vieläkin tikit?

Synnytyksestä on nyt 4½viikkoa, jälkivuoto oli loppumassa mutta menkat alkoivat heti putkeen. Eli vuodan yhä, ja myös muutama tikki on vieläkin sitkeesti kiinni. Toinen tuntuu kipeältä ja näyttää kun olisi "solmu" jäänyt jo ihon sisälle.. en saa niitä pois, synnytyksen jälkeen ompelija sanoi että ne sulavat itsestään. Kuuluuko tässä todella mennä näin kauan? Jälkitarkastus on vasta usean viikon päästä. En oikeen tiedä pitäiskö varata jo aika terveyskeskukseen jos ne siellä poistaisi, vai odottaa vielä? Muuten ei ole paikka kipeä, paitsi sen toisen tikin kohdalla sellainen kovempi kohta joka on kipeä..
4888
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

käy ihmeessä näyttämässä lääkärille ettei vaan ole tulehtunut. Siihen kyllä jää sellanen kovempi arpialue. mulla oli tulehdus siinä haavaumassa niin sain antibioottikuurin siihen.

Äänestä
  • voi siellä olla vielä tikkejäkin,mulla oli sellanen solmu kanssa.

    Äänestä

Mulla meni neljä viikkoa eikä yksikään ommel ollut lähtenyt, vaikka oli sulavat. Poistin itse osan ja loppuja en saanut, koska solmukohta oli uponnut ihoon ja näkyvissä oli vain lankojen päät, joten mitenkäs poistat?! Muutama päivä meni vielä, sitten langanpätkät irtoilivat itsekseen. Tulehtunut ei ollut, mutta selvästi niistä langoista lähti pahaa haisua, sillä kun lagat katosivat, haisu loppui siihen. Kipuakin ne aiheuttivat. Vasta sen jälkeen haava alkoi kunnolla toipua ja pystyi vähentämään särkylääkkeiden syöntiä.

Äänestä

neuvolan terkalle ja kerro että tikit vaivaavat niin hän voi poistaa ne. Minulla synnytyksestä ei ollut kulunut ihan kahtakaan viikkoa ja tikit rupesivat vaivaamaan, soitin terveydenhoitajalle ja samana päivänä kävin poistattamassa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


äityliini84 kirjoitti:

Synnytyksestä on nyt 4½viikkoa, jälkivuoto oli loppumassa mutta menkat alkoivat heti putkeen. Eli vuodan yhä, ja myös muutama tikki on vieläkin sitkeesti kiinni. Toinen tuntuu kipeältä ja näyttää kun olisi "solmu" jäänyt jo ihon sisälle.. en saa niitä pois, synnytyksen jälkeen ompelija sanoi että ne sulavat itsestään. Kuuluuko tässä todella mennä näin kauan? Jälkitarkastus on vasta usean viikon päästä. En oikeen tiedä pitäiskö varata jo aika terveyskeskukseen jos ne siellä poistaisi, vai odottaa vielä? Muuten ei ole paikka kipeä, paitsi sen toisen tikin kohdalla sellainen kovempi kohta joka on kipeä..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu