Suun kuivuminen?

tehdä, kun suu kuivuu ihan kamalasti sädehoidon aikana? Tuntuu, että suun limakalvotkin ja ikenet olisi jotenkin epätasaisia/rosoisia.
Vesi ei yhtään tunnu auttavan.
6866
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

puhuttavan, mutta en tiedä millaista se on. Sitä saa apteekista.

Äänestä

Kun olin hammassaneerauksessa sädehoitoa ennen niin siellä kerrottiin mitä kaikkea kivaa voi tulla eteen kun nielun ja suun alueelle sädetetään. Suosittelivat juuri tuohon kuivumiseen Xerostom-tuotteita. Niitä löytyy suuvettä, suusuihketta, tekosylkeä ja hammastahnaa. Tekosylkeä käytetään mikäli oma syljeneritys vähenee, pelkkään kuivuuteen ehkä riittää tuo suuvesi tai -suihke. Onnekseni minulla ei säteilykenttä sitten loppujen lopuksi ulottunutkaan suun alueelle joten en käytännössä joutunut kokeilemaan noita tuotteita.

Äänestä

Hoitajat antavat kyllä hyviä ( vuosien kokemuksella) ohjeita suun kuivumiseenkin.
Kerro heille ongelmastasi.

Äänestä

Jo mainittujen tuotteiden lisäksi voi kokeilla sitkeämpää ainetta, jota laitetaan ennen nukkumaan menoa suuhun limakalvojen kuivumisen ehkäisemiseksi. Kauppanimi tiedetään apteekissa.

Suun ja kaulan alueelle annettava sädehoito on kaikkein ikävintä potilaille sivuvaikutuksien suhteen. Limakalvot reagoivat niin herkästi säteilyyn. Sienitulehduskin voi suuhun tulla, mutta sen saa lääkkeillä pois. Jos suu menee haavaumille, sädehoidossa voi pitää taukoja. Hoidon lopputulokselle ne eivät ole hyväksi, joten joissain paikoissa on turvauduttu peräti letkuruokintaan vatsanpeitteiden lävitse jotta sädehoito voisi jatkua keskeytyksettä.

Äänestä

minäkin käytän tuosta Raspikurkun mainitsemasta tuotesarjasta, jota hammashoitaja minulle suositteli. Ovat tehonneet minulle. Tuo geeli on juuri sitä tekosylkeä.
Suuhygieniasta on todella syytä pitää kiinni sädehoidon aikana.

Äänestä

hammaskiveä tuntuu tulevan ihan huimaa vauhtia, vaikka pesen erittäin huolellisesti hampaat. Käytän myös tuota mainittua hammastahnaa. Mikä ihme auttaa tuohon hammaskiveen? Olen nyt parhaillaan sädehoidossa myös. Voiko hammaskiveä poistattaa heti sädehoidon jälkeen? Kävin paria viikkoa ennen sädehoidon aloittamista poistattamassa sen ja nyt on pahempi tilanne kuin ennen sädehoitoa. Ja hampaat on muutenkin kellertävät, enkä esim. polta.
Tällänenkin lisäharmi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mitä voi kirjoitti:

tehdä, kun suu kuivuu ihan kamalasti sädehoidon aikana? Tuntuu, että suun limakalvotkin ja ikenet olisi jotenkin epätasaisia/rosoisia.
Vesi ei yhtään tunnu auttavan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu