Onko usko epidemia

70-luvun taitteessa vanhoillislestadiolaisuus työllisti mielenterveystyöntekijät. Pohjoissuomalaiset mielenterveystyöntekijät joutuivat jatkuvasti hoitamaan lestadiolaisuuden aiheuttamia ongelmia. Jotkut vetosivat jopa lääkintöhallitukseen.

Usko toimii kuin virus, mutta ei käytä leviämiseen DNA:ta tai RNA:ta vaan kulttuuria.
17505
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

rasittavat ihmistä tosi paljon.Olikohan se Raamatussa Jaakob, joka sanoi, että herran käsi lepäsi minun päälläni yöt ja päivät raskaana, niin että nesteeni kuivui. Jumala vaikuttaa ihmisessä synnintunnon, että ihminen etsisi armollista Jumalaa. Tunnen monia, jotka ovat tosi suuren vapahduksen mielelleen löytäneet , kun ovat löytäneen Jumalan armohuoneen ja saaneet ensin uskoa kaikki synnit anteeksi, ja myöhemmin jaksaneet panna mieltä painavia nimellisiä asioita pois.

Äänestä
  • Oikeastaan hänestä on tullut ahdasmielisempi sen jälkeen, kun ensimmäisen kerran hänelle evankeliumin julistin. Aika hitaasti hän on myös sopeutunut yhteisöelämään.

    Äänestä

  • metaskeema kirjoitti:

    Oikeastaan hänestä on tullut ahdasmielisempi sen jälkeen, kun ensimmäisen kerran hänelle evankeliumin julistin. Aika hitaasti hän on myös sopeutunut yhteisöelämään.

    jokaisella omat ristimme kannettavana.

    Äänestä

  • ämmä kirjoitti:

    jokaisella omat ristimme kannettavana.

    Yhtä hyvin voisit sanoa, että maillä jokaisella on omat ongelmamme. Ihmisillä on usein myös yhteisiä ongelmia, sekä ongelmia, joita he eivät itse pidä ongelmina. Esimerkiksi sinä et pidä omaa uskonnollista paasaustasi ongelmana, mutta minun mielestäni se on ikävää.

    Olet tämän keskustelupalstan risti. Risti on kidutuspaalu. Muut keskustelijat joutuvat kestämään tolkutonta ylihengellisyyttäsi.

    Aivan loistavaa, Metaskeema. Ämmä on nimenomaan tämän keskustelupalstan risti. En pidä häntä edes uskovaisena. Tuollaista puhetta ei uskovaisen suusta edes tule. toivoisin, että hän lakkaisi mustamaalaamasta vl-uskovaisia tällä palstalla. Toivon, että SRK suosittelisi hänelle rakkauden neuvona pysyä pois tältä palstalta, niin vakavasti hän mustamaalaa kuvaa uskovaisista.

    Äänestä

  • vl; kirjoitti:

    pahoitit mieleni.

    Äänestä

  • ämmä kirjoitti:

    pahoitit mieleni.

    Olen lukenut tätä palstaa jonkin verran ja olen lukemattomia kertoja oikein todella pahoittanut mieleni sinun -ämmä- kommenteistasi.

    Esimerkiksi tuo sinun yllä oleva kommenttisi, jossa mielenterveysongelmat hoituisivat muka evankeliumilla. Siitähän tulee sellainen olo, että olisin ne itse aiheuttanut. Olen kärsinyt itse masennuksesta ja tuo sinun muita vähättelevä tyylisi oikein todella loukkaa minua. Käsittääkseni olet aika pahoin loukannut tällä palstalla muitakin kiistämällä heidän kokemansa kärsimykset. Esitin tuossa toisessa ketjussa sellaisen toivomuksen, että et kommentoisi, jos et pysty tuntemaan empatiaa toista ihmistä kohtaan.

