Lomasstressi

Psykopatologia

.
Aamu-TV:ssä käsiteltiin lomastressiä (kuten joka vuosi ennen kesälomia). Mielenterveysseuran uusi johtaja oli neuvoja antamassa. Hänen mukaansa lomaa tulisi pitää ainakin kolme viikkoa ja ainakin muutaman päivän tulisi olla "aivan irti" työkuvioista. Lisäksi hän suositteli "pehmeää laskua" sekä alkupäässä ja loppupäässä (so. totuttelua).


Suomen Mielenterveysseura,

Föreningen för Mental Hälsa i Finland, maailman vanhin vapaaehtoinen mielenterveysjärjestö, per. 1897 *Lapinlahden keskuslaitoksen (sairaalan) ylilääk. Anders Thiodolf Sælan (1834–1921) nimellä Skyddsföreningen för Sinnesjuka –Turvayhdistys mielenvikaisia varten. Nimenmuutos 1919 Stiftelsen för Psykisk Hälsa – Sielunterveysseura; 1939 Hermo- ja mielitautien vastustamisyhdistys. Nyk. nimi on vuodelta 1952 (1992 liitto). Toiminnanjohtaja (Pirkko Lahden jälkeen) syyskuusta 2006 Marita Ruohonen (1953–).

5

516

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tuntuu ajatus,

      että lomalla stressiä ? Paras aika koko vuodesta.

      • Psykopatologia

        .
        Esim. loma-odotusten ja -toteumien välille voi tulla suuri diskrepanssi, mikä purkautuu raivokohtauksina.

        Kysyjä itse asiassa implkioi, että stressin lähteet ovat ulkoisia.
        .


      • Onko tämä
        Psykopatologia kirjoitti:

        .
        Esim. loma-odotusten ja -toteumien välille voi tulla suuri diskrepanssi, mikä purkautuu raivokohtauksina.

        Kysyjä itse asiassa implkioi, että stressin lähteet ovat ulkoisia.
        .

        lomastressi relevantti asia? Minusta se on väkisin tehty.
        Ennen tupakan lopettaminen oli sama kun vain tumppasi tupakan ja se siitä. Nyt siitä ja monesta muusta on tehty vaikea tapa lopettaa, lieko nikotiinilaastarien ja purukumien myyntikikka? On vaikka minkälaista asiaa josta väkisten tehdään ongelma.

        Silloin kun Estonia upposi ruotsalaista miestä haastateltiin, jonka tyttö oli palastunut. Mies sai siitä juuri tiedon ja oli hyvin vihainen tiedonkululle, sen hitaudelle. Toimittaja kysyi saitteko kriisiapua, johon mies vastasi; en, enkä tarvitse!
        Järkimies.

        Jos vaikka lyö vasaralla peukaloon niin koko kadunpätkä saa kriisiapua ja psykologit pullistelevat televisiossa ja pönkittävät narsismiaan.


      • Psykopatologia
        Onko tämä kirjoitti:

        lomastressi relevantti asia? Minusta se on väkisin tehty.
        Ennen tupakan lopettaminen oli sama kun vain tumppasi tupakan ja se siitä. Nyt siitä ja monesta muusta on tehty vaikea tapa lopettaa, lieko nikotiinilaastarien ja purukumien myyntikikka? On vaikka minkälaista asiaa josta väkisten tehdään ongelma.

        Silloin kun Estonia upposi ruotsalaista miestä haastateltiin, jonka tyttö oli palastunut. Mies sai siitä juuri tiedon ja oli hyvin vihainen tiedonkululle, sen hitaudelle. Toimittaja kysyi saitteko kriisiapua, johon mies vastasi; en, enkä tarvitse!
        Järkimies.

        Jos vaikka lyö vasaralla peukaloon niin koko kadunpätkä saa kriisiapua ja psykologit pullistelevat televisiossa ja pönkittävät narsismiaan.

        .
        Täysin keinotekoinen! Ja hassua on myös, että asian esiin ottamisella ei ole mitään vaikutusta ns. lomastressiin; kunhan saadaan näköradioon "hieno" aihe.

        Sama asia liikenne-valistuksessa: täysin hyödytöntä, mutta saadaanhan aikaan joitain suojatyöpaikkoja.
        .


    • muistutuksesta

      Aiheellista muistuttaa joka kesä, koska omassa työyhteisössäni lomastressi alkaa jo siitä että ehtivätkö työt valmiiksi ennen lomia ja se pahin työpiikki osuu juuri sille viimeiselle viikolle ennen lomia ikään kuin loman alkamiseen ei olisi voinut hyvinkin varautua aiemmin. Pelko omasta tarpeellisuudesta näkyy juuri siinä, ettei osata jättää/delegoida keskeneräisiä prjekteja muille. Otetaan känny mukaan, että saadaan sitten lomallakin kiinni! Ja tottakai ne muutamat työpäivän luppohetket viikkoja ennen lomia täytetään lomasuunnitelmia kollegoiden kanssa jakaessa, eikä kukaan kehtaa olla köyhä tai kipeä. Loma on keino vakuuttaa muut siitä, miten se elämä alkaakaan ja kukaan tuskin uskaltaisi myöntää tekevänsä ei mitään. Tai sitten tehdään numero,miten tämä kesä kuluu kotinurkkiin tutustuessa ja kesälehtiä aamiaisella rauhasa lukien.Pohja lomailluusioista putoaa, jos toteaa lakonisesti ottavansa lomapäivän kerrallaan.

      Syitä lomastressin pakonomaiseen kehittelyyn en ole jaksanut paljoakaan pohtia, mutta kyllä siinä hyvin pitkälle koetetaan täyttää muiden odotuksia kuin kuunnella omia tarpeita. Sen vuoksi ns rauhottuminen/hiljentyminen/ jonkinmoinen työn lopettamisesta johtuvien vieroitusoireiden eläminen läpi muutaman päivän olisikin järkevää.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      45
      950
    2. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      95
      933
    3. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      785
    4. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      116
      731
    5. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      80
      688
    6. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      34
      624
    7. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      43
      621
    8. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      610
    9. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      596
    10. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      46
      568
    11. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      21
      554
    12. Voisiko vielä välillemme jotain kehittyä

      Vai heihei ja ei nähdä enää.
      Ikävä
      33
      543
    13. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      36
      522
    14. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      66
      519
    15. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      25
      502
    16. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      107
      493
    17. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      44
      486
    18. Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa

      Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka
      Kotimaiset julkkisjuorut
      133
      474
    19. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      44
      464
    20. Pahkalassa tapahtuu

      Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi
      Parkano
      7
      437
    Aihe