pyöräilijä väistää

Turun Sanomien mielipideosastolla joku itkee, että bussista poistuvat matkustajat eivät katso sivuilleen:

-----------------------------------
Bussilla matkaaville

Linja-auto kaartaa pysäkille, matkustaja hyppää ulos ummikkona ympärilleen katsomatta ja polkupyöräilijä ajaa hänen ylitseen - tuloksena sairaalareissu molemmille. Se ei ole kivaa kummallekaan, eikä etenkään pyöräilijälle, joka ajoi liikennesääntöjen mukaisesti polkupyöräkaistalla kevyenliikenteenväylällä.

Pyytäisinkin, että jokainen linja-autosta poistuva katsoisi ennen ulos harppaamistaan sekä vasemmalle että oikealle, eikä hyppäisi yhdenkään polkupyörän eteen. Näin toimimalla saatamme säästää jopa ihmishenkiä.

Huomioithan myös muut

Julkaistu 17.6.2007 2:30:55
-----------------------------------

Asia on kylläkin niin, että pyöräilijän pitää pysähtyä, jos bussi on pysähtynyt pysäkille, ja sieltä lappaa ihmisiä ulos pyörätielle. Kannattaisi tämän kirjoittajan itse huomioida myös muut kuin itsensä.

Ensin ajattelin, että tämä kirjoitus on tehty jotenkin käänteispsykologialla, mutta kyllä kirjoittaja taitaa ihan oikeasti olla tietämätön.
91419
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Aivan. Huomasin saman kirjoituksen. Tuo pyöräilijä, joka kuvittelee ajavansa liikennesääntöjen mukaan, ei liene huomannut Tieliikennelain 31 §:ää vuodelta 1982:

"Jalkakäytävän ylittäminen. Pysähtyneen raitiovaunun tai linja-auton ohittaminen

Ajoneuvon kuljettajan on ylittäessään jalkakäytävää annettava jalankulkijalle esteetön kulku.

Kuljettajan on aikoessaan ohittaa oikealta raitiovaunun tai linja-auton korokkeettoman pysäkin kohdalla pysäytettävä ja annettava esteetön kulku raitiovaunusta tai linja-autosta poistuville taikka siihen nouseville matkustajille. "

Äänestä
  • Kyllä säännöt tiedetään, niitä vain ei viitsitä noudattaa. Tässä on ihan sama kuin kääntyvillä autoilijoilla, eivät viitsi painaa vähän jarrua kun takaa tulee suoraan menevä pyöräilijä tai jalankulkija. Kyllä se kevyempi väistää kun painan vaan menemään...

    Pyöräilijänä minulla on varaa hiljentää tai vaikka pysähtyä jotta kukaan jalankulkija ei jää alle. Mutta havaintojeni mukaan olen niitä harvoja. Pelottaa seurata, kuinka pysähtyvän bussin kohdalla pyörätiellä painetaan vain lujempaa kun pitäisi varoa. Ei ole vielä tarvinut antaa ensiapua, enkä haluaisikaan. Olisi niin pieni vaiva vähän hiljentää ja varoa. Pyöräilijään sattuu joka tapauksessa ihan saamaristi, osui sitten autoon, junaan tai vai kävelijään.

    Äänestä

Pyöräilen erittäin paljon Turussa, myös keskustassa, eikä mitään kovin suurta ongelmaa ole. Itse ajan suurella nopeudella, joten kaikennäköisiä tilanteita tietty tulee, mutta montakaa bussipysäkkitilannetta en ole nähnyt.

Turussa bussikuskit osaavat hyvin katsoa milloin avaavat ovet. Jos edestä tulee pyöräilijä 40km/h, niin tämän sukkulan annetaan suhahtaa ohi ennen kuin ovet avataan ja karja päästetään valloilleen.

Ja aina voi ja pitääkin olla pyöräilijä varuillaan, mutta pahinta on, kun ihminen hyppää ulos autosta, ei katso yhtään sivuilleen ja lähtee etenemään. Pyöräilijä huomaa tämän, ja hidastaa sen verran, että sillä suunnalla&nopeudella kävelijä ehtisi helpoisti pois alta. Mutta sitten tämä raukka ketä ei ole yhtään lukenut tilannetta huomaa sivusilmällään pyöräilijän ja panikoi. Ottaa juoksuaskeleita, pysähtyy paikalleen, muuttaa suuntaa, tai mitä nyt refleksit määräävätkin. Ja tällaista epämääräistä, epäjohdonmukaista menoa on helvetin vaikea ja ikävä koittaa itse ohjaustangon takaa lukea. Usein siinä käy niin, että molemmat pysähtyvät paikoilleen, ja jäävät tuijottamaan toisiaan, että kumpi tässä nyt menee ja minne. Tämä on sekä rasittavaa, että stressaavaa (varsinkin kun itse tavoittelen pyöräillessä joustavaa ja etenevää liikkumista).. Ja monta kertaa sitte tämä pelästynyt jalankulkija koittaa haukkua pyöräilijät, että meinaavat ajaa yli tms. vaikka se perimmäinen syy on siinä, että rynnitään eikä lueta liikennettä. Sama syy miksi lapsia pitää varoa liikenteessä. Toivoisi vaan, että aikuiset fiksut ihmiset osaisivat toimia liikenteessä (vaikka sitä ei laki vaadikaan)

Mielipiteitä tähän olisi mieluisaa kuulla. Hyvää kesän jatkoa kaikille fillaristeille =)

Äänestä
  • Kyllä se nyt vaan on niin, niin että fillaristin pitää väistää pysäkille pysähtyneestä bussista ulos tulevia matkustajia, samoin sisään meneviä. Pysähdy tarvittaessa.
    Liikennesääntöjen noudattaminen tulee ensin ja sun joustava eteneväisyytes vasta sitten. Vai pitäiskö muiden joustaa sun takias, sekö on sun käsitykses joustavasta. Tutustu Tielikkennelakiin, vatipää.

    Äänestä

  • senkin tappajafillaristi kirjoitti:

    Kyllä se nyt vaan on niin, niin että fillaristin pitää väistää pysäkille pysähtyneestä bussista ulos tulevia matkustajia, samoin sisään meneviä. Pysähdy tarvittaessa.
    Liikennesääntöjen noudattaminen tulee ensin ja sun joustava eteneväisyytes vasta sitten. Vai pitäiskö muiden joustaa sun takias, sekö on sun käsitykses joustavasta. Tutustu Tielikkennelakiin, vatipää.

    Arvon senkin tappajafillaristi. Muutamaan kohtaan voisin ehkä antaa vastaväitteitä.

    On se hienoa, että joillekin ihmisille tämä maailma on pelkästään mustavalkoinen. Ketään ei kiinnosta, jos joku raukka hyppää rekan eteen suojatiellä viimetingassa, silloin kuin mitään ei kerkeä enää tekemään. Vaikka jalankulkijalle pitääkin antaa esteetön kulku jalkakäytävällä, niin ikävä kyllä se laki on vain laki, ja täällä maailmassa kuitenkin eletään näillä elämän oikeilla pelisäännöillä. Ja tämän sanoin sillä, että pyöräilijä väistää näitä bussista nousevia, jos sen pystyy tekemään. Mutta ketään ei odota, että pyöräilijä pysähtyisi aina ja heti kun näkee pysähtyneen bussin. Muutahen niitä yhdistelmiä työnnettäisiin tuolla kylillä, ettei vaan kukaa ehdi jäädä telirenkaiden alle. Että tyssää sentään niihin eturenkaisiin.

    Ja minun käsitykseni joustavuudesta on varmasti parempi kuin sinun, ketä tunnet lakia (muka tunnet). Niin monta onnellista vuotta teiden päällä eri ajoneuvoilla, että tiedän, että sinun on turha tulla huutelemaan käytännön joustavuudesta.

    Niin, mikä kohta tarkemmin minun pitäisi tieliikennelaista opetella? Ehkä sinun, havainnointikyvyttömän, joustamattoman reppanan kannattaisi opetella liikkumaan liikenteessä muutenkin kun istumalla bussin takapenkillä, niin voisit itsekin oppia jotain. Tai ellet uskalla, niin seuraa edes sen bussikuskin toimintaa, niin alat ymmärtämään mitä on joustavuus. Esimerkiksi seuraa miten bussi menee käännöksissä toisten kaistoille, vaikka kaistat on rajattu viivoilla, miten bussit ajaa toisten kaistoilla, ellei mahdu ajamaan omalla kaistallaan, se, ettei bussi mene yhdistelmien eteen lähtiessään pysäkiltä, vaikka laki antaakin bussille etuajo-oikeuden yms. Se, että maailma näyttää sinun silmistäsi mustavalkoiselta, johtuu ainoastaan sinun silmistäsi, ei siitä että maailma olisi mustavalkoinen.

    Joten mielenkiinnolla odotan palautetta. Mieluummin joltain käytännön ihmiseltä, kenellä on ihan oikeaita perusteltuja mielipiteitä, havaintoja tai muuten mielenkiintoisia näkökulmia. Tällaiseen roskaan vastaaminen on ajan tuhlausta, kuin helmiä sioille.

    Äänestä

  • Fillari-Masa kirjoitti:

    Tieliikennelain 31 §, se kannattaisi opetella.

    Elämän perussääntö on, että jos rekka ei väistä sinua, jäät alle ja liiskaudut muusiksi. Mitäs siitä tuumit.

    En istu bussin takapenkillä, en tosin etupenkilläkään. Kuormurin etupenkillä olen istunut, siinä vasemmalla, en tosin enää. Palavia nesteitä oli kyydissä.

    Olen minä kuule pikkukulta liikkunut muuallakin kuin Turussa ja seurannut yhtä sun toista. Bussit pysyy täälläpäin kaistallaan. Jos menee naapurikaistan puolelle, eivät silti tule kyljestä sisään. Vastuu on aina jollain.

    Kun ohitat bussia, sinä havainnoit ja väistät. Joustamaton minä olen. Vähän on niinkuin ratakiskoon törmäisit. Fiksumpi taipuu. Sinä et ole fiksu.

    "Elämän perussääntö on, että jos rekka ei väistä sinua, jäät alle ja liiskaudut muusiksi. Mitäs siitä tuumit." - Että juuri näin se menee, vaikka laki sanoisi mitä. Juuri sen takia täytyy havainnoida liikennettä, vaikka jonkun paperilapun mukaan olisit kuinka etuoikeutettu tahansa. Eikä kukaan edes syytä tätä rahtaria jos tämä ajaa nopeusrajoitusten mukaan, ja viime metreillä päätätkin käyttää etuoikeuttasi hyväksi ja ylittää tien siitä nyt ja heti.

    Eli ilmeisesti itseltäsikin lyötyy yhdistelmäkortti. Olisi kiva nähdä miten ajelet yhdistelmällä omalla kaistalla keskustassa.. Ei ne kaksi akseliset bussitkaan käänny Kauppatorilla siten, että niiden keula ei pyyhkisi naapurikaistaa.

    Ja kun sanoit, ettei tule kyljestä sisään, nii koitapa ajaa sillä kuorma-autolla rinnakkain kolmiakselisen bussin kanssa siten, että bussi on kääntymässä 90 astetta oikeaan, ja itse olet siinä vasemmalla kaistalla. Jos sinä olet keskellä sitä omaa kaistaasi, niin kyljet kolisee, vaikka tuskin sisään asti pääseekään.

    "Kun ohitat bussia, sinä havainnoit ja väistät. Joustamaton minä olen. Vähän on niinkuin ratakiskoon törmäisit. Fiksumpi taipuu. Sinä et ole fiksu." - Jos olisi näin, niin bussit kyllä ajaisivat yhdistelmien kylkeen jotka eivät kerkeä väistää/hidastaa. Jos olisit joskus jotain raskaampaa kalustoa ajanut, tietäisit kyllä miten näistä oikeuksista joustetaan

    Masaliini, fiksumpi joustaa. Itsesuojeluvaistoa tarvitaan liikenteessä. Joustan minäkin joskus. Aina en viitsi joustaa, mutta varmistan toki, etten ratakiskoisuuttani menetä nekikultaani.
    Polkupyöräilijät arsyttävät minua suunnattomasti nykyisessä asuinpaikassani Helsingissä. Hakaniemessä torin kohdalla Siltasaarenkadulla on leveä jalkakäytävä ja bussit tietysti pysähtyvät pysäkeille ja päästävät matkustajat ulos ja sisään. Fillaristit yrittävät keilata näitä jalankulkijoita, vaikkei ko. kohdassa ole edes pyörätietä. Ajavat jalkaäytävällä. Tämmöttis täällä!. Polliisit tosin aina välillä pitävät ratsiaa pyöräilijöille, mutta eivät näköjään riittävän usein.
    Pyrin noudattamaan lakia kaikessa toiminnassani.
    Hyvää juhannusta sinulle. Pärjäillään.

    Äänestä

  • "senkin tappajafilalri... kirjoitti:

    Noinpa tekevät. Minä tosin ajan Siltasaarenkatua siellä kadun puolella.

    Koko Hakaniemen torin ympäristö on tehty fillaristin näkökulmasta surkeasti. Jos Kaisaniemestä tulee niin ei välttämättä tietämätön edes tajua, että kevyen liikenteen slummi päättyy ja muuttuu jalkakäytäväksi.

    Hämeentieltä tullessa taas bussit terrorisoivat fillaristeja. Monta kertaa on yritetty koukata päälle.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

bussimatkustajia kirjoitti:

Turun Sanomien mielipideosastolla joku itkee, että bussista poistuvat matkustajat eivät katso sivuilleen:

-----------------------------------
Bussilla matkaaville

Linja-auto kaartaa pysäkille, matkustaja hyppää ulos ummikkona ympärilleen katsomatta ja polkupyöräilijä ajaa hänen ylitseen - tuloksena sairaalareissu molemmille. Se ei ole kivaa kummallekaan, eikä etenkään pyöräilijälle, joka ajoi liikennesääntöjen mukaisesti polkupyöräkaistalla kevyenliikenteenväylällä.

Pyytäisinkin, että jokainen linja-autosta poistuva katsoisi ennen ulos harppaamistaan sekä vasemmalle että oikealle, eikä hyppäisi yhdenkään polkupyörän eteen. Näin toimimalla saatamme säästää jopa ihmishenkiä.

Huomioithan myös muut

Julkaistu 17.6.2007 2:30:55
-----------------------------------

Asia on kylläkin niin, että pyöräilijän pitää pysähtyä, jos bussi on pysähtynyt pysäkille, ja sieltä lappaa ihmisiä ulos pyörätielle. Kannattaisi tämän kirjoittajan itse huomioida myös muut kuin itsensä.

Ensin ajattelin, että tämä kirjoitus on tehty jotenkin käänteispsykologialla, mutta kyllä kirjoittaja taitaa ihan oikeasti olla tietämätön.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu