Voiko psykopaatti

Voiko teidänmielestänne psykopaatti olla uskovainen?

Psykopaattihan on ihminen, jolta usein puuttuu sairaudentumto kokonaan, mutta silti hän aihuttaa valtavan pahoinvoinnin ympärillä oleville ihmisille.

Mitä psykopaateille tapahtuu?
331667
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 33

Vanhimmat

VL-saarnamiehissä on paljon psykopaatteja, luonnvikaisia ja erittäin vallanhaluisia miehiä. Heille on tärkeintä että heidän oma egonsa saa arvostusta ja mainetta.
Erityisesti hoitokokousten hoitomiehissä oli paljon näitä muihin ihmisiin ennakkoluuloisesti suhtautuvia, itsekeskeisiä ja mielivaltaisesti toimivia, toisten ihmisten alistamiseen pyrkineitä miehiä.

Psykopaatti saa syvimmän tyydytyksen voidessaan alistaa toisen ihmisen valtaansa.

Äänestä
  • unohtaa, että oli myös innokkaita hoitonaisia.

    Äänestä

Voiko teidän mielestänne psykopaatti olla uskovainen?
--------
Ei voi.Uskovaisenhan tunnistaa sydämmestä tulevasta käyttäytymisestä ja mielikuvista.

Tietenkin uskovainenkin mahdollistuu toisen ihmisen alistamiseen hetkellisesti, mutta hän luonnollisesti katuu käyttäytymistään ja jopa pyytää anteeksi alistajaltaan.Uskovinen siis lankeaa syntiin, mutta ei elä synnissä.

Psykopaattihan on siitä ongelmainen ihminen, ettei hän näe omaa tilaansa.Hän jopa näkee käyttäytymisensä oikeuden mukiseksi.

Tästä sokeudestaan itseään kohtaan psykopaatin on erittäin vaikea parantua käyttäytymiseltään.Arkikäyttäytyminen todistaa tämän surullisen asian.

Huomioikaa ihmeessä, ettei uudestisyntynyt uskovainen kerta kaikkiaan voi alistaa toista ihmistä, olipa hän persoonaltaan mikä tahansa.

Kaikki alistavat tilanteet ei koskaan ole Pyhän Hengen ohjaamia.Niin, mitä on lähimmäisen rakastaminen ja miten rakkaus ilmentyy.

Todella, psykopaattisuutta esiintyy johtoasemassa olevissa ihmisissä.Heillä on pakonomainen tarve ohjautua johtajan asemaan.Siis hallitsemaan ihmisiä/yhteisöjä.

Äänestä

..vl:ssa on aivan pienillä lapsilla ja henkisesti vammaisilla. Muille asetetaan ehtoja. Psykopaattihan on henkisesti häiriintynyt. Autuaita ovat henkisesti vammaiset, sillä pääsevät ilman muuta taivaaseen, kuten lapsena kuolleet.

Äänestä
  • "vamma" omasta syystään, ei hänen "vammisuudestaan" seuraavia rikoksia voi Jumalan eikä hänen uhriensa syyksi lukea!

    Äänestä

  • on henkinen kirjoitti:

    "vamma" omasta syystään, ei hänen "vammisuudestaan" seuraavia rikoksia voi Jumalan eikä hänen uhriensa syyksi lukea!

    Sen todistaa Raamatun kuvaus Saulista, joka jäi siunausta vaille (1Sam 15:25-29).
    Psykopaatin tunnistaa siitä, että hän taitavasti "kääntää" omat syntinsä valitsemiensa uhrien vioiksi.
    Todella murheellista on se, että psykopaateilla on usein laaja kannattajajoukko tukemassa heitä.

    Äänestä

  • on henkinen kirjoitti:

    "vamma" omasta syystään, ei hänen "vammisuudestaan" seuraavia rikoksia voi Jumalan eikä hänen uhriensa syyksi lukea!

    Psykopatia on sairaus ja homous johtuu sekä hormonaalisista että psyykkisista tekijöistä. Kumpikaan, homous tai psykopatia, ei ole synnin seurausta kuten vanhauskoiset mielellään opettavat.
    VL-liikkeessä on ollut vuosien varrella useitakin psykopaatteja myös johtotasolla. Olen tuntenut muutamia.

    Äänestä

  • on sairaus! kirjoitti:

    synti, jota "sairaat" tieten ja tahtoen harjoittavat, on JUMALAN tuomion alaista puuhastelua.

    Äänestä

jolle nöyryys ja Jumalan armo ovat "halpaa makkaraa".
Kun ihminen tallaa jalkoihinsa totuudenmukaisen Jumalan armon, ei hänellä ole Jumalan sanan mukaan ketään, joka hänet voisi pelastaa.

Äänestä
  • Psykopaatille uudestisyntyminen olisi kauhistus,koska hän tulisi näkemään itsensä/synnillisyytensä.

    Toisaalta on huomioitava, miten psykopaattien lapsuus on monasti ollut karu.Tällä tekijällä uskon olevan erittäin suuren merkityksen hänen käyttäytymiselleen aikuisuudessaan.

    Nämä lapsuuden kielteiset tapahtumat on kovettaneet hänen sydämmensä.Lapsuuden itkut on jäänyt itkemättä.Normaali lapsihan (myös aikuinen) purkaa sisintään itkun avulla.Psykopaatin voi olla vaikeampi näyttää itkuaan jo lapsena geneettisyyden tähden.

    Äänestä

  • ML213 kirjoitti:

    Psykopaatille uudestisyntyminen olisi kauhistus,koska hän tulisi näkemään itsensä/synnillisyytensä.

    Toisaalta on huomioitava, miten psykopaattien lapsuus on monasti ollut karu.Tällä tekijällä uskon olevan erittäin suuren merkityksen hänen käyttäytymiselleen aikuisuudessaan.

    Nämä lapsuuden kielteiset tapahtumat on kovettaneet hänen sydämmensä.Lapsuuden itkut on jäänyt itkemättä.Normaali lapsihan (myös aikuinen) purkaa sisintään itkun avulla.Psykopaatin voi olla vaikeampi näyttää itkuaan jo lapsena geneettisyyden tähden.

    ...voisi saada parannuksen armon - mutta!

    Valitettavasti sellainen ihminen ei NÄE omaa tilaansa.
    Joku ehkä olettaa psykopaatin olevan joku vankilan kundi ja suurrikollinen, joka asia ei millään tavalla pidä paikkaansa.

    Psykopaatteja on jopa aivan liike-elämän, politiikan ja jopa erilaisten lahkojen johtomiehinä.

    Olen, valitettavasti joutunut tämän kokemaan henkilökohtaisesti, ollessani markkinointipäällikkönä täällä Ruotsissa, v. 1980. Toimitusjohtajamme oli täydellinen psykopaatti, jonka ominaisuuksiin kuuluu:
    Täydellinen häikäilemättömyys, täydellinen empatian puute, täydellinen itsekritiikki ja oman arvonsa korostus.

    Sopivatko nämä merkit myös joihinkin SRK:n johtomiehiin?

    Terveisin Alpo M.

    Äänestä

  • alpomurberger kirjoitti:

    Tarkoitin tietysti: Täydellinen itsekritiikin puute".

    Alpo

    Äänestä

  • on henkilö, joka pystyy nimeämään uhrinsa psykopaatiksi niin. ettei uhrin läheiset tajua tulleensa huijatuiksi. Uhrin osa on tällöin kaamea!

    Äänestä

  • alpomurberger kirjoitti:

    ...voisi saada parannuksen armon - mutta!

    Valitettavasti sellainen ihminen ei NÄE omaa tilaansa.
    Joku ehkä olettaa psykopaatin olevan joku vankilan kundi ja suurrikollinen, joka asia ei millään tavalla pidä paikkaansa.

