmaan viimeiset 8 vuotta kärsinyt jonkin asteisista syömishäiriöistä. Aina välillä ne laantuvat, mutta palaavat taas jonkin ajan kuluttua. Viimeiset puolitoista vuotta on mennyt erittäin huonosti. Tällä hetkelle oksentelen oikeastaan päivittäin, se on niin helppoa kun on kaiket päivät yksin kotona. Muutaman viime viikon aikana olen kuitenkin huomannut, että aina oksentamisen jälkeen silmäluomeni ja silmäpussit turpoavat kauhean näköisiksi. Jos olen illalla oksennellut vähänkin enemmän, aamulla olen aivan turvoksissa. Olen oikeasti todella ruman näköinen! Tämän asian takia olenkin nyt herännyt todellisuuteen, että näin en voi enää jatkaa. En voi mennä joka aamu töihin sen näköisenä, tai pyytää ihastustani luokseni yöksi, sillä aamulla hän varmasti pelästyisi kuoliaaksi. Silmien turvotus on aika pieni seuraus bulimian muiden tuhojen rinnalla, mutta minulle se on suuri ja sen avulla olen saanut uutta uskoa mahdollisuuksiini parantua.
1376
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Turvotus, silmäpussit, punertavat silmät...kaikki elimistön avunhuutoja...oireita bulimikoilla!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


oksentamisen jälkeen kirjoitti:

Olen varmaan viimeiset 8 vuotta kärsinyt jonkin asteisista syömishäiriöistä. Aina välillä ne laantuvat, mutta palaavat taas jonkin ajan kuluttua. Viimeiset puolitoista vuotta on mennyt erittäin huonosti. Tällä hetkelle oksentelen oikeastaan päivittäin, se on niin helppoa kun on kaiket päivät yksin kotona. Muutaman viime viikon aikana olen kuitenkin huomannut, että aina oksentamisen jälkeen silmäluomeni ja silmäpussit turpoavat kauhean näköisiksi. Jos olen illalla oksennellut vähänkin enemmän, aamulla olen aivan turvoksissa. Olen oikeasti todella ruman näköinen! Tämän asian takia olenkin nyt herännyt todellisuuteen, että näin en voi enää jatkaa. En voi mennä joka aamu töihin sen näköisenä, tai pyytää ihastustani luokseni yöksi, sillä aamulla hän varmasti pelästyisi kuoliaaksi. Silmien turvotus on aika pieni seuraus bulimian muiden tuhojen rinnalla, mutta minulle se on suuri ja sen avulla olen saanut uutta uskoa mahdollisuuksiini parantua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu