Lapsuudessani kuulin arvosteltavan ihmistä joka ei pysynyt työpaikoissaan.
Valitettavasti myös itselläni on ollut tämänkaltaista vaihtuvuutta elämässä. Joku vähän pidempi työjakso on ollut, mutta myös paljon on tullut itse lähdettyä koeajalla tai suht lyhyen ajan sisällä. Yleensä ennen lähtöä olen jostakin syystä ahdistunut työssä ja olen kokenut pakottavaa tarvetta pois lähtemiseen.
Olen välillä opiskellut ja vaihtanut ammattia. Joskus kävin erään psykologin luona keskustelemassa tästä työpaikkaongelmastani ja joistakin lapsuuteen liittyvistä ongelmista joiden arvelin liittyvän tähän työpaikanvaihtelu-ongelmaan. Olisin halunnut terapiaa mutta KELAn kuntoutukseen tuskin olisin päässyt. Muutaman kerran keskusteltuamme psykologi alkoi vihjailla, että olen vain hyvin herkkä, ainakaan hänen mielestään en ollut mitenkään sairas. Mitään terapiaa en siis ole saanut. Psykologi vain hyssytteli ongelmaani ja minun kai vain pitäisi hyväksyä se.
Työvoimatoimistoon en ole mennyt vuosikausiin. Siellähän ongelmaani ei totisesti hyväksyttäisi vaan minua varmasti kohdeltaisiin kuin rikollista. Joskus myös työpaikkahaastattelut ovat olleet piinallisia kun usein vaihtuvat työpaikat ovat herättäneet kiinnostusta. Jotenkin olen onnistunut luovimaan nuo tilanteet. Kaikkia todistuksia en välttämättä näytä, lienevätkö enää tallessakaan?
Koska nämä asiat ovat minulle kipeitä, en kovin paljon näistä halua keskustella kuin jonkun aivan tietyn ihmisen kanssa. Tästä syystä tuttavapiiri harvenee koska entisiin työtovereihin ei aina tule pidettyä yhteyttä koska he olisivat liian uteliaita nykyisestä olinpaikastani ym. asioista. Varmuuden vuoksi olen jättänyt mahdollisimman monille sukulaisille ja omaisillekin kertomatta mahdollisista työpaikan vaihdoksista, koska tiedän ettei sieltä myötätuntoa ja ymmärrystä tule.
Kiinnostaisi tietää onko kaltaisiani ihmisiä muitakin olemassa? Oletteko kohdanneet arvostelua lähipiirissä sen vuoksi kun usein vaihdatte työpaikkaa? Onko joku löytänyt apua tähän ongelmaan?
Usein vaihtuvat työpaikat...
16
2285
Vastaukset
Tässä yksi ilmottautuu. Olen vaihtelunhaluinen ja olen ollut samassa työpaikassa kerran viisi vuotta, se on ollut pisin aika. Se onnistui siksi kun vaihdoin toimipistettä pari kertaa saman työpaikan sisällä. Toimipisteet sijaitsivat myös fyysisesti toisistaan erillään.
Muutoin olen työskennellyt määräaikaisissa töissä ja noin vuosi kerrallaan. Usein toki on työsuhdetta jatkettu ja kahteen työpaikkaan olen palannut vuosin jälkeen uudellleenkin ja taas määräaikaiseksi.
Itse en ole ymmärtänyt tätä vaihtelunhalua ongelmaksi, päinvastoin koska kun teen määräaikaista työtä, minua helpottaa suunnattomasti tieto, että tämä loppuu joskus, ja siksi pystyn tekemään parhaani. Vaikituista työtä en ole edes koskaan hakenut.
Virka tai vakituinen työ, missä työsopimuksessa lukisi, toistaiseksi, ahdistaisi minua varmaan suunnattomasti.
Projektit-tyyppiset työt ovat lisääntyneet ja mielestäni on mukava, että sellaiseenkin työhön löytyy sellaisia jotka siihen sopivat. Joten ole ylpeä taidostasi mukautua uusiin olosuhteisiin koska sehän vaatii rohkeutta.- ap.
Onhan asiassa myös mainitsemasi puoli. Olen kokenut yleensä todella helpottavana sen, kun on voinut sulkea oven jälkeensä ja on tiennyt ettei enää tarvitse sinne palata. Tuosta tunteesta voi tulla melkeinpä huumetta, jonka haluaa kokea uudelleen!
Ehkä olen sinua jo jonkin verran vanhempi ja tajuan ettei tämmöinen peli voi jatkua loputtomasti. Nuoremmille ihmisille yleensä sallitaan enemmän vaihtelunvaraa, mutta vanhemmiten ihmisen odotetaan rauhoittuvan. Olen maalta kotoisin alkujaan ja vanhempani eivät ymmärrä työelämän kuvioita kun ovat vain omalla maatilalla koko elämänsä ajan työskennelleet.
Monet työpaikat ovat nykyisin helvettejä liikoine vaatimuksineen ja työpaikkakiusaamisineen. Kun usein vaihtelee työpaikkoja niin näitä lieveilmiöitä pystyy jonkin verran välttämään. Mutta lähipiiri voi olla hyvin tuomitseva, kenties kateuttaan kun ei itse uskalla vaihtaa omasta helvetillisestä työpaikastaan vaan sinnittelee alituisen valittamisen voimalla samassa työpaikassa.
Hienoa jos olet löytänyt vain enimmäkseen hyviä perusteluja tälle vaihtelunhalulle. Hyvät perustelut lienevätkin paikallaan ainakin työpaikkahaastatteluissa. Nykyisin olen valikoinut pääasiassa sellaisia työpaikkoja joissa en paljon joudu selittelemään tai papereitani näyttelemään.
Valitettavasti olen jossain vaiheessa kouluttautunut aivan väärälle alalle, sen totesin opiskelu- ja harjoitteluaikana ja koin työpaikoissa olon todella ahdistavaksi. Harmi että meni aikaa ja rahaa väärällä alalla poukkoiluun sellaisessa hommassa johon minusta ei ollut. Nyt ainakin tiedän mitä en halua tehdä. ap. kirjoitti:
Onhan asiassa myös mainitsemasi puoli. Olen kokenut yleensä todella helpottavana sen, kun on voinut sulkea oven jälkeensä ja on tiennyt ettei enää tarvitse sinne palata. Tuosta tunteesta voi tulla melkeinpä huumetta, jonka haluaa kokea uudelleen!
Ehkä olen sinua jo jonkin verran vanhempi ja tajuan ettei tämmöinen peli voi jatkua loputtomasti. Nuoremmille ihmisille yleensä sallitaan enemmän vaihtelunvaraa, mutta vanhemmiten ihmisen odotetaan rauhoittuvan. Olen maalta kotoisin alkujaan ja vanhempani eivät ymmärrä työelämän kuvioita kun ovat vain omalla maatilalla koko elämänsä ajan työskennelleet.
Monet työpaikat ovat nykyisin helvettejä liikoine vaatimuksineen ja työpaikkakiusaamisineen. Kun usein vaihtelee työpaikkoja niin näitä lieveilmiöitä pystyy jonkin verran välttämään. Mutta lähipiiri voi olla hyvin tuomitseva, kenties kateuttaan kun ei itse uskalla vaihtaa omasta helvetillisestä työpaikastaan vaan sinnittelee alituisen valittamisen voimalla samassa työpaikassa.
Hienoa jos olet löytänyt vain enimmäkseen hyviä perusteluja tälle vaihtelunhalulle. Hyvät perustelut lienevätkin paikallaan ainakin työpaikkahaastatteluissa. Nykyisin olen valikoinut pääasiassa sellaisia työpaikkoja joissa en paljon joudu selittelemään tai papereitani näyttelemään.
Valitettavasti olen jossain vaiheessa kouluttautunut aivan väärälle alalle, sen totesin opiskelu- ja harjoitteluaikana ja koin työpaikoissa olon todella ahdistavaksi. Harmi että meni aikaa ja rahaa väärällä alalla poukkoiluun sellaisessa hommassa johon minusta ei ollut. Nyt ainakin tiedän mitä en halua tehdä.Olen viidenkymmenen. Ja tiedän täsmälleen sen, kun työelämässä vaaditaan mahdottomia. Koska olen perusluonteeltani hidas, olen huomannut sen ettei minusta ole sellaiseen työhön, mitä tehdään kiireellä. Niinpä olenkin aina työpaikkaa hakiessa haastattelussa korostanut, että minä teen laadukasta työtä.
Läheiseni, yhtä lukuunottamatta, eivät ole arvostelleet elämäntapaani. Ja tässä iässä en enää niin välitä toisten mielipiteistä. Itse pidän tärkeinpänä, että minä viihdyn. Ja oikeastaan nyt kun tuon vaihtelunhalun tiedostan, niin yritänkin kaikin keinoin opetella monenlaisia uusia asioita, ja kaikki kehitys ja muutos on mielestäni positiivinen asia.
