Jos ei ihminen opi olemaan ruodussaan niin laitetaan kirjoittamaan sata kertaa työtön, työtön, työtön. Olisko jo aika lopettaa vanhat iänikuiset konstit nöyryyttää ihmistä.Tässä pakkosaumassa jos tämän ikäisenä ei ymmärrä mitä meinataan . Täytyy olla todella tonttu.Ei tartte häävi olla kun sanomaan pääsee.Vähemmälläkin ihminen luhistuu ja sitten ihmetellään mielenterveys lukuja ja tuottamattomia ihmisiä kuinka kalliiksi kaikki tulee ja ne kun tekee vielä uusia ihmisiä niin voi voi kun parku, voivotus ja taivastelu on suuri. Siihen se yleensä sitten jääkin auttaminen yksilötasolla ei pitkällä kepilläkään kohenneta heikommin pärjäävää.
Psyykkausta,vanhat konstit
Ajatteleva nainen
281400
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 28
Vanhimmat
Niin, ensin kun kirjoittaa tarpeeksi kauan, työtön työtön, sitten joutuu töihin, mikä on työnantajalle ilmaista tai lähes ilmaista.
Itse en pystyisi koskaan teettämään sairaalla tai vammaisella itselleni ilmaiseksi työtä.
Eikä sen työttömän asema tuosta yhtään parane. Tuottamattoman työn tekeminen aiheuttaa aina työttömälle jonkin verran kuluja (työmatkat/ruoka). Eli se "työtön, työtön, työtön", vain ahdistuu entistä enemmän, näistä työvoimaponnisteluista.
Pätkätyön tekeminen sovitellulla päivärahalla on tehty sellaiseksi, että työtön loppupeleissä huomaa pian, että uurastus menee pahasti tappion puolelle. Vähäiset satunnaiset tulot pätkätöistä käsitellään aina verollisenatuloina Kelassa. Ja näiden tulojen pohjalta seuraa se tosiasia, että tulorajat ylittyvät. Ja jatkossa työtön saa seuraavalta työttömyysjaksolta noin puolta pienemmän sovitellun päivärahan.
Eli työnteosta rankaistaan, vaikka todelliset tulot pienentyivät ja kulut kasvoivat. Eikö tällaisen työllistämistuen tulisi tuke työllistymistä, eikä aiheuttaa sille työttömälle jo ahdingossa olevalle lisää ahdinkoa.
Minä teen määräaikaisia töitä ja viihdyt pätkätyöläisenä, koska olen vaihtelunhaluinen. Viimeinen pätkä oli sijaisuus ja sitä edelliset pätkät 10kkX2 projektityö.
Minulla on kuitenkin onni ollut päästä ansiosidonnaiselle, ja senvuoksi olen ihan mielelläni tässäiässä pätkätyöläinen.
Olin pitkään sairaslomalla. Tein välillä pätkätöitä kolmena päivänä viikossa. Jouduin kuitenkin työkyvyttömyyseläkkeelle. Nuo pätkätyöt eivät kartuttaneet eläkettä edes. Piti olla määrätty päivien määrä kuukaudessa työtä ennen kuin se hyväksyttiin eläkettä kartuttamaan. Eläkkeelle ei pääse helposti, vaikka työtön-työtön-työtön kohdassa pitäisi oikeasti lukea sairas-sairas-sairas ja työkyvytön-työkyvytön....
Itse olen myös fyysisesti vajaakuntoinen ja teen vain kuuden tunnin töitä. Minulle kuuluisi osa-aikaeläke, mutta en ole hakenut sellaista,koska siihen kuuluu niitä ns.työkokeiluja. Ja en halua vajaakuntoisten "palveluja". Onneksi palkkani on sen kokoinen, että minulle riittää tuo kuusituntia per päivä ja jopa pystynkin siihen tuntimäärään.
ja 20 v. päästä ei varmaan muuta ookkaan,ammatti-
taidottomat joutuvat ku***n,luulisin!
Saatuani 11-vuotta sitten vakituisesta työstä potkut säntäsin ensimmäiseen, tarjottuun, määräaikaiseen ( 7 kk ) projektiin.
Sen jälkeen pari lyhyempää toimeksiantoa.
Niiden jälkeen aloitin "normaalin", vakituisen työn mutta vuoden jälkeen totesin ko. työsuhteen minulle sopimattomaksi.
Palasin vaihteleviin pätkätöihin joissa viihdyn paljon paremmin kuin puurtamassa jossain vakituisessa.
Tehtävät, ihmiset, paikkakunnat, aikataulut ym. vaihtuvat.
Inhottavatkin hommat tekee mielellään koska takaraja on tiedossa.
Vapaata voi pitää harkintansa mukaan. Ei ota pätkää!
Maksuton asunto, päivärahat ja matkakorvaukset edesauttavat puutteen torjunnassa.
Pisin on ollut 7kk, lyhyin 2pv.
Lyhyiden keikkojen yhteydessä inhottaa soviteltu päiväraha!
4pv:n toimeksianto eikä loppukuun aikana kassalta saa mitään.
Aivan. Sellainen puolivuotta työssä ja muutama kuukausi työtön välissä olisi ihan kiva.
Minun uusi työ tulee parissa vuodessa valmiiksi, joten ensin minulla on vuoden sopimus ja ehkä tulee toinen perään. Mutta kun asennoituu oikein, se on ihan mukava kun on se takaraja, kuten kirjoitit.
Kiva, että joku muukin tykkää pätkistä vaikka niitä pätkätöitä niin paljon haukutaan.
ku työttömiä täällä(Ruottissa) kattelisin pian oksaa johon voi narun kiinnittää!
Koulussa,armeijassa ja varmaan jossain muuallakin käytettiin samaa niin johan oppi.Varmaan tuntee olevansa työtön kun aikansa kirjoittaa joka päivä erikseen.Vielä lisää nöyryytystä,jos haluat sen mikä on edes lailla turvattu tulo niin esitä pankkitositteet.Matkustus ilmoitettava.Ole aina tavoitettavissa vaikka sua ei haluta edes töihin.Ikä tai joku muu epäilynvarjo miksi olet ollut työtön.Ei minun lahjani ole ainakaan mihinkään hukkuneet.
sama tyyli ku täällä,aivan on ku vanki pallo
jalassa.Vaimoni oli pätkätöissä ja vo h***ti
sitä paperisotta,puheluja,e-postia.....ja n.e.
Ainakaan siellä ei tarvitse täyttää sitä lappua.
Kerran kuukaudessa kuittaa pankin kassalla edellisen kuukauden päivärahat.
3-kuukautta menee hyvin.
oon työt jättäny taakseni,oman osani tehny!!
Et ymmärrätänyt ajatuksen kulkua.
Jos tuon kirjoittelun kokee nöyryyttäväksi niin menee sellaiselle alueelle jos se on tarpeetonta.
Jos tarkoitat muuta ajatuksen kulkua niin HITTOJAKO SIITÄ VÄLITTÄÄ.
Ihmiset itse rakantavat trauumoja korviensa väliin!
Jokseenkin sekava sinun ajatuksenkulku ehkä on. Täällä kun ei kukaan ole edes ajatustenlukija.
jota kontrolloidaan
kyllä sitä työelämässäkin ilmenee
euroakaan ei heru, ellei ole kontrolloitua- arkistoitua- todennettua suoritetta
"työtön" on rooli...työelämän näkökulmasta..työkykyinen..työmarkkinoiden käytettävissä oleva...
se ei ole mikään lepoloma,,,,
ja työttömän velvollisuus on huolehtia "työkalunsa" kunnosta---niin henkisestä- kuin fyysisestä
säilyttää rutiinit....joiden avulla pysyy niin henkisesti- kuin fyysisesti kunnossa
Voi voi kapea-alaisuutta.Täytyyhän sitä työtä tehdessäkin ottaa vastuu "työkalustaan".Kysyisin mistä johtuu työuupumus, masennus? Ihmisiä me kaikki ollaan eikä me tulla toimeen ilman toinen toisiamme.Olisi varmaan tukalaa ja ahdistavaa jos töissä alettais kontrolloimaan mihin olet senttisi laittanut.Työttömätkö holhottavia? Alaikäisyys meni jo eikä olla vielä holhouksessa.
ei kai sitä kukaan valvo..ainakaan työllisyysviranomaiset
nehän valvovat, että "perusteetonta" korvausta ei tulisi maksaa
eli ..työllinen...korvaus eli palkka sovitusta, tehdystä työstä/suoritteesta
työtön..korvaus työmarkkinoiden käytettävissä olosta
sitten se on jokaisen henkilökohtainen asia mihin -ja miten tuon korvauksen käyttää
yhteiskunnan suorittama korvaus ammattiliiton
työttömyyskassamaksu = eikö niillä jotenkin tule toimeen
ellei niin sitten täytyy hakea toimeentulotukea..
joka kyllä myöskin vaatii erinäisiä "selvityksiä"
maksajainstanssille sekä mahdollisesti myöskin velvollisuuden suorittaa korvaus takaisin
( = typerä homma! )
no..olisiko "kansalaispalkka" sitten enemmän kannustava ?
olemaan ruodussaan",missä ruodussa? niin pistetään kirjoittamaan etc...
Minulle on sattunut vain määräaikaisia ruotuja.
Että se siitä ruodussa pysymisestä, olisin halunnut jäädä pidemmäksikin aikaa ja samoin olisi työnantaja (kuntasektori)halunnut, mutta kun seuraava työtön oli jo tulossa tilalle.
Sossujen lanseeraama työllistämistapa peräisin 80-luvulta. Alkoi siitä Rinteen-mallista.
Tuolla alempana joku kirjotti työkalujensa kunnossa pitämisestä. Minulle tuli sellainen tilanne, että pakko turvautua kirurgin apuun. Olkapäänleikkaus tehtiin ja nyt menen syksyllä lonkkaleikkaukseen, ne ei parane omatoimisesti.
Sairauslomaa en saanut, koska olen työtön. Näin nykysuomessa, kiitos sossujen.
Tarkoitan sitä että pitäis vaan olla hiljaa ja nöyrä. Kuka tervepäinen haluaa olla oikeasti työtön.Markkinatuki mitä siitäkin tulee mielleyhtymäksi. Ihan kuin ois vapaata kauraa kaikkien arvostella 370eurolla mitä jää käteen.Ihmisarvo kaukana. Todella nöyryyttävää.Mantrana työtön,työtön.
Miten sossut tuohon liittyy ? Ei ne työtä tarjoa, ei kirjoita työvoimapoliittista lausuntoa, ei maksa työttömyyspäivärahaa eikä kirjoita lähetettä leikkaukseen.
Terveyskeskus lääkärisi on saanut ohjeet. Sossu kysyy kelalta. Lääkärin todistuskin täytyy viedä kelaan ja työkkäriin, tietokoneet keksitty??Eikö vielä voitais keksiä jotain uutta luukkua millä ilmoittautua että ei tulis aika pitkäks.
Sossu voi katsoa KELA:n tiedot tietsikalta.
kraattien aikaansaannoksia.
tarkoitin tuolla sos.demejä ja niiden politiikkaa. Julkista terveydenhuoltoa sen hitauden takia en jaksanut odotella, vaan menin sitten yksityiselle sektorille. Aika hintavaa, mutta hyvin siitä korvattiin Kelassa. Ja on hintansa väärtti. Olen ansiosidonnaisella pv-rahalla.
Muka hoitotakuu ja kattia kanssa.
Sossuilla en tarkoittanut sosiaalivirastoa. Olis varmaan pitänyt vääntää sitä rautalankaa taas.
Olin eilen kirurgin siis yksityisen, vastaanotolla ja hän kirjoitti sairauslomaa (ja on sillä rahallistakin merkitystä) siihen asti kunnes lonkkaleikkaus suoritetaan, olkapää pitää olla kunnossa ensin.
Että kyllä tässä on koitettu työkaluista pitää huolta, tosiin kalliisti mutta parempi se kuin pitkä kituminen.
Ymmärsinkö oikein?
KELA korvannut hyvin.
Minulla lienevät käsitteet sekaisin kuin humalaisen uloste koska kaihileikkausteni noin 3000E:n kokonaiskustannuksista KELA korvasi noin 200E eikä matkoja ollenkaan.
Työttömyyseläkeläisen perhebudjetissa tuo 200/3000 ei tunnu hyvälle korvaukselle!
Hoitotakuu!
Sain lähetteen kaihileikkaukseen yksityislääkäriltä. Ei ole vaihtoehtoa kenelläkään!
Minulle kerrottiin olevani vuorossa noin puolen vuoden kuluttua.
Pyynnöstäni ko. keskussairaala faxasi lähetteeni yksitysklinikalle. Kerroin hakeutuvani sinne leikkauksiin.
Silmäni leikattiin yksityisklinikalla kolmen viikon kuluttua.
Puolen vuoden kuluttua, ollessamme lomamatkalla, minulle soitettiin keskussairaalasta tieto: Nyt voisin tulla näyttämään silmää, ilmeisesti huonompaa.
2800E:n erotus kannatti mielestäni maksaa.
Muutkin työkalut ovat kunnossa vaikka niitä tarvitsee vain kuntosalilla!
Pääsevät tärkeilemään työttömien ihmisten kustannuksella. Itsestä heistä 15 v koulutuksenkaan jälkeen ole esimerkiksi yrittäjiksi, mutta julkisille sektorille, siellä ovat tärkeitä, jukupliuta sentään!