En tiedä onko Noidan ja ihmisen välillä mitään muuta yhtäläisyyttä kuin yksin.
Jos on niin se/ne ei ole kai, ainakaan mulle, kovin oleellisia.
Olen koulutukseltani Noita.
Koulutukseni on alkanut ja päättynyt jo ennen kuin se edes koskaan alkoikaan.
Noidan koulutus on saatanan rasittava helvetti.
Sitä en ole mitenkään ikinä itselleni halunnut, edes sivulauseessa.
Enkä toivo sitä kenellekään, ikinä.
Paitsi jokaiselle jolle siihen on mahdollista.
Usein se vaan on valitettavasti niin että ne jotka sitä kaipaavat ei sitä saa.
Vaan sortuvat omaan kieleen ja pintakullattuihin sanoihin toisten suista.
Rakentavat muureja muureja alas huutaen.
Jokaisen uuden kuoleman paino on aina edellistä koskettavampi, eikä niihin totu kai ikinä.
En tiedä turtuuko kun en ole ollut ikinä.
Koulutuksen vittumaisimpia piirteitä on sen sisältä ulos suunta.
Ilman opettajaa.
Pelkkää oppia.
Ei ketään.
Paitsi oppi.
Ei edes kiirettä saatika tavoitetta, eikä siitä pääse pois.
Mitenkään.
Koskaan en ole osannut edes vimmatuimmimmissakaan haaveissani luoda mitään
lähellekään yhtä kiihottavan hekumaallisen koskettavan orgastista tapaa käyttää
itsetietoista elämää kuin tää.
Joka ainut elämä jonka olen kuollut on ollut enemmän ja hienompaa ja parempaa ja enemmän
ja hienompaa kuin mikään jonka olen kuullut kenenkään kuolleen.
Vähitellen kaikki vain sulkeutuu ja osuu.
Kun osuu sen tuntee.
Osuman muistaa.
Se jää.
Siitä ei tarvitse välittää.
Isoaminen on ohi.
Noidalla ei ole velvollisuutta näyttää osumiaan, oikeus kyllä.
Ihan niin kuin kaikilla.
Jos olisin joku muu, ihan kuka vaan, haluaisin olla.
Nyt jostain syystä olen.
Enkä enään halua olla joku muu.
Kosketus ei koske kuin kuumana.
Kuumana ei voi koskettaa.
Kuumana valinta on jo tehty.
Kuumana on.
Paikassaan.
Kun tuntee olevansa tietää olevansa.
Lopeta ja ole.
Hetket joina ei tiedä olevansa on sen arvoisia.
Kosketa ja näe kaikki kuoleman ensimmäisen hetken jälkeen.
"Laskeudu, avaa luukku ja kiipeä ulos."
Muistan miltä tuntuu muistaa unohtaneensa.
Yksin.
Jos on niin se/ne ei ole kai, ainakaan mulle, kovin oleellisia.
Olen koulutukseltani Noita.
Koulutukseni on alkanut ja päättynyt jo ennen kuin se edes koskaan alkoikaan.
Noidan koulutus on saatanan rasittava helvetti.
Sitä en ole mitenkään ikinä itselleni halunnut, edes sivulauseessa.
Enkä toivo sitä kenellekään, ikinä.
Paitsi jokaiselle jolle siihen on mahdollista.
Usein se vaan on valitettavasti niin että ne jotka sitä kaipaavat ei sitä saa.
Vaan sortuvat omaan kieleen ja pintakullattuihin sanoihin toisten suista.
Rakentavat muureja muureja alas huutaen.
Jokaisen uuden kuoleman paino on aina edellistä koskettavampi, eikä niihin totu kai ikinä.
En tiedä turtuuko kun en ole ollut ikinä.
Koulutuksen vittumaisimpia piirteitä on sen sisältä ulos suunta.
Ilman opettajaa.
Pelkkää oppia.
Ei ketään.
Paitsi oppi.
Ei edes kiirettä saatika tavoitetta, eikä siitä pääse pois.
Mitenkään.
Koskaan en ole osannut edes vimmatuimmimmissakaan haaveissani luoda mitään
lähellekään yhtä kiihottavan hekumaallisen koskettavan orgastista tapaa käyttää
itsetietoista elämää kuin tää.
Joka ainut elämä jonka olen kuollut on ollut enemmän ja hienompaa ja parempaa ja enemmän
ja hienompaa kuin mikään jonka olen kuullut kenenkään kuolleen.
Vähitellen kaikki vain sulkeutuu ja osuu.
Kun osuu sen tuntee.
Osuman muistaa.
Se jää.
Siitä ei tarvitse välittää.
Isoaminen on ohi.
Noidalla ei ole velvollisuutta näyttää osumiaan, oikeus kyllä.
Ihan niin kuin kaikilla.
Jos olisin joku muu, ihan kuka vaan, haluaisin olla.
Nyt jostain syystä olen.
Enkä enään halua olla joku muu.
Kosketus ei koske kuin kuumana.
Kuumana ei voi koskettaa.
Kuumana valinta on jo tehty.
Kuumana on.
Paikassaan.
Kun tuntee olevansa tietää olevansa.
Lopeta ja ole.
Hetket joina ei tiedä olevansa on sen arvoisia.
Kosketa ja näe kaikki kuoleman ensimmäisen hetken jälkeen.
"Laskeudu, avaa luukku ja kiipeä ulos."
Muistan miltä tuntuu muistaa unohtaneensa.
Yksin.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Oi kuinka hieno. Sydänverellä ja selvinpäin.
Osa asioista valitaan.
Osa asioista valitsee.
Vaikka ei ketään,
yksi totuus säilyy:
annettu ja vastaanotettu.
Kun tietää astuneensa rajan yli
kaikki vain on mitä on.
Ja se riittää.