... kääntyy synkäksi:
Kesäyö... juhannus... liikaa alkoa... krapulaa... hukkumisia ... ensiavusta saa nähdä nurjan puolen.
Pessimistikö? Lasi puoliksi tyhjä ... mikä sekin viittaa juopottelun synkkyyteen ...
Suomalainen unelma
6
371
Vastaukset
- raaempi
Ollaaha myö rutjakkeita. Ei siinä mitään. Mutta luonnon raakuuteen verrattuna suurin osa meistä on kuitenkin ihan hyviä.
- oikeudenmukainen
Ihmisyys on kadonnut maailmasta. Ollaan poikkeuksia,IHMINEN IHMISELLE.
- hildurvonhopsis
Eivät KAIKKI suinkaan juopottele. Nyt on kesäjuhlien aikaa ja monilla seurakunnilla on Juhannusjuhla. Juhannushan on myös kristillinen juhla ja useissa seurakunnissa vietetään Johannes Kastajan juhlaa - siitähän tulee ilmeisesti nimikin (Johannes)juhannus. SiniRISTI lippumme liehuu taivaalla ja RISTI muistuttaa meitä noin 2000 vuotta sitten tapahtuneesta asiasta. Esimerkiksi helluntaiseurakunnalla on iso kesäjuhla. En kyllä itse mene sinne, mutta yksi ystävä soitti ja kertoi. En ole itse helluntalainen, mutta olen joskus käynyt Hattulassa heidän Juhannusjuhlillaan.
On surullista jos ihmiset eivät keksi muuta kuin juopottelun juhannuksena. No onneksi eivät sentään KAIKKI. Toisenlaistakin ajanvietettä löytyy. Toivottavasti kukaan ei huku - onhan sellaisiakin Juhannuksia ollut - ettei kukaan ainakaan Suomessa ole hukkunut. Toivotaan parasta
Hyvää Juhannusta kaikille ! tuntuu helpommalta kun viina vie estot niin siitä vaan!! Itse olen absolutisti mutta muut juokoon kunhan eivät kaikkia järviä kuiviksi juo. Vitsiä pukkaa....
- Eloveena**
Nukahdan pienestäkin alkomäärästä. Ja hauska ei oikein tunnu hauskalta.
- mies_vm56
mutta niin totta liian monen kohdalla.
Lasi pitää juoda tyhjäksi mutta pitää myös hyvissä ajoin ymmärtää jättää seuraava lasi täyttämättä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
PropsApp Koodi
Haluatko ansaita ja kilpailla fiksusti samalla kun seuraat urheilua? Props tekee sen mahdolliseksi. Sovelluksessa pääset23843Taas nuoren kuolema
Vasunmäentiellä paha onnettomuus. Nuori nainen menehtyi. Niiin sydäntä riipaisevaa 😭823564Persut yrittävät epätoivon vimmalla
kiertää häirintä asian https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/5389f072-60d9-4ef8-aa7b-c11f0eda66cf jonka muut puolueet a1053488Elikkäs persuissa ovat pahimmat häiriköijät
Koska sieltä tuli kaikkein kovin ulahdus. Persujen peesissä seuraa kokoomus js hajuraon päässä röhkii kepulaiset. Olipa553197"Skandaali muhii SDP:ssä" - "pelon ilmapiiri vallitsee"
Puolueen johto on vähintään vastuussa ilmapiiristä, jossa häirinnän uhrit eivät ole saaneet ääntään kuuluviin. Vyyhdin1023094IL: "Kyykyttämistä, alistamista, painostamista, huutamista ja tiuskimista SDP:n
eduskuntaryhmässä." Häirintäkohu puolueen ympärillä paisuu. Iltalehden haastattelemien SDP-lähteiden mukaan eduskunta-682768Riikka runnoo: konkursseja eniten 30 vuoteen
Vuonna 2025 Suomessa haettiin konkurssiin yhteensä 3 906 yritystä. Konkurssiluku oli suurin sitten vuoden 1996.1042579Tehomaksu rankaisisi normaalista sähkönkäytöstä
Energiaviraston valmistelema tehomaksumalli herättää aiheellista huolta erityisesti tavallisten kotitalouksien näkökulma332517Ahdistelu ongelmaa vain vasemmistossa - ei oikeiston edustajissa
Mutta demarit ovat tunnetusti sivistymättömiä, ja vähemmän fiksuja.272266Jari Sillanpää isossa leikkauksessa - Paljastaa, mitä uralle tapahtuu!
Palaako Siltsu keikoille? Artisti, ex-tangokuningas Jari Sillanpää on ollut lonkkaleikkauksessa ja kotiinpaluu on edessä261734