Masennus (sairautena) ikinä kokonaan?
Loppuuko
luutu
6702
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Minä olen parantunut todella pitkäaikaisesta masennuksesta. Voi sanoa että olen parantunut kokonaan, koska olen täysin iloinen ja työkykyinen ja reipas taas. Tosin taipumus masennukseen ei varmastikaan ihmiseltä noin vain häviä, tai häviääkö koskaan.
Mutta kun sairaudesta on parannuttu, on jatkettava ehkäisevää hoitoa ja huolehdittava itsestään. Minun kohdallani tämä tarkoittaa liikunnan harrastamista, terveellistä ruokaa sekä namujen ja nautintoaineiden/päihteiden radikaalia rajoittamista. Näillä eväin pysyy pirtsakkana ja elämänmyönteisenä.
LIIKKUKAA hyvät depressiopotilaat jos haluatte korjata aivokemianne takaisin normaalitasolle. Liikkukaa vähitellen rasitusta lisäten, kokeilkaa lajeja, alkakaa nauttia kehoistanne ja alkakaa taas elää!
Kun itse sairastuin masennukseen, olin sitä edeltäen harrastanut erilaista liikuntaa päivittäin, salilla, lenkillä, spinningissä jne.
Yhtäkkiä vaan huomasin, että en jaksa raahautua mihinkään, sinnittelin aikani töissä, kunnes tuli se lopullinen stoppi. Toipilasaikanani olen jaksanut harrastaa liikuntaa luvattoman vähän, mutta tarkoitus on pyhittää kesäloma hyville ruokatavoille, minimaalisesti viiniä, ja ennen muuta liikuntaa. Esim. kuntosalilla käynti on jonkun määritelmän mukaan myös "sielun hierontaa" ja allekirjoitan tämän täysin.
Olen vielä toipilasvaiheessa, joskin jo työhön palannut, mutta liikunta tulee olemaan minun lääkkeeni jatkossa. Toki jatkan lääkehoitoa kallonkutistajani ohjeiden mukaan.
Kyllä voi, koska minä tokenin tolpilleni yli kymmenen vuoden "tahmoamisen" jälkeen. Mutta hidasta se oli ja tarvitsin apua terapiasta.
Olen taipuvainen masentumaan, ahdistumaan jnejne ja tietäessäni sen en ainakaan pelkää voinko mennä enää alemmaksi kuin olen jo ollut. Ihan lapsesta lähtien olen ollut synkkä, herkkä ja arka sekä vaipunut pelkotiloihin ja ahdistukseen myös ilman syytä.
Ja mikä hullua masennuksesta oli vaikea päästää irti. Säikähdin ihan hirveästi kokiessani oloni välillä paremmaksi ja pelkäsin, että kaikki hyvä edeltää vain pahempaa romahtamista. Minä opin ajattelemaan elämästä masentuneen näkökulmasta, jolloin se voi olla kaikessa karmeudessaan vahva tukipilari pysytellä edes jossakin mielentilassa ja kun se tukipilari alkaa tutista ei enää tiedä mistä pitäisi kiinni. Uusi minä tervehtymisen myötä voi yllättää. Jo se, että toivottomiksi olettamani sukulaisuhteet ovat muuttuneet suorastaan ystävällismielisiksi kontakteiksi ja tapahtumiksi, mitä en missään nimessä olisi edes unissani uskonut tapahtuvaksi.Ja toisaalta joku hyvä tyyppi voi alkaa näyttämään itseään toistavalta mörökölliltä, jonka kanssa ei ikinä tapahdu mitään kivaa.
Onneksi paranemiseenkin saa terapiasta apua, jota olen välillä kipeästi tarvinnut.
se nyt häviäisi... Luulin kerran päässeeni "selville" mutta erehdyin:( Hirttosilmukka tulee tuskin koskaan menettämään viehätystään silmissäni. Mut siis jollain toisellahan voi käydä parempi tuuri :)
Toivottavasti ole vielä pohtimassa asiota ja löytänyt väylän pois masennuksesta. Voimia kaikille. Ilon pilkahduksia toivon.
Ihmisellä on kaikki mahdollisuudet selvitä masennuksesta, kunhan vain ymmärtää pysyä kaukana kaikista mielialalääkkeistä, koska ne altistavat krooniselle masentuneisuudelle.