voi piip.. ku mun on kans niin ikävä.. ei tuu uni ja sit jos tulee ni sua se koskee.. ei oo iltaa jollon en itteäni uneen itkis. ei oo päivää jollon en sua miettis, ei oo asiaa joka ei sua ja muistoa meistä mun mieleen tois..
vaikka kuinka itelleni koitan takoa et se on ohi, ei meitä enää kolmatta kertaa tule. joka päivä saan itteäni estää ottamasta yhteyttä suhun.. koska tiedän ettei vastausta kuitenkaan tule ja se vaan syö enemmän mua.. tuo vaan lisää kyyneliä.
joka vitun päivä mietin et mitä jos, mitä jos oisin tehny toisin tai sanonu toisin.. joka ikinen päivä mä vaan jaksan haaveilla..
sä varmaan mulle vieläkin vihanen.. vihanen mun syytöksistä ja loukkaavista sanoista.. oot tainnu alottaa kokonaan uuden elämän. täysin ilman mua.. sulla varmaan joku toinenkin jo..
jos sut näkisin tai sun kans juttelisin, sanoisin varmaan et toivottavasti olet onnellinen.. toivottavasti edes toinen meistä.. kun toinen vaan rypee ja rypee tässä..
enkä voi olla ajattelematta että ajatteletko sä mua. haluisitko sä olla silti mun ystävä mut et vaan halua sitä mulle kertoa.. et vaan uskalla.. pelkäät että taas sattuu.. vai ootko vain löytäny jotain parempaa.. jonkun paremman..
toisaalta mua pelottas jutella sun kanssa.. pelottas et oisit vihanen ja tyly.. pelottas et pahennan vaan tilannetta.. pelottas et se menis kuulusteluks.. mitä sä teet ja kenen kans ja miks.. vaikka tasan tarkkaan tiedän ettei se mulle kuulu.. mut miks mä silti niin kovasti haluisin jutella sun kans.. miks mä silti haluisin kertoa sulle et mitä mulle kuuluu.. miks haluisin kertoa sulle silti vaikka tiedän ettei se mihinkään johda eikä saa johtaa että mulla on ihan mieletön ikävä sua..
ja mua pelottaa että tapeltas.. en voi ymmärrää et miten mun maailman tärkein ja ihanin ihminen, joka on kaikista parasta mitä mulle on tapahtunu voi samalla olla se ihminen joka mua kaikista eniten satuttanu.. siks mietinkin usein et se taidan olla minä ite joka oon itteäni satuttanu.. minä itte joka oon tähän tilanteeseen itteni saattanu.. ja minä se taidan olla se ainoa joka voi mut tästä nostaa..
oon viime aikoina ottanu alkoholia.. saanu paljo uusia ''kavereita''.. se on hauskaa aina illalla.. kunnes koittaa aamu.. jolloin herään todellisuuteen.. kuin yksin mä loppujen lopuksi olenkaan.. kuin pinnallista tommonen oikeesti onkaan.. kuin paljo fiksumpi mä olen sun kanssa ollu.. kuin paljo onnellisempi mä olen ollu..
ja sit koittaa taas hetkiä jolloin elämä ehkä jopa hymyilee.. ne on niitä ku uppoudun työhöni.. ku ei oo aikaa ajatella sua ja meitä.. ku ei oo aikaa ajatella omia murheita.. kunnes koittaa pitkät ja yksinäiset yövuorot.. jolloin aikaa on liikaa. jolloin pää tuntuu hajoavan.. pakko pysyä hereille.. pakko tehä jotain.. ja ajattelen asioita vaikka kuinka estäisin itseäni..
on myös olemassa yks suuri ajatus jossain takaraivossa iskeytyneenä. se on se et me ollaan ikuinen pari, et me palataan vielä yhteen. et meidät on luotu toisillemme. ettei oo ketään muuta joka mut tekee onnelliseksi. ei oo ketään muuta jonka haluan tehä onnelliseksi.. ku sinä. mun elämän ensimmäinen rakkaus..
naurettavaako.. säälittävääkö.. nii, näenhän sen nyt itekin..
mein erosta on jotain kolme tai neljä kuukautta.. siitä on niin kauan ku lähit.. siitä on niin kauan.. ja vieläkin mä roikun sussa..
oon koittanut takoa itelleni että vielä tulee se joku joka viel multa jalat alta ja johon ihastun ja hullaannun ja rakastun.. vielä tulee se joku jonka eteen kaikkeni teen. mutta miten se voi tulla jos mä mietin vaan sua ?? tuletko sinä vielä takaisin ? et todella taida enää tulla..
joku sanoo että mein pitäis selvittää asiat, puhua niistä oikeilla nimillä ja saada rauha tälle jutulle.. vaan kun sinulla ei taida olla enää mitään selvitettävää.. se olen minä joka tässä kusee. sä taidat olla jo jatkanu elämääs kovaa vauhtia eteenpäin aika päiviä sitte.. ei sulla ole enää mitään syytä katella taaksepäin ja murehtia menneitä.. tai niin sä ainakin mulle haluat mitä ilmeisemmin viestittää..
mutta tiedä että on mitä suurin virhe palata yhteen ikävän takia.. mikään ei ole sen väärempi syy.. enkä mä sitä haluakkaan.. vai haluanko.. no tottakai haluan.. vaikka järki sanoo että ei. kaverit sanoo että ei. perhe sanoo että ei. mutta mitä sanoo tunteet.. tunteet joille minun elämäni pohjautuu.. ne sanoo että haluan sinut.. ja vain sinut.. nyt ja aina..
olen oppinut myös ongelmani.. sanoin rakastavani.. rakastan vieläkin.. mutta nyt tajuan että rakkaus vaatii sitä että osaa laittaa toisen onnen oman onnen edelle.. siihen en pystynyt. ja joo.. enkä tiedä pystyisinkö vieläkään.. se on minun haasteeni.. eikä varmaan todellakaan ainoa.. mut nyt ainakin tiedän mihin meidän juttumme taas kaatui..
ja joo, seuraa se että kun tietää mihin kaatui, on pohja mistä ruveta nostamaan.. vaan ei taida olla meillä enää. olen vannonut ja uhonnut että meitä ei enää tule. että kovetan itseni sinulta.. vaan miksen siihen pysty ?? mikä minua vaivaa ??
vaikka kuinka itelleni koitan takoa et se on ohi, ei meitä enää kolmatta kertaa tule. joka päivä saan itteäni estää ottamasta yhteyttä suhun.. koska tiedän ettei vastausta kuitenkaan tule ja se vaan syö enemmän mua.. tuo vaan lisää kyyneliä.
joka vitun päivä mietin et mitä jos, mitä jos oisin tehny toisin tai sanonu toisin.. joka ikinen päivä mä vaan jaksan haaveilla..
sä varmaan mulle vieläkin vihanen.. vihanen mun syytöksistä ja loukkaavista sanoista.. oot tainnu alottaa kokonaan uuden elämän. täysin ilman mua.. sulla varmaan joku toinenkin jo..
jos sut näkisin tai sun kans juttelisin, sanoisin varmaan et toivottavasti olet onnellinen.. toivottavasti edes toinen meistä.. kun toinen vaan rypee ja rypee tässä..
enkä voi olla ajattelematta että ajatteletko sä mua. haluisitko sä olla silti mun ystävä mut et vaan halua sitä mulle kertoa.. et vaan uskalla.. pelkäät että taas sattuu.. vai ootko vain löytäny jotain parempaa.. jonkun paremman..
toisaalta mua pelottas jutella sun kanssa.. pelottas et oisit vihanen ja tyly.. pelottas et pahennan vaan tilannetta.. pelottas et se menis kuulusteluks.. mitä sä teet ja kenen kans ja miks.. vaikka tasan tarkkaan tiedän ettei se mulle kuulu.. mut miks mä silti niin kovasti haluisin jutella sun kans.. miks mä silti haluisin kertoa sulle et mitä mulle kuuluu.. miks haluisin kertoa sulle silti vaikka tiedän ettei se mihinkään johda eikä saa johtaa että mulla on ihan mieletön ikävä sua..
ja mua pelottaa että tapeltas.. en voi ymmärrää et miten mun maailman tärkein ja ihanin ihminen, joka on kaikista parasta mitä mulle on tapahtunu voi samalla olla se ihminen joka mua kaikista eniten satuttanu.. siks mietinkin usein et se taidan olla minä ite joka oon itteäni satuttanu.. minä itte joka oon tähän tilanteeseen itteni saattanu.. ja minä se taidan olla se ainoa joka voi mut tästä nostaa..
oon viime aikoina ottanu alkoholia.. saanu paljo uusia ''kavereita''.. se on hauskaa aina illalla.. kunnes koittaa aamu.. jolloin herään todellisuuteen.. kuin yksin mä loppujen lopuksi olenkaan.. kuin pinnallista tommonen oikeesti onkaan.. kuin paljo fiksumpi mä olen sun kanssa ollu.. kuin paljo onnellisempi mä olen ollu..
ja sit koittaa taas hetkiä jolloin elämä ehkä jopa hymyilee.. ne on niitä ku uppoudun työhöni.. ku ei oo aikaa ajatella sua ja meitä.. ku ei oo aikaa ajatella omia murheita.. kunnes koittaa pitkät ja yksinäiset yövuorot.. jolloin aikaa on liikaa. jolloin pää tuntuu hajoavan.. pakko pysyä hereille.. pakko tehä jotain.. ja ajattelen asioita vaikka kuinka estäisin itseäni..
on myös olemassa yks suuri ajatus jossain takaraivossa iskeytyneenä. se on se et me ollaan ikuinen pari, et me palataan vielä yhteen. et meidät on luotu toisillemme. ettei oo ketään muuta joka mut tekee onnelliseksi. ei oo ketään muuta jonka haluan tehä onnelliseksi.. ku sinä. mun elämän ensimmäinen rakkaus..
naurettavaako.. säälittävääkö.. nii, näenhän sen nyt itekin..
mein erosta on jotain kolme tai neljä kuukautta.. siitä on niin kauan ku lähit.. siitä on niin kauan.. ja vieläkin mä roikun sussa..
oon koittanut takoa itelleni että vielä tulee se joku joka viel multa jalat alta ja johon ihastun ja hullaannun ja rakastun.. vielä tulee se joku jonka eteen kaikkeni teen. mutta miten se voi tulla jos mä mietin vaan sua ?? tuletko sinä vielä takaisin ? et todella taida enää tulla..
joku sanoo että mein pitäis selvittää asiat, puhua niistä oikeilla nimillä ja saada rauha tälle jutulle.. vaan kun sinulla ei taida olla enää mitään selvitettävää.. se olen minä joka tässä kusee. sä taidat olla jo jatkanu elämääs kovaa vauhtia eteenpäin aika päiviä sitte.. ei sulla ole enää mitään syytä katella taaksepäin ja murehtia menneitä.. tai niin sä ainakin mulle haluat mitä ilmeisemmin viestittää..
mutta tiedä että on mitä suurin virhe palata yhteen ikävän takia.. mikään ei ole sen väärempi syy.. enkä mä sitä haluakkaan.. vai haluanko.. no tottakai haluan.. vaikka järki sanoo että ei. kaverit sanoo että ei. perhe sanoo että ei. mutta mitä sanoo tunteet.. tunteet joille minun elämäni pohjautuu.. ne sanoo että haluan sinut.. ja vain sinut.. nyt ja aina..
olen oppinut myös ongelmani.. sanoin rakastavani.. rakastan vieläkin.. mutta nyt tajuan että rakkaus vaatii sitä että osaa laittaa toisen onnen oman onnen edelle.. siihen en pystynyt. ja joo.. enkä tiedä pystyisinkö vieläkään.. se on minun haasteeni.. eikä varmaan todellakaan ainoa.. mut nyt ainakin tiedän mihin meidän juttumme taas kaatui..
ja joo, seuraa se että kun tietää mihin kaatui, on pohja mistä ruveta nostamaan.. vaan ei taida olla meillä enää. olen vannonut ja uhonnut että meitä ei enää tule. että kovetan itseni sinulta.. vaan miksen siihen pysty ?? mikä minua vaivaa ??
Vastaukset 5
Vanhimmat
ja pettynyt. Mihin teidän suhde kaatui? Miksi et saa naista mielestäsi?
Ota hyvä nainen yhteyttä tähän ensirakkauteen. Se kannattaa. Turha elää surussa, jos tämä nainen ajattelee samoin. Älä estä itseäsi. Kysy naiselta, kerro hänelle tunteistasi.
Minäkin olen hurjan ihastunut. Ottaisin häneen yhteyttä, jos vain tietäisin hänen tunteistaan ja sootä, onko hän edes vapaa...
Tutun kuulosta tilitystä rakkauden jälkeen. Voipi mennä vielä kuukausia ennenkuin unohdat ja pääset oman elämän alkuun. Soita exälle jos haluat, ei se tilannetta pahennakaan. Yritä edes puhua hänen kanssaan, kerro että on ikävä, tehköön hän sitten mitä haluaa. Rakkaus harvoin loppuu yhtä aikaa ja se joka jää suremaan, joutuu kestämään ikävän. Se on rakkauden hinta, jos ei olisi ollut suurta onnea ei voisi korkealta pudotakaan.
meidän suhde kaatui siihen että muutettiin yhteen.. meni pari kuukautta, hän sai työpaikan muualta ja se meni meidän edelle. toki taustalla oli myös jatkuvaa tappelua ym. aivan turhasta..
ja siihen miksi en saa häntä mielestäni.. minulla vana ei ole yksinkertaista vastausta.. kaipaan häntä, on ikävä.. en voi ajatella itseäni kenenkään muun kanssa enkä halua. minun on ikävä meitä, meidän ihania yhteisiä hetkiä. on ikävä hänen joka ikistä ominaisuuttaan.. niin hyviä kuin niitä huonojakin. minun on jopa ikävä meidän tappeluja.. siinä mielessä että silloin sentään oli vielä me ja ne sovittiin ja taas oli kivaa yhdessä..
olisi niin ihana jos vielä joku päivä saisin nauraa naiseni kanssa, nauttia elämän pienistäkin asioista hänen kanssaan.. pitää kädestä ja olla lähellä.. minun on niin ikävä hänen kosketustaankin..
tekisin mitä vain jos hänet takaisin saisin.. mutta tekisikö hän.. entä jos hän ei tunne enää mitään muuta kuin vihaa ja unohdusta minua kohtaan.. siinä tapauksessa taitaa olla aivan turha toivoa häntä takaisin.. tekisin nyt kaikkeni.. mutta lupaisinko turhaan.. pettäisinkö hänet lupauksessani.. mielessä painaa vaan kysymys että enkö viimeksikin sanonut että tekisin kaikkeni jos saisin hänet takaisin.. mutta miksen sitten tehnyt kaikkeani silloin kun sain hänet takaisin sen eteen että olisin hänet saanut pitää.. miksen tehnyt häntä onnelliseks..
en haluaisi tyhjiä lupauksia antaa.. ja tottakai hänellä heti mielessä jos kerron ajatuksistani ja tunteistani että lupaanko taas ja hän saa myöhemmin vaan pettyä lupauksiini..
minulla ei ole vastausta hänelle että miksi se nyt sitten toimisi, miksi nyt sitten tekisin hänet onnelliseksi..
ja juuri siksi en tiedä että haluaisinko aloittaa uutta suhdetta hänen kanssaan. tai tiedän että haluaisin. en tiedä kuin järkevää se olisi mutta sitä kovasti haluaisin. mutta en olisi ensitilassa yhteen muuttamassa tai kihloja ostamassa. en haluaisi siihen samaan vanhaan mitä meille oli palata. koska mitä todennäkösemmin se menisi vaan uudestaan ja uudestaan kankkulan kaivoon. vaan asioiden olisi muututtava.. olisi aloitettava täysin uudelta pohjalta.. tutustuttava toisiimme uudestaan ja uusin silmin. otettava rauhassa eikä hätäillä.
olisin niin iloinen jo pelkästä ystävyydestä, parista ystävällisestä sanasta häneltä minulle.. mutta pelkään silti niin kovin etten niitä häneltä tule kuulemaan..
ja silti mieltäni kalvaa että mitä hän miettii minusta ja tilanteesta tällä hetkellä..
todennäköisimpänä pidän sitä ettei hän halua asiaa suuremmin miettiä. hän vain haluaa painaa ja jatkaa eteenpäin. käsittelemättä meitä enää mitenkään.. unohtaa vaan..
Sun teksti sai ihan kyyneleet silmiini, niin samat on omat tunteeni. Kukaan ei voi korvata exäni paikkaa sydämmessäni ja kuitenkin on vain unohdettava. Yritetään vaan jaksaa ja toivoa että mekin vielä omamme löydämme.
Mä annoin ensirakkauteni pois neljä vuotta sitten, kahdeksan vuoden yhdessäolon jälkeen. Ja mä olin se joka hänet hylkäsi, jätin yksin suureen maailmaan. Valvoin öitä, katselin pimeyteen ja ajattelin, että jossain tuolla hän on, yksin tai jonkun kanssa.. mutta ei mun kanssa enää ikinä. Joskus kaduin sitä että lopetin suhteemme, mutta mikä oli tehty oli tehty, ja siitä pidin kiinni. Nyt siitä on aikaa neljä vuotta, murehtimiseen meni varmasti pari vuotta, ekana vuonna tuli itku pelkästä hänen ajattelemisestaan. Mutta enää en kaipaa takaisin, ja olen onnellinen koska tiedän että hänkin on onnellinen juuri tälläkin hetkellä, ilman minua.