Auttakaa

Moikka. Yksi päivä luin tuolta bbc:n keskustelupalstalta deja vu:sta ja joku siellä kuvaili sen mitä aina tunnen! Minulle on kauan tullut deja vu kohtauksia, sen tuntee heti kun se alkaa ja tulee niin outo olo. Kaikki on tapahtunut aikaisemmin (vaikka ei mahd.) ja sydän alkaa hakkaa ja tosi outo olo. Kun deja vu loppuu esim.minuutin päästä, niin tulee tosi paha olo ja en enään muista mitä näin dejan aikaan. Ennen melkein aina yrjösin tämän jälkeen. Oudointa on että pystyn lopettamaan dejan esim kohdistamalla ajatukseni tai huomioni ihan muuhun asiaan, mutten ikinä halua koska minun "pitää" nähdä mitä tapahtuu. Semmonen huumaava,pakottava tunne, siitä saa hyvän olon kun sitä näkee ja jälkeenpäin laatta. Yleensä kun olen yhden dejan nähnyt niin niitä tulee jaksoissa aika monta päivää ja sitten saattaa olla joku aikaväli ennen kuin uusi pukkaa. Kohtauksien aikaan olen siis ihan normaali, pystyn puhumaan. Nyt olen alkanut torjumaan niitä ja ei ole tullut yli puoleen vuoteen, kerran alkoi ja keskitin huomion toisaalle. Minulla on myös tosi huono muisti, asuin ulkomailla kaksi vuotta sitten ja sieltäkään en muista kaikkea. Esimerkiksi se että heräämme Heathrown lentokentällä kun vartijat osoittavat meitä konepistooleilla, luulisi että tämmöstä ei hevillä unohda?? Mieheni siis ihmetteli miten en voi muistaa tämmöistä, kuten en paljon muutakaan. Aloin ihmettelemään et voisiko minulla olla tuo ohimolohkoepilepsia, se simple partial seizure? En kyllä kovin usko siihen kun kerran pystyn keskeyttämään nämä kohtaukset?
Deja vuita olen nähnyt nuoruudesta saakka, en tosin muista milloin alkoi. Isäni kertoi että hänkin näki nuorena näitä, mutta siitä ei ikinä seurannut pahaa oloa. Isäni äidin serkuilla on ollut epilepsia. Lääkärille olen muutaman kerran niistä maininnut murrosikäisenä mutta aina vaan kohauttanut olkapäitä. Kysynkin täältä kun kirjoituksien perusteella täällä on ihan asiantuntevaa porukkaa, olenko vain vainoharhainen?
242850
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

Moikka!
En tietenkään ole lääkäri, mutta uskoisin että sinulla on epi.
Minulla alkoi epilepsia aikuisiällä ja se alkoi nimenomaan deja vu -kohtauksilla. Kuvailit ne muuten täydellisesti, yhtäkään sanaa en muuttaisi kuvaillessani omiani. Minäkin olisin pystynyt estämään niiden tulon, mutta jokin vietti esti sen...

Itse sain myöhemmin vielä pari yöllistä tajuttomuskouristuskohtaustakin, joten sain heti alustavan diagnoosin ja lääkitys aloitettiin. Myöhemmin se vahvistettiin vielä eeg:ssä ja virallinen tautiluokitukseni on paikallisalkuinen toissijaisesti yleistyvä epilepsia.

Itselläni nämä deja vu-kohtaukset eivät suuremmin muistiin vaikuttaneet, mutta tajuttomuus-kouristuskohtaukset sitäkin enemmän. Oletko siis aivan varma ettet sinäkin olisi saanut sellaisia vaikkapa nukkuessasi...?

Oli niin tai näin, sinuna kiiruhtaisin pikimmiten neurolle!!! Jos sinulla on epi, sinun on saatava kunnollinen lääkitys.

Voimia sulle!!!

