Onko kukaan ollut lapsena pahoinpitelyn kohteena vuosikausia ja myöhemmin aikuisena miettinyt, miten se vaikuttaa siihen, että jos on omia lapsia? Tuleeko itsestä samanlainen pahoinpitelijä lastaan kohtaa vai päinvastoin, ei ikinä voisi sellaista tehdä. Itse pidän lapsista, mutta ajatus omista pelottaa sen takia, että jos kohtelee heitä samalla tavalla kuin itseään on kohdeltu lapsena. En ole ollut koskaan väkivaltainen ihminen. Kertokaa omista kokemuksista.
omia lapsia vai ei
pohdiskelija
2338
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Eli mä sain pienenä kokea paljon väkivaltaa isältäni sekä äidiltäni ja siitä syystä että satuin olemaan tyttö, kun isä sano ettei se tee tyttöjä. Kyllä poikia rakastettiin ja jne. No sain esikoisen ollessani 21-vuotias, ja mietin noita asioita paljon odotua aikana, tyttö syntyi ja sydämeni suli. Ja olen antanut kaikkeni ettei tyttäreni tarvitse kokoea samaa kuin minun. tyttäreni on nyt 6-vuotias, eikä minun ole tarvinnut kertaakaan kohdella häntä väkivaltaisesti, vaan kaikki erimielisyydetkin olemme selvittäneet puhumalla. Toisen kerran mietin väkivaltaisuus asioita kun odotin kuopustani, ja sain pojan mietin paljon kohtelenko heitä jotenkin eri tavalla, mmutta olen huomannut että samalla tavalla kohtelen lapsiani.Poikani on nyt melkein 2-vuotias ja huomaan että kohtelu on tasapuolista. Vanhempani yrittävät paapoa poikaani ja jättää tyttäreni varjoon, olen ilmoittanut heille että minun lapsilleni ette te samaa kuin minulle, niin siitä eivät tykkää että asiasta huomautetaan ja lapseni eivät ole milloinkaan vanhempieni luona ilman että olisin itse paikalla. suojelen heitä siltä ettei heidän tarvitse kokea samaa kuin olen itse joutunut kokemaan
Kiitos tarinastasi. Uskon, että meitä lapsena huonosti kohdeltuja on paljon, jotka ovat miettineet samaa asiaa, mutta lapsuuden huonot kokemukset eivät ole vaikuttaneet pahalla tapaa oman lapsen kasvatukseen. Sitä tietenkin ajattelee, että omalle lapselle ei ikinä mitään sellaista halua ja varjelee sitten kaikin tavoin pahalta. Joskus vaan mietin, että riittääkö kärsivällisyys, koska sitähän lapset tietylä tapaa vaatii. Ja jos ei riitä niin mitä sitten tapahtuu vai tapahtuuko mitään. Mutta toisaalta pidän itseäni enemmän (kaikin tavoin) huolehtija tyyppisenä kuin välinpitämättömänä ja huolehtija tyyppisethän haluavat vain hyvää. Itselläni on kaksi sisarrusta ja he eivät ole joutuneet kokemaan samanlaista väkivaltaa tai kurjuutta mitä minä, en sitten tiedä mistä johtui, että minä jouduin sitä kärsimään. Mutta toivon syvästi, että ne asiat ei pulppua pintaan siinä vaiheessa, kun / jos minulla on oma lapsi, ainakaan sillä tavoin, että itse kohtelisi lastaan huonosti.
Toivotan Sinulle "mun tarina" Hyvää Kesää!