Muita mokailijoita?

Sitähän se on. Olen vanhempana antanut paljon anteeksi itselleni ja lakannut häpeämästä. Hei, oikeestaan ne on aika hauskoja mokia. Ainakin näin jälkeenpäin.

T: mokailumestari.

En suhtaudu mokailuihini enää niin kriittisesti, nauran itsekin jutuilleni :D Puen pikkaritkin usein väärinpäin kun olen ihan ajatuksissani ;D Ja mehujen ym. nesteiden kaataminen lasiin on 100 varma juttu, aina läiskyy yli... Äiti yritti aikoinaan paukuttaa päähän huolellisuutta ja nyt nalkuttaa poikaystävä. Olen vaan tunari, ei voi mitään :)

Kaikenlaista mokaa tapahtuu päivittäin. Joskus isompia ja joskus pienempiä. Ennen nuo hävetti ja nykyään vain naurattaa (jos ei mitään vakavampaa satu). Kannattaa ottaa nuo mokailut osana elämää, kyllä niille oppii nauramaan. Toki kannattaa muistaa mokattuaan se hyvä sana: anteeksi.

-Älä ota sitä niin vakavasti.
-Ota löysin rantein, älä jännitä.

Vakavasti puhuen: relaa vähän. Ei se ole niin vakavaa, jos mokaa. Eikä muuten mikään muukaan elämässä ole niin kovin vakavaa ja totista. Ota vähän rennommin, niin et jää kelaamaan pikkuasioita ja et enää muista suurinta osaa mokistasi.

Sinullahan saattaa olla jokin adhd tai muu vastaava keskittymishäiriö-ongelma, johon voisi olla mahdollisuus saada apua. Tuntuu, että et keskity asioihin joita teet. Sitäpaitsi kaikki kaatuu joskus tai pukee paidan päälle väärinpäin hajamielisyyksissään. Minäkin olen kävellyt kaupungilla vetskarit levällään!!!ja olen kaiken lisäksi nainen.
Mutta käy oikeasti jossain tutkituttamassa itsesi, että kyseessä voi olla jokin keskittymishäiriö, joka on mahdollisuus diagnosoida melko helpoin tavoin.

Mahdollisesti kuulut meidän ADHD-ihmisten värikkääseen joukkoon! Tai sitten olet vaan muuten riemastuttavalla tavalla oma itsesi.

Tiedän kokemuksesta, että mokailu on joskus rankkaa, nuorena varsinkin. Näin vanhempana sitä on oppinut kääntämään asian iloksi ja nauramaan itselleen. Ja mikä tärkeintä, hyväksymään itsensä mokailuineen kaikkineen. Toki omassa tapauksessani tuo diagnoosikin auttaa, tietää miksi monille muille helpot asiat ovat usein itselle vaikeita. Ja toisaalta miksi muille vaikeat asiat ovat usein itselle helppoja.

Unohda häpeä ja ole ylpeä itsestäsi.
Kyllä maailmaan mokauksia mahtuu!

ja itsensä nolaaminen aina silloin tällöin kuuluvat myös mun elämään. Yritän kuitenkin lujittaa itsetuntoa niin ei pienet virheet haittaa...ja hei itselleen pitää oppia nauramaan.viimeksi kun kaaduin julkisella paikalla hekotin hyvän tovin omalle kömpelyydelleni.Ei noi loppujenlopuks oo kovin vakavaa.

Kuulostaa tutulta :) Itse olen pohtinut ADHD:n mahdollisuutta kohdallani aina silloin tällöin vakavammin kuin myös hetkittäin ohikiitävän ajatuksen verran. Olen kuitenkin päätyny siihen, että olen vain oma ihana säheljä itseni. Minkäs sille mahtaa kun kummalliset sanat ehtivät ennen lopullista ajatusta nopeasti käyvästä suusta, tavaroita ei ole muotoiltu pysymään käsissä, seinät kävelevät vastaan ja muut ihmiset tulevat vääriin paikkoihin väärään aikaan:D Eiköhän se ole aivan normaalia, jos kuitenkin kaikki jokapäiväiset rutiinit pystyy suuremmitta häiriöittä hoitamaan. Minulla ei koskaan ole itseni kanssa tylsää, eikä varmasti sinullakaan kunhan vain opit nauramaan itsellesi. Myönnetään, itsensä hyväksyminen vei aikaa, osa tapaamistani ihmisistä pitää minua varmasti TODELLA yksinkertaisena, osa nauraa selkäni takana, mutta ne rakkaimmat jaksavat nauraa, minun kanssani.