    Meitä on paljon, jotka olemme elämässämme joutuneet kärsimään ja tuo sinun vähättelevä ja empatiakyvytön tyylisi loukkaa todella monia. Etkö todella ymmärrä sitä?

    sitä mieltä aina ollut, että sairautta ei voi hoitaa evankeliumilla vaan lääkkeillä.Evankeliumilla hoidetaan syntisairautta.

    Äänestä

  • vl; kirjoitti:

    Olen lukenut tätä palstaa jonkin verran ja olen lukemattomia kertoja oikein todella pahoittanut mieleni sinun -ämmä- kommenteistasi.

    Esimerkiksi tuo sinun yllä oleva kommenttisi, jossa mielenterveysongelmat hoituisivat muka evankeliumilla. Siitähän tulee sellainen olo, että olisin ne itse aiheuttanut. Olen kärsinyt itse masennuksesta ja tuo sinun muita vähättelevä tyylisi oikein todella loukkaa minua. Käsittääkseni olet aika pahoin loukannut tällä palstalla muitakin kiistämällä heidän kokemansa kärsimykset. Esitin tuossa toisessa ketjussa sellaisen toivomuksen, että et kommentoisi, jos et pysty tuntemaan empatiaa toista ihmistä kohtaan.

    Meitä on paljon, jotka olemme elämässämme joutuneet kärsimään ja tuo sinun vähättelevä ja empatiakyvytön tyylisi loukkaa todella monia. Etkö todella ymmärrä sitä?

    kaikkia kärsineitä. olen itsekin ollut monasti lujilla. Olen 12:a lapsen äiti. Ei oo ollu heleppua aina!

    Äänestä

Hyvä huomio. Kulttuuri, eli tarkemmin sanoen kasvatus on se siirtojärjestelmä, jolla vl-usko leviää. Vanhemmat ja lähiyhteisö sosiaalistavat lapsen vauvasta lähtien vl-uskomussysteemin ajattelumalleihin. Kasvavan lapset siivet katkaistaan jo varhain. Eli tuhotaan lapsen oma ajattelukyky,

VL-uskomuksista ja luuloista tulee kasvavalle lapselle itsestäänselvyyksiä. Niihin uskominen on hänen hyväksytyksi tulemisensa ehto. Hänelle ei siksi tule mieleenkään kyseenalaistaa niitä. Hän on kuin kala vedessä vl-uskossa: ei kalakaan kysy, mitä ja miksi se vesi on, jossa se ui.

Ja jos joskus murrosiässä jokin kysymys tulisikin vl-nuoren mieleen, se torjutaan "epäilyksenä", ja siihen aikaan taas on tärkeintä "kuulua johonkin" eli kaveriporukkaan. Silloin ei hänelle tule mieleenkään syvemmin alkaa pohtia onko siinä uskossa lopultakaan mitään TODELLISTA ja aitoa perustaa, vai onko senenemmänkin vain yksi perinnekulttuuri monien muiden joukossa.

Ja sitten ihminen onkin jo aikuinen, mahdollisesti avioitunut toisen vl-uskoisen kanssa. Heillä on eväinään ehdoton auktoriteettiusko VL-liikkeen johtoon ja Päivämiehen opillisiin aatoksiin, ja itsellään kykenemättömyys kyseenalaistaa mitään oppimaansa.

He jatkavat saman menon siirtämistä taas omille lapsilleen. He eivät kykene muuhun, heillä ei ole henkisiä eikä hengellisiä eväitä ajatella muuta.

Heiltä on siivet katkaistu jo lapsena.

Tällainen on se menettely, jolla vl-uskomusjärjestelmä siirretään seuraavalle polvelle epidemian kaltaisena.

Äänestä
  • tekee oman valinnan.

    Äänestä

  • ämmä kirjoitti:

    tekee oman valinnan.

    Lapsi syntyessään vl-kotiin ei tosiaankaan voi valita. Hänen oikeutensa kasvaa ja kehittyä ajattelevaksi ja itsenäiseksi ihmiseksi ei toteudu. Mitään muuta valintaa ei hänen perheensä, eli vanhempansa, HYVÄKSY.

