Minä ja ex erottiin jo kauan sitten ja kaikki on mennyt hyvin viime aikoihin asti. Nyt yllättäen lapsi onkin ruvennut oirehtimaan kovasti isän luona vietettyjen viikonloppujen jälkeen. Olen ymmärtänyt, että minun velvollisuuteni on päästää lapsi tapaamisiin, mutta toisaalta eikös minulla ole äitinä oikeus katsoa, että lapsellani on hyvä olla?
Miten tässä tilanteessa voi toimia? Voinko kieltää tapaamiset kunnes asiaan saadaan ulkopuolista näkemystä? Miten vaikea tapaamisia on muuttaa?
Pelottavan asiasta tekee se, että exällä on kyky manipuloida ihmisiä ja tappaa aikaa. Hän osaa mm. taatusti viivytystaktiikan eli että haetaan näennäisesti ulkopuolista apua tai että mietitään mukamas uusia ratkaisuja, mutta käytännössä kuitenkaan mikään näistä ei sitten auta mihinkään eikä mitään muutosta tehdä.
Miten tässä tilanteessa voi toimia? Voinko kieltää tapaamiset kunnes asiaan saadaan ulkopuolista näkemystä? Miten vaikea tapaamisia on muuttaa?
Pelottavan asiasta tekee se, että exällä on kyky manipuloida ihmisiä ja tappaa aikaa. Hän osaa mm. taatusti viivytystaktiikan eli että haetaan näennäisesti ulkopuolista apua tai että mietitään mukamas uusia ratkaisuja, mutta käytännössä kuitenkaan mikään näistä ei sitten auta mihinkään eikä mitään muutosta tehdä.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Riippuu siitä kuinka vanha lapsi on. Jos hän on yli 12 -vuotis niin hän saa jo aika pitkälle itse päättää haluaako tavata etää vai ei.
Jos hän on alle 12-vuotias niin silloin sinun on sallittava tapaamiset ELLET pysty osoittamaan konkreettisesti, että ne eivät ole lapsen edunmukaisia.
Periaatteessa sinä voit kieltää tapammiset jos katsot että ne ovat lapselle vahingollisia, kunnes asiaan saadaan ulkopuolista lausuntoa, mutta kehotan olemaan aika varma asiasta ennenkuin teet sellaista. Pieni keskustelu paikallisten lastensuojeluviranomaisten kanssa varmaan selventäisi tilannetta.
Olen vuosia jo hyvää yhteyttä lapsen ja isän välillä tukenut ja kaikki on mennyt hyvin. Sillä kai nyt olen säikähtänyt, kun kaikki muuttuu ilman näkyvää, ulkopuolista syytä. Se saa minut pelkäämään, että isän mielenterveysongelmat ovat pitkän hyvän jakson jälkeen palanneet. Mutta milläpä sen todistat? Tai että haluatko sellaista edes aseena vaikka lastenvalvojan tai perheneuvolan kanssa käytävissä neuvotteluissa käyttää? Sitähän sitä toivoisi, että isä itse ymmärtäisi, että nyt kun menee huonosti, voisi olla vaikka pelkät iltatapaamiset poikaa ja sitten kun tilanne mahdollisesti jotenkin paranee, niin viikonloppujakin voisi palauttaa takaisin. Mutta isän mielestä ongelma on vain erosuru ja lapsen uusi kausi, jossa hän työstää asioita uudella tavalla.
Jos sinä joskus menet juttusille, niin exän mahdolliset mielenterveysongelmat ovat juuri sellainen asia mistä siellä täytyy puhua. Mistäpä muustakaan viranomainen voisi tietää mistä ongelmasta on todella kysymys. Tämä ei ole oikea paikka ruveta säälimään exääsi sillä lapsen etu menee sen edelle.
jos tuot esiin huolesi isän mielenterveyongelmista ja niiden mahdollisesta aktivoitumisesta. Jos lapsesi oireilee sinun velvollisuutesi on tehdä kaikkesi, että tilanne paranee.
Täytyy näin sitten varmaan toimia. Jotenkin vaan tuntui, että jos isä ei omaa vointiaan pidä huonona, niin eivät sosiaaliviranomaiset niitä saa kaivettuakaan mistään terveysviranomaisilta. Silloin on vain sana vastaan sana ja siinä mielessä tuli mieleen, että en lyömäaseena halua käyttää mielenterveyttä keskusteluissa. Huolen esille tuomisella ja lyömäaseena käyttämisellä on kuitenkin vissi ero ja tämän kyllä nyt tajuan, että osaan sen taatusti erottaa keskusteluissa.
Minulla kokemusta yli vuoden kestäneestä eroprosessista ja vasta nyt viranomaiset myöntävät, että lapset jääneet kaiken taistelun tohinassa "aikuisten edun jalkoihin". Tilanteesta kärsivät tietysti eniten lapset.Olen huomannut, että jos ei itse jaksa olla aktiivinen, et saa mistään apua. Lisäksi täytyy löytyä edes yksi viranomainen, jolta löytyy uskallusta ja intoa auttaa, kun asiat ei toimi. Liian helposti jää yksin ongelmiensa kanssa kun kaikki vaan toteavat, etteivät voi auttaa. Joskus tuntuu, ettei enää jaksa ja haluaisi saada asiat jonkinlaiseen päätökseen! Onko kokemuksia pitkittyyneestä huoltajuuskiistasta?
onko mahdollista että pojallesi tulee ikävä isäänsä tapaamisten jälkeen? kiukunpuuskat, itkuisuus,huonot yöunet jne ovat usein merkkinä siitä. lapsi ei kovin hyvin osaa pukea tunteitaan sanoiksi, ja alkavat oireilemaan yksilöllisesti.
ottakaa isä mukaan jokapäiväisiin juttuihinne keskustellen,katsellen valokuvia jne. lapsesi tietää näin ettei isä mihinkään häviä vaikkei häntä näekään,vaan on olemassa siihen asti kun taas tavataan.
Isä ei ole mikään vieras kummajainen meidän perheessä, josta ei puhuttaisi vaan isästä puhutaan ihan varmasti päivittäin. Lisäksi isä ja poika juttelevat päivittäin puhelimessa silloin kun eivät tapaa ja tapaavat kyllä joka viikko.
Ikävää toki voi olla, mutta ihmettelen, että miksi se juuri nyt vuosien jälkeen olisi aktivoitunut niin suureksi ellei esimerkiksi isä omilla toimillaan lisäisi sitä ikävän tunnetta. Valitettavasti pelkään esimerkiksi (ja on minulla tästä kyllä ihan tietoakin), että isä on erotilanteissa itse todella, todella itkuinen.
lapsi kasvaessaan kiintyy väkisinkin samaa sukupuolta olevaan vanhempaan ja ihailee tätä, toivoo tulevansa isona samanlaiseksi jne.
sillä voisi selittyä ikävän lisääntyminen. ymmärrys lisääntyy vuosien varrella, lapsi varmasti huomaa isänsä tunteenpurkaukset erotilanteessa eikä osaa käsitellä niitä, tuntee kenties syyllisyyttä, häpeää, pelkoa tms.
juttele lapsesi isän kanssa ja kerro hänelle huolestasi. lapsen paras on aina etusijalla ja tuollaiset asiat on hyvä selvittää ajoissa.