Mutta meitä ihmisiä on monenlaisia ja jotkut vaativat itselleen sitä tuttua ja turvallista. Ei kannata verrata itseään toisiin.
Ja ne koulutukset eivät mene hukkaan vaikka ei juuri sitä koulutusta vastaavaa työtä teekkään kokoaikaa. Sitä voi ehkä hyödyntää toisella alalla. Minulla nimittäin pomppasi kaksikymmentä vuotta vanha koulutukseni aktuelliksi yllättäen, vuosien jälkeen ja sainkin yhdistettyä uuden ja vanhan koulutukseni yhdeksi aivan uudeksi ammatiksi.- ap.
miljoona kirjoitti:
Olen viidenkymmenen. Ja tiedän täsmälleen sen, kun työelämässä vaaditaan mahdottomia. Koska olen perusluonteeltani hidas, olen huomannut sen ettei minusta ole sellaiseen työhön, mitä tehdään kiireellä. Niinpä olenkin aina työpaikkaa hakiessa haastattelussa korostanut, että minä teen laadukasta työtä.
Läheiseni, yhtä lukuunottamatta, eivät ole arvostelleet elämäntapaani. Ja tässä iässä en enää niin välitä toisten mielipiteistä. Itse pidän tärkeinpänä, että minä viihdyn. Ja oikeastaan nyt kun tuon vaihtelunhalun tiedostan, niin yritänkin kaikin keinoin opetella monenlaisia uusia asioita, ja kaikki kehitys ja muutos on mielestäni positiivinen asia.
Mutta meitä ihmisiä on monenlaisia ja jotkut vaativat itselleen sitä tuttua ja turvallista. Ei kannata verrata itseään toisiin.
Ja ne koulutukset eivät mene hukkaan vaikka ei juuri sitä koulutusta vastaavaa työtä teekkään kokoaikaa. Sitä voi ehkä hyödyntää toisella alalla. Minulla nimittäin pomppasi kaksikymmentä vuotta vanha koulutukseni aktuelliksi yllättäen, vuosien jälkeen ja sainkin yhdistettyä uuden ja vanhan koulutukseni yhdeksi aivan uudeksi ammatiksi.Mulla on muutama vuosi vielä 50:een. Kiva kuulla että osaat ottaa näin vapauttavana tämän työpaikkojen vaihtelun. Todennäköisesti minulla vaikuttaa tuo hyvin autoritaarinen kasvatus taustalla vielä näin vanhanakin. Toisaaltahan se on ihan turhaa ottaa liikoja paineita. Mutta olet varmaan huomannut, että ympäristö yrittää painostaa tiettyyn muottiin eikä kovin vähällä hyväksy sitä että joku toimii toisella tavalla. "Kaikilla täytyy olla yhtä kurjaa"!
Olen itse joskus lähtenyt pois myös vakituisesta työpaikasta, mikä tuntuu joidenkin tuttujen mielestä olevan lähes rikollista. En ymmärrä mikä siinä niin pahaa on, jos kerran koin olleeni siellä väärällä paikalla niin parempi kai oli pois lähteä - minun mielestäni ainakin.
Yritän kyllä palauttaa aina mieleen positiivisia asioita jos alkaa kovin ahdistamaan. Työttömänä en ole koskaan ollut kuin joskus joitakin viikkoja edellisen homman loputtua tai kun olen haeskellut seuraavaa työtä. Kun ei ole kovin nirso niin yleensä jotakin aina löytää. Toisaalta nyt ei ole kesälomaa kun aivan äskettäin vaihdoin työpaikkaa. :( ap. kirjoitti:
Mulla on muutama vuosi vielä 50:een. Kiva kuulla että osaat ottaa näin vapauttavana tämän työpaikkojen vaihtelun. Todennäköisesti minulla vaikuttaa tuo hyvin autoritaarinen kasvatus taustalla vielä näin vanhanakin. Toisaaltahan se on ihan turhaa ottaa liikoja paineita. Mutta olet varmaan huomannut, että ympäristö yrittää painostaa tiettyyn muottiin eikä kovin vähällä hyväksy sitä että joku toimii toisella tavalla. "Kaikilla täytyy olla yhtä kurjaa"!
