Eli siis äitini (olen vajaa parikymppinen ja vielä toistaiseksi kotona asuva) tuntuu tekevän poikaystävästäni ollessa kysymys kärpäsistä härkäsiä, eli suurentelee asioita ja saa minut ajattelemaan että on aihetta epäillä ties mitä poikaystävästäni.
Siis esimerkkinä sanotaanko vaikka tällainen sattunut tapaus; olen kotona, kaveri(nimenä vaikka Linda, en halua oikeita nimiä laittaa) soittaa kotipuhelimeemme minulle että poikaystäväni( nimenä vaikkapa Pekka) on soittanut hänelle puhelimestani kertoakseen että minun kännykkäni on jäänyt hänelle, ja pyytänyt kaveriani sanomaan siitä minulle etten ihmettele (poikaystäväni tietysti tuntee minunkin ystäväni), ja kun äitini sattuu olemaan siinä lähellä ja kuulemaan tämän, rupee hän ihmettelemään kovaan ääneen koko perheen kuullen, että "Mitä, soitteleeks se Pekka useinki sille Lindalle?" kummastellen, ja selvästi vihjaavan että onkohan niillä jotain meneillään...
Siinä sitten saa hävetä koko perheen edessä kun alkavat kaikki kuvittelemaan että poikaystäväni (jonka kanssa olen jo 2v. seurustellut ettei edes mikään niin uusi tapaus) on joku petturi, kavereitani vokotteleva tapaus, ja kun oma äiti rupeaa ihmettelemään ääneen moista, niin väkisinkin alkaa itsekin ajattelemaan että kun oma äitikin ihmettelee, niin kai minunkin pitäisi, vaikka kaverini suhteen minulla ei ole mitään pelättävää, poikaystäväni ei ole eläissään osoittanut minkäänlaista mielenkiintoa tätä kohtaan, ja siksi tiedän että äidin vihjailut ovat ihan aiheettomia..
Ja sitten kerran hän kysyi minulta eräästä toisesta kaveristani, parhaasta ystävästäni, että tunteeko tämä poikaystäväni, kun ei ole nähnyt tai kuullut että olisimme poikaystäväni kanssa viettäneet aikaa hänen kanssaan, ja kun kerron että kyllähän ystäväni hänet tuntee, ja on tuntenut ennen minuakin, ja että hänen kauttaan tutustuinkin poikaystävääni, kun ystäväni seurusteli poikaystäväni kaverin kanssa ennenkuin me tapasimme, niin äiti rupeekin sitten ihmettemään vihjaillen että heillähän on tietenkin ollut varmasti suhde ennen minua että kannattaa varoa ettei vanhasuola janota..
En tajua miten oma äiti viitsii vihjailla jotain noin perätöntä, hän on monet kerrat kehunut poikaystävääni hyväksi seurustelukumppaniksi minulle ja tiedän ettei hänellä itse poikaystävääni vastaan mitään pitäisi olla, mutta silti hän syöttää noita epäilyjään minulle, niin että saan sitten mietiskellä seuraavat kaksi kuukautta että pitäisikö tosissaan epäillä jotain...
Äitiä itseään isäni on aikoinaan pettänyt monet kerrat, ja siksi hän on itse kovin mustasukkainen, mutta miksi ihmeessä hänen pitää tyrkyttää ajatuksiaan minulle, ja nolata koko perheen edessä puhumalla siitä kuinka mahdollisesti poikaystäväni pettää minua, tunnen tällaisissa tilanteissa itseni todella typeräksi, alkaa tuntua siltä että koko perhe (sisarukset ja isä) ajattelee etten merkitse mitään poikaystävälleni, ja että hän pettää minua ties kenen kanssa koska olen niin huono ja riittämätön ihminen, omaan muutenkin tosi heikon itsetunnon, ja miten voikin tuntua siltä että äiti olisi ihan jopa vahingoniloinen aina kun keksii näitä uusia epäilyjään, jotenkin virne naamallaan sanoo ääneen näitä epäilyjään..
En ole seurustelumme alussa tuntenut minkäänlaista mustasukkaisuutta poikaystävääni kohtaan, ja hän todella on kiltein ihminen kenet olen ikänäni edes tavannut, mutta sen jälkeen kun äiti ensimmäiset "epäilynsä" laukoi, olen alkanut todella kärsiä mustasukkaisuudesta, en uskalla tuoda poikaystävääni nykyään lähes koskaan meille, sillä pelkään että pienikin katse vaikka siskooni (josta myös on äiti on vihjaillut että taitaa poikaystäväni hänenkin perässään olla),saa taas äidin laukomaan poikaystäväni lähdettyä epäilyjään kaikkien kuultavaksi, ja minä saan kärsiä ja tuntea itseni taas ihan nollaksi..
En jotenkin vain kestä ajatusta että perheeni näkee minut jotenkin epäonnistuneena ihmisenä, kuten sanottu, itsetuntoni on aina ollut heikko, ja olen ollut todella tyytyväinen että perheeni on saanut nähdä että minäkin, ujo ja hiljainen tyttö on saanut itselleen ihanan poikaystävän, mutta äiti romuttaa kaikki nämä ilontunteet...
Kerran sitten meni kertakaikkisesti hermot äidin vihjailuun, ja sanoin, että miksi hän vihjailee ihan päivänselvästi että poikaystäväni olisi joku pettäjä joka ei muuta tee kun juoksee selkäni takana ystävieni perässä, ja äiti taisi tajuta että minua todella vaivasi nämä vihjailut, ja lopetti ne, mutta kuitenkin on edelleen aina se tunne päällä että heti kun poikaystävästäni taas kuulee jotain, niin hän mielessään keksii ties mitä uusia epäilyksiä, vaikkei enää viitsi niitä ääneen sanoakaan, usein hänen ilmeensäkin tuntuu jo kertovan että taas ne "äidinvaistot" kehitelleet jotain mehevää..
Miten pääsen tästä tunteesta, miten saan sen ahdistuksen pois, että pelkään kokoajan että perheeni ajattelee minun olevan huonossa suhteessa pettävän poikaystävän kanssa, ja minä typerä epäonnistunut ihminen en sitä tajua, ja jos jollain on edes saman kaltaisia kokemuksia, kertokaa ihmeessä!
Siis esimerkkinä sanotaanko vaikka tällainen sattunut tapaus; olen kotona, kaveri(nimenä vaikka Linda, en halua oikeita nimiä laittaa) soittaa kotipuhelimeemme minulle että poikaystäväni( nimenä vaikkapa Pekka) on soittanut hänelle puhelimestani kertoakseen että minun kännykkäni on jäänyt hänelle, ja pyytänyt kaveriani sanomaan siitä minulle etten ihmettele (poikaystäväni tietysti tuntee minunkin ystäväni), ja kun äitini sattuu olemaan siinä lähellä ja kuulemaan tämän, rupee hän ihmettelemään kovaan ääneen koko perheen kuullen, että "Mitä, soitteleeks se Pekka useinki sille Lindalle?" kummastellen, ja selvästi vihjaavan että onkohan niillä jotain meneillään...
Siinä sitten saa hävetä koko perheen edessä kun alkavat kaikki kuvittelemaan että poikaystäväni (jonka kanssa olen jo 2v. seurustellut ettei edes mikään niin uusi tapaus) on joku petturi, kavereitani vokotteleva tapaus, ja kun oma äiti rupeaa ihmettelemään ääneen moista, niin väkisinkin alkaa itsekin ajattelemaan että kun oma äitikin ihmettelee, niin kai minunkin pitäisi, vaikka kaverini suhteen minulla ei ole mitään pelättävää, poikaystäväni ei ole eläissään osoittanut minkäänlaista mielenkiintoa tätä kohtaan, ja siksi tiedän että äidin vihjailut ovat ihan aiheettomia..
Ja sitten kerran hän kysyi minulta eräästä toisesta kaveristani, parhaasta ystävästäni, että tunteeko tämä poikaystäväni, kun ei ole nähnyt tai kuullut että olisimme poikaystäväni kanssa viettäneet aikaa hänen kanssaan, ja kun kerron että kyllähän ystäväni hänet tuntee, ja on tuntenut ennen minuakin, ja että hänen kauttaan tutustuinkin poikaystävääni, kun ystäväni seurusteli poikaystäväni kaverin kanssa ennenkuin me tapasimme, niin äiti rupeekin sitten ihmettemään vihjaillen että heillähän on tietenkin ollut varmasti suhde ennen minua että kannattaa varoa ettei vanhasuola janota..
En tajua miten oma äiti viitsii vihjailla jotain noin perätöntä, hän on monet kerrat kehunut poikaystävääni hyväksi seurustelukumppaniksi minulle ja tiedän ettei hänellä itse poikaystävääni vastaan mitään pitäisi olla, mutta silti hän syöttää noita epäilyjään minulle, niin että saan sitten mietiskellä seuraavat kaksi kuukautta että pitäisikö tosissaan epäillä jotain...
Äitiä itseään isäni on aikoinaan pettänyt monet kerrat, ja siksi hän on itse kovin mustasukkainen, mutta miksi ihmeessä hänen pitää tyrkyttää ajatuksiaan minulle, ja nolata koko perheen edessä puhumalla siitä kuinka mahdollisesti poikaystäväni pettää minua, tunnen tällaisissa tilanteissa itseni todella typeräksi, alkaa tuntua siltä että koko perhe (sisarukset ja isä) ajattelee etten merkitse mitään poikaystävälleni, ja että hän pettää minua ties kenen kanssa koska olen niin huono ja riittämätön ihminen, omaan muutenkin tosi heikon itsetunnon, ja miten voikin tuntua siltä että äiti olisi ihan jopa vahingoniloinen aina kun keksii näitä uusia epäilyjään, jotenkin virne naamallaan sanoo ääneen näitä epäilyjään..
En ole seurustelumme alussa tuntenut minkäänlaista mustasukkaisuutta poikaystävääni kohtaan, ja hän todella on kiltein ihminen kenet olen ikänäni edes tavannut, mutta sen jälkeen kun äiti ensimmäiset "epäilynsä" laukoi, olen alkanut todella kärsiä mustasukkaisuudesta, en uskalla tuoda poikaystävääni nykyään lähes koskaan meille, sillä pelkään että pienikin katse vaikka siskooni (josta myös on äiti on vihjaillut että taitaa poikaystäväni hänenkin perässään olla),saa taas äidin laukomaan poikaystäväni lähdettyä epäilyjään kaikkien kuultavaksi, ja minä saan kärsiä ja tuntea itseni taas ihan nollaksi..
En jotenkin vain kestä ajatusta että perheeni näkee minut jotenkin epäonnistuneena ihmisenä, kuten sanottu, itsetuntoni on aina ollut heikko, ja olen ollut todella tyytyväinen että perheeni on saanut nähdä että minäkin, ujo ja hiljainen tyttö on saanut itselleen ihanan poikaystävän, mutta äiti romuttaa kaikki nämä ilontunteet...
Kerran sitten meni kertakaikkisesti hermot äidin vihjailuun, ja sanoin, että miksi hän vihjailee ihan päivänselvästi että poikaystäväni olisi joku pettäjä joka ei muuta tee kun juoksee selkäni takana ystävieni perässä, ja äiti taisi tajuta että minua todella vaivasi nämä vihjailut, ja lopetti ne, mutta kuitenkin on edelleen aina se tunne päällä että heti kun poikaystävästäni taas kuulee jotain, niin hän mielessään keksii ties mitä uusia epäilyksiä, vaikkei enää viitsi niitä ääneen sanoakaan, usein hänen ilmeensäkin tuntuu jo kertovan että taas ne "äidinvaistot" kehitelleet jotain mehevää..
Miten pääsen tästä tunteesta, miten saan sen ahdistuksen pois, että pelkään kokoajan että perheeni ajattelee minun olevan huonossa suhteessa pettävän poikaystävän kanssa, ja minä typerä epäonnistunut ihminen en sitä tajua, ja jos jollain on edes saman kaltaisia kokemuksia, kertokaa ihmeessä!
Vastaukset 9
Vanhimmat
En lukenut loppuun kun jäin ihmettelemään sitä sun nolouttas perheesi edessä. Miksi ihmeessä tunnet häpeää tuollaisesta asiasta? Ja etkö asaa sanoa äidillesi takaisin? Mikä ihmeen oikeus kellään on arvostella toisten suhteita? Itselläni oli jo 16 vuotiaana selkeämpi käsitys yksityisyydestä ja äidillesi sitä ei tule, jollet siitä huomauta. On todella törkeää analysoida toisen suhteita ilman että mielipidettä on edes kysytty. Vanhemmillakin pitää olla käytöstavat.
saanut vastauksesi.
Sinä kysyit: "Miksi ihmeessä tunnet häpeää tuollaisesta asiasta?"
Minä kirjoitin: "En jotenkin vain kestä ajatusta että perheeni näkee minut jotenkin epäonnistuneena ihmisenä, kuten sanottu, itsetuntoni on aina ollut heikko, ja olen ollut todella tyytyväinen että perheeni on saanut nähdä että minäkin, ujo ja hiljainen tyttö on saanut itselleen ihanan poikaystävän, mutta äiti romuttaa kaikki nämä ilontunteet... "
Sinä kysyit: "Ja etkö asaa sanoa äidillesi takaisin?"
Minä vastasin: "Kerran sitten meni kertakaikkisesti hermot äidin vihjailuun, ja sanoin, että miksi hän vihjailee ihan päivänselvästi että poikaystäväni olisi joku pettäjä joka ei muuta tee kun juoksee selkäni takana ystävieni perässä, ja äiti taisi tajuta että minua todella vaivasi nämä vihjailut, ja lopetti ne, mutta kuitenkin on edelleen aina se tunne päällä että heti kun poikaystävästäni taas kuulee jotain, niin hän mielessään keksii ties mitä uusia epäilyksiä, vaikkei enää viitsi niitä ääneen sanoakaan, usein hänen ilmeensäkin tuntuu jo kertovan että taas ne "äidinvaistot" kehitelleet jotain mehevää.. "
Että suosittelen sitä loppuun lukemista jos on aikeissa kysenalaistaa jotain seikkoja.
Hei vaan. Tulisi näin äkkiseltään mieleen, että äitisi vaikuttaa olevan kateellinen sinulle suhteestasi poikaystävään. Jos isäsi on vielä aikoinaan pettänyt äitiäsi, niin luottamus omaan puolisoon on varmaan aika heikkoa. Puhumattakaan muista mahdollisista äitisi omista henkisistä pulmista. Niitähän voi vanhemmilla hyvinkin olla ilman että lapset oikeastaan tiedostavat niitä mitenkään - etenkään jos vanhempi itsekään ei tiedosta niitä.
Niin ikävältä kuin se kuulostaakin, niin kaikki vanhemmat eivät pysty aidosti iloitsemaan lapsensa elämän sujumisesta ja siitä, että tämä löytää rinnalleen hyvän kumppanin. Omat kateuden ja katkeruuden tunteet omaa elämää kohtaan saattavat olla niin suuret, että värittävät suhdetta jopa omiin lapsiin. Tämä on itse asiassa aivan yleistäkin.
Parasta varmaan sinulle olisi itsenäistyä, muuttaa pikku hiljaa pois kotoa ja irrottautua äitisi välittömästä vaikutuspiiristä. Hyvät suhteethan ja riittävän tiiviin/harvan yhteydenpidon kotiin voi silti aivan hyvin säilyttää. Joskus vanhempi voi olla itsenäistymisen esteenä. Hyvää kesää ja onnea elämään.
tuntuukin tosiaan, että äitiä jopa ärsyttäisi että minulla on unelmien poikaystävä, joka synttäreillä ja jouluisin kantelee ihania lahjoja kasapäin ja hemmottelee minua, kun taas isäni ei koskaan ole äitiäni tällätavoin hemmotellut..
Ei äitini sinänsä ole mikään piikittelijä aina, eli siis sanoo usein että "voi että miten kiltti poikaystävä se on kun kohtelee sua noin hyvin" jne., mutta sitten taas alkaa piikittelyt jossain vaiheessa..
Olenkin aikeissa muuttaa omaan kämppään, hakemukset on lähetetty jne. mutta vielä en ole asuntotarjouksia saanut, eli itsenäistymään päin tässä varmasti mennään, ja uskon myös että muuttaminen pois kotoa auttaa asiaan.
Jotenkin äidin tuollainen käytös vaan tuntuu jättävän jälkensä minuun, vaikeahan tuota on selittää, mutta ei kukaan voi sanoa minulle että "mitä sä sitä äitiäs kuuntelet" kun silti sen puheet minuun vaikuttaa..
Kiitos sinulle vastauksesta, ja lisää saa laittaa!
Minunkin äiti on tehnyt samaa, jopa siinä määrin että epävarmuudessani pilasin suhteen poikaan. Mutta osittain tämä johtui siitäkin, että äiti ei pitänyt tästä pojasta. Mutta, kyllä muidenkin kanssa on tapahtunut tällaista. Luulen, että vain sellaiset äidit, joilla on itsellään onnellinen suhde, tai jotka ovat yksin onnellisia, pystyvät oikeasti kannustamaan ja iloitsemaan tyttärien onnesta. Jos he ovat onnettomassa suhteessa, he ovat katkeria jos tyttärellä menee paremmin kuin heillä, se tulee ehkä tiedostomattomasti eikä sitä missään nimessä myönnetä.
välttämättä siitä, että vihjailevat äidit olisivat kateellisia, sillä kukapa ei omalle tyttärelleen toivoisi kuitenkin parasta? Lähinnä tulee vaan mieleen se, että näissä on taustalla oma pettymys miehiin, ehkä on jouduttu petetyiksi. Helposti kai menee luottamus miehiin yleensäkin, jolloin äidit voi varoitella tyttäriään petollisista miehistä, tarkoitus voi olla siis vain hyvä, vaikka sellainen kieltämättä ajattelematonta käytöstä onkin. Onhan se niin, että äideiltä siirtyy helposti lapsiin epävarmuus ja heikko itsetunto (ja vastaavasti taas vahva itsetunto) ihan tiedostamatta. Kuten ap:kin kirjoitti, että hänellä on heikko itsetunto, sehän jo kielii siitä että niin äidilläänkin ehkä on, joka taas kertoo siitä, että äiti ei luota helposti ihmisiin, jolloin epäilee poikaystäviä jo tyttärensäkin puolesta.
Kyllä kateus on ihan normaali tunne, jota vanhempikin voi tuntea lastaan kohtaan - tämä ei tietenkään poissulje sitä, etteikö vanhempi haluaisi lapselleen kaikkea hyvää ja parasta. Ja voihan äidin käytöksen taustalla olla ihan aito huoli omasta tyttärestä, ottaen huomioon että äidin kokemusmaailmassa miehet todella ovat pettureita.
jälkensä jättää. itse kärsin vieläkin isäni sanomisista (vaikka olen jo lähes 30 vuotias) on todella kauheaa huomata, että oma vanhempi käyttäytyy ilkeästi itseä (lastaan) kohtaan. koska ilkeäähän tuollainen on!
minusta onkin käsittämätöntä, miten jotkut vanhemmat kohtelevat lapsiaan. pitäisi kai äidin sentään tajuta, ettei tuollaisia lapselleen sanoisi! jos poikaystäväsi on ihana, ja kohtelee sinua hyvin. eikä siis mitään aihetta mustamaalata häntä.
toivon, että joskus pystyt nuo unohtamaan. ja ehkä antamaan anteeksi äidillesi. tsemppiä elämääsi:)
niin meinasin kysyä, että onko isä pettänyt äitiä ja sitten kirjoitit myöhemmässä kappaleessa, että on.
Pettäminen on todella rankkaa varsinkin äidille - naiselle, joka on synnyttänyt sinut ja kasvattanut sinut ja joka on ollut naimisissa miehen kanssa, joka pettää vaimoaan ja lastensa äitiä. Mieti sitä. Kaikki asiat tulvivat äitisi mieleen, kun hän näkee sinut ja poikaystäväsi yhdessä. Sitten hän alkaa vihjailemaan ja kenties ilkeilee. Hän on katkera ja pettynyt. Ehkä hän olisi halunnut jättää isäsi ja erota hänestä, mutta hän ei voinut, koska perheestä oli huolehdittava.
Voit auttaa äitiäsi puhumalla tästä pettämisestä. Olisi ihan hyvä tietää sinunkin nuorena aikuisena, ettei kannata katsoa maailmaa liian sinisilmäisesti. Nyt tietenkin luotat kaveriisi. Hyvä niin, mutta juttele äidin kanssa. Äidit ovat kovin viisaita. Heillä on paljon elämän kokemusta. Mutta jos äiti piikittelee ja sanoo ilkeästi, niin älä sellaista kuuntele vaan sano napakasti takaisin, että nyt lopeta tuo löpinä.