Tällaista mokailua voi siis tuskin kukaan välttää, toisille sitä vain sattuu enemmän. Niin kauan kuin sillä ei satuta toista niin kaikki on hyvin. Kukaan suhteellisen selkeästi kokonaisuuden hahmottava henkilö tuskin myöskään suuremmalti pahastuu, ainakaan anteeksipyynnön jälkeen.

Typeryyttä en sekoittaisi tähän mokailuun. Mokailu on mielestäni lähinnä tapahtumien sarja, joka johtaa arvaamattomaan lopputulokseen(=vahinko, joka kyllä toisinaan olisi mahdollista välttää aikaisempien kohellusten seuraksena ja yleisen huolellisuuden lisäämisellä.)Typeryys taas, se on minusta jo erilaista ajattelemattomuutta, johon aikankin henk. kohtaisesti liittäisin jopa pienen välinpitämättömyyden. Tällaistakin tapahtuu, monessa muodossa. Näinä hetkinä ihminen voi mennä itseensä ja ottaa opikseen ja seuraavalla kerralla.. ajatella ainakin kaksi kertaa :)

Kyllä me tästä, eikö niin? :)

Mulla samoja kokemuksia, ainoa missä en mokaa on että mietin tarkkaan, ennenkuin sanon, etten loukkaa kenenkään tunteita.. sekin voi olla itse opeteltua..
Nykyään osaan elää mokailun kanssa, olen omalla huumorilla selvinnyt häpeästä.. Eli pistän aina mokailut tyhmän blondin piikkiin.. Ja jos punastun häpeästä sanon, että vaatteen väri heijastaa punan..
Enkä oikeastaan enää tunne häpeää asiasta, kun muut saavat yleensä hyvät naurut, ja kun osaa vielä perustella mokailun, niin se ei aiheuta edes hämminkiä..

Tosin ei mulla noita mokia noin monta kertaa päivässä tapahdu..

Mä uskoisin, että olet yksinkertaisesti niin ajatuksissasi, kun mokat syntyy..

Mäkin olen herkkä luonne, mutta aikuistumisen myötä voin lähinnä nauraa tehdyille mokille..
Ja naurunhan pitäisi tietää pitkää ikää..

Itse mokailen jatkuvasti pienissä asioissa ja teen väärin/sanon väärin. En oikeen tajua olen suht nuori ja tämä on aikauutta. Parisuhde kärsii vähän näistä mokista joita kertyy. Stressaan koko ajan että millon mokaan ja en osaa antaa anteeksi niitä mokia itselleni. Apuaa!!

Itse mokailen myös usein ja koen myös vaikeaksi mennä ihmisten keskuuteen sen vuoksi. Välillä olen vain todella ajattelematon minkä seurauksena suututan ihmisiä vaikka se ei olisi missään nimessä ollut tarkoitukseni. Jälkeenpäin saatan päiväkausia miettiä, miksi olin niin typerä ja miksi en yhtään miettinyt mitä tein. Pelkään että törmään suututtamiini ihmisiin vielä uudestaan, tai että jostain tekemästäni asiasta saisin vielä myöhemminkin saada kuulla kunniani.

Oon menettäny ns kontrollin jo joskus kolme vuotta sitten. Sillon meni aika huolellisesti kuppi nurin eikä mikään enää palannutkaan ennalleen. Tämä palsta on ollut avautumista kaiken tuskan vuodatusta sitä kannoin niin niin monta vuotta. Nyt alkaa tuntumaan että tämä ei sinällään tunnu enää niin tärkeältä ja olen parkunut jo tarpeeksi. Voin mennä eteenpäin ja olisin valmis uuteen rakkauteen ja kaikkeen siihen uuteen ja jännittävään. Tuntuu että pääsen ihan lähiaikoina kokonaan pois täältä. Se tuntuu tässä kohtaa oikealta. Kiitos silti terapiasuoli. Annoit ja otitkin aika vtusti. Mutta mitäpä siitä