Olen itse joskus lähtenyt pois myös vakituisesta työpaikasta, mikä tuntuu joidenkin tuttujen mielestä olevan lähes rikollista. En ymmärrä mikä siinä niin pahaa on, jos kerran koin olleeni siellä väärällä paikalla niin parempi kai oli pois lähteä - minun mielestäni ainakin.
Yritän kyllä palauttaa aina mieleen positiivisia asioita jos alkaa kovin ahdistamaan. Työttömänä en ole koskaan ollut kuin joskus joitakin viikkoja edellisen homman loputtua tai kun olen haeskellut seuraavaa työtä. Kun ei ole kovin nirso niin yleensä jotakin aina löytää. Toisaalta nyt ei ole kesälomaa kun aivan äskettäin vaihdoin työpaikkaa. :(Minulla alkaa uusi työ elokuussa vuodeksi eteenpäin. Ja minulla on taas sellainen tausta, että minua on aina pidetty hieman taiteellisena huithapelina, joten minulle on sallittu tehdä näin.
Kerran minäkin lähdin eräästä työpaikasta niin, että mitta tuli täyteen. Minulla oli työkäsineet kädessä ja riisuin ne ja tipautin ne keskelle lattiaa sekä kävelin ulos. Ja niin menin kotiin nukkumaa helpottuneena.
Nyt minä lähden tekemään erään mamman kanssa yhdessä hauesta kalapullia. Hauskaa kesää sinulle samanhenkinen!- ap.
miljoona kirjoitti:
Minulla alkaa uusi työ elokuussa vuodeksi eteenpäin. Ja minulla on taas sellainen tausta, että minua on aina pidetty hieman taiteellisena huithapelina, joten minulle on sallittu tehdä näin.
Kerran minäkin lähdin eräästä työpaikasta niin, että mitta tuli täyteen. Minulla oli työkäsineet kädessä ja riisuin ne ja tipautin ne keskelle lattiaa sekä kävelin ulos. Ja niin menin kotiin nukkumaa helpottuneena.
Nyt minä lähden tekemään erään mamman kanssa yhdessä hauesta kalapullia. Hauskaa kesää sinulle samanhenkinen!Oli mukava keskustella jonkun sellaisen kanssa joka ymmärtää mistä puhuu. ;) Toivottavasti kalapullat maistuu!
- tulevaisuus ahdistaa
Hei!
Minä olen teitä huomattavasti nuorempi25-vuotias. Minulla on sama ongelma. Ensimmäisen työpaikkani jälkeen en ole viihtynyt missään vuotta kauempaa. Ensimmäisessä työpaikassani aloitin 17-vuotiaana ja olin siellä viisi vuotta. Kun ko. paikka lopetettiin joudun tietenkin siellä lopettamaan.
Sain heti vakitusen työn toisaalta, mutta jo puolen vuoden jälkeen alkoi valtava ahdistus ko työpaikkaa kohtaan ja kohta puolin sen jälkeen irtisanouduin. Sen jälkeen halusin kokeilla jotain muuta ja teinkin jotain ihan muuta hetken, mutta sama ahdistus alkoi jällen todella pian. No vaihdoin taas alan takaisin vanhaan mutta sama homma jatkui.
Nyt olen vakituisessa työssä jälleen samalla alalla, marrskuusta lähtien olen ollut ahdistus on ollut jo jonkin aikaa kuviossa.
Taustoiltani olen vaikeasti masentunut, kärsin sosiaaliten tilanteiden vaikeudesta ja lisäksi minulla on syömishäiriöitä. Alkoivat jo ennen kuin ensimmäinen työni loppui. Nyt olen sairaslomalla.
Äitini on varsin tuomitseva jatkuvien työpaikan vaihdosten takia ja teilaa koko työn jo etukäteen, että et sinä siihen kuitenkaan pysty. Miehenikin on jo aika lailla kyllästynyt tähän jatkuvaan poukkoiluun. Terapeuttini on sitä mieltä että juoksen kokoajan pakoon jotakin, eikä se lopu ennen kuin jatkan ja jatkan samassa työssä.
En sitten tiedä mitä tässä tekisi. Koko työura on kumminkin vielä edessä päin. Näkymät ovat todella ahdistavia.Jos sinua ahdistaa se sinun työ, niin siinä on silloin jotain joka ei sovi sinun luonteeseen. Ehkä liian monotonista ja ei saa toteuttaa itseään, tai ehkä liian kontroloitua tai liikaa vastuuta, tai sisätiloissa/ulkotyö yms.
Yritä ajatella missä viihtyisit paremmin. Milloin sinua ei ahdista, niin tarkkaile sellaisia hetkiä. Niistä hetkistä saat huomattavasti hyödyllisempää informaatiota, kuin jos tarkkailisit niitä tilanteita kun sinua ahdistaa. Kirjaa ylös parhaat hetkesi, niin ehkä siten oivallat oikean sinulle sopivan työympäristön.
Esim, jos ulkotyö ja liikkuminen ei ahdista, hakeudu sellaiselle alalle esim puutarha. Jos taas yksin istuminen jossain ihmisistä erillään ei ahdista, sitten sellaiselle alalle esim. varastotyö. Tai jos ihmisten parissa ei ahdista vaan yksinäisyys ahdistaa, sitten vaan toisten joukkoon rohkeasti esim. liikeala.
Koska olet vielä niin nuori, niin suosittelen koulutusta, mutta mieti ensin jonkun aikaa, mikä ilmapiiri ei ahdista ja hakeudu sellaiseen.
Minä en viihdy yksin enkä siedä kokoaikaista tarkkailua esim. lähin esimies ei saa olla läsnä koko ajan. En siedä käskymuotoja ja valvontaa. Vaan minä tarvitsen itsenäistä työtä ja sellaista missä saan toteuttaa itseäni. Mitään psyykkistä häiriötä minulla ei ole koskaan todettu.
Tsemppiä vaan sinullekin vaihtelunhaluinen sisko ja rohkeutta myös toteuttaa itseäsi.- ap.
Kävin välillä töissä niin en ole kerennyt aiemmin vastata. Kuulostaa aika tutulta tuo kertomasi, minuakin on usein ahdistanut ja näin jälkeenpäin ajatellen minua pelotti ainakin töiden vastuullisuus ja tietynlaiset sosiaaliset tilanteet. Kerroin edellä että kouluttauduin väärälle alalle - itse asiassa useammankin kerran!
Nuorempana kun olin avioliitossa, myös mieheni arvosteli, hänen sukulaiset uteli, omat sukulaiset uteli ja arvosteli. Olin kauhean arka nuorempana ja kaikenlaiset arvostelut satutti todella pahasti. Siis arvostelun kohde oli nämä minun tiuhaan vaihtuneet työpaikat. Jossakin joskus sinnittelin vähän pidempään mutta olin ns. jalka oven välissä koko ajan valmiina lähtöön.
Tosi monta kertaa elämäni ajan on ollut elämä sekaisin kun on pitänyt äkkiä etsiä työpaikkaa mihin seuraavaksi siirtyä. Sitten taas on ollut kiire päästä pois ja taas uuteen... Eipähän ole pahemmin rikastunutkaan tässä poukkoilussa. Tietysti elämänkokemusta on tullut ja monia ihmisiä sillä retkellä on tavannut, kaikkia heistä ei tietysti olisi toivonut tavanneensakaan!
Aina olen yrittänyt tehdä työni hyvin, en ole lintsannut, en ole ollut sairauslomalla ellen ole ollut sairas (ehkä minun olisi kannattanut enemmän pitää sairauslomia, olisin voinut paremmin jaksaa, kuka tietää?).
Tuntuu tosi pahalle kun sanot että äitisi ja puolisosi ovat arvostevia tai kyllästyneitä. Muistan itse miten pahalle se tuntui, kokemusta on. Mitä jos näyttäisit heille tämän keskustelun?
Tuossa Miljoona antoi sinulle hyviä neuvoja. Toivon todella että sinä löytäisit jotakin apua jolla pääsisit ahdistuksesta, sillä näiden ongelmien kanssa voi mennä tosi pitkään kuten minun elämästäni voi huomata! Jokainen ihminen on joka tapauksessa erilainen, jokainen voi ahdistua eri asioista, eikä pitäisi vaatia samaa kaikilta. Puhu näistä asioista luotettavien ihmisten kanssa tai kirjoita paperille, tee asioita jotka tuntuvat hyvältä ja jotka eivät ahdista. Toivon että lähimmät ihmisesi eivät arvostelisi tämän työpaikan vaihtelun vuoksi, koska tiedän itse kokemuksesta että joskus voi todella tuntua että on pakko päästä pois! - ap.
miljoona kirjoitti:
Jos sinua ahdistaa se sinun työ, niin siinä on silloin jotain joka ei sovi sinun luonteeseen. Ehkä liian monotonista ja ei saa toteuttaa itseään, tai ehkä liian kontroloitua tai liikaa vastuuta, tai sisätiloissa/ulkotyö yms.
Yritä ajatella missä viihtyisit paremmin. Milloin sinua ei ahdista, niin tarkkaile sellaisia hetkiä. Niistä hetkistä saat huomattavasti hyödyllisempää informaatiota, kuin jos tarkkailisit niitä tilanteita kun sinua ahdistaa. Kirjaa ylös parhaat hetkesi, niin ehkä siten oivallat oikean sinulle sopivan työympäristön.
Esim, jos ulkotyö ja liikkuminen ei ahdista, hakeudu sellaiselle alalle esim puutarha. Jos taas yksin istuminen jossain ihmisistä erillään ei ahdista, sitten sellaiselle alalle esim. varastotyö. Tai jos ihmisten parissa ei ahdista vaan yksinäisyys ahdistaa, sitten vaan toisten joukkoon rohkeasti esim. liikeala.
Koska olet vielä niin nuori, niin suosittelen koulutusta, mutta mieti ensin jonkun aikaa, mikä ilmapiiri ei ahdista ja hakeudu sellaiseen.
Minä en viihdy yksin enkä siedä kokoaikaista tarkkailua esim. lähin esimies ei saa olla läsnä koko ajan. En siedä käskymuotoja ja valvontaa. Vaan minä tarvitsen itsenäistä työtä ja sellaista missä saan toteuttaa itseäni. Mitään psyykkistä häiriötä minulla ei ole koskaan todettu.
Tsemppiä vaan sinullekin vaihtelunhaluinen sisko ja rohkeutta myös toteuttaa itseäsi.Eipä tässä ihmeempiä, mutta oli vaan pakko sanoa että tosi hyviä neuvoja annoit. Elämä on totisesti liian lyhyt vietettäväksi jossakin "kidutuskammiossa" ;)
- nykyisin ?
Koulusta suoraan "sahalle" töihin,perheen perustaminen,asuntolainavankeudessa pakko tehdä paskatyötä,turvonnut eukko,vittuilevat lapset,rupinen savuttava auto,keppanaa ja formulaa sohvalla.
Tästä helvetistä eläkkeelle ja huomata vasta sitten elämän olleenkin hukkaanheitettyä.
Älkää tehkö liian pitkiä sitoumuksia millään elämän alueella.Tekevät jopa 30 vuoden asuntolainoja.- ap.
Meitä on moneen junaan ja osa jää laiturille. Aika moni varmaan on toteuttanut antamaasi esimerkkiä - tiedä sitten miten paljon se on joitakin heistä ahdistanut. Onko kaikki ollut aina pakko vai onko ollut vaihtoehtoja? Elämässämme valitsemme asioita - monet asiat johtavat toisiin asioihin ja eri valinnat vaikuttavat monin tavoin elämänkulkuumme.
Omat vanhempani ovat olleet maanviljelijöitä eivätkä eläkkeelläkään malta levätä. Itse en ole mikään työnarkomaani ja toivon elämässäni olevan muutakin kuin työtä. Tai paremminkin haluan että elämässä on hyviä asioita, elämä ei saa olla helvetillistä! - kai on
kuulostella jatkuvasti "missä olen menossa", ja tehdä siitä johtopäätökset; esim. muuttaa kurssia, jos tuntuu ettei elämä oikein maistu.
Tämä ei silti tarkoita, että pistää läheiset ja auton vaihtoon heti kun vähän savuttaa, vaan nimenomaan sitoutuu perheeseensä ja yhdessä päästään luovimaan avarammalle.
Joku on sanonut, että "aamun totuus muuttuu iltapäivällä valheeksi": se mikä joskus on ollut hyvää ja tavoiteltavaa, ei enää olekaan sitä kun tulet vanhemmaksi ja olosuhteet muuttuvat.
Kyllä 30 v asuntolainastakin voi -ja pitää- luopua, jos tilanne muuttuu. Ei se ole mikään kuolemantuomio.
- Santra
Hei!
Minua lohdutti suunnattomasti lukea kirjoituksesi. Kärsin itse samasta ongelmasta.
Yleensä minulla menee työpaikalla kuin työpaikalla noin puoli vuotta hyvin, sitten alkaa järjetön ahdistus ja pakko päästä pois. Nuorena opiskelin itselleni ensin sosiaalialan ammatin (olen kyllä sosiaalinen luonne, mutten millään tavalla mikään hoitaja-ihminen, eli täysin väärälle alalle kouluttauduin.) Tämän jälkeen opiskelin kaupallista alaa, mutta kokeiltuani kykyjäni hetken markkinointialalla koin senkin itselleni liian hektiseksi ja stressaavaksi. Hoitoalalla olen ollut pisimpään, jopa kaikenkaikkiaan reilut viisi vuotta, mikä on ollut minulle todellinen saavutus. Nyt kudit on kuitenkin siihen täysin loppu.
Minulla on psyykkisiä ongelmia johtuen pitkälti vaikeasta lapsuudestani ja käynkin nyt Kelan tukemaa terapiaa. Olen aivan hukassa itseni kanssa mitä tahtoisin tehdä. Koen että olen liian terve sairaseläkkeelle mutta liian sairas työelämään.
Olen taiteellinen ja rakastan kaikkea käsillä tekemistä. Olen miettinyt sen suuntaista koulutusta, mutten tiedä vielä mitä se olisi. Lisäksi tämä sopeutumattomuuteni työelämään on syönyt itseluottamukseni siinä määrin, että koen, ettei minusta ole mihinkään sellaiseen työhön, mistä todellisuudessa unelmoisin... Aliarvioin itseäni ja kykyjäni ja minun on vaikea uskoa, että voisin elättää itseni alalla josta todella nauttisin.
Itsekään en ole aina työhaastatteluissa näyttänyt kaikkia työtodistuksiani, sillä osa niistä ei mielestäni ole edes asiallisia, vaikka olin omasta mielestäni tunnollinen, kiltti ja vastuuntuntoinen työntekijä.
Kokemukseni työelämästä on ollut jokseenkin katkeraa: Minulla on kokemuksia mm. persoonallisuushäiriöisestä esimiehestä, esimiehestä joka ei maksanut palkkoja ajallaan sekä esimiehestä joka yritti lähennellä naispuolisia alaisiaan. Eli kaikki lähtöni työpaikoilta eivät ole johtuneet yksin minusta. Lisäksi olen todennut, että tämä nykyinen työelämä on todella vaativaa ja mehut vievää, eikä ole ihme, jos jatkuvat vaatimukset, kiire ja stressi alkavat ahdistamaan. Eniten itse ihmettelen ja ihalenkin ihmisiä, jotka jaksavat tänäpäivänä sovittaa työ- ja perhe-elämän yhteen. Itse en ole siihen kyennyt.
Lähipiirini ei ole oikeastaan arvostellut minua jatkuvista työpaikan vaihdoista, mutta koen itseni erilaiseksi, sillä lähes kaikki ystäväni ovat ns. vakiintuneet sekä työ- että perhe-elämän suhteen, toisin kuin minä, joka olen sinkku vielä yli 3-kymppisenäkin. Ehkä vain luonteelleni ei sovi liika sitoutuminen asioihin. Tai ehkä ongelmana ei ole niinkään sitoutumishalukkuus, vaan se, etteivät asiat itsessään ole sellaisia, joihin tahtoisi sitoutua. Ns. vääriin juttuihin ei kannata itseään sitoa, siitä ei seuraa mitään hyvää.
Olin ensin hoitoalalla monta vuotta sijaisena, ja lopulta pitkän epäröinnin jälkeen hain vakipaikkaa ja sain sen... Sillä seurauksella, että ahdistuin kamalasti ja kaduin katkerasti tekoani. Kesti kauan, ennen kuin minulla oli rohkeutta irtisanoutua työstäni, vaikka jo fyysinen terveytenikin petti (selkän hajosi työtehtäviä hoitaessa ja kärsin vaivasta edelleen.)
Nykyisin en enää edes hae vakituisiin työpaikkoihin, sillä olen oppinut tuntemaan itseäni paremmin. Määräaikaisissa työsuhteissa minua helpottaa suunnattomasti tieto siitä, että työ päättyy joskus, ja jos näin haluan, minun ei tarvitse sinne enää ikinä mennä.
Aiemmin koin tämän työhön sopeutumattomuuteni ongelmana, mutta nykyisin olen hyväksynyt vaihtelunhalun piirteenä omaa persoonallisuutta. En voisi kuvitellakaan tekeväni samaa työtä nuoruudesta eläkeikään saakka.
Olen sitä mieltä, että vaihda hyvä ihminen työtä aina vain jos siltä tuntuu. Ihmiselämä on turhan arvokasta käyttää sellaiseen työhön, mikä ahdistaa. Kyllä työstä pitäisi iloa saada!
Hvyää jatkoa sinulle!- ap.
On se huojentavaa saada tietää etten ole ainoa näistä ongelmista kärsivä! On minullekin joskus vuosia sitten kirjoitettu ihan epäasiallinen työtodistus, siinä oli jotakin asiatonta vihjailua ja sen todistuksen olen jo hävittänyt. Ja joskus on aika epäasiallisesti potkaistu koeajalla tekaistuilla syillä. Useimmiten olen kyllä itse lähtenyt omasta tahdostani ja joskus olen jopa itse ehdottanut esimiehelle että minut voi irtisanoa, mutta tätä ehdotusta ei ole noudatettu näissä tapauksissa.
Edellä jo kerroin että olen poukkoillut eri ammateissa ja eri työtehtävissä, opiskellut ammatteihin joihin minusta ei sitten ole ollut. Osa ammattitaidostani on tänä päivänä muutenkin jo vanhentunutta. Mutta työvoimatoimiston kierrän kaukaa, koska varmasti minulle löytyisi kaikenlaista mahdollisimman kaukana sijaitsevaa kolmivuorotyötä ym. puuhastelua.
Tänä päivänä olen tyytyväinen siihen ettei minulla ole perhettä. Avioeron olen kokenut monia vuosia sitten. Jos olisi puoliso, niin varmasti hän olisi muutaman kerran kommentoinut elämäntyyliäni. Kuitenkaan tuo poukkoilu ei ole minulle mitään huvittelua vaan usein todella olen kipuillut asian kanssa ja pakon edessä lähden mihin sitten lähdenkin. Mutta kun ikä alkaa painaa niin vaihtoehdot vähenevät kaiken aikaa. Toivottavasti en elä kovin vanhaksi. Yksi ihana vaihtoehto olisi se, että voittaisi lotossa suurehkon summan joka mahdollistaisi pienen lepotauon elämässä ja mahdollisuuden järjestellä asioita.
Hyvä että olet päässyt Kelan tukemaan terapiaan. Toivottavasti uusia mahdollisuuksia avautuu tulevaisuudessa. Tuolla edellä Miljoona neuvoi toiselle henkilölle, että tämän kannattaa miettiä millaisissa tehtävissä viihtyy ja toisaalta millaisissa töissä ahdistuu ja näiden tietojen pohjalta yrittää sitten hakeutua sellaisiin tehtäviin joissa voisi ajatella viihtyvänsä.
Olen samaa mieltä, että elämää ei pidä tuhlata työskentelemällä "helvetissä" vaan jokaisessa päivässä pitäisi olla jotakin hyviä asioita.
Hyvää jatkoa myös sinulle!
- ritalin
"Lapsuudessani kuulin arvosteltavan ihmistä joka ei pysynyt työpaikoissaan."
Kyseessä oli luultavasti yhden ihmisen käyttämä älyllinen defenssi, jonka hän oli markkinoinut ympäristölleen. Lienee sinunkin korkea aika päästä eroon siitä ja hyväksyä, että tuo ihminen on sairas.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Korjaa toki jos...
Koet että ymmärsin sinut kuitenkin aivan väärin. Jännittäminen on täyttä puppua kun et muitakaan miehiä näköjään jännitä313437- 1231379
Ellen Jokikunnas paljasti somessa ison perheuutisen - Ralph-poika elämänmuutoksen edessä!
Ellen Jokikunnas ja Jari Rask sekä Ralph-poika ovat uuden edessä. Tsemppiä koko perheelle ja erityisesti Ralphille! Lu101295- 711048
- 581031
Nainen, jos kuuntelet ja tottelet, niin sinulle on hyvä osa
Ominpäin toimiessasi olet jo nähnyt mihin se on johtanut. Olen jo edeltä sen sinulle kertonut ja näen sen asian ja totuu1871016olet kaiken rakkauden arvoinen
Olisinpa kertonut kuinka rakastuin sinuun. Kuinka hyvältä tunnuit siinä lähelläni, kunpa en olisi väistänyt vastapäätyy26967Olisi kiva
Tietää, mitä oikein ajattelet minusta tai meistä? Mitä meidän välillä on? Salattua tykkäämistä, halua, himoa? Onhan tämä38941Mikä koirarotu muistuttaa kaivattuasi eniten?
Koirien piirteet muistuttavat usein ihmisten ja omistajiensa piirteitä.67910Oot mun koko maailma
Ei ole koskaan ollut ketään, joka olisi niin täydellinen minulle kuin sinä mies ❤️ Ikävöin sua🥹78875