    VL-lapsi on hyväksytty vain vl-uskoisena.

    Jos hän aikuisuudessa valitsee toisen tavan elää kuin vl-yhteisö, hänen perheensä ja sukunsa hylkää hänet. Hänet eristetään sosiaalista verkostosta ja häntä aletaan syrjiä.

    Tämän olen itse kokenut kymmeniä kertoja kun esim. olen tullut mukaan sukujuhliin ja perheen tapaamisiin. Sisarukset eivät muuten edes kerro minulle, kun heille syntyy vauva eivätkä kutsu ristiäisiin, rippijuhliin tai vastaaviin, vaikka asun melko lähellä lestadiolaisia sukulaisiani.

    jos vl-nuori irrottautuu uskosta, hänen täytyy rakentaa koko identiteettinsä ja sosiaalinen verkostonsa alusta lähtien uudestaan. Se on psyykkisesti eritätin kuormittava prosessi.

    Mutta kaikesta huolimatta: se kannattaa.
    VL-uskosta irrottautuminen antoi minulle ne erään toisen kirjoittajan täällä mainitsemat SIIVET takaisin.

    Kesyt linnut vain kaipaavat, mutta vapaat LENTÄVÄT...

    Äänestä

  • Kyllä monet kysenalaistavat. Väittäisin, että vuoto ulospäin on aika suurta. Se on hiljainen virta. Sitä tapahtuu yllättävän paljon, koska ei vl-liikkeen koko ole sinänsä kasvanut, vaikka lapsia syntyy.

    Äänestä

  • Onnellinen ent.lesta kirjoitti:

    Lapsi syntyessään vl-kotiin ei tosiaankaan voi valita. Hänen oikeutensa kasvaa ja kehittyä ajattelevaksi ja itsenäiseksi ihmiseksi ei toteudu. Mitään muuta valintaa ei hänen perheensä, eli vanhempansa, HYVÄKSY.

    VL-lapsi on hyväksytty vain vl-uskoisena.

    Jos hän aikuisuudessa valitsee toisen tavan elää kuin vl-yhteisö, hänen perheensä ja sukunsa hylkää hänet. Hänet eristetään sosiaalista verkostosta ja häntä aletaan syrjiä.

    Tämän olen itse kokenut kymmeniä kertoja kun esim. olen tullut mukaan sukujuhliin ja perheen tapaamisiin. Sisarukset eivät muuten edes kerro minulle, kun heille syntyy vauva eivätkä kutsu ristiäisiin, rippijuhliin tai vastaaviin, vaikka asun melko lähellä lestadiolaisia sukulaisiani.

    jos vl-nuori irrottautuu uskosta, hänen täytyy rakentaa koko identiteettinsä ja sosiaalinen verkostonsa alusta lähtien uudestaan. Se on psyykkisesti eritätin kuormittava prosessi.

    Mutta kaikesta huolimatta: se kannattaa.
    VL-uskosta irrottautuminen antoi minulle ne erään toisen kirjoittajan täällä mainitsemat SIIVET takaisin.

    Kesyt linnut vain kaipaavat, mutta vapaat LENTÄVÄT...

    Kuulostaa normaalilta ja tutlta tuo saamasi kohtelu.

    Toisaalta voi olla niinkin, että monet sisaruksistasikin haluaisivat "lentää", olla vapaita, mutta vain sinulla on ollut tarvittavat voimavarat irrottautumiseen, muut eivät ole uskaltaneet. Ex-vl saa usein kantaa kauheaa taakkaa, hän saa yhteisön vihat niskaansa, mutta toisaalta hän uskaltaa riskeerata, hän uskaltaa lähteä sille tielle, että muut lakkaavat rakastamasta. Hän ei hyväksy ehdollista rakkautta. minäkin halusin testata, "rakastetaanko" minua vain siksi, että olen kiltti, kuuliainen ja vl. No osa rakasti, osa ei. Elämä rehellisellä pohjalla tuntuu hyvältä ja onnelliselta, vaikeuksien jälkeen.

    Äänestä

  • ämmä kirjoitti:

    tekee oman valinnan.

    Yhtä vapaasti moni valitsee vl-uskon.

    Äänestä

  • metaskeema kirjoitti:

    Yhtä vapaasti moni valitsee vl-uskon.

    Hyvin sanottu!!

    Siinä se on se vl-perheeseen syntyneen "vapaus". Vl-perheen orjuuttava kasvatus on ihmiselle elinikäinen taakka.

    Silloinkin vaikka pääsisi irrottautumaan uskosta ja elämään vapaasti, lähipiirin rakakiden ihmisten harjoittama torjunta ja hylkääminen haavoittaa yhä uudestaan. Rakkaiden kasvinkummpaneiden tekemät haavat satuttavat eniten...

    Toki kyseenalaistaminen ja omaan elämään vapautuminen on myös palkitseva kokemus. Todellisuuden monet sävyt alkavat paljastua kun irrottautuu vl-todellisuuden mustavalkoisesta maailmankuvasta. Maailma onkin värikäs ja ihmeellinen, täynnä rikkaita mahdollisuuksia ja iloa koska yleensä muut ihmiset suhtautuvat positiivisesti minuun.

    VL-taustaa vasten ymmrtää olla kiitollinen jokaisesta vapauden päivästä, ja ymmärtää ylipäänsä ihmisten erilaisuutta, olipa se sitten kielellistä, etnistä, uskonnollista, seksuaalista tai vaikkapa erilaisiin lahjakkuuksiin tai terveyteen ja sairauteen liittyvää erilaisuutta. Tulee itse suvaitsevammaksi koska tietää millaista on tulla torjutuksi.

    Lisääntyköön keskinäinen rakkautemme, sallivuutemme ja hyväksymisemme.

    Äänestä

  • female kirjoitti:

    Kuulostaa normaalilta ja tutlta tuo saamasi kohtelu.

    Toisaalta voi olla niinkin, että monet sisaruksistasikin haluaisivat "lentää", olla vapaita, mutta vain sinulla on ollut tarvittavat voimavarat irrottautumiseen, muut eivät ole uskaltaneet. Ex-vl saa usein kantaa kauheaa taakkaa, hän saa yhteisön vihat niskaansa, mutta toisaalta hän uskaltaa riskeerata, hän uskaltaa lähteä sille tielle, että muut lakkaavat rakastamasta. Hän ei hyväksy ehdollista rakkautta. minäkin halusin testata, "rakastetaanko" minua vain siksi, että olen kiltti, kuuliainen ja vl. No osa rakasti, osa ei. Elämä rehellisellä pohjalla tuntuu hyvältä ja onnelliselta, vaikeuksien jälkeen.

    Kiitos Female kirjotuksestasi. Havaitsen että sinä todella tunnistat millaista tämä on ollut!

    En tosin jaksa kuvitellakaan että muut sisarukseni kaipaisivat pois vl-yhteisöstä, ei todellakaan. Vaikuttaa siltä että he kapeuttavat elämäänsä koko ajan vain lisää.

    Ainokaisen taakasta: Olet oikeassa, varsinkin jos on ainut perheessä jokaon lähtenyt vl-yhteisöstä, siitä seuraa raskas erilaisuuden ja torjutuksi tulemisen taakka. Ei ole ketään kenen kanssa sitä kuormaa voisi jakaa. Onneksi on muita kohtalotovereita...

    Tuokoon elämä sinulle iloa ja onnea runsain mitoin, Female!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

metaskeema kirjoitti:

70-luvun taitteessa vanhoillislestadiolaisuus työllisti mielenterveystyöntekijät. Pohjoissuomalaiset mielenterveystyöntekijät joutuivat jatkuvasti hoitamaan lestadiolaisuuden aiheuttamia ongelmia. Jotkut vetosivat jopa lääkintöhallitukseen.

Usko toimii kuin virus, mutta ei käytä leviämiseen DNA:ta tai RNA:ta vaan kulttuuria.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu