larssin ja

kiinnostuksella luen molempia. Mopin palstalla vl-äidit (useine lapsineen) pohtivat vl:n ilmiöitä. Mopin palstalaiset vaikuttavat akateemisilta, jotka ovat tottuneet pohtimaan, miettimään, selkeyttämään ajatuksiaan kirjoittamalla. Työtapa riippunee akat. taustasta?

Larssin palstalla kirjoittavat Om, larssi, jne omaavat tiukemmat raamit, vain he tai heidän kanssaan uskovat ovat uskovaisia ja oikeassa ja pelastumassa. Muut ovat eriseuraisia. Heillä on tiukka ohjeistus miktä voi tehdä: ei telkkaa jne.sinänsä varmaan OK heille. Miehet ohjeistavat naisia ja sanovat heille mitä voi tehdä.
181329
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

tiekempaan linjaan kuuluu vielä pakkosynnytykset (10-30 lasta) jo mielii taivaaseen.

Äänestä

Luin mopin palstalta yhden mielenkiintoisen kirjoituksen, jossa joku oli ottanut yhteyttä Hautamamäen suosittelemana "hoitajaansa". Ei ollut homma oikein toiminut, kun "hoitaja" ei ollut halunnutkaan puhua asiasta. Oli kuulemma jo "sopinut asiat".

Hautamäen lääke ei siis toiminut. Miksi sitten käsketään näin tekemään, jos ei haluta asioista puhua.

Äänestä
  • olisin mielellään lukenut alkuperäisen, voitko linkittää? kiitos.

    Äänestä

  • Mopin palstan kirjoitus kannattaa jokaisen lukea!

    Kyseessä on SRK:n johdon epätoivoinen yritys sumuttaa ja saada aikaan se käsitys että kyseessä olii ollut vain joidenkin yksityshenkilöiden keskinäiset satunnaiset ristiriidat. Ei, vaan vastuussa on SRK ha Rauhanyhdistykset.

    Käytännössä vastuunkantajilla on nimikin. Kaikki SRK:n johtokunnan jäsenet, ja kaikkien rauhanyhdistysten johtokuntien jäsenet. Heiltä sopii kysellä naistä tapahtumista.

    SRK:n johtoa on nyt alkanut pelottaa, että jos tulee julkisuuteen se, että hoitokokoukset olivat SRK:n johtokunnan organsioima, systemaatisesti kautta maan kaikissa rauhanyhdistyksissä toteutettu kokousaalto, joka kesti vuosia ja joiden aikana pidettiin satoja yöllisiä painostuskokouksia. kokouksiin velvoitettiin Päivämiehessä julkaistulla ilmoituksella KAIKKI paikkakunnan vl-uskovaiset osallistumaan.

    Yökokouksissa olivat siten mukana kaikenikäiset vauvasta vaariin, ja erityisesti vanhuksia niissä piinattiinkin. Alistamista ja nöyryyttämistä satettiin harjoittaa niin pitkälle että vanhus alkoi itkeä ja pyydellä syntejään anteeksi, epätoivoisesti eri sanamuotoja kokeillen.

    Sillä se anteeksipyyntö piti "osata" tehdä käyttäen sanamuotoa: "Pyydän anteeksi seurakunnalta että olen joutunut kososlaiseen henkeen."

    Kukaan ei tiennyt miksi näistä hengistä piti parannusta tehdä. Eikä kososlaisuudesta ollut kuultu tätä ennen. Se vain yhtäkkiä tuli hoitomiesten puheisiin kuin salama kirkkaalta taivaalta.

    Yksikin vanha mummo hoki seurapenkissä vähän sekaisin menneenä: "Kosos-, kosos... eikö se ole sama ku SOKOS, Sokos, se kauppa..."

    Erityisen häpeällistä minusta silloin nuorena koululaisena oli se vanhusten piinaaminen. Nolotti myös kuunnella kun aviopareja kuulusteltiin seurakunnan edessä heidän sukupuolielämänsä yksityiskohdista.

    SRK ja rauhanyhdistykset ovat vl-yhteisönä vastuussa hoitokokousten järjestämisestä, eivät yksittäiset hoitomiehet tai yksittäiset rivi-uskovaiset (muutoin kuin moraalisessa vastuussa siten että eivät kyseenalaistaneet menettelyjä).

    Äänestä

Mutta vaikka larssinpalstalaiset ovat tiukkojen sääntöjen kannattajia, heillä on kuitenkin yksi vapaus:
Puhua valhetta muista uskovaisista.
Se ei ole heidän mielestään synti. Sitä ei tarvitse pyytää anteeksi ja tuo pahan puhuminen jatkuu siellä yhä, yhä kiihkeämmässä muodossa. Pahanpuhumiselle siellä on keksitty uusi termikin: "lähdekriittisyys"!

Äänestä
  • tuo lähdekriittisyys. Poliitikotkin jäävät toiseksi asioitten kaunistelussa.

    Äänestä

  • hauska termi kirjoitti:

    tuo lähdekriittisyys. Poliitikotkin jäävät toiseksi asioitten kaunistelussa.

    Sanojen merkitysten kierossa manipuloinnissa ei vanhoillislestadiolaisia voita edes itse Göbbels!
    Lukekaa ihmiset George Orwellin Eläinten vallankumous, tai hänen toinen romaaninsa Vuonne 1984, niin saatte käsityksen millaista on vl-uuskieli!

    Äänestä

voin vakuuttaa, että koska olen ent. vl, ymmärrän Larssin "pointin" rivien välistä. Larssin pointti on siis pisteiden keruu sekä toisilta vl:ltä että ulkopuolisilta.

Ajatella: Larssi on ollut "väärissä hengellisyyksissä" ja pelastunut sieltä. Nyt hänen "kansalaisvelvollisuutensa" on varoittaa VL:iä noista kamalista uudelleen kastajista ja kielilläpuhujista!

Kelläpä VL:llä olisi vastaavia kokemuksia? VAu!

Sitten kun Larssi laittaa samat sananparret, samat Raamatun kohdat (biblian kohdat Raamattu hausta koneelta) joka paikkaan, hänen väitetään vielä osaavan Raamattuakin! Vau!

Siinä teille johtaja. Kyllä VL-naisten nutturat tulevat vielä kiristymään ja muutama helluntaikirkko poltettua.

Äänestä
  • ...kävin "larssin palstalla". En sinne enää eksy.
    Oli niin omavanhurskasta hommaa, että ihan pahalta tuntui.

    Kirjoitukset olivat kyllästetyt SRK:n kliseillä ja "opillisesti" oikeilla sanomilla.

    Ällötti se omavanhurskaus joka palstalta näkyi.

    Siis, en koskaan enää tule eksymään sinne.

    Terveisin Alpo M.

    Äänestä

  • alpomurberger kirjoitti:

    ...kävin "larssin palstalla". En sinne enää eksy.

    Tästähän ne vaan saavat lisää vettä myllyynsä, kun tällätavalla "kiittelet".

    Maailman pilkka on osamme...

    Äänestä

  • Olen ymmärtänyt että nämä Larssin palstalaiset on enimmäkseen miehiä, eikä mitään nuoria. Mutta koska aikaa näyttää olevan, ehdotan että he siityisivät tekemään diakoniatyötä isoissa perheissä. Jos tarvitaan organisaattoria, voin järjestää sellaisen. Näin he toisivat maailmaan edes hitusen lähimmäisen rakkautta lain sijaan.

    Äänestä

  • female kirjoitti:

    Olen ymmärtänyt että nämä Larssin palstalaiset on enimmäkseen miehiä, eikä mitään nuoria. Mutta koska aikaa näyttää olevan, ehdotan että he siityisivät tekemään diakoniatyötä isoissa perheissä. Jos tarvitaan organisaattoria, voin järjestää sellaisen. Näin he toisivat maailmaan edes hitusen lähimmäisen rakkautta lain sijaan.

    ihan kupla vl-liikkeessä. Useimmissa ry:ssä sinne ei budjetoida euroakaan, jos lehtitilaukset sairaaloihin ym laitoksiin jätetään pois. Valitettavasti tunnen tämän asian liiankin tarkkaan.

    Äänestä

  • historian ääni kirjoitti:

    ihan kupla vl-liikkeessä. Useimmissa ry:ssä sinne ei budjetoida euroakaan, jos lehtitilaukset sairaaloihin ym laitoksiin jätetään pois. Valitettavasti tunnen tämän asian liiankin tarkkaan.

    No asioita voi aina muuttaa:)

    Äänestä

  • female kirjoitti:

    No asioita voi aina muuttaa:)

    ry:ssä yrittänyt muuttaakin. Ja yllätys, yllätys, mitä ukkokööri sanoo. Sinussa on väärä henki!

    Äänestä

  • historian ääni kirjoitti:

    ry:ssä yrittänyt muuttaakin. Ja yllätys, yllätys, mitä ukkokööri sanoo. Sinussa on väärä henki!

    Sehän pitää tehdä niin, että kaikki naiset yhdessä! Helvetti on siellä, missä naiset eivät tue toisiaan, näin sanoi minulle yksi tervejärkinen ystäväni.

    Mutta jos joku on yrittänyt tosiaan näin tehdä ja reaktio on ollut tuollainen, niin et ole ikävä kyllä terveessä seurakunnassa. Tosin oma mielipiteeni on että vl-liike ei muutenkaan ole terveessä tilassa, vaan yhteisö on ikävä kyllä sairas.

    Äänestä

  • alpomurberger kirjoitti:

    ...kävin "larssin palstalla". En sinne enää eksy.
    Oli niin omavanhurskasta hommaa, että ihan pahalta tuntui.

    Kirjoitukset olivat kyllästetyt SRK:n kliseillä ja "opillisesti" oikeilla sanomilla.

    Ällötti se omavanhurskaus joka palstalta näkyi.

    Siis, en koskaan enää tule eksymään sinne.

    Terveisin Alpo M.

    samanmieliset tuntuvat olevan jokin vl-liikkeen sisälle pesiytynyt lahko. Ei kuulosta vanhoillislestadiolaiselta heidän puheensa.

    Kasvoin aikanaan vl-uskossa ja erosin siitä ennen hoitokokouksia. Ei ollut silloin vl-usko tuollaista kuin se larssilaisilla näyttää olevan. Heidän käsityksensä ovat outoja, lahkolaisia.

    Äänestä

  • ja heidän kanssaan kirjoitti:

    Asia on aivan selvästi juuri noin. Larssilaisia on muutama kiihkeä kirjoittaja jotka kulkevat vl:en mukana, mutta eivät ole heitä. Larssilaiset tuntuvat vierailta. Mielenkiintoinen ilmiö!

    Muistaakseni larssilaisten kanssa lähes identtinen porukka erkani vanhoillisuudesta omaksi eriseurakseen 90-luvulla.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

mopin palstan erot kirjoitti:

kiinnostuksella luen molempia. Mopin palstalla vl-äidit (useine lapsineen) pohtivat vl:n ilmiöitä. Mopin palstalaiset vaikuttavat akateemisilta, jotka ovat tottuneet pohtimaan, miettimään, selkeyttämään ajatuksiaan kirjoittamalla. Työtapa riippunee akat. taustasta?

Larssin palstalla kirjoittavat Om, larssi, jne omaavat tiukemmat raamit, vain he tai heidän kanssaan uskovat ovat uskovaisia ja oikeassa ja pelastumassa. Muut ovat eriseuraisia. Heillä on tiukka ohjeistus miktä voi tehdä: ei telkkaa jne.sinänsä varmaan OK heille. Miehet ohjeistavat naisia ja sanovat heille mitä voi tehdä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu