Lestat vapiassa

Aika moni lestadiolainen on lähtenyt mukaan ns, vapaisiin suuntiin, eli Vapaakirkko, helluntailaisuus, metodismi ja muut evankeeliset seurakunnat joita kutsutaan vapaiksisuunniksi.
Lestadiolaiset kertovat lakihenkisyydestä ja omavanhurskaudesta mikä on ajanut heidät pois vl-liikkeestä.
Kun kaikissa vapaissasuunnissakin julistetaan synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä on lestadiolaiset huomanneet, että eivät he olekkaan ainoita uskovia maailmassa.
Kaikista kansoista lukematon määrä on pessyt itsensä karitsan veressä.
Vapauteen kristus meidät vapautti. Jonka poika tekee vapaaksi tulee todella vapaaksi.
Älkää antako sitoa itseänne enään.
Eriseuraisuus ja lahkot ovat syntiä josta lestadiolaisten on tehtävä parannus.
8456
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Vanhoillislestadiolaisuus on ainoa oikea kristinuskon muoto.

Äänestä
  • Luther ei ollut VL! Hän ei siis ollut oikea uskovainen?

    Alpo

    Äänestä

  • Jos pidät VL- uskoa ainoana oikeana, niin oletko perehtynyt toisiin uskonyhteisöihin.Ennen kuin antaa todistuksen toisista, niin pitää tietää todistusaineisto.

    Itse näen VL- yhteisössäkin olevan uudestisyntyneitä uskovia, mutta ei missään muodossa kaikki.Hedelmät kertovat ihmisestä mikä on hänen sydämmen uskonsa.

    Lisäksi on erikoisen tärkeää mieltää ja ymmärtää, ettei koko yhteisöä voi rinnastaa yhden jäsenen käyttäytymisen perusteella.Olemmehan yksilö ihmisiä.
    Esim. Jos Babtistiyhteisöön kuuluva ihminen elää paheellista/rietasta elämää, niin on väärin yleistää sitä koko Babtisti yhteisöön.

    Raamattukin ohjiestaa yksilö tasolla opetustansa.Esim. Harhaoppista karta varoitettuasi häntä jne....

    Raamtusta ei löydy jaettakaan, joka tukisi VL- opetusta eli VL- yhteisö on oikeaa uskoa ja muut yhteisöt (monikko muoto) vääräuskoisia.Pitäisi opettaa miten jokin ihminen (yksikkö muoto) on harhaoppinen/vääräuskoinen ja toimittava siinä ihmissuhteessa Raamatun ohjeistuksen mukaan.

    Näin ihminen ei ohjaudu eristyksiin lähes koko Suomen asukkaista.

    Äänestä

  • ML213 kirjoitti:

    Jos pidät VL- uskoa ainoana oikeana, niin oletko perehtynyt toisiin uskonyhteisöihin.Ennen kuin antaa todistuksen toisista, niin pitää tietää todistusaineisto.

    Itse näen VL- yhteisössäkin olevan uudestisyntyneitä uskovia, mutta ei missään muodossa kaikki.Hedelmät kertovat ihmisestä mikä on hänen sydämmen uskonsa.

    Lisäksi on erikoisen tärkeää mieltää ja ymmärtää, ettei koko yhteisöä voi rinnastaa yhden jäsenen käyttäytymisen perusteella.Olemmehan yksilö ihmisiä.
    Esim. Jos Babtistiyhteisöön kuuluva ihminen elää paheellista/rietasta elämää, niin on väärin yleistää sitä koko Babtisti yhteisöön.

    Raamattukin ohjiestaa yksilö tasolla opetustansa.Esim. Harhaoppista karta varoitettuasi häntä jne....

    Raamtusta ei löydy jaettakaan, joka tukisi VL- opetusta eli VL- yhteisö on oikeaa uskoa ja muut yhteisöt (monikko muoto) vääräuskoisia.Pitäisi opettaa miten jokin ihminen (yksikkö muoto) on harhaoppinen/vääräuskoinen ja toimittava siinä ihmissuhteessa Raamatun ohjeistuksen mukaan.

