Olen käynyt monella lääkärillä/psykologilla/terveydenhoitajalla, ja viimeisimpänä psykiatrin luona. Ja lähes jokaisen koen tylyksi ja välinpitämättömäksi, enkä halua mennä enää uudestaan, ja yritän etsiä eripuolelta apua. Yksi todella mukava lääkäri oli, mutta ei hoida masennuspotilaita, ja yksi mukava sairaanhoitaja jonka luona olen käynyt.
Miksi tunnen ettei lääkäreitä yms. kiinnosta minun vointi, miksi pahoitan mieleni aina? Nytkin olen itkenyt psykiatrin tylyyden takia. Alkaa pikkuhiljaa tuntumaan ettei kannata yrittää käydä missään. Toivoisin että he kuuntelisivat minua, eivätkä kysyisi samaa asiaa montaa kertaa ja usein joudun oikasemaan ihan yksinkertaisiakin asioita (esim. minulla on kaksi lasta, ei yksi lapsi, onko se niin saakelin vaikea muistaa (tai katsoa vaikka tiedoistani) montako lasta minulla on?!) Alan olla aika väsynyt kun tuntuu ettei ketään kiinnosta tippaakaan. :'(
Miksi tunnen ettei lääkäreitä yms. kiinnosta minun vointi, miksi pahoitan mieleni aina? Nytkin olen itkenyt psykiatrin tylyyden takia. Alkaa pikkuhiljaa tuntumaan ettei kannata yrittää käydä missään. Toivoisin että he kuuntelisivat minua, eivätkä kysyisi samaa asiaa montaa kertaa ja usein joudun oikasemaan ihan yksinkertaisiakin asioita (esim. minulla on kaksi lasta, ei yksi lapsi, onko se niin saakelin vaikea muistaa (tai katsoa vaikka tiedoistani) montako lasta minulla on?!) Alan olla aika väsynyt kun tuntuu ettei ketään kiinnosta tippaakaan. :'(
Vastaukset 19
Vanhimmat
hoitosuhteen vie joskus aikaa.Senjälkeen kannattaa pitää kiinni kynsin hampain,ettei tarvii monille ihmisille selostaa elämän tilannettaan.Toivottavasti löydät itsellesi hyvän hoitokontaktin.
Väsyttävää väsyneenä vatvoa asiat moneen kertaan ja selittää yksityiskohtaisesti uudestaan ja uudestaan.
Ehkäpä ne sillä testaavat muistiasi ja muuta vointia, tai sitten vain unohtavat.
Voihan myös olla,
että he siksi kyselevät niin tarkkaan,
etteivät käsittäisi väärin.
Ja jos niillä on paljon töitä sekä kiireitä ja he ovat väsyneitä, se ei tietenkään saisi näkyä heidän kohtelussaan potilaisiin.
Joten se ei ole sinun syysi,
sillä olethan tässä asiassa viaton uhri.
Olen mennyt psykiatrille hakemaan apua henkiseen väsymykseen, masennukseen, paniikkihäiriöön, ahdistukseeni. Ns. hoito on kestänyt vuosia ja tuona aikana ovat lääkärit ja hoitajat vaihtuneet moneen kertaan. Keskusteluapua olen saanut jos siitä nyt mitään apua on yleensä ollut. Kaikki työkunto kartoitukset ja muut hyvät suunnitelmat on aina jätetty lääkärien / hoitajien puolelta kesken. Mitään ei ole viety loppuun vaikka olisin itse tutkimuksiin ollut valmiskin. Mm. eräs lääkäri suositteli jotain adhd tutkimuksia, mutta seuraava lääkäri tyrmäsi koko jutun. Huippu oli käynti psykiatrilla jossa oli psykologi mukana. He juttelivat keskenään asioistani. Kertaakaan ei kysytty minulta
mitä kuuluu. Silloin oli taas alkanut alamäki, mutta en sitä kerennyt sanoa kun tuntui ettei heitä edes kiinnosta. Ainoa kysymys oli mitä lääkettä otan nyt ja mitä lääkettä olen ottanut viimeisen 10 v aikana. Eli tuossa sen lääke keskeisyyden huomasi hyvin. Totesivat yhdessä, että minut kirjoitetaan ulos hoidosta ja lääkäri vielä kehotti menemään kouluun, vaikka ongelmani on juuri tuo masennus joka aiheuttaa kaikkea mm. sosiaalisia pelkoja, joka tekee koulun käynnin vaikeaksi. Hain apua jaksamiseeni ja lääkäri aiheuttaa vain lisää pahaa oloa. Olen päätynyt siihen että en enää hae apua lääkäreiltä varsinkaan psykiatreilta, koska sitä ei saa.
samaan tulokseen.Apua en jaksa enää hakea.Vuoden aikana pompoteltiin lääkäriltä toiselle,aina joutu samat asiat alusta kertomaan,eikä kukaan kuunnellut kuitenkaan.
Ensimmäisestä psykologista tykkäsin,mutta hän koki itse ettei pysty auttamaan.Piti päästä siitä sitten paremmalle tyypille,mutta kuinkas kävikään...
Viimeisin sano että jos en syö lääkkeitä,en saa apua.Joten nyt en sitten saa apua...
aina kaikki tapaukset eli potilaat, heidän yksityiskohtineen. Ei kai voi vaatia, että tiuhaan potilaita vastaanottava lääkäri voi ULKOMUISTILLA muistaa näitä käytännön puolen asioita. Heille ehkä syöpyy ajan kuluessa jokin tuntuma mieleen potilaasta, mutta varmaan monetkin ulkonaisemmat asiat voivat mennä sekaisin muiden potilaiden vastaavien kanssa. Mahdotont on ulkomuistilla pärjätä siinä hommassa. En tiedä miten asia ratkaistaan... Tietysti on turhauttavaa, kun varattu aika kuluu potilaan mielestä toisarvoiseen. Hmmm... sitä vaan ei aina tiedä mihin asiavyyhteen jokin tietty kysymys lääkärin päässä aina liittyy. - - - tuli puhelu sorrry - - heips
ja totta kai jos on valinnut esim. analyyttisen terapiamuodon, niin itse siellä on saatava se suu auki, kys. terapiaan kuuluu nimenomaan se. On muunkinlaisia suuntia, esim. vaikkapa kognitiivinen, jossa tilanne on toisenlainen.
Turhaa minusta valittaa, ainahan voi vaihtaa niin psykiatria kuin psykologiakin. Työtään he vain tekevät, eihän siitä tulisi mitään jos lääkäri tai psykologi, oli se lääkäri sitten minkä alan tahansa, veisi potilaittensa murheet kotiin. Työaika se on lääkärilläkin!
t. eräs lääkärin vaimo
Tuommosta voiskaan vaatia.
Ei tarvitse tietää,
kuin masennus.
Siinähän kärsisi lääkärin oma elämä eikä työn teosta tulisi mitään.
herkkähipiäinen.
pahoitat mielesi mistä tahansa, näköjään, jos ei sua jatkuvasti myötäillä hellästi kuin pumpulissa.
Nyt opettelet alkamaan kestää vähän enemmän, sekä sanomisia että tekoja.
Elämäs helpottuu, kun saat itsetuntoas kuntoon. Se on hyväksi lapsillesikin, sinusta he imevät roolimallia.
Itsetunnon kohentaminen ei ole kenellekään koskaan pahitteeksi.
Alan ammattilaisen jos kenen täytyisi vain ymmärtää,
että masentunut janoaa välittämistä ja huolenpitoa ja tulee monesti helposti alakuloiseksi.
Koska vähemmän hienotunteisia ihmisiäkin on jokapaikassa,
voisi edes toisen sairauksesta tietävä vähemmistö ottaa tämän tarpeet huomioon.
kans ettei noista psykologeista ole yhtään mitään hyötyä. Siinä se vaan istu tuppisuuna ja odotti että sanon jotain. Yritin vielä vihjaista, että nämä käyntikerrat varmaan riittävätkin jo, mutta ei kun johonkin testeihin ensi kerralla. Alan jo itekkin epäillä kaikenlaista itsestäni.
Hän tuskin edes uskoo minun olevan oikeasti masentunut.
Mielenterveysongelmat ovat kasvussa nykyään, kun se tehokkuus ja suorittaminen on ajan trendi. Ihmiset väsyvät siihen kaikkeen suorittamiseen ja kun pitää olla jatkuvasti aikaansaava ja tehokas. Samalla terveydenhuollossa säästetään, sielläkin se tehokkuus on avainsana. Lääkäreillä on nykyään huomattavasti enemmän potilaita, kun ihmisten mielenterveysongelmat ovat lisääntyneet, lääkäreilläkin on suorituspaineita, heiltäkin vaaditaan tehokkuutta, niiden säästöjen nimissä. Katselin ja kuuntelin itse sellaista, mielestäni loppuunpalamisen kynnyksellä olevaa lääkäriä. Hän olisi tainnut tarvita enemmän sitä lääkettä itse, minkä hän minulle määräsi masennukseen ja samanverran sairaslomaa, kuin mitä hän kirjoitti minulle. Jotenki siinä jutellessa tuli sellainen tunne, että hänellä oli suurempi tarve jutella minulle, kuin minun hänelle. Hän jopa mainitsi tietävänsä, mitä aiheuttaa pitkään jatkunut unettomuus, kun hänellä on siitä omakohtaisia kokemuksia, kun kerroin hänelle, että en ole kunnolla nukkunut ainakaan kahteen vuoteen. Lääkäritkin ovat vain ihmisiä.
minullekin tulee mieleen, että jos katsoo vastaanottavian psyyken alan lääkäreiden kannalta, niin tilanne on tosi raskas. Vastuu on suuri, esimerkiksi juuri lääkitysasioiden kautta. Pitää tuntea aina uusia ja uusia lääkkeitä ja pitää varoa tekemästä haittaa potilaalle. Varmaan usein pelottaa mahdolliset haukut. Niin, tosiaan työnantajilla lisäksi on tietyt vaatimukset lääkäreitä kohtaan. Miten tehdä rauhaa vaativaa psyykenpotilastyötä paineen alaisena ja tiuhatahtisesti. Lisäksi on pystyttävä kirjaamaan asiat käyntitietoihin ja epikriiseihin; on laadittava todistuksia, ja se sitten vastaanottoaikojen ulkopuolella. Lisäksi on alati vahtuvat tietokoneohjelmat ja niiden käyttöön liittyvät säännöt. Jatkuvasti on uutta opittava paitsi lääketieteellisesti niin myös työnantajasta johtuvasti. Ja tämä kaikki siinä samalla kun meikäläisiä masentuneita-ahdistuneita ihmisiä tuskineen istuu edessä. Luulen myös, että jonkinlainen toisto lääkärinkin kannalta tulee esiin; meikäläisen tapaiset potilaat varmaan kovastikin toistaa tapauksina toinen toistaan. Samantyyppistä tuskaa, lopulta. Vaikka jokaisella onkin oma taustansa ja tämän hetken tilanne, niin kuitenkin. Se ollee jotenkin turruttavaakin, siinä kiireessä!? Luulen (korostan, että luulen), että kun potilas suunsa avaa kuvaillakseen oloaan, niin lääkäri hyvin nopeastikin tunnistaa, että aha, nyt on taas kyse siitä ja siitä. - Tuossakin alkuperäisen tapauksessa saattaa olla niinkin, että tilanteesi oli lääkärin kannalta niin tuttu, tavallaan helppo kokeneelle lääkärille, ettei hänen tarvinnut kauheasti paneutua, kun jo osasi mielessään kartoittaa ap:n tilannetta.
Ajatelkaa nyt vuosia vastaanottaneen lääkärin kannalta. Varmaan asiat tulevat yhtä tutuiksi, kun mekin tämän mielenterveys-osion lukijat ja kirjoittajat voimme todeta näistä kaikista kirjoituksista, joita vuosia täältä luemme. Samantyyppiset asiat toistuvat, eri henkilöillä. Täällä on jokin kollektiivinen viisaus (!) liikkeellä, samoinhan se voi olla vastaanottavilla psykiatreillakin. Se sitten saattaa näyttää 'konemaiselta'. - Tämmöistä mietin.
Valitettavasti minun täytyy todeta se ikävä asia, että kaikkein suosituimmat lääkärit ovat yleensä niin varattuja, ettei heidän vastaanotolleen pääse kuin n ½ vuoden päästä jos silloinkaa.
Itselleni sain hyvän psykiatrian erikoislääkärin mutta suhe kesti vain 9 vuotta ja syynä oli liian kiltti naislääkärini joka ei kestänyt potilaidensa paineita ja teki ns vanhanaikaisesti, itsemurhan erittäin kivuttomasti - harkittuaan ja kerrottuaan jopa potilailleen asiastaan - ei kertakaikkiaan jaksanut enää elää elämäänsä.
- hän oli ns hyvin toimeentulevien psykiatrina Diakonissalaitoksella ja me kaikki tunnetut polilaat olimme täysin suunniltamme hänen poistumisesta joukostamme -
Hyvin harvoin onnistuu löytämään jonkin joka todella välittää sinustakin ja täydellisesti eläytyen sairauteesi koko olemuksellaan, mutta...??
kertoa asiakkailleen että on burn out ja aikoo siitä sitten "selviytyä" suicidin avulla.
Itse en valitettavasti usko, että psykiatri kertoo asiakkailleen harkitsevansa suicidia. Ei ainkaan kukaan vastuunsa tunteva, siinähän lisää painolastia asiakkaiden päälle. "ei kestänyt potilaidensa paineita.."
"Ja me kaikki tunnetut potilaat..." Tunnetut?!
"-hän oli ns hyvin toimeentulevien psykiatrina Daiakonissalaitoksella..."
Höh, kuka tahansa voi käydä kellä tahansa, kyllä se on yksi lysti lääkärille tuleeko se maksu duunarin vai ns. valkokaulustyöläisen lompakosta.
Ja tiedät vielä tekotavankin, kuin myöskin sen, että se oli kivuton tapa???
Henk.kohtaisesti en usko viestisi sisältöä.
Sen uskon, että nailääkärit tekevät mieskollegoitaan enemmän suicideja, se on faktaa.
Oliko mielestäsi aiheellista mainita Diakonissalaitos.....siellä ei kovin montaa psykiatria kerralla ota vastaan....
Tosin itse en viestisi tod.peräisyyttä usko laisinkaan.
PS. kun nyt olet kerran tunnettu jne., niin kannattaisi ehkäpä opetella kielioppia...tulisi ehkä uskottavampi kuva, tai sitten ei.
Turhan ylimielinen viesti.
Mutta en siihen puutu sen enempää..
Tuo oli minulle uusi tieto,
että naislääkärit tekevät enemmän itsemurhia.
Ei minulla ole syytä olla uskomatta,
mutta kertoisitko vielä,
mistä tiedät?
kuin miespuoliset kollegansa, ja nimenomaan nuoret naislääkärit.
Kaivan sen väikkärin tiedot sinulle jostain, tiedän asian ihan am.puolestakin.
Valitettavasti en tähän hätään sitä väikkärin linkkiä ehdi kaivaa, Jussin viettoon lähdössä.
Mahdollisimman mukavaa Juhannusta!
Tarvi kaivella, uskon kyllä =)
Kuin myös, mukavaa jussia! :)
Kiitos vastauksista. Tuo on varmasti ihan totta että lääkäritkin(yms) ovat väsyneitä. Kun nyt ajattelen omaa ahdistustani pitemmälle, niin täällä tosiaan kaupunki säästää kaikessa, ja se aiheuttaa varmasti stressiä monelle.
Mutta en minä vaadi että minut muistettaisiin ulkomuistista, vaan esim. kun minulta on kysytty montako lasta minulla on, niin että se muistettaisiin edes sen käynnin ajan, eikä 5min kuluttua sotkettaisi asioita. Tällaisista tulee se olo, etteivät jotkut edes kuuntele mitä sanon.
Joku ehdotti että alkaisin kestämään enemmän tekoja ja sanoja, hyvä idea, käytännön ehdotuksia miten tämä onnistuu? Miten kasvattaa sitä kuorta ettei pahottaisi mieltänsä kun kohtaa vähemmän mukavan ihmisen joka tylyttää?
Jokatapauksessa helpotti purkaa asiaa tänne, kiitos.