Taitaapi olla ainut uutinen vl-liikkeestä, joka on ylittänyt uutiskynnyksen se 80-luvulla kerrottu uutinen edestätäytettävän pesukoneen käyttökiellosta, koska ikkunasta voi näkyä alusvaatteita.
Ulkomaille levinnyt uutinen
pesukoneesta
7728
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
..ylä-asteelta myös tiesi tuon legendan.
..vl ei pidä sitä totena. Eikä se totta olekaan. Totta on puhujien kehoitukset naisille esim. pitää yllä riittävän pitkää hametta.
Sivusta täytettävä pesukone oli syntiä 1970-luvulla ainakin Utajärvellä, Suomussalmella ja Ristijärvellä.
edestätäytettävä pesukone ei todellakaan ole eikä ole ollutkaan synti. Ehkä? jonkun yksittäisen ihmisen mielestä ei ole ollut fiksua, mutta ei tee siitä syntiä. Ja jutuista aina totuus kaukana, kun ne leviävät "juoru" tarkoituksessa. Niin kuin tääläkin jatkuvasti tapahtuu.
palturia, mokaan ennen kaikkea itseni, eikö? Tuo juttuhan on täyttä skeidaa, kuinkas muuten, näin uskon. t. nuorempi
paskaset kalsarimme kuten haluamma. Set asia ei kuulu tippaakaan ulkomaaneläville.
Kyllä 80-luvulla naapurin uusi edestä täytettävä käytiin särkemässä ja ihan oli asiallinen perustelu, että naisten piip vilisee siellä miesten nähtävänä. Itsekin kävin moista vempainta ihmettelemässä. Nyt ehkä uudet säännöt.