Pyhäjärvellä ryhmäpäätöksen eikä anna jokaisen olla omaa mieltä??
Eikö kepu luota valtuutettuihin että ne osaa itse päättää??
Olisikohan tuo päätös kepun alasajoa lopullisesti??
Eikö kepu luota valtuutettuihin että ne osaa itse päättää??
Olisikohan tuo päätös kepun alasajoa lopullisesti??
Vastaukset 15
Vanhimmat
isoooot aivot, pikku aivot puristetaan sinne sisälle.Isot aivot suodattaa pikku-aivojen ajatukset.
Kunnallisjärjestö kannattaa kuntaliitosta, valtuustoryhmä ei ole tehnyt ryhmäpäätöstä.
Jokainen kepulainen saa äänestää omantunnon mukaan. Puhut p....a niin kuin moni muukin liitoksen fanaattinen vastustaja.
Seli seli...käsi selän takana sormet ristissä.
olemme siirtyneet herrat vastaan narrit valtaliittoon.
kansa laitetaan maksamaan niskurointinsa.
voi veljet, minkä tulette tekemään.
eikä kunnallisjärjestö puoltanut liitosta!
on täysin valtuutettujen miehittämä. Eli jos jätetään valtuutetut pois, niin eilinen tulos oli kutakuinkin 70% vastaan ja 30% puolesta.
Ja itse asiassa äänestykseen ei otettu vastustavaa ääntä, jonka eräs edustaja jätti kirjallisena, jouduttuaan poistumaan ennen äänestystä.
Ja muistakaa, että tuo nykyinen järjestäytymispaperi on voimassa vain hetken. Keskittämistä tulee tapahtumaan ennenkuin huomaattekaan. Olen tämän itse kuullut Haapajärven ja jopa Pyhäjärven Kovilta kannattajilta. Nyt sitä ei vaan uskalleta ääneen sanoa.
sitä mieltä , että pyhäjärvikin pitää liittää haapajärveen.
Vielä maanantaina iltapäivällä oltiin sitä mieltä, että vasemmisto kokonaisuudessaan äänestää ei-liitoksen puolesta. Saimme tietää, että vasemmiston pääpolitiikko oli kehottanut näitä äänestämään kuntaliitoksen puolesta. Mitähän paikkakunnan oikeat vasemmistolaiset tästä äänestyksestä sanovat. Kiitos Savolainen ja Aittokoski, teitte MIEHEN työn, kun ajattelitte omilla aivoillanne ja niin kuin pyhäjärvinen asian näkee niin oikealta- vasemmalta ja suurin osa keskeltäkin. Ikävä, että on tällaisia päättäjiä, jotka eivät anna arvoa oikeille asioille. Pelinpolitiikka pitää olla näin vakavasta asiasta pois. Onhan kyse Pyhäjärven itsenäisyydestä. Mikä se Selänne- on - ei mikään. Surkea nimikin
Ryhmäkuri pitää pitää ja liitytään, vaikka yrittäjät sanoivat että investoinnit silloin vähenisivät ja alkaiai ulosmarssi.
Sinilaineitas kerran viel
oma nimesi hyväilee.
Ei laulele enää satakiel
ilo rinnasta pois pakenee .
Esi-isien rakkaita maita ,
henki vieras täst*edes käy.
viimeinen yö muistoihin laita,
taka-talvi kun kotiimme yllättäy.
ruuneberi
Valtuuston PJ on ryhmässä tänään ilmoittanut eroavansa tehtävästään, mikäli valtuutetut äänestävät liitosta vastaan. Ei ole kuuleman mukaan painostamista eikä uhkailua.
Taitaa minun jäsenkirja mennä aamulla vaihtoon. En odota liitosta, koska on tullut täysin selväksi meidän keskustalaisten poliitikkojen tahto. En väitä, että he ovat väärässä liittyessään, mutta eivät ole enää samojen arvojen takana, joita minä olen kepussa nähnyt.
en ole koskaan ollut, enkä varmaan tule olemaankaan kepulainen!
olen luullut, että keskustan politiikka olisi ollut maaseutua kehittävää, mutta olen pahasti erehtynyt!
veikkaan, että 10v päästä lähin pankki on noin 35km päässä. lähin posti samoin karannut ja entisen pyhäsalmen kylän keskustassa yksi maitokauppa. abc tullee peruuttamaan abc:n rakentamisen, koska onhan paikkakunnalla jo yksi abc! 4-tienlinjaus tulenee muuttumaan haapajärven kautta kulkemaan...
ihmeellistä - väisänen itse on niin pahoin omaa "äänestysmieltään" vastaan, että eroaa puheenjohtajuudesta! voi herranjestas, minkälainen valta leskisellä on!?!?!?!?!?!!!!!!!
huomenna näkee, mitä kenenkin mielessä tulee liikkumaan....
Pankit, postit, maitokaupat ja ABC:t eivät välitä kuntaliitoksista, vaan siitä, että asiakkaita riittää. Kunta ei voi pakottaa yrityksiä paikkakunnalle. Eikä kukaan järkevä ja menestyvä yrittäjä tee muuttopäätöstä, vaikka vastustaisi kuntaliitosta.
Eikä muutu nelostien linjauskaan Haapajärvelle, vaan sitä parannetaan nykyisellä paikalla.
Ensin kannattaa kysyä tuossa mainituista asioista huolehtivilta, silloin tietää.
Valitettavasti kepun ykkös-hepuilla on valta mennyt päähän.Kusi päähän.Valtaa kun on se tuntuu valtavalta.Aina enemmän valtaa.Hullu puolue.en enää luota tuohon "putinimaisuus polititiikkaan".
Keskustassa on aina kuin muumilassa sillä tavoin,
että on "isämuumi" ja "äitimuumi" jotka päättävät ja miettivät miten toiset ovatkin pöätöksen tehneet. Näin pitäisi kyetä junailemaan. Sillä erolla kuitenkin, että tässä oikeassa muumilassa on epävarmuus ja kaiverteluvallalla, mutta satumuumilassa on turvallisen tuntuinen olotila.
on pyhäjärvisten kirosana 18.6.07 jälkeen aina ja ikuisesti!!!!!