Äänestä
  • Moikka ja kiitos vastauksesta, outoa että joku on tuntenut ihan samoin kun näkee sen deja vun=0
    Pitää soittaa lääkärille aika, saas nähä miten ne siellä suhtautuu, toivottavasti asiallisesti eikä mitenkään silleen että netistä nyt kaikki löytää sairauden itelleen...no meen julkiselle ja pyydän sitä lähetettä neurolle. Kiitti kovasti!

    Äänestä

  • en usko että ikinä olen kouristuskohtauksia unissani saanut, olen jakanut sänkyni poikaystävän kanssa viisi vuotta ja ei ole vastaavaa tapahtunut. Tosin kännissä olen rappukäytävään kävellyt alasti unissani ja toisen kerran yhtäkkiä alkanut hakkaamaan poikaystävääni unissaan, mutta se oli voimakkaiden paukkujen syytä ja vahvoihin en enään ole koskenut=D

    Äänestä

  • nainen 23v kirjoitti:

    Moikka ja kiitos vastauksesta, outoa että joku on tuntenut ihan samoin kun näkee sen deja vun=0
    Pitää soittaa lääkärille aika, saas nähä miten ne siellä suhtautuu, toivottavasti asiallisesti eikä mitenkään silleen että netistä nyt kaikki löytää sairauden itelleen...no meen julkiselle ja pyydän sitä lähetettä neurolle. Kiitti kovasti!

    Tiedän tunteen, mustakin oli todella villiä lukea sun kirjoitusta ja huomata, että joku on tuon saman, niin omituiselta tuntuvan asian kokenut! :)

    Toivotan sulle kamalasti kaikkea hyvää ja jos tulee vaikea hetki, niin muista, että et ole yksin kokemustesi kanssa!

    Olisi kiva kuulla miten diagnoosisi kanssa kävi, joten jos mitenkään jaksat niin kirjoittele ihmeessä tänne kuulumisia! :)

    Äänestä

  • nainen 23 kirjoitti:

    en usko että ikinä olen kouristuskohtauksia unissani saanut, olen jakanut sänkyni poikaystävän kanssa viisi vuotta ja ei ole vastaavaa tapahtunut. Tosin kännissä olen rappukäytävään kävellyt alasti unissani ja toisen kerran yhtäkkiä alkanut hakkaamaan poikaystävääni unissaan, mutta se oli voimakkaiden paukkujen syytä ja vahvoihin en enään ole koskenut=D

    he heh, minä kävelin joskus alasti ihan pihalle asti, mutta pistän sen itsekin niiden paukkujen piikkiin... ;D Mukava fiilis joka tapauksessa, eikö!

    Äänestä

  • G40.12 kirjoitti:

    Hah, alkoholin piikkiin=)

    Ilmotan tottakai miten meni, sitten jos/kun saan lääkäriltä sen lähetteen. Ihan kiva se on jonnekkin purkautua.

    Miten saitko sinä oikeat lääkkeet ja onko toiminut? Miten muuten? Voimia kanssa sinulle!

    Äänestä

  • Nainen23kat kirjoitti:

    Hah, alkoholin piikkiin=)

    Ilmotan tottakai miten meni, sitten jos/kun saan lääkäriltä sen lähetteen. Ihan kiva se on jonnekkin purkautua.

    Miten saitko sinä oikeat lääkkeet ja onko toiminut? Miten muuten? Voimia kanssa sinulle!

    Moikka!
    Joo, sain lääkityksen joka toimi jonkin aikaa loistavasti. Nyt tuntuu tosin, että toiminta olisi lakannut, tai ainakin heikentynyt huomattavasti (aikaa kulunut noin vuosi). Olen viime aikoina oireillut siis aika lailla - tosin elämäntilanteenikin on huomattavasti stressavampi kuin silloin aiemmin. Oon tässä nyt muutaman viikon odottanut soittoaikaani ja selvyyttä siihen että mitä pitäisi tehdä. Ensi viikolla hoo-hetki viimein koittaa ja saan TOIVOTTAVASTI uudet lääkkeet tai jotain muuta joka jeesaa..
    Eli varaudu henkisesti siihen, ettei kaikki mene ihan hetkessä kuntoon. Mullakin on tämä sopeutumisprosessi vielä pahasti kesken!

    Uskon sen=/ Toivottavasti löytyy paremmat lääkkeet ja toimivat sellaiset! Soitin ite tänään lääkäriin, mutta kesä-ajan aikana lääkärit ei hoida noita lähetejuttuja joten kuulemma syksyllä tai elokuussa pitää soittaa aika. Neurologille varmaan toiset muutamat kuukaudet. Eipä tällä nyt niin kiirekkään ole kun en pitkään aikaan saanut deja vuita. Olisi tottakai kiva tietää nopeasti onko tämä nyt sitä vai ei.

    Äänestä

  • N23 kat kirjoitti:

    On se nyt kumma ettei ihminen saa apua kun sitä tarvitsee! Raivostuttavaa!
    Jos rahatilanne antaa yhtään periksi, niin onhan toki aina tuo yksityinen puoli olemassa... Mutta joo, se ei tosiaankaan ole ilmaista lystiä.
    Niin ja jos sulle kohtaus sattuisi tulemaan, niin päivystykseen vaan! Siellä mullekin jo määrättiin lääkitys.
    Toivottavasti pysyt kuitenkin kunnossa ja ehdit nauttia kesästä! :)

    Äänestä

Hei! :)
Mitä sulle kuuluu nykyään? Miten kesä on mennyt? Joko olet onnistunut pääsemään tutkimuksiin?

Äänestä
  • Moikka! Ompa outoa, pitkästä aikaa tulin tänne ja ajattelin jos kirjoitan niin onko liian pitkällä ketjussa että löytäisit.
    Mulla on nyt EEG tuossa ensi kuun puolessavälissä, MRI lokakuun lopussa ja sitten neurologilääkäri marraskuun alussa. Olin ihan yllättynyt että suhtkoht nopeesti noi ajat vaikka mulla ei mitenkään akuutti juttu. On hyvä juttu! Tässä yhessä vaiheessa stressasin tästä niin että tuli jotain hengityskatkoksia, eli tuntu etten osaa hengittää enään nukkuessa mutta tais olla stressiä koko juttu. Nyt ei niitä onneks enään, pää joskus vaan menee kananlihalle =O outoa...kyselinkin tuolla alussa meneekö muilla ja oisko sillä mitään tekemistä epin kanssa. Nyt tuli hirveä litania tässä kuulumisia, toivottavasti käyt uudelleen kun näköjään viikko sitten kävit. Mitäs sinulle kuuluu? Kesähän ei ollut parhain mahdollinen kun helteestä tykkään!

    Äänestä

  • N23***** kirjoitti:

    Moikka! Ompa outoa, pitkästä aikaa tulin tänne ja ajattelin jos kirjoitan niin onko liian pitkällä ketjussa että löytäisit.
    Mulla on nyt EEG tuossa ensi kuun puolessavälissä, MRI lokakuun lopussa ja sitten neurologilääkäri marraskuun alussa. Olin ihan yllättynyt että suhtkoht nopeesti noi ajat vaikka mulla ei mitenkään akuutti juttu. On hyvä juttu! Tässä yhessä vaiheessa stressasin tästä niin että tuli jotain hengityskatkoksia, eli tuntu etten osaa hengittää enään nukkuessa mutta tais olla stressiä koko juttu. Nyt ei niitä onneks enään, pää joskus vaan menee kananlihalle =O outoa...kyselinkin tuolla alussa meneekö muilla ja oisko sillä mitään tekemistä epin kanssa. Nyt tuli hirveä litania tässä kuulumisia, toivottavasti käyt uudelleen kun näköjään viikko sitten kävit. Mitäs sinulle kuuluu? Kesähän ei ollut parhain mahdollinen kun helteestä tykkään!

    Moi!!
    Sori vaan, että vastaaminen venähti. Oon ollut sen verran heikossa kunnossa, ettei kirjoitteluun ole oikein ollut resursseja.Koko mun kesä on ollut yhtä epin kanssa taiteilua, voimia ei suurimman osan ajasta ole ollut edes siihen, että astuisi kotiovesta ulos. - Onneksi on hyvä mies elättäjänä… ;)
    Mulle on nyt kokeiltu pariakin eri lääkettä ja nyt tämän uusimman suhteen olen jopa toiveikas. Annostusta tosin varmaankin joudutaan nostamaan.

    Tosi kiva kuulla , että olet saanut nyt pyörät pyörimään. En tiedä kuinka tuttuja EEG ja MRI sulle on, mutta siis EEG on ainakin ihan pala kakkua ja jopa hauska kokemus. MRI sitten vähän vähemmän hauska, mutta siitäkin selviää kunnialla, kun osaa ottaa rennosti.

    Nyt ei sitten testauksia odotellessa auta kuin yrittää olla miettimättä koko juttua.
    Stressaaminen on loistava keino saada lisää kohtauksia…
    nimim. kokemusta siitä löytyy roppa kaupalla ;-)

    Voihan harmi että kesä mennyt tuolla lailla =(
    Tosi hienoa jos sulla on hyvä mies joka auttaa, tuossa kunnossa ei töitä paiskita. Olen lukenut noita epipalstoja ja siellä ainakin monella ongelmana se parhaan lääkityksen löytyminen, toivottavasti tuo uusin toimisi sinulle.
    Oon tosiaan jättänyt tuon stressauksen vähemmälle, nyt alkoi taas tuhannes röökinlopettamisyritys, toinen päivä vasta menossa. Saas nähdä, paheet kun aina maittavat paremmin =/ Toivottavasti sulla tosiaan toimisivat nuo uudet lääkkeet, en osaa edes kuvitella miten kauheata olisi saada tajuttomuus-kouristuskohtauksia. Oliko sinulla nyt monta vuotta ollut noita kohtauksia?

    Moi :)

    Siis tajuttomuus-kouristuskohtauksethan ei ole nyt mun ongelma. Olen saanut niitä eläissäni vain kaksi ja molemmat niistä ennen lääkityksen aloittamista. Syön edelleen sitä samaa lääkettä, joka mulle silloin (vuosi sitten - niin uusi juttu epi mulle on!!) määrättiin. Tämä lääke pitää kouristuskohtaukset tehokkaasti pois, mutta ei näitä toisenlaisia kohtauksia. En osaa tarkalleen selittää mitä nykyään saan, mutta ne ovat kai niinkuin deja vu-kohtaukset ilman sitä itse deja vu:ta. Eli siis pahoinvointia, outoudentunnetta, paineaaltoja sekä pään alueella että rintakehästä niskaan, sydämentykytystä. Kesällä mukaan oli lisäksi taas astumassa ne deja vu-osuudetkin, mutta tämä nykyinen lääke on vienyt niiltä terän pois.
    Ihan optimistinen fiilis mulla tosiaan on nyt tällä hetkellä. Sairauslomaa jäljellä vielä pari kuukautta, joten varmaan tässä ehtii hyvin toipua ennen sitä.
    Onko sulla muuten ollut ongelmia tietokoneen näytön kanssa? Mulla sen tuijottaminen on takuuvarma kohtauksenlaukaisija.

    Hei mahtava homma toi röökilakko!!! Toivottavasti olet vielä jaksanut sinnitellä...
    Mä olen ollut nyt kolme vuotta polttamatta, mutta muistan hyvin selkeästi sen tuskan ja kidutuksen. :-/
    Mä kannustan sua ihan täysillä!!!!! :) :)

    Hello =)
    Niin että sulle tuo epi on aika uus juttu, aika hirveitä varmaan noi tuntemukset, hyvin kuvailit "vähän kun deja vu ilman sitä dejaa" =)
    Tuli heti mieleen mitä tarkoitit.
    Mulle tää tietokoneen ruutu ei kyllä tee mitään, tosin tässä on semmonen tummennusruutu ettei asiakkaat nää kaikkea kivaa mitä surffailen...kotona en edes käytä konetta kun saa ihan tarpeekseen töissä.
    Outoa mutta nyt kun viimesimmät dejat oon blokannut niin siitä on varmaan ainakin vuosi viimesimmästä, voisi jopa sanoa että mä kaipaan niitä ja sitä yliluonnollista tunnetta. Toisenlaisia tulee vielä, niissä tuntemukset on vähän ku dejassa mutta oon jossain paikassa ja alkaa tuntumaan että se on väärin, etten saisi olla siellä tai että siinä on jotain väärää ja pelottaa. Ihan ku joku korkeempi minä säätäisi mun omatuntoa. No joo, tosi vaikea selittää, tapahtuu missä vain, vaikka oman kullan kainalossa ja ne ei oo niin intenssiivisiä. Toisaalta on tullut mieleen että muutama vuosi takaperin mulla saatto tulla niitä deja vuita joku 15 päivässä ja niiltä ajoin mulla on TOSI huono muisti.

    Joo röökilakko alkoi maanataina ja eilen piti käydä moikkaamassa ystävää, oltiin "parilla" ... en mä vaan pysty olemaan polttamatta jos juon ja sitä en lopeta :D No poltin siis mutta tänään jatkanut taas savutonta linjaa. Olisikin mahtavaa jos pystyisin pitämään röökaamisen sosiaalisena kännitupakointina mutta saas nähdä. Viimesimmässä lakossa sain polttaa kun join ja se meni siihen että aloin ostaa kaljaa kotiin keskellä viikkoa että saan polttaa, hih. Anyway kiitos kannustuksesta =D, koitan tosissaan onnistua!! Aina mukava kuulla entisistä tupakoijista jotka on onnistunut lopettamaan. On se kyllä vahva "huume", psyykkisesti vielä enemmän, omat ajatukset koittaa juksaa takaisin polttamaan.

    Jes, sori tässä tuli nyt kunnon novelli taas.Mä kyllä toivotan sinulle hyviä parantumisia, toivottavasti askel askeleelta parempaa kohti =)

    Äänestä

  • *****N23 kirjoitti:

    Toi on loistava asenne, jos sorrut niin uutta yritystä vaan!
    Tuota sun toivetta sosiaalisesta tupakoinnissa vähän kyllä epäilen... ;) Itse tein aikoinaan kans saman päätöksen ja sama oli tulos kuin sulla aiemmin - olin baarissa aina... :D

    Mutta joo, mä olin niin kova röökin orja, että jos mä oon päässyt irti niin kyllä pääset sinäkin!! Mulla toimi AA:sta tuttu metodi, eli en miettinyt mitä teen ensi viikolla vaan ajattelin etten TÄNÄÄN viitsi polttaa. Niin ja toinen mitä ilman en olisi selvinnyt oli nikotiinipurkka. Alkuun tuntui että yök, eihän tässä ole mitään järkeä, maistuu vaan pahalta, mutta sitten se alkoi maistua hyvältä ja purkansyönti korvasi sen tupakoinnista muodostuneen tavan.

    Kirjoittele tuntemuksistasi jos on vaikeaa, mulla ei näin sairauslomalla ole mitään muuta kuin aikaa lukea... ;-)

    ps. Ymmärrän (yllätys yllätys) ihan täysin mitä tarkoitit yliluonnollisilla fiiliksillä ja korkeammilla voimilla. Villiä...

    HEH=) Samat asiat siis käynyt läpi. Mulla loppuu viiden minuutin päästä työt, jee mutta pakko sanoa vielä tosta nikotiinipurkasta että se on ihan jees, ainoa että viimeksi sitten jauhoin niitä purkkia ja poltin =D Mun mielestä ne on niin hyviä kun sai nikotiinia. Kirjottelen huomennna lisää, on mukava "jutella". Nyt lähen kotiinpäin kokkailemaan, illanjatkot 8D

    Pettikö lakko lopullisesti, kun et sitten koskaan kuulumisiasi kirjoitellutkaan?! :)
    Jos näin kävi niin älä huoli, yrität sitten taas kun olet valmis.

    Äänestä

  • G40.12 kirjoitti:

    Pettikö lakko lopullisesti, kun et sitten koskaan kuulumisiasi kirjoitellutkaan?! :)
    Jos näin kävi niin älä huoli, yrität sitten taas kun olet valmis.

    Moikka! Joo mun piti kirjoittaa ja sit se unohtui kun kaikennäköistä häsläystä. Joo lakko meni tosiaan nurin seuraavana päivänä tuosta viestistä, haluaisin niin lopettaa mutta "sisäisesti" sitä halua ei ole. Niin ja mulla oli jo se EEG pari viikkoa sitten, sitten kuukauden päästä on MRI ja marraskuun alussa neurologilääkärille aika. Tuosta EEG tuloksista kuulen sitten neurologilta. Oli muuten hauska ne välkkyvät valot, ihan psykedeelistä ;) Sitten oli ihanat painautumat otsassa kun lähti sieltä julkisilla kotia ja töihin...Mitäs sinulle kuuluu? Onko yhtään parempi olo? Syksy tulee ja mun hyvä ystävä aurinko lähtee lomailemaan pilviin=(

    Moi! Joo, eipä se röökilakko pitkään kestä, jos ei sulla ole sitä syvää tahtoa. Multakin löytyi se vasta vikalla yrityskerralla ja sitten se heti onnistuikin. (Vaikka helvettiä olikin... ;>)
    Mulla menee paremmin ja paremmin. Hidastahan tää prosessi on, mutta oon tällä hetkellä kyllä varsin luottavainen! :) Tänään on niin ihana sääkin ulkona. Lupailivat 20 astetta ja ainakin täällä meilläpäin aurinko paistaa kirkkaalta taivaalta. Mene säkin duunipäivän jälkeen nauttimaan ehkä viimeisestä lämpimästä päivästä!

    Heips! Hyvä että on alkanut menee paremmin ja tosiaan siitä toivotaan vaan aina parempaan suuntaan! Joo on tosi hyvä ilma, täälläkin aurinko näyttäytyy, se aina piristää. Pitää mennä bodypumppailemaan duunin jälkeen, en ole muutamaan päivään käynyt niin ehkä siitä pieni ärtymys päällä...? Itse täällä Helsingin Pasilassa majailen niin kävin katsomassa tuon keskuspuiston matkalla toiseen jumppapaikkaan, eksyimpä vähän kurssista ja en ikinä päässyt jumppaan saakka=) Oli kyllä hieno puisto, niin rauhallinen kaiken tämän mölinän keskellä. Mutta nauti kauniista päivästä!

    Äänestä

  • n23*** kirjoitti:

    Joo, keskuspuisto on hieno paikka, mutta katsele hieman olkasi yli siellä kulkiessasi, kaikenlaista hörhöä sieltäkin saattaa löytyä.
    Mä kävin itse tänään tuota Töölönlahtea kiertämässä ja tuntui ihan kesältä taas! :)
    Lisää näitä päiviä kiitos vaan!! :>

    btw jos haluat kirjoitella fiiliksiäsi vähän vapaammin, niin voit kirjoitella mulle osoitteeseen [email protected] :)

    Äänestä

niin mulla alkoi noi dejavut mutta ei niin usein mutta sit ne muuttui kohtaukseksi! eli se on mulla merkki et tule kohtaus! se on hyvä kun tiedän milloin kohtaus tulee niin osan sanoa jollekin jotain tai mennä istumat jne! ennen sitä en tienyt edes mikä on epilepsia! eli ne dejavut on tavalla pienet kohtaukset (aivoissa sähköistä timinta joka aktivoi epilepsian ) mulla se on näköjän rasittanut aivoja koko elämän mutta kun aloin työelämän 18v niin 2vuorotyö juominen bailaminen unen puute ero mun ja vanhemmat, auto lunastuksen :D ! ne stressas mun aivoja lopullisesti ja alkoin ne dejavut! mutta se oli jo myöhäistä! aivot olivat niin rasittuneita että ne kohtaukset (kovat) vaan nopeutuivat ja lääket kasvoivat! oli niin iso lääkeannos mutta välillä tuli silti kohtauksia niin päätetin tehdä leikkaus! magnetti kuvissa näkyi tosi pieni piste ja sitä ei uskottu voivan aiheutta kohtauksia! eli alussa avatiin kallo ja laitetin senssurit sen aluen ympärille ja kokeiltin antamalla pientä sähköä ja sen pisten kohalla sain kohtauksia! niin sillä varmistetin et se leikataan pois! no ei se nyt multa niin pelottavalta tuntunut koska olen henkisesti vahvaa! leikkauksen jälkein kaikki oli hyvin (jos ei lasketaan et 1/4 osa yläkulmasta meni mutta käytännössä en ees huoma eroa :D se alue mitä leikattiin oli näköaluen vieressä ja ssitä kirurgi sanoi etukäteen! no muutaman vuoden jjälkein lääketystä aletiin purkaa ja olin iloinen join ja bailasin ja tuli pienet kohtaukset!aletiin syldä lääkeet! ja annos vaan kasvoi ja kohtaukset tulevat noin 1 kk yleinssä jostain syystä juonut tai väsynyt(pienet ja edeleen tunnen noin 10sek ennen kun se tule) nyt syön lamictal 2x300mg päivässä! joulukuussa lääkäri katotaan mitä seuravaksi!
tässä opettavaa tarina että lääkäri mennään heti ja ei missä tapauksessa rasita itseasi!
se kohta joka leikattiin oli muuten hyvälaatuinen syöpä joka todennäköisesti rasitti mun aivoja koko elämään!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Nainen 23V. kirjoitti:

Moikka. Yksi päivä luin tuolta bbc:n keskustelupalstalta deja vu:sta ja joku siellä kuvaili sen mitä aina tunnen! Minulle on kauan tullut deja vu kohtauksia, sen tuntee heti kun se alkaa ja tulee niin outo olo. Kaikki on tapahtunut aikaisemmin (vaikka ei mahd.) ja sydän alkaa hakkaa ja tosi outo olo. Kun deja vu loppuu esim.minuutin päästä, niin tulee tosi paha olo ja en enään muista mitä näin dejan aikaan. Ennen melkein aina yrjösin tämän jälkeen. Oudointa on että pystyn lopettamaan dejan esim kohdistamalla ajatukseni tai huomioni ihan muuhun asiaan, mutten ikinä halua koska minun "pitää" nähdä mitä tapahtuu. Semmonen huumaava,pakottava tunne, siitä saa hyvän olon kun sitä näkee ja jälkeenpäin laatta. Yleensä kun olen yhden dejan nähnyt niin niitä tulee jaksoissa aika monta päivää ja sitten saattaa olla joku aikaväli ennen kuin uusi pukkaa. Kohtauksien aikaan olen siis ihan normaali, pystyn puhumaan. Nyt olen alkanut torjumaan niitä ja ei ole tullut yli puoleen vuoteen, kerran alkoi ja keskitin huomion toisaalle. Minulla on myös tosi huono muisti, asuin ulkomailla kaksi vuotta sitten ja sieltäkään en muista kaikkea. Esimerkiksi se että heräämme Heathrown lentokentällä kun vartijat osoittavat meitä konepistooleilla, luulisi että tämmöstä ei hevillä unohda?? Mieheni siis ihmetteli miten en voi muistaa tämmöistä, kuten en paljon muutakaan. Aloin ihmettelemään et voisiko minulla olla tuo ohimolohkoepilepsia, se simple partial seizure? En kyllä kovin usko siihen kun kerran pystyn keskeyttämään nämä kohtaukset?
Deja vuita olen nähnyt nuoruudesta saakka, en tosin muista milloin alkoi. Isäni kertoi että hänkin näki nuorena näitä, mutta siitä ei ikinä seurannut pahaa oloa. Isäni äidin serkuilla on ollut epilepsia. Lääkärille olen muutaman kerran niistä maininnut murrosikäisenä mutta aina vaan kohauttanut olkapäitä. Kysynkin täältä kun kirjoituksien perusteella täällä on ihan asiantuntevaa porukkaa, olenko vain vainoharhainen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu