Auttakaa minua ymmärtämään menevää ystävääni. Hänellä on 3,5kk ikäinen vauva joka oli jo ensimmäisen kerran yökylässä isovanhemmilla 5 viikon ikäisenä. Ystäväni käy juhlimassa 1-2 kertaa viikossa (viime viikonloppuna molempina päivinä), lisäksi hän käy urheilemassa useana päivänä viikossa jolloin lasta katsoo joku isovanhemmista (ei siis lapsen isä). Hän käy lähes päivittäin tapaamassa ystäviään kahviloissa eli lapsi kohtaa päivittäin uusia ihmisiä ja tilanteita.
Itse haluan rauhoittaa vauvan elämän ja taata tasapainoisen ja rauhallisen elämän ja symbioosivaiheen (Symbioosivaihe kestää 2-3 kk:n ikäisestä 3-4 kk:n ikään). Itse olen joutunut yhden kerran 2.5kk aikana turvautumaan isoäitiin koska jouduin sairaalaan pariksi tunniksi tutkimuksiin (synnytyksen jälkeinen ongelma).
Ymmärrän toki että meitä äitejä löytyy joka lähtöön. Vaikuttaako asiaan se, että itse yritimme lasta pitkään ja saimme hänet hedelmöityshoitojen jälkeen. Ymmärränkö lapsen tarvetta enemmän kuin äiti, jolla tärppää ekalla yrittämällä eikä lapsen synnyttyä halua muuttua "kotihiireksi" vaan mennä niinkuin ennenkin.
En ole arvostellut ystäväni tapaa elää äitinä, mutta minua risoo se, että hän arvostelee muita äitejä. Varsinkin äitejäö jotka ovat päättäneet omistautua perheelleen ja jäädä kotiin pitemmäksi aikaa. Hän myös arvostelee lihavia äitejä siitä miksi he eivät huolehdi itsestään.
Auttakaa minua ymmärtämään ystävääni, koska pelkään että sanon jotain epärakentavaa hänelle takaisin enkä halua alkaa riitelemään. :(
Itse haluan rauhoittaa vauvan elämän ja taata tasapainoisen ja rauhallisen elämän ja symbioosivaiheen (Symbioosivaihe kestää 2-3 kk:n ikäisestä 3-4 kk:n ikään). Itse olen joutunut yhden kerran 2.5kk aikana turvautumaan isoäitiin koska jouduin sairaalaan pariksi tunniksi tutkimuksiin (synnytyksen jälkeinen ongelma).
Ymmärrän toki että meitä äitejä löytyy joka lähtöön. Vaikuttaako asiaan se, että itse yritimme lasta pitkään ja saimme hänet hedelmöityshoitojen jälkeen. Ymmärränkö lapsen tarvetta enemmän kuin äiti, jolla tärppää ekalla yrittämällä eikä lapsen synnyttyä halua muuttua "kotihiireksi" vaan mennä niinkuin ennenkin.
En ole arvostellut ystäväni tapaa elää äitinä, mutta minua risoo se, että hän arvostelee muita äitejä. Varsinkin äitejäö jotka ovat päättäneet omistautua perheelleen ja jäädä kotiin pitemmäksi aikaa. Hän myös arvostelee lihavia äitejä siitä miksi he eivät huolehdi itsestään.
Auttakaa minua ymmärtämään ystävääni, koska pelkään että sanon jotain epärakentavaa hänelle takaisin enkä halua alkaa riitelemään. :(
Vastaukset 23
Vanhimmat
Meillä tärppäsi melkein yhdellä yrittämällä. Olen suht nuori, 24vee, mutta nyt vauvan ollessa 2,5kk en halua jättää vauvaa kenelläkään. Ei tee yhtään mieli lähteä baareihin, vaikka ennen kävinkin suht usein. Eli tuskin ystäväsi menot siitä johtuvat, että lapsi tuli helposti, luulisin ainakin.
Itsekin kyllä tykkään nyt liikkua paljon tapaamassa ystäviäni, mutta niin että vauva on mukana ja vauvan ehdoilla! Ei siis luuhata tunti tolkulla, mutta minua ainakin piristää tavata muita ihmisiä. Oma väsymys unohtuu, kun näkee muitakin. Onhan se tylsä kotona vaan päivystää, kun vauva nukkuu. Ja olen ajatellut asian niin, että tekee hyvää vauvalle nähdä jo pienenä uusia ihmisiä ja paikkoja, kunhan vauva kokee olonsa turvalliseksi äidin seurassa.
Ehkä ystäväsi ei ihan täysin ymmärrä sitä, että vauva on vain lyhyen hetken vauva ja katuu myöhemmin. Voisithan nätisti asiasta muistuttaa, mutta turha tosiaan asiasta on riidellä. Itse kun jokainen asioistaan päättää.
Kysy ystävältäsi miksi hän juhlii niin usein?
Lapsi varmasti tulee jotenkin "kärsimään" äitinsä menoista. Lapsi tarvitsee äitinsä läheisyyttä noin pienenä!
Mielestäni hän ei ole valmis äidiksi koska hän on laittanut juhlimisen lapsensa edelle.
Lapsi on kaikessa etusijalla.
Kysyppä häneltä voiko hän olla juhlimatta.?
Jos ei niin minä ainakin haukkuisin tyypin aivan lyttyyn. vaikka ei se varmaan auttaisi.
Miksi hän on lapsen mahtanut tehdä???
Taidan olla ilkiä mutta näin ajattelen minä...
Jos joka viikonloppu täytyy käydä viihteellä, kuulostaa kyllä aika hälyttävältä. Samoin jos JOKA päivä on ystäviään tapailemassa kahviloissa, ei hyvä juttu. Vauva tarvitsee tietyt rutiinit ja äiti on se vauvan tärkein.
MUTTA, muistammehan äidit myös välillä pitää huolta itsestämmekin sekä parisuhteesta. Se on kuitenkin lyhyellä ja pitkälläkin tähtäimellä vauvan paras ;)
Liika on siis liikaa syyllistämisessäkin. Silloin tällöin on pienenkin vauvan äidillä (ja isällä) lupa mielestäni tuulettua vauvanhoidosta, kunhan paikalla on turvallinen tuttu hoitaja, joka tietää vauvan rutiinit.
(Ei tietenkään kuvaamasi tapauksen lailla joka viikonloppu tai edes joka kolmas..)
Alle 3kk ikäistä en jättäisi yksin, mutta siitä eteenpäin olen käynyt jopa kerran juhlimassa ja jättänyt vauvan mummolleen hoitoon. Oi oi, olenkohan nyt kovin huono äiti ;) Tuolloin oli ja on minusta kuitenkin tärkeää, että järjestetään niin, että äiti pääsee vauvan luo helposti mikäli tulee ongelmia.
Mutta on hyvä, että vauvaa pystyvät joskus muutkin hoitamaan, oli se sitten isä tai isovanhemmat. Että vaapeli tottuu pikkuhiljaa luottamaan myös äidistä ulkopuolisiin lähimmäisiin.
Tätä olen mieltä, eikä se lapsen hoitaminen liity siihen, miten helposti tai vaikeasti on raskautunut.
Korjaan: Alle 3kk ikäistä en jättäisi vielä hoitoon, mutta fiksuimmat sen varmasti tajusivatkin :)
"Itse haluan rauhoittaa vauvan elämän ja taata tasapainoisen ja rauhallisen elämän ja symbioosivaiheen (Symbioosivaihe kestää 2-3 kk:n ikäisestä 3-4 kk:n ikään). Itse olen joutunut yhden kerran 2.5kk aikana turvautumaan isoäitiin koska jouduin sairaalaan pariksi tunniksi tutkimuksiin (synnytyksen jälkeinen ongelma)."
Just! Ihan hyvä mutta ota nyt edes se sädekehä pois pääsi päältä. Ei se tee kenestäkään parempaa ihmistä, vaikka lapsen tulo kestäisikin.
Ja että ihan pari tuntia pystyit olemaan kotoa poissa kun vauvasi oli 2,5kk ikäinen. Bravo! Jäi vauvallesi varmaan kovatkin traumat?
Kyllähän niitä lähes pakollisiakin menoja tulee välillä väkisin, eikä aina ole järkeä ottaa vauvaa mukaan. Varmasti isoäitikin nauttisi välillä hoitaa hetken vauvaa.
Miettikääpäs miksi äideillä on niin paljon masennuksia?????? Voisikohan johtua siitä, että he eivät luota kehenkään muuhun, kuin itseensä ja pahimmassa tapauksessa polttavat itsensä loppuun leikkimällä niin HYVÄÄ äitiä kuin mahdollista ja hoitaa vauvojansa itse niin pitkään kuin mahdollista, luottamatta kehenkään muuhun!!! On ne isovanhemmatkin hoitaneet vauvoja ihan samalla tavalla kuin kaikki muutkin. Äideillä on oikeus rentoutumiseen!!!! Ja vaikka kuinka sanotaan että lapsi on vain niin vähän aikaa pieni, niin kyllä mielestäni muidenkin kuten esim. sukulaisten ja ystävien tulisi myös saada nauttia vauvasta, koska se on niin ihana asia kuitenkin!!!!
Antakaa suosiosta vauvanne hoitoon vaikka se vaikealta tuntuisikin!!! Ei ne vauvat siitä kulu vaikka niillä välillä joku muu hoitaja onkin kuin oma äiti. Ja saa siinä äiti itsekin levätä, tekee hän sen sitten juhlimalla baarissa, siivoamalla tai nukkumalla. Kukin tekee sen omalla tavallaan, ihan kuinka itsestä parhaalta tuntuu!!! Ja on vauva sitten yökylässä tai päivähoidossa, kummassa tahansa ja kuinka nuoresta iästä huolimatta, niin
ei se lapsi siitä happane!!!!
Ei ne vauvat siitä kulu? Hohhoijaa. Kyllä se vaan on niin, että oma äiti ja oma isä, ne ovat vanhemmat, ovat ensiarvoisen tärkeitä vauvalle hyyyvin pitkän aikaa. Vauvalla ei ole aikakäsitystä. Jokainen ero on ikuisuus. Uskoo ken jaksaa.
Ap:lle: Tuskinpa asiaan puuttumisesi muuttaisi mitään? Minusta on hienoa, että sinä annat itsellesi aikaa olla äiti ja olet ottanut asioista selvää. Pieni vauva todellakin tarvitsee turvaa. Ei kuulosta hyvältä, että kaverisi on noin riippumaton lapsestaan: terve symbioosi on molemminpuolinen.
Ennenvanhaan, kun suurin osa meistä oli vielä pieniä kesti "äitiysloma" n. 2kk. Vauvat saattoivat olla jo tuosta iästä lähtien kokopäiväisesti vieraalla hoitajalla päivät pitkät. Mitenkäs sen symbioosin silloin kävi?! Ihan terveitä heistä on silti tullut. Mietippä sitä.
Englannissa on nykyäänkin kolmen kk äitiysvapaa. Mahtavat olla englantilaiset hirveän traumatisoituneita... ja ajatella jos sitä suomalainenkin joskus tykkäisi käydä joskus tuulettumassa vauvanhoidon ohessa (on vähän eri asia, kuin olla päivittäin poissa)
No murhaavat katseethan siitä saisi. Ja mikä huvittavinta, lähinnä lapsettomilta tai muuten vain itseensä tyytymättömiltä naisilta.
Meillä poika menee ekan kerran hoitoon päivällä n.4 tunniks(imetysten väli) kahden viikon päästä... Ja on silloin 6,5kk.
Eikä se mistään luottamisista kiinni ole, luotan kyllä sukulaisiini, mutta nyt meillä eletään vauva-aikaa ja silloin ei baareissa juosta!
Ja sukulaiset ja ystävät saavat toki nauttia vauvasta kun käyvät kylässä!!
"Ennenvanhaan, kun suurin osa meistä oli vielä pieniä kesti "äitiysloma" n. 2kk. Mitenkäs sen symbioosin silloin kävi?! Ihan terveitä heistä on silti tullut. Mietippä sitä."
"Heistä" eli meistä on tullut masentuneita.
Jo aiemminkin kirjoitetut masennusluvut ovat nousseet ennätyslukemiin tämän 2kk:n äippäloman tuloksien keskuudessa. Liekö syy vai sattuma, kelaappas sitä!
Siitä on tutkittua faktaa, että muistijälki jää lapsen alitajuntaan syvälle tuonne jonnekin kaikista hyljätyksi tulemisen tunteista. Kokeilkaa kasvatus- ja kehityspsykologian lukemista, ihan vilpittömästi suosittelen.
Kerrasta tai parista ei lapsi "hylkäämiskokemuksesta" lukemani mukaan hätkähdä mikäli sen sellaiseksi edes kokee, mutta jos se toistuu ja usein, (kuten päivittäin niin että tunne jää toistuvaksi), saattaa siitä tulla myöhemmin oireita.
Olen myös kuullut psykologien sanovan, että vauvan perusturvallisuus ei järky, jos äiti on poissa vauvan luota suunnilleen saman määrän (vauvan hereilläollessa) kuin mitä on vauvalla ikäkuukausia. Eli 3kk kolme tuntia, 4kk neljä, 5kk viisi.. jne. Tuohon kun plussaa tunnit, joita vauva nukkuu voi teorian mukaan olla jo aika monta tuntia poissa, ennenkuin vauva siitä todellisuudessa kärsii.
Ei sillä, että tuota nyt joka viikko kannattaa toteuttaa, mutta onhan se tutkittua tietoa myös!
typeriä tollaset tuntimääritelmät!! ei se vauva sitä aikakäsitettä ymmärrä!!
Typeriä tai ei, mutta psykologin suusta tuokin tieto.
Typeriä kommentit, joilla ei ole perustetta ;)
Vauvan kannalta olisi paras, jos äiti ei olisikaan hänestä erossa. Äiti on se, joka hengähdystaukoa saattaa tarvita: tai sitten voi olla muuten vaan pakollisia menoja. Tuo 1kk->1h -ohjenuora on aivan hyvä muistisääntö. Vauvalla ei ole aikakäsitystä; pieni vauva ei pysty pitämään äitiä mielessään, jos ei tätä näe. Pikkuhiljaa, vanhetessaan ja kehittyessään, vauva oppii palauttamaan äidin mieleensä ja myös mielessäpysymisaika pitenee.
Kukaan ei pysty määrittelemään etukäteen, mikä synnyttää trauman. Voi olla, että vauva selviää päivien erosta aivan traumatisoitumatta - tai sitten voi olla, että ei. Riippuu jo olemassa olevasta turvallisuudentunteesta, luonteesta jne. Hankalaa on, että usein varhaiset hylätyksitulemisen kokemukset nostavat päätään vasta - yllätys, yllätys - siinä vaiheessa, kun omia rakkaussuhteita solmitaan ja perhettä perustetaan.
Ja jos vauvelit selviävät "ihan hyvin", vaikka äiti menee töihin hänen ollessaan 3kk, se ei todellakaan tarkoita, että tämä olisi paras mahdollinen vaihtoehto. Ja ansaitseeko vauva parasta? Miettikääpä sitä ;)
Onko sinun kommenteillasi jotakin perustetta? Ja hymynaama päälle :P
"Vauvelin" paras on aina hyvin jaksava äiti. Ja tätä tuskin tarvitsee edes perustella.
Kysyn vaan, minä ajanjaksona tässä maailmassa ei oltaisi oltu masentuneita? Mitenkäs sodan aikainen sukupolvi jaksoi? Moni menetti toisen vanhempansa, ehkäpä molemmat, oli muutenkin paljon orpoja erilaisten sairauksien takia.
Äidit lähtivät navetta yms. töihin lähes heti vauvan synnyttyä. Sitten kun 70-luvulla kaiken piti olla hyvin, tuleekin taas uutta "masennusta". Milloin mitäkin. Sehän olisi lähes epänormaalia, jollei joku jostakin olisi masentunut.
Haukotus.
Näin se periaatteessa menee!!! Mutta onko teidän mielestä väärin jos lapsenne on pienenä kerran viikossa erossa äidistään yhden yön??? Se on kuitenkin todella pieni aika... yksi päivä seitsemästä???!!!
hoida lasta äidin poissa ollessa?
ole isää siinä maisemissa. jos olisi, voi olla että hoitaisi.
Mietin kaiken tuon juhlimisen ja menemisen tarkoitusta, yritän myöskin ymmärtää.
Minä luulen ystäväsi juoksevan jotakin pakoon. Hän on todennäköisesti nuori (?) vielä?
Kaikki tuo lihavien äitien arvostelu, baarihoppailu ja pakonomainen itsestä huolehtiminen kavereissa roikkumisineen kertovat enemmänkin pelosta ja epävarmuudesta omaa vanhemmuutta kohtaan, kuin osoittavat hänen olevan modernin nyky-äidin perikuva.
Ystäväsi lienee sisimmässään hyvin peloissaan siitä, että häntä joku osoittaa joskus kadulla, ja sanoo tämän olevan "vain" läski kotiäiti.
Itsetunto-ongelma, that`s all. Paranee iän myötä. ;)
Itse en myöskään näe juhlimista (what the heck does that mean, a cute frase for drinking?) minään vapautumiskeinona kodin arjesta. Sittenkö sitä taas jaksaa, kun on kännissä ujeltanut kavereille kaikki kakkivaippa-asiat? Olipa tökerösti sanottu, mutta sitähän se aika usein on..
Minusta kotiarjen ja perheen merkitystä on latistettu tänä päivänä aivan liikaa. Itse henk. koht. näin kypsemmällä iällä nautin aivan suunnattomasti lapsen touhuamisen seuraamisesta, kehitysaskeleista, yhteenkuuluvuuden tunteesta jne. En ole jättänyt lastani vielä koskaan hoitoon muille, miksi ihmeessä pitäisi vapautua ihmisestä joka on puoliksi minusta lähtöisin???
Lapsia ei vain tehdä ja anneta muiden hoitaa kasvatustyö, lapset saadaan (!!!) ja kasvatustyö on elämän suurin haaste.
Olen samaa mieltä kanssasi, että alkuperäisen kirjoittama henkilö tarkoitti varmasti yhtä kuin nuori äiti, joka ei oikein hyväksy? äitiyttään.
Mutta kenenkään iästä huolimatta voi suhtautua muihin äiteihin ja yleensä ihmisiin hieman avarakatseisemmin. Se mikä minun tai sinun mielestäsi on juhlimista, tai vapautumista arjesta tarkoittaa yleensä eri asioita.
Olemme erilaisia niinkuin ovat vauvatkin, yksilöitä. Joten on aika turhaa miettiä kenenkään syitä ja mielihaluja juhlimisen tai arjesta irrottautumiseen. Toinen saattaa nauttia ylettömästi, jos saa jutella muiden kanssa "kakkavaipoista", kolmas taas pitää siitä, että saa viimeinkin jutella mahdollisesti muistakin "aikuisten jutuista" kuin vauvoista, neljäs taas nauttii muuten vain toiselaisesta tunnelmasta. Niin ja entäs sitten?!
Minäkin nautin suunnattomasti omasta lapsestani, rakastan häntä enemmän kuin mitään muuta. Silti saan uutta virtaa, jos välillä irrottaudun arjestani juhlimaan tai tanssimaan kerran pari vuodessa, kuten olen tehnyt ennen lasta ja raskauttakin. Tai vaikkapa vain tunnin lenkille silloin tällöin ihan yksikseni.
Se ei tosiaankaan estä minua näkemästä, miten hän kehittyy päivä päivältä. Pieni irrottautuminen tai oma aika toisinaan saattaa jopa avata silmät näkemään paremmin uutta. Sen sijaan kuin että kyhjöttää koko ajan samassa paikassa ja tulee tavallaan "sokeaksi" ympäristölleen.
En myöskään ole niin ylpeä tai rajoittunut, etten voisi pyytää esim. juhlimistapauksessa tms. mummia silloin tällöin hoitamaan lastani. Minä ja mieheni hänet yhdessä kasvatamme (tarvitseeko tuota edes sanoa)?
Kasvatustyö on haasteellinen projekti kenelle tahansa ja lapsi on todellakin lahja. Niin suuri, että haluan itse olla mahdollisimman virkeä ja hyväntuulinen äiti, joka jaksaa aidosti iloita lapsestaan ;)
Kiitos kaikista kommenteista! Oli rakentavaa keskustelua :)
Muuten, suomessa psykiatrit ovat sitä mieltä, että symbioosivaihe on ihmiselämän tärkein psyykkinen kehitysvaihe. Jos siinä menee jokin pieleen, niin ongelmat ilmaantuvat yleensä nuoruudessa tai viimeistään aikuisuudessa. Symbioottisen suhteen vauva voi muodostaa myös muuhun ihmiseen kuin äitiin (jos esim äiti kuolee tai on muuten pois lapsen elämästä).
Joku kysyi minkä ikäinen ystäväni on. Hän on 36v, minä 35v. Eli eipä ole nuori, jonka "pitää päästä juhlimaan". Mikä ihmeen villitys hänellä sitten on? Samanlaista juhlimista se oli ennen raskauttakin.
Joku myös kysyi, miksei lapsen isä katso lasta. No, iskä on samanlainen, se käy omissa harrastuksissa ja menoissa.
Tämä pariskunta ei käy edes yhdessä juhlimassa vaan tämä äiti käy tyttöjen kanssa ulkona. Muutaman kerran ovat menneet häihin yhdessä, jolloin lapsi on jätetty mummolaan yöksi. Ihmettelen sitäkin, koska itse ottaisin lapseni mukaan. Häät on perhejuhla (ellei kutsussa erikseen mainita "ei lapsia" joka on kait aika harvinaista).
Hyvää juhannusta kaikille!
Epäilemättä symbioosivaihe on ihmistaimelle tärkeä kehitysvaihe, ja äidin toistuvat poissaolot vauvan elämästä vaikuttavat varmasti tuhoavasti. Ystäväsi vauvaa käy kieltämättä sääliksi, jos kerran äiti ja isäkin ovat niin paljon poissa kuin väität ja vielä yhtä aikaa ja erikseenkin.
Mutta, täytyy puuttua tuohon "ystäväsi" mollaamiseen sen verran että mitä hänen menonsa ennen raskauttaan sinulle kuuluivat? Voivat ne viisikymppisetkin olla kovia menemään, puhumattakaan eläkeläisistä ;) Kai se kuuluu joillakin vain luonteeseen.
Aika hassulta kuulostaa, jos pariskunta sanojesi mukaan "ei käy edes yhdessä juhlimassa" mutta et soisi heidän käyvän kaksistaan häissä? ...Häitä on tietysti monenlaisia, mutta ehkä ovat olleet ns. ravintola/ tai tanssihäät, joissa on yleensä aika kova meteli?
En minäkään veisi sellaisiin lastani, mikäli ei olisi pakko! Saastetta se on melukin. Samoin on ihmisiä, jotka eivät pidä siitä jos vauva itkee esim. kirkossa. Useat vauvat saattavat olla itkuisia pieninä ja aina niitäkin hääpareja on, jotka eivät sitä siedä valitettavaa kyllä.
Mutta yhtä kaikki, toivottavasti kaverisi menot vähentyisivät tuosta joka viikkoisesta meiningistä. Tuossa jo isoäitikin väsähtää (jos useita kertoja viikossa plus joka ikinen viikonloppu jopa 2 x) toimii hoitotätinä. Taitaa olla yksinäinen ihminen ;)