    Näin ihminen ei ohjaudu eristyksiin lähes koko Suomen asukkaista.

    Yksi Lauma

    JOh.10:1. Totisesti, totisesti sanon minä teille: joka ei ovesta mene sisälle lammashuoneesen, vaan astuu siihen muualta, se on varas ja ryöväri.
    2. Mutta joka oven kautta sisälle menee, se on lammasten paimen:
    3. Sille ovenvartia avaa, ja lampaat kuulevat hänen äänensä. Ja omia lampaitansa kutsuu hän nimeltänsä, ja vie heidät ulos.
    4. Ja kuin hän omat lampaansa päästää ulos, käy hän heidän edellänsä, ja lampaat seuraavat häntä, sillä he tuntevat hänen äänensä.
    5. Mutta ei he muukalaista seuraa, vaan pakenevat häntä; sillä ei he tunne muukalaisten ääntä.

    V: Tämän mukaan hänen omansa ei kuule eriseurojen opetusta, koska eivät tunne sitä, vaan ihan pakenevat sitä. Eli väärässä opissa ei voi pelastua vahingossakaan.

    Joh.10:16. Minulla on myös muita lampaita, jotka ei ole tästä lammashuoneesta: ne pitää minun myös tänne saattaman: ja he saavat kuulla minun ääneni; ja pitää oleman yksi lammashuone ja yksi paimen.

    - Ajattelen tämän siten, että Jumalan valtakunan raja on selvä ja esim. yhdellä paikkakunnalla, on yksi Kristuksen seurakunta, niin ei niitä ole monia. On vain yksi lauma ja ne ovat samassa mielessä ja samassa käsityksessä. Sinne hänen omansa johdetaan. Ahkeroiden tulee pitää hengen luoma yhteys. Tässä viitataan myös juutalaisiin ja pakanoihin, jotka ovat myös yksi lauma.

    Raamattu kuitenkin opettaa vain yhden uskon ja opin tietä. Seurakunnassakin on kaikki tiedon ja taidon aarteet.

    ... Sinun pitää Jumalan huoneessa vaeltaman, joka on elävän Jumalan seurakunta, totuuden patsas ja perustus" (1.Tim.3:15).

    Luuk.10:16.

    "Joka teitä kuulee, se minua kuulee ja joka teidät katsoo ylön, se katsoo ylön minun,
    mutta joka minun katsoo ylön, hän katsoo ylön sen, joka minun lähetti."

    Äänestä

  • weha kirjoitti:

    On aina hienoa kun joku perustelee Raamatunsanalla näkemyksiään.
    Jos nyt kaikista kansoista lukematon joukko on karitsan verellä valkaisseet vaatteensa ja karitsan juhlissa mukana Ilmestyskirjan mukaan, miten vain vl opppi voi olla ainoa oikea.?
    Vapaissa suunnissa siunataan muita vapaissa suunnissa olevia uudestisyntyneitä uskovia, kuten metodisteisteissa ja vapaakirkossa ja muissa olevia, kuten myös vl uskovia.
    He mieltävät kaikki kun ovat kokeneet uskoontulon uskoviksi.
    Outo oppi joka mukaan vain vl uskovat olisivat ainoita oikeita uskovia ja opin omaavia ei todellakaan löydy Raamatunsanasta.

    Miten noin eriseurainen lahko joka ei pidä yhteyttä muihin uskoon tulleisiin voi kutsua itseään oikeiksi opillisesti.
    Eriseuraisuus ja lahkot ovat syntiä.

    Me vapaissasuunnissa tunnemme toisemme sen Hengen mukaan joka on tullut meihin uudestisyntymisessä.
    Kun meille on luettu synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä.
    Pyhähenki meissä todistaa meidän olevan Jumalanlapsia.

    No jonkunlaista vapautumista ja avartumista teidän suunnalta on ollut, kun Toukomiettiset olivat laulamassa helluntaiseurakunnassa.
    On hienoa, että lestadiolaissa tapahtuu avartumista.
    Ehkä yhteinenuskomme vielä saa meidät yhdessä ylistämään Herraamme Jeesusta joka on lihaan tullut jumala.

    Äänestä

  • VL on lahko joka pimittää totuuden, jotta seurakunta kasvaisi.
    Kierooppinen lahko joka pimittää totuuden ja vapauden seurakuntailaisiltaan.
    Lahkon kasvu perustuu ehkäisynkieltämiseen.
    Ensin on yksi perhe 10 lasta niillä kymmenen se on 100 niillä kymmenen se on tuhat niillä 10 se on 10 000 sitten tulee 100 000 jo neljässä sukupovessa ja ne taas monikertaistuvat petentiaalisesti.
    Mukava outo lahko joka pyristelee, mutta internet ja tieto tulee ja vl uskovat ovat kriisissä. Toivottavasti edes usko jää kun totuus valaisee.

    Äänestä

suunnista Vanhoillislestadiolaisuuteen :)

Sietä en tunnon rauhaa saanut, mutta täällä sain.

Vaikka julistetaan syntejä anteeksi , niin jos julistajalla ei ole Pyhää Henkeä,se julistus ei mitään auta!

Äänestä
  • Miten voit väittää, että vapaiden suuntien julistajalla joka Jeesuksen nimessä ja veressä julistaa syntejä anteeksi ei olisi Pyhää henkeä?

    Onko sinustakin Pyhänhengen armoittamat julistajat vain vl seuroissa?

    Kuitenkin Biblia ilmoittaa uskovia olevan monissa maissa joissa ei ole kuultukkaan vl opista ja jossa ei ole vl julistajia olemassakaan. Kuitenkin heitä uskovia tapaamme taivaassa.

    Kyllä vapaissasuunnissa juuri painotetaan, että tulee tulla omakohtaisesti uskoon.
    Jeesuksen veressä on syntien anteeksisaaminen.

    Olen itsekkin joskus ajatellut, että vetäytyminen johonkin luostariin mietiskelemään ja eroittautumaan ajaksi olisi hyvä. Sitten olen ajatellut, että eihän Raamattu sellaiseen kehoita. Toisaalta eriseurainen vl.liike on kuin luostari. Eroittautunut omaksi salaiseksi lphkoksi, joka ei ole ulospäin suuntautuva kuten vapaatsuunnat, jotka etsivät eiuskovia ja kalastavat heitä sanankuuloon seurakuntiinsa.
    Jeesus käski mennä ja kertoa hyvää sanomaa.
    Paavali ja muut evankelistat ovat Raamatullisia mennessään ulos leirin.

    No jos olette sisäänppäin kääntynyt lahko omine omituisine oppeineen ja painotuksineen, niin se ei nyt haitanne, mutta mitenkään Raamatulista se ei ole.

    Rauhattomuutesi ei ole johtunut muusta kuin omista sisäisistä taisteluista, mutta pääasia, että olet saanut rauhan.
    Kuitenkin syyttelysi, että vapaissa suunnissa ei rauhaa saa on kyllä loukkaava.
    Sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi, ei sisäänpäin kääntyneessä yhteisössä ja siihen kuulumalla.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

suunnisa, kirjoitti:

Aika moni lestadiolainen on lähtenyt mukaan ns, vapaisiin suuntiin, eli Vapaakirkko, helluntailaisuus, metodismi ja muut evankeeliset seurakunnat joita kutsutaan vapaiksisuunniksi.
Lestadiolaiset kertovat lakihenkisyydestä ja omavanhurskaudesta mikä on ajanut heidät pois vl-liikkeestä.
Kun kaikissa vapaissasuunnissakin julistetaan synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä on lestadiolaiset huomanneet, että eivät he olekkaan ainoita uskovia maailmassa.
Kaikista kansoista lukematon määrä on pessyt itsensä karitsan veressä.
Vapauteen kristus meidät vapautti. Jonka poika tekee vapaaksi tulee todella vapaaksi.
Älkää antako sitoa itseänne enään.
Eriseuraisuus ja lahkot ovat syntiä josta lestadiolaisten on tehtävä parannus.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu