Leevi ollessaan lapissa, hän oli kosketuksissa myös paikallisten noitien kanssa ja antoi siitä myös todistuksensa, mitäs te nykyajan kasvatuksen saaneet olette tästä mieltä?
Nuorna miehenä
Hannu.
81164
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Jos lapin noidasta on kyse, siis aidosta en hyväksy , syy niiden on tehtävä 7 murhaa annetuilla tavoilla sitä kristitty ei voi hyväksyä .
Ei niillä ollut mitään tekemistä murhien kanssa, parantajia olivat ja tietäjiä.
Ja kysymykseni lähinnä tarkoitti että mitenkä nykyajan ihmiset suhtautuvat vaikutusvaltaisen todistajan kertomuksiin nykymittapuun mukaan yliluonnollisiin tekoihin.
No kysy Faaraon noidilta .
Anteeksi olin tyly . Parantajia he kyllä varmaan olivat, mutta ennenkun he olivat parantajia oikeita oli säännöt pidettävä . Ja ohjeet noudatettava .
noita sääntöjä ja antaa vaikka jonkin lähteen. Leevi kirjeissään kertoo lapin noitien teoista ja antaa kuvan että arvostaa heitä kovasti sekä kritisoi heidän vainojaan.
Minun tietojeni mukaan noituus tai pitäisikö puhua shamanismistä "periytyi" ja oli lähinnä salaisten loitsujen sekä rohtokasvien opettamista. Myös noitarummulla ja kyvyllä langeta loveen oli tärkeä merkitys.
Isäni täti oli, jonkinlainen parantaja, mutta hän sanoi että siinä vaiheessa kun tuli vastaan aiemmin kerrottuja juttuja hän heivasi. Eikä voinut niitä tehdä, muita kyllä esim. verenpysäytystä, mm. veljelleni ja toimi . Rohtokasveista kyllä on n.700 sairauteen tiedossa kasvi ja kuinka se valmistetaan rohdoksi . mutta ei nekkään mitään ole ellet USKO . Sillä 60 % on siitä kiinni .No siitä sitten vaan .
Sinä puhut aivan palturia. Lopeta luulojesi levittäminen.
Mistä rummusta mahdat puhua? Kenellä sellainen oli?
http://fi.wikipedia.org/wiki/Noitarumpu
Tämän pitäisi kuulua yleisivistykseen.