Huhhuijaa.
Viime vuosi oli ehkä yksi elämäni raskaimmista, menetin pari läheistä ihmistä syövälle, muutin, vaihdoin työpaikkaa ja oli kaikenlaisia muutoksia hengästyttävällä tahdilla. Vanhassa työpaikassa ehti olla melkoinen sotatila ennenkuin pääsin sieltä pois, siis ihan koko konsernissa yt-neuvotteluiden takia yms.
Luulin tilanteen rauhoittuneen, kunnes tämä vuosi alkoi yhtä raskaasti.
Itse kävin rutiiniterveystarkastuksessa kesken flunssan ja jouduinkin sairaalaan kohonneen pulssin ja verenpaineen takia. Molemmat lukemat olivat tosi korkeita. Pelkään lääkäreitä, koska en halua lääkkeitä....
Noh, nyt olen sitten kevään mittaan huomannut sydämeni hakkaavan mielettömästi iltaisin, varsinkin jos on surua, jännitystä tai mitä vain tavanomaisesta poikkeavaa ollut päivällä. Pulssi menee ihan takykardiseksi. Minusta ei löydy elimellistä vikaa verenpainetta lukuunottamatta, ja sekin on kotona kunnossa --- lääkärillä alapaine menee yli sadan, koska jännitän niin kamalasti.
Tajusin vihdoin hitaana hämäläisenä eilen, että kyse on paniikkireaktiosta. Sain puhelun, että veljentyttö on joutunut auto-onnettomuuteen ja eloonjäämismahdollisuudet selviävät tällä viikolla. Pulssini hakkasi voimakkaasti vielä kahdelta. Taivuin ottamaan propralia, ja pulssi alkoi rauhoittua, ja sain unta.
Näihin "kohtauksiin", kun alkaa tulla pulssia ja verenpainetta, liittyy korvien soiminen ja huimaus.
Miten te olette selvinneet näistä, saaneet ne loppumaan? Pitääköhän tässä raahautua jonnekin "juttelemaan", vai opetella hallitsemaan stressiä ja surua jollakin muulla tavalla kuin elimistöllään?
Jooga? Hengitysharjoitukset?
Tällä hetkellä käyn uimassa kaksi kertaa viikossa ja lenkillä 3 kertaa viikossa. Pitänne lisätä liikuntaa, jos se vaikka auttaisi?
Kuullostaako tämä paniikkihäiriöltä vai kuvittelenko vain?
Viime vuosi oli ehkä yksi elämäni raskaimmista, menetin pari läheistä ihmistä syövälle, muutin, vaihdoin työpaikkaa ja oli kaikenlaisia muutoksia hengästyttävällä tahdilla. Vanhassa työpaikassa ehti olla melkoinen sotatila ennenkuin pääsin sieltä pois, siis ihan koko konsernissa yt-neuvotteluiden takia yms.
Luulin tilanteen rauhoittuneen, kunnes tämä vuosi alkoi yhtä raskaasti.
Itse kävin rutiiniterveystarkastuksessa kesken flunssan ja jouduinkin sairaalaan kohonneen pulssin ja verenpaineen takia. Molemmat lukemat olivat tosi korkeita. Pelkään lääkäreitä, koska en halua lääkkeitä....
Noh, nyt olen sitten kevään mittaan huomannut sydämeni hakkaavan mielettömästi iltaisin, varsinkin jos on surua, jännitystä tai mitä vain tavanomaisesta poikkeavaa ollut päivällä. Pulssi menee ihan takykardiseksi. Minusta ei löydy elimellistä vikaa verenpainetta lukuunottamatta, ja sekin on kotona kunnossa --- lääkärillä alapaine menee yli sadan, koska jännitän niin kamalasti.
Tajusin vihdoin hitaana hämäläisenä eilen, että kyse on paniikkireaktiosta. Sain puhelun, että veljentyttö on joutunut auto-onnettomuuteen ja eloonjäämismahdollisuudet selviävät tällä viikolla. Pulssini hakkasi voimakkaasti vielä kahdelta. Taivuin ottamaan propralia, ja pulssi alkoi rauhoittua, ja sain unta.
Näihin "kohtauksiin", kun alkaa tulla pulssia ja verenpainetta, liittyy korvien soiminen ja huimaus.
Miten te olette selvinneet näistä, saaneet ne loppumaan? Pitääköhän tässä raahautua jonnekin "juttelemaan", vai opetella hallitsemaan stressiä ja surua jollakin muulla tavalla kuin elimistöllään?
Jooga? Hengitysharjoitukset?
Tällä hetkellä käyn uimassa kaksi kertaa viikossa ja lenkillä 3 kertaa viikossa. Pitänne lisätä liikuntaa, jos se vaikka auttaisi?
Kuullostaako tämä paniikkihäiriöltä vai kuvittelenko vain?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Vaikuttaa JÄNNITYKSEN olevan yksi syy, yritäpä nyt rentoutua ! Eräs viiskymppinen nainen sai kohtauksiaan kadulla, alkoi laukullaan mäiskiä ohikulkijoita päähän, joutui hoitoon, hyvät lääkkeet kun sai, loppui ihmisten jahtaaminen.
Mielipiteeni liikuntaan, hyvä määrä nyt, itse en noilla oireilla lisäisi, ehkä laatua parantaisin, jollakin keinolla. Hierontaa ?
Itseltä meni ohi 10mg Diapamilla, riippuvuus tuli, mutta elämänlaatu parani,
näin on hyvä. Propralista ei ollut minulle mitään apua.
Sulla on varmasti nämä ikävät tapahtumat laukaissut paniikkihäiriöt.Niin kävi myös mulla.Tästä on kohta 20 v.aikaa.Ja edelleen sama vaiva joskin hillitymmin kun on lääkitys.Meillä lapsi sairastui syöpään alkuvuodesta. Onneksi on sepram-lääkitys muuten olisin aivan romuna.Kannattaa käydä juttelemassa niin saat apua.
paniikkioireita ja oon sitä mieltä että on turha sanoa että yritä nyt rentoutua ja ota lääkettä... itse en käyttänyt lääkkeitä ja nyt olen terve, se vie vaan aikaa ja pitää käydä asioita läpi. mua ei mielestäni paljon terapiassa juttelu auttanut, ehkä vähän, uskon enemmän kehoterapiaan, eli kaikki tunteet on kehossa ja ne laukeaa kehoa käsittelemällä. oon myös nelikymppinen nyt ja paniikin laukas luultavasti myös suru ja monet vaikeat tunteet kolmekymppisenä, sitten tervehdyin välillä ja taas stressitilanne laukas uudelleen pari vuotta sitten jonkin verran oireita. nyt taas terveenä ja onnellisena. korvat ja tasapaino, soiminen ym oireet liittyy munuaisiin, mutta ei niissä verikoearvoissa vielä mitään todennäköisesti näy. yleensäkin jos jotkut tunteet lukkiuttaa energiaratoja, ne pitää saada jotenkin tasapainoon kaikki, että on taas terve. lääkkeillä vaan painetaan oireita piiloon eli jos on ihan kamala tilanne, niillä saa paremmanlaatuista elämää kyllä, mutta se pohjimmainen syy elimistössä on yhä olemassa ja jumittaa ehkä jatkossa vielä enemmänkin. tervehtymistä sinne!