Onko kellään kokemusta mistä lähtisin hakemaan vikaa: vetolaite (volvo 120s) toimi koko päivän ok, mutta kun koitti laittaa pakille ei tapahtunut mitään. Siis potkuri ei alkanut jarruttaa ja eteenpäin vaihdettaessa ihan sama ilmiö. Potkuri on kolmilapanen taittolapa.
Vetolaite 120s
potkuriton?
4854
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Minulle kävi kolme vuotta sitten samalla tavoin. Ensin epäilin merikytkintä mutta niinpä vaan Volvon kolmilapainen oli irronnut ja lepää nyt meren pohjassa. Oli unohtunut lukkoruuveista ruuvilukite. Ei kun uusi tilalle. Kirpasee!
Ensimmäisestä viestistä ei selviä, onko potkuri tallella vai ei. Se selviää sukeltamalla. Jos potkuri on tallella, miten on vetolaitteen öljy? Niin edellisessä kuin nykyisessä veneessäni (Yanmarin ja Volvon moottorit/vaihteet) käsikirja suosittelee öljyä, joka Suomen suht. kylmissä oloissa on liian paksua. Maahantuoja suosittelee notkeampaa automaattivaihdeöljyä, joka onkin molemmissa laatikoissa toiminut. Jos taas potkuri on pudonnut, öljyn viskositeetilla on korkeintaan sekundääristä merkitystä. Tuntemieni purjehtijoiden piirissä kahdelta on muutaman viime vuoden aikana pudonnut potkuri Volvon S-vetolaitteesta. Selitys lienee siinä, että ainakaan 27-heppaisella moottorilla potkurin kiinnitys ei kestä sitä, että isolla nopeudella heitetään täydellä kaasulla pakille.
Potkuri oli pudonnut. MUISTAKAA LAITTAA KUNNOLLA RUUVIKIINNIKETTÄ.
Hyvää kesää.
Eikös joissain Volvon vetolaitteissa ollut sellaista ominaisuutta, että potkureitaan pudottelivat. Ainakin muutama vuosi sitten velipoika konetta vaihtaessaan sai telakanpitäjältä joitain erikoisohjeita potkuriasennukseen sen varalle. Minä kun vain silloin kuulin selostuksen, enkä ollut toimessa mukana, en tietenkään muista mikä se ohje oli. Kannattanee kuitenkin kysellä osaavilta tahoilta, pitääkö ottaa muutakin huomioon kuin se kierrelukite.