Itsemurhatilastot

Matti.W

Tänään julkaistun uutisen mukaan itsemurhat ovat vähentyneet huomattavasti verrattuna 15 v takaiseen tilanteeseen:

http://www.yle.fi/tekstitv/txt/P111_01.html

"KOTIMAA YLE MAANANTAI
Itsemurhien määrä vähentynyt selvästi

Itsemurhien määrä on vähentynyt Suomessa viime vuosina selvästi.

Kansanterveyslaitoksen tilastojen mukaan määrä on vähentynyt 15:ssa vuodessa jopa 40 prosenttia. Laitoksen mielestä kehityksen taustalla on menestyksellä toteutettu itsemurhien ehkäisyohjelma.

Suomessa päätyy kuitenkin edelleen itsemurhaan noin tuhat ihmistä vuodessa.

Länsimaissa käsi- ja metsästysaseiden helpon saatavuuden arvellaan lisäävän itsemurhien riskiä. Maailmassa tehdään vuosittain noin miljoona itsemurhaa."

Minusta Kansanterveyslaitos tekee syistä hätiköidyn ja puolueellisen johtopäätöksen laskiessaan kaiken psykiatrian ansioksi. Silloin 15 v. sitten oli todella vaikea taloudellinen tilanne koko suomessa, siis lama. Moni yrittäjä teki itsemurhan kun ensin firma meni konkurssiin ja perässä meni myös avioliitto, perhe, koti, yhteiskunnallinen asema, luottotiedot ja ties mitä. Taitaa olla täysin outoja asioita Kansanterveyslaitoksen norsunluutornissa? Taitaa olla koko ihmiskunta kiitollisuudenvelassa Kansanterveyslaitokselle kun tämä nosti Suomen lamasta?

6

1608

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Uutisointia

      Taitavat ajatella, että itsemurha on aina mielenterveydellinen kysymys, on se ratkaiseva tekijä sitten taloudellinen taikka jokin muu. Todellisuudessa psyykelääkkeet olivat jossakin vaiheessa koko kansan eniten syömiä lääkkeitä. Onko se sitten perusteltua syöttää psyykelääkettä joka kolmannelle aikuiselle siksi, että joku on joskus tehnyt itsemurhan? Toisaalta jokin aika sitten uutisoitiin, että ihmiset voivat paremmin kun hoitopäiviä ollaan vähennetty aettä esim. suljettu sairaalahoito masentaa ihmisiä enemmän kuin hoitaa.

      • Korven Kaiku

        Pahin ongelma on niillä osastoilla ,jonne siirretään levottomimman ja sekavimmat.Tuollaiset yksiköt pitäisi olla hyvin pieniä yksiköitä .Ei missään nimessä enemmän kuin 10-11 potilasta per yksikkö.Kaikkein vaikeimmille potilaille pitäisi olla pienyksiköitä ,joissa olisi kork. 7 potilasta.
        Kovin on ristiriitainen teoria ja käytäntö.Tutkittu tieto ja käypä hoito tietävät ,että riitely potilaan kanssa pahentaa sairautta,kuitenkaan hoitoa ei järjestetä tämän tiedon mukaan.


    • hermiitti

      Tulkitsen tilanteen niin, että kansalaisten kynnys tehdä itsemurha on noussut, koska elintaso/elinolot ovat parantuneet.

      Toinen merkittävä tekijä itsemurhakuolleisuuden laskuun on se, että potenttiaaliset itsemurhaajat alkavat oikeasti olla jo haudassa.

      Ennustan, että 10 vuoden kuluttua Suomessa tehdään enää alle 500 itsemurhaa, jos valtakunnan päättäjät muistavat hoitaa asiansa hyvin.

    • itsemurhia_

      Itsemurhat oli huipussaan 1990 nousukauden lopuusa. Ne lähti laskuun jo laman aikana ja se lasku on jatkunut tähän päivään asti ja jatkuu myös tulevaisuudessa.

      "Kielteisen kehityksen huippu saavutettiin taloudellisen nousukauden lopussa vuonna 1990, jolloin Suomessa tehtiin kaikkiaan 1 520 itsemurhaa"

      http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=suo00029

      Siinä faktat!

      • minä vain

        Vaikka näennäisesti itsemurhatilastot olisivatkin pienentyneet,huolestuttavinta tänä päivänä on kuitenkin nuorten ja lasten lisääntynyt pahoinvointi ja päätyminen itsemurhaan.

        Aikuiset ihmiset osaavat jotenkin käsitellä asioita mutta mistä nuori ihminen saa tukea...Tämä on todella surullista että elämänsä alussa olevat tytöt ja pojat lopettavat elämänsä - tavalla tai toisella.Joko hetken mielijohteesta tai sitten aloittamalla päihteiden/huumeiden käytön,joka tappaa enemmin tai myöhemmin.

        Tämän päivän suorituspaineinen ja ulkonäkökeskeinen yhteiskunta ja media ovat ajaneet ihmiset ahdinkoon.Perheellä ei ole enää riittävästi aikaa pysähtyä yhdessä olemiseen vaan jatkuvasti täytyy joko tehdä niska limassa töitä että saa laskut ja lainat maksettua,tai sitten jatkuvasti täytyy olla harrastamassa jotain,ja mieluiten erikseen.Enää ei arvosteta sitä että ollaan yhdessä kotona ja eletään tavallista arkea.Tämän päivän perhe ei tunnu kestävän sitä - erotilastot kertovat oman osansa. Tämän päivän lapset kärsivät tällä hetkellä kaikista eniten.Ja vielä ihmetellään,miksi suomalaiset lapset voivat pahoin...millaiset lukemat mahtaa olla parinkymmenen vuoden päästä...

        Herätkää ihmiset.


      • minä vain kirjoitti:

        Vaikka näennäisesti itsemurhatilastot olisivatkin pienentyneet,huolestuttavinta tänä päivänä on kuitenkin nuorten ja lasten lisääntynyt pahoinvointi ja päätyminen itsemurhaan.

        Aikuiset ihmiset osaavat jotenkin käsitellä asioita mutta mistä nuori ihminen saa tukea...Tämä on todella surullista että elämänsä alussa olevat tytöt ja pojat lopettavat elämänsä - tavalla tai toisella.Joko hetken mielijohteesta tai sitten aloittamalla päihteiden/huumeiden käytön,joka tappaa enemmin tai myöhemmin.

        Tämän päivän suorituspaineinen ja ulkonäkökeskeinen yhteiskunta ja media ovat ajaneet ihmiset ahdinkoon.Perheellä ei ole enää riittävästi aikaa pysähtyä yhdessä olemiseen vaan jatkuvasti täytyy joko tehdä niska limassa töitä että saa laskut ja lainat maksettua,tai sitten jatkuvasti täytyy olla harrastamassa jotain,ja mieluiten erikseen.Enää ei arvosteta sitä että ollaan yhdessä kotona ja eletään tavallista arkea.Tämän päivän perhe ei tunnu kestävän sitä - erotilastot kertovat oman osansa. Tämän päivän lapset kärsivät tällä hetkellä kaikista eniten.Ja vielä ihmetellään,miksi suomalaiset lapset voivat pahoin...millaiset lukemat mahtaa olla parinkymmenen vuoden päästä...

        Herätkää ihmiset.

        "huolestuttavinta tänä päivänä on kuitenkin nuorten ja lasten lisääntynyt pahoinvointi ja päätyminen itsemurhaan."

        Näin siis vaikka / koska lastenpsykiatrian resursseja on kasvatettu huimasti viime vuosina. Itse suhtaudun melkoisella varauksella kaikkiin tutkimuksiin mutta on olemassa tutkimuksia joiden mukaan masennuslääkintä lisää itsemurhariskiä. Luulisimpa että riskiä saattaa lisätä lääkkeiden sijaan psykiatrian aiheuttama sekasotkuinen elämäntilanne joka voi tuntua umpikujalta. Viranomaisterrori tuntuu kuin se ei loppuisi koskaan ja kaikki ystävät ympäriltä ovat kaikonneet tai kääntäneet selkänsä.

        "Joko hetken mielijohteesta tai sitten aloittamalla päihteiden/huumeiden käytön,joka tappaa enemmin tai myöhemmin."

        Päihteillä haetaan hetken lohtua, ei hiljaista tuhoa. Onkohan sinulla ollenkaan kykyä itsenäiseen ajatteluun? Tukalassa tilanteessa ihminen uskoo ja toivoo etttä kaikki jotenkin kääntyy parhain päin ja kohtalaisen ajan kuluessa. Pohjalla eletään ja elämästä selvitään päivä kerrallaan, systeemin edesottamuksista kun ei koskaan voi olla varma.

        "Tämän päivän suorituspaineinen ja ulkonäkökeskeinen yhteiskunta ja media ovat ajaneet ihmiset ahdinkoon."

        Tuon väittämän uskottavuus perustuu lähinnä siihen että sitä on toistettu mediassa niin monta vuotta niin intensiivisesti. Eihän itsestäänselvyyksiä tarvitse toistaa koko ajan.

        "Perheellä ei ole enää riittävästi aikaa pysähtyä yhdessä olemiseen vaan jatkuvasti täytyy joko tehdä niska limassa töitä että saa laskut ja lainat maksettua, tai sitten jatkuvasti täytyy olla harrastamassa jotain, ja mieluiten erikseen."

        Systeemihän on pyrkinyt lisäämään perheen erilläänoloa jo pitkät ajat. Alla kouluikäisiä lapsia on tuputettu tarhaan pelkkien "virikkeiden vuoksi" vaikka vanhempien työ tai opiskelu ei tarhaan pakotakaan. Vähän isompia lapsia ollaan tuputtamassa puolipakolla harrastuksiin kunnan nuoriso-ohjaajan toimesta, jokainen perheenjäsen tietysti erikseen jotta tulisi niitä "sosiaalisia suhteita". Tavoitteena lienee ihmisten ja perheiden kontrollointi inhimillisestä hinnasta välittämättä, hajanainen perhe lienee sossulle helpompi toimenpiteiden kohde.

        Harrastukset sinänsä ovat ihan hyvä juttu kunhan ne lähtevät lapsen OMASTA halusta eikä sosiaalihuollon tai nuorisotoimen peitellyistä ja epäsuorista uhkailuista ("epäilemme harrastuksen loppuneen lapsen mielenterveydellisten ongelmien vuoksi" on tyypillinen kommentti sossun papereissa)


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään

      Kaikkosen erityis­avustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po
      Maailman menoa
      207
      7196
    2. Halaisin sua mies

      Jos voisin 💗
      Ikävä
      51
      2753
    3. Onkohan meillä kummallakin joku pakkomielle toisiimme

      Vähän luulen että on..
      Ikävä
      188
      2251
    4. Mitä tämä on

      Ajatella, olen viimeksi nähnyt sinua melkein vuosi sitten ohimennen. Ja silloinkin sinä välttelit minua. En ole kuullut
      Tunteet
      10
      1613
    5. Ei monet elä kuin alle 60 v, mikä vaikuttaa?

      gulp, gulp.. Juice Leskinen eli 56 vuotta. Matti Nykänen eli 55 vuotta. Topi Sorsakoski eli 58 vuotta.
      Maailman menoa
      142
      1569
    6. Hakalan asunnossa on kuvattu aikuisviihdesivusto Onlyfansin kautta julkaistu pornovideo.

      Keskustan puheenjohtajan Antti Kaikkosen avustaja Jirka Hakala ei jatka tehtävässään. Keskustan puoluelehti Suomenmaa ke
      Helsinki
      19
      1237
    7. Olen valmis

      Kohtaamaan sinut tänä kesänä, jos sellainen sattuma osuu kohdalleni.
      Ikävä
      74
      1190
    8. Nyt on konstit vähänä.

      Nimittäin tuulivoiman vastustajilla, kun pitää perättömiä ilmiantoja tehdä. Alkaa olla koko vastustajien sakki leimattu,
      Kiuruvesi
      38
      1133
    9. Hyvää yötä kaivatulleni

      En pysty tekemään kokemaan mitään sielussa tuntuvaa, syvää, vaikuttavaa, ilman että rinnastan sen sinuun. Niin kävi tänä
      Tunteet
      24
      1097
    10. Tilinpäätösvaltuusto 27.5

      Samalla viimeinen kokous ennen uudenvaltuustokauden alkamista. Vanhat antavat itselleen erinomaiset arvosanat, ja siirty
      Pyhäjärvi
      50
      1019
    Aihe