Onko kukaan teetättänyt rinnankorjausleikkausta yksityisellä lääkärillä, paljonko on maksanut ja missä on tehty.
Rinnankorjausleikkaus
Rintasyöpä
9910
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Miksi mennä yksityiselle ja maksaa itsensä kipeäksi kun uuden rinnan saa muutenkin? Minä olin korjausleikkauksessa nyt neljä kk sitten paikallisessa keskussairaalassa ja se tehtiin LD-kielekkeestä ja silikonista. Rintasyöpäleikkauksesta oli kulunut tasan 2 vuotta. Eli pääsin leikkaukseen suhteellisen nopeasti.
Miten sinulla leikkaus onnistui, miten olet toipunutleikkauksesta, onko mitään vaaroja kun silikonia laitetaan rinnan sisään. Niin kyllä varmaan se pari vuotta saada odottaa korjausleikkausta sairaaalassa kuin sairaalassa. Itse haluaisin myös korjausleikkauksen, ja kävin lääkärin luona ja hän totesi, että minulla sen verran iso tuo toinen rinta että leikkaus jouduttaisiin tekemään LD-leikkeestä ja silikonista.
niin ei tarvi silikonia
Minulta pienennettiin kyllä toista rintaa ja silti piti laittaa silikoni lisäksi, ei olisi saanut riittävästi selän leveästä lihaksesta pelkästään. Rinnat pieneni c-kupista b-kuppiin. Tiedän riskit mutta olen tyytyväinen lopputulokseen. Vielä kun saan kohta nännin siihen uuteen rintaan.
terveydenhoidon kautta saa korjausleikkausta?
Julkinen juuri, siellähän minut leikattiinkin :)
Julkinen puoli hoitaa niin paljon enemmän korjausleikkauksia kuin myös syöpähoitoja jotta rutiiniakin on niihin.
ja minulla tehtiin vatsarasvasta uusi rinta jo poiston yhteydessä. Ei ollut paljoa vatsarasvaa mutta hyvän B kupin siitä kumminkin sai.
Kyllä kannattaa odottaa..
Anneli
Minulle tehtiin rinnankorjausleikkaus, julkisella puolella, kudslaajenninproteesin avulla. Leikkaus oli kaksi vaiheinen, eli nesteellä täytettävä silikoonipussi asennetaan rintalihaksen alle. Kudosta venytetään ruiskuttamala keittosuolaliuosta kudoslaajennin sisään maksimissaan puolen vuoden ajan. Ei sopinut minulle . Ensimmäisessä leikkauksessa meni jotain pieleen, ei alkanut rinta laskeutumaan normaalille kohdalle ja seurasi viikkojen tuskat. Rinta oli vain patti aivan luonnottomassa pakassa, kiristi ja oli vaikea olo. Kärsin vuoden ja toivoin, että seuraavassa leikkauksessa korjaantuisi. Ei korjaantunut. Saatiin toki hieman laskemaan oikealle kohdalle, mutta ei kokonaan. Oikea käsi tuntuu kiristävän ja olo on hankala .Vasenta rintaa pienennettiin ja se oli ihan hyvä ,mutta oikea rinta, jossa syöpäkasvain oli ja käden kiristäminen, on todella kurjaa. En tiedä mitä seuraavaksi voidaan tehdä. Tulee mieleen-josko yksityinen voisi auttaa? mistä rahat?