    Psykopaatteja on jopa aivan liike-elämän, politiikan ja jopa erilaisten lahkojen johtomiehinä.

    Olen, valitettavasti joutunut tämän kokemaan henkilökohtaisesti, ollessani markkinointipäällikkönä täällä Ruotsissa, v. 1980. Toimitusjohtajamme oli täydellinen psykopaatti, jonka ominaisuuksiin kuuluu:
    Täydellinen häikäilemättömyys, täydellinen empatian puute, täydellinen itsekritiikki ja oman arvonsa korostus.

    Sopivatko nämä merkit myös joihinkin SRK:n johtomiehiin?

    Terveisin Alpo M.

    Niin, psykopaattisuushan on ihmisen mielen/mielikuvien kieroontuneisuuden häiriö.Tunsi läheisesti yritysjohtajan, joka oli psykopaatti.Ansioitunut urallaan.Todella psykopaatti ei ole "kiiluvasilmäinen" hihhuli.Tavallinen ihminenhän ei tiedosta kuka on psykopaatti.Ihmiset vain ihmettelevät miten hankala ja ongelmia aiheuttava joku voikin olla.

    Muta, mahdollistuuko psykopaatti uudestisyntymiseen.Tähän en usko, koska hän ei olisi psykopaatti, jos hän kykenisi nöyrtymään ihmisten ja Jumalan edessä.Uskon psykopaatin kuuluvan siihen ryhmään ja olevan ryhmänsä ääripää, joka torjuu Jumalan kutsun.

    Jo tavalliselle ihmiselle on nöyryyttävää tunnustaa syntinsä ja mieltää olevansa Jumalan kirkkautta vailla, niin psykopaatin on vielä vaikeampi kohdata itseään.

    Niin, psykopaatti jopa näyttelee ja sanoo nauraen olevansa nöyrä.Olen nähnyt tämän tilanteen omin silmin.Tilapäinen nöyryys on vain "korttien uudelleen asettelua varten" eli hän näyttelee nöyrää saadakseen ryhmän puolelleen.Luottamuksen .

    Surulista on katsoa kun psykopaatti tiedostaa menehtyvänsä eli on voimaton kuoleman edessä.Voi miten tuskaisaa se on kun Jumala riisuu ihmistä.

    Psykopaatit on kieroutunutta porukkaa. Tiedän erään yritys"johtajan" joka huijaa täysin häpeilemättä, lisäksi on syyllistynyt seksuaalirikoksiin. Kaikista on selvinnyt joutumatta vastuuseen teoistaan. Rikoksistaan huolimatta on omasta mielestään itse uhri ja kärsii epäoikeuden mukaisesta kohtelusta. Eli hänelle muut ihmiset ovat hänen käytössään olevia hyödykkeitä, ei ihmisiä. Ei arvosta ketään muuta ihmisenä, paitsi itseään. En ymmärrä kuinka psykopaatti voi olla uskova, jos ei voi rakastaa kuin itseään ja on täysin armoton muita kohtaan.

    Äänestä

kumpi saa synnit anteeksi

Äänestä
  • piirre tai ominaisuus, vaan se on JUMALAN VOIMA sille, joka uskoo niinkuin Raamattu sanoo.

    Äänestä

Mielenkiintoinen keskustelu

Äänestä

Murhaajien uskonto tämäkin.

Äänestä
  • sekä pedofiilien ja huijarien

    Äänestä

Voisiko+joku+ihan+oikea+ja+opiskellut+asiantuntijaselventää+täällä+narsistin+ja+psykopaatin+eroasekä+yhtäläisyyttä.Käsitteissä+on+varmaakin+aika+paljon+tietämättömyyttä.Narsisteja+on+noin+1-2%+ihmisistä.Myös+ukovaisten+keskuudessa+heistä+kärsitään.

Äänestä

monet uskovaiset ovat psyykkisesti sairaita ja hakevat turvaa rukoilemalla. onko tullut apua?

Äänestä

Psykopaatilta on sivullisen hankala saada selville, että mihin ko. henkilö uskoo. Oma sisin jää "teatterin" alle piiloon.

Psykopaatti uskoo lähinnä omiin tarpeisiinsa. Esittää erilaisia rooleja. Tarinat ja uskomukset vaihtuvat juuri sen hetken pelin mukaan. Voi esittää uskovaa jollekkin ja vaikka ateistia toiselle.

Äänestä
  • Hyvä vastaus. Todella ovela takinkääntäjä. Psykopaatti ja narsisti ovat yhtä vaarallisia. Jättävät pahaa jälkeä sinne, missä ovat olleet vaikuttamassa. Jos jäävät kiinni, niin paetaan. Ei taatusti jää selvittelemään sotkujansa. Sitten taas sama show jatkuu muualla.

    Äänestä

Jossain oli kirjoitettu, että psykopaatti ei kovin välitä ihmisistä.
Narsisti tarvitsee ihmisiä peilatessaan itseään heihin ja
odottaen palautetta ihmisiltä.
Narsistin ympäröiviin ihmisiin kuuluvat hoviväki jolle
narsisti esittää parhaan puolensa, sekä uhri(t)
jotka kärsivät narsistin pahimmat kohtelut.
Narsisti on jotenkin sosiaalisesti sairas.

Äänestä

Jeesus opettaa kirjanoppineista ja farisuksista: Matt. 23:
4
He sitovat kokoon raskaita ja vaikeasti kannettavia taakkoja ja panevat ne ihmisten hartioille, mutta itse he eivät tahdo niitä sormellaankaan liikuttaa.

Narsismista kertoo kertomus Potifarin vaimosta.

Äänestä

Psykopaateilla on vielä semmoinen piirre, että vääryyksiä tehdessään ei tunne katumusta teoistaan. Se on vaarallisen ihmisen piirre.

Äänestä
  • oikein päätelty

    Äänestä

  • Tämä on vanha ketju, mutta aloittajan kysymykseen ei ole tullut
    tyhjentävää vastausta.
    "vääryyksiä tehdessään ei tunne katumusta teoistaan. "

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tämä on vanha ketju, mutta aloittajan kysymykseen ei ole tullut
    tyhjentävää vastausta.
    "vääryyksiä tehdessään ei tunne katumusta teoistaan. "

    pedofiilirunkkarit eivät tunne katumusta eli on psykopaatteja

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    pedofiilirunkkarit eivät tunne katumusta eli on psykopaatteja

    pakko psykopaateilla olla muitakin henkisiä ongelmia, koska ei kukaan normaali harrasta pedofilia...

    Äänestä

Hankalaapa tuota on mennä kenenkään pään sisälle tarkastamaan toisen uskontilaa. Pyskopaatit ovat persoonallisuushäiriöisiä. Kukaan ei halua tai tahallaan kehitä itsestänsä psykopaattia, vaan sellaiseksi ajaudutaan erilaisten tekijöiden vuoksi. Psykopaatti on tavallaan siis sairas ihminen. Se, onko psykopaatti aidosti uskomassa, vai esittääkö se vain sitä, sen tietää vain itse Jumala. Ei meidän tarvitse sitä miettiä. Tärkeintä on, että pidämme omasta tontistamme huolta. Että jaksaisimme itse laittaa syntiä pois ja kilvoitella uskovaisena.

Äänestä
  • Persoonallisuushäiriö on kyllä erittäin kova asia;
    kun sen uhriksi osuu.
    Vuosikymmeniä kun sen kohteena on, se syö voimat.
    Myös ystävät katoavat.
    Häiriöisellä niitä riittää.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

olla uskovainen? kirjoitti:

Voiko teidänmielestänne psykopaatti olla uskovainen?

Psykopaattihan on ihminen, jolta usein puuttuu sairaudentumto kokonaan, mutta silti hän aihuttaa valtavan pahoinvoinnin ympärillä oleville ihmisille.

Mitä psykopaateille tapahtuu?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu