kuntoutussuunnitelma. Se nyt olisi pitänyt saada jo viimeistään pari vuotta sitten, mikä nyt turhaa aikaa suttaantui psykiatrian pellejen aikaansaannoksia selvitellessä.
Koko neurologian arviointijakso oli aivan ihana, ei mitään kyttäystä ja kyräilyä, kuten noilla väärin toimivilla psykiatrisilla. Ja oli niin helppo keskustella, kun ymmärrettiin puolesta sanasta, he siis TIESIVÄT mikä liittyy mihinkin ja ymmärsivät puolesta sanasta. Sekin, että lääkärit kysyvät omatoimisesti juuri mieltä painavia asioita, tuntuu jotenkin niin hyvälle, antaa luottamusta hoitohenkilökuntaan. Psykan puolella vain ällisteltiin ja ihmeteltiin, ja jos jotain koettivat selittää, niin tuntui aina niin kaukaa haetulta, että ei mitään väliä.
Nyt saadaan sit sellaiset lausunnot kouluun, mikä lisää kuulema koulun saamaa rahoitustakin, joten mahdollista saada enemmän erityisopetustunteja tarvittaessa. Lisäksi opettaja voi olla yhteydessä neurologian osastoon, lähinnä sairaalakoulun erityisopettajaan, jolla on vankka tieto-taito AS/ADHD-lasten opetuksesta.
Syksyllä lapsi aloittaa AS-lapsille tarkoitetussa sairaalan pienryhmäkerhossa, jossa on vain 4 lasta ja 2 neuropsykologia ohjaajina. Tämä jo pelkästään tuntuu ihan uskomattomalle, mutta sokerina pohjalla: Päästään Asperger-Centerin jonoon neuropsykiatriseen kuntoutukseen, jonka alkaminen saattaa kylläkin venyä liki vuoden päähän, jono on niin pitkä.
Ei voi sanoa muuta kuin, että aurinko paistaa risukasaan. Ja tuleehan se kalliiksi paikkailla niitä kauhukokemuksia, mitä lapselle ensin väärällä hoidolla aiheutetaan, laittomalla huostaanotolla, vanhemmista erottamisella, pahoinpitelyillä sun muulla hirvityksellä. En tajua noita muutamia psykanyksiköitä ollenkaan, enkä varmaan koskaan tule tajuamaan!
Kerron tämän ihan niiden ahdistavien juttujen jälkeen vastapainoksi, mitä olen tännekin kirjoittanut lapsen väärästä kohtelusta. Aina on mahdollista päästä parempaan, kun vain jaksaa sitkeästi yrittää. Se on siis näköjään mahdollista! Ei niin rankkoja kokemuksia olekaan, että niiden jälkeen ei seuraisi valoisampi jakso.
Eikä elämä taikaiskusta muuksi muutu, varmaan rankkaa tulee vielä olemaan jatkossakin. Mutta että on edes jotain toivoa helpommasta koulutalvesta jo pelkästään, niin sekin ilahduttaa. Ja tärkeintä tietysti saada lapselle tukea just lähestymässä olevaan murkkuikään, jossa on omat vaikeutensa siinäkin.
Kiitos vain tältäkin palstalta tulleesta vertaistuesta, jolla on myös oma merkityksensä, että tähän asti on jaksettu. Irvistelijöistä ja ivaajista ei tarvitse välittää, he eivät tajua, miten omalla tökeröllä käytöksellään yrittävät polkea lasten eteen tehtävää työtä. Se työ tulee jatkumaan oman lapsen hoidon lisäksi minunkin kohdalla kuten ennenkin. Täälläkin käyn, aina kun ehdin, ja lisäksi muu aktiviteetti voimien mukaan. Tsemppiä kaikille!
Koko neurologian arviointijakso oli aivan ihana, ei mitään kyttäystä ja kyräilyä, kuten noilla väärin toimivilla psykiatrisilla. Ja oli niin helppo keskustella, kun ymmärrettiin puolesta sanasta, he siis TIESIVÄT mikä liittyy mihinkin ja ymmärsivät puolesta sanasta. Sekin, että lääkärit kysyvät omatoimisesti juuri mieltä painavia asioita, tuntuu jotenkin niin hyvälle, antaa luottamusta hoitohenkilökuntaan. Psykan puolella vain ällisteltiin ja ihmeteltiin, ja jos jotain koettivat selittää, niin tuntui aina niin kaukaa haetulta, että ei mitään väliä.
Nyt saadaan sit sellaiset lausunnot kouluun, mikä lisää kuulema koulun saamaa rahoitustakin, joten mahdollista saada enemmän erityisopetustunteja tarvittaessa. Lisäksi opettaja voi olla yhteydessä neurologian osastoon, lähinnä sairaalakoulun erityisopettajaan, jolla on vankka tieto-taito AS/ADHD-lasten opetuksesta.
Syksyllä lapsi aloittaa AS-lapsille tarkoitetussa sairaalan pienryhmäkerhossa, jossa on vain 4 lasta ja 2 neuropsykologia ohjaajina. Tämä jo pelkästään tuntuu ihan uskomattomalle, mutta sokerina pohjalla: Päästään Asperger-Centerin jonoon neuropsykiatriseen kuntoutukseen, jonka alkaminen saattaa kylläkin venyä liki vuoden päähän, jono on niin pitkä.
Ei voi sanoa muuta kuin, että aurinko paistaa risukasaan. Ja tuleehan se kalliiksi paikkailla niitä kauhukokemuksia, mitä lapselle ensin väärällä hoidolla aiheutetaan, laittomalla huostaanotolla, vanhemmista erottamisella, pahoinpitelyillä sun muulla hirvityksellä. En tajua noita muutamia psykanyksiköitä ollenkaan, enkä varmaan koskaan tule tajuamaan!
Kerron tämän ihan niiden ahdistavien juttujen jälkeen vastapainoksi, mitä olen tännekin kirjoittanut lapsen väärästä kohtelusta. Aina on mahdollista päästä parempaan, kun vain jaksaa sitkeästi yrittää. Se on siis näköjään mahdollista! Ei niin rankkoja kokemuksia olekaan, että niiden jälkeen ei seuraisi valoisampi jakso.
Eikä elämä taikaiskusta muuksi muutu, varmaan rankkaa tulee vielä olemaan jatkossakin. Mutta että on edes jotain toivoa helpommasta koulutalvesta jo pelkästään, niin sekin ilahduttaa. Ja tärkeintä tietysti saada lapselle tukea just lähestymässä olevaan murkkuikään, jossa on omat vaikeutensa siinäkin.
Kiitos vain tältäkin palstalta tulleesta vertaistuesta, jolla on myös oma merkityksensä, että tähän asti on jaksettu. Irvistelijöistä ja ivaajista ei tarvitse välittää, he eivät tajua, miten omalla tökeröllä käytöksellään yrittävät polkea lasten eteen tehtävää työtä. Se työ tulee jatkumaan oman lapsen hoidon lisäksi minunkin kohdalla kuten ennenkin. Täälläkin käyn, aina kun ehdin, ja lisäksi muu aktiviteetti voimien mukaan. Tsemppiä kaikille!
Vastaukset 18
Vanhimmat
On mahtavaa lukea välillä todella positiivisia juttuja.
Onneksi olkoon!!!!
Ja erittäin hyvää jatkoa. Tulevaisuus näyttää hyvältä :) :)
huostat pitäisi saada Euroopan Ihmisoikeustuomioistuimen käsittelyyn.
Ja tuo systeemi on saatava muuttumaan, että neurologian osastolle pääsee vain psykiatrisen kautta. Mikä hiivatin taivaan portti sellainen psykiatrinen on, jos siellä kielletään lapselta toisen lääketieteen alan tutkimus ja hoito?
yhtymien lapset pitäisi saada takaisin koteihinsa, oikeaan tutkimukseen, kuntoutukseen ja hoitoon!
Ja entä nuo lapset, joilla neurologia OK, mutta heitä hoidetaan psykiatrisina potilaina laitoksissa? Katse heihin pitäisi saada pikemmiten, heidän oloihinsa, sekä siihen, että ilman oikeaa hoitoa he jäävät laitokseen joka tapauksessa, vaikka paikka veloittaisi minkä hoidollisen nimen tahansa perusteella moninkertaisia hoitomaksuja yhteiskunnalta.
Ja nimenomaan heidän kohdallaan on monesti kyse lapsista, joita kukaan aikuinen ei ole puolustamassa, eikä vähääkään heidän olojaan valvomassa. Monesti he ovat juuri niitä oikein syin tehtyjä huostatapauksia, joissa vanhemmat eivät tosiaan ole kykeneviä huolehtimaan lapsesta. Mutta eivät heistä kyllä viranomaisetkaan huolehdi, nähty on!
ilman lääketieteellistä koulutusta omaavalle, suorastaan lahja taivaasta.
Ei tarvitse enää arvailla, ihmetellä eikä olla epätoivonen yksikseen. Lääketiede on ihmeellistä ja varsinkin, kun lääketieteen taitaja ja osaaja tietää mistä puhuu, ymmärtää kysytyn ja vastaakin aivan asiallisesti ja ilman mitään ihmettelyä tai sivuille katsomista ja pälyilyä.....
Onneksi olkoon.
Asioilla on yleensä kuitenkin tässä maailmassa ennemmin tai myöhemmin kääntyä hyväksi, onneksemme!
Sitähän saa samalla itsekin uutta virtaa,
kun saa vihdoin ja viimein omalle lapselleen sen oikean avun,
kun tietää että jossakin on samaa kieltä puhuva henkilö,
joka osaa neuvoa ja ohjata oikeille tahoille ja oikeiden ihmisten luo aina tarvittaessa.
Mukavaa kesää Perheellenne!
tekemisissä lasta auttavien ihmisten kanssa, kuin häntä pahoinpitelevien.
Toisaalta on ollut kamalaa nähdä myös lasten parissa työtä tekevien välinpitämättömyys lapsista, ei koske kaikkia, mutta niitäkin löytyy, joita ei yksittäisen lapsen kohtalo näytä vähempää kiinnostavan. Hekin tekevät työtä palkkansa eteen...
ole millään tavalla lapsiystävällinen tai tunne sympatiaa lapsia ja nuoria kohtaan.
Tälläkin palstalla on pari todella ikävään sävyyn kirjoittavaa ja kun edes ajattelee että sellaiset henkilöt voivat todella olla osa tätä suomalaista lastensuojeluketjua
niin oikeen alkaa etoon moiset ihmiset!
vanhemmista? Ja vielä "hoidollisen huostaanoton" seurauksena... siis sairaalapaikkojen vähyyden takia muka lapsi täytyy sijoittaa laitokseen. Uskomatonta, että tällaista voi tapahtua!
Ja vielä ihmiset luulevat, että noita paikkoja valvotaan ja jos joku kömmähdys sattuu, ovat valituskanavat toiminnassa. Paikkoja ei valvota, eikä valituksilla ole mitään käytännön merkitystä. Oli minullekin melkoinen järkytys tajuta - siis nähdä - tämä, että mikä asioiden todellinen laita on. En olisi ikinä uskonut, jos en olisi omin silmin nähnyt, mitä Suomessa tapahtuu.
lastenkodeista sekä eilen Irakista tulleet lastenkotien kuvat niihin sijoitetuista lapsista.... Aikuiset ihmiset ja ammattilaiset näistäkin laitoksista vastasivat ja Romaniassa varmaankin vielä valtiollinen organisaatio.
minulle sanottiin että koska on yksityinen laitos he eivät puutu mihinkäään... kätevää! Toisaalta kun on kyse lastensuojelusta he voivat siirtää kaiken vastuun sossuille, koska kerran määräykset tulevat sieltä, siis heidän itse määrättäviksi vaatimansa asiat!
miten psykiatrien tunarointi johti kuntoutuksen myöhästymiseen muutamalla vuodella. Aina parempaan lopputulokseen päästään, mitä aikaisemmin sen saisi alkamaan. Ja ennen kaikkea miten paljon helpommalla olisi päästy, kun apua olisi saatu silloin, kun sitä ensimmäisen kerran lähdin hakemaan. Puhumattakaan huostaanoton kauhujen välttämiseltä...
Surullisimpia ovat ne tapaukset, että huosta jatkuu lapsen 18-ikävuoteen asti, toisin sanoen lapsi jää ilman oikeaa apua aikuisikään asti.
Ehkä noilla kokemuksillamme oli se merkitys, että tietää ainakin, mistä puhuu kun tekee työtä lapsille oikean hoidon saamiseksi. Toisaalta haluan vaikuttaa myös kaikella tavalla lasten aseman parantamiseen. Sanalla sanoen lastensuojelu on saatava toimimaan lapsia oikeasti auttavalla tavalla. Joskus paras apu voi olla sekin, että lastensuojelu jättää perheen rauhaan eli ei ala keksimään huostaanoton syitä silloin, kun niitä ei selkeästi ole näkyvissä perheen tilannetta tarkasteltaessa.
Voi lohduttautua sillä, että Suomessakin sentään on jo apua tarjolla. Joskus kymmenen vuotta sitten Asperger-lasten tilanne oli vielä täysin toivoton. Oireyhtymää ei tunnistettu, silloin se siis meni ilman muuta vain epäonnistuneen kasvatuksen piikkiin.
Ja sitä väärää tietoa vastaan saa taistella jatkuvasti, sen näkee näilläkin palstoilla, miten tarjoillaan supernannyja vastaukseksi AS-lapsen biologista perää oleviin ongelmiin. Ihmisillä on joku ihmeellinen korostunut tarve saada kaikki lasten ongelmat vieläkin näyttämään vain vanhemmista johtuvina. Sitä ihmettelen jatkuvasti...
että sokeasti huostaanottoja kannattavat saavat pitkän nenän, HAH HAA!
He eivät olleet lastensuojelun asiakkaita, eivät he olisi tukea tarvinneet, ei mitään muuta kuin asiaan kuuluvaa hoitoa julkisen terveydenhuollon puolelta lapselle, joka on jokaisen Suomen kansalaisen perusoikeuksia.
Ei mitään laitonta huostaanottoa. Ilman sitä olisi päästy paaaljoooon pienemmillä kustannuksilla!
Lasta kohdeltiin väärin - jonka laput silmillä huostia kannattavat kyllä sallivat - jätettiin lopulta hoidotta, mikä aiheutti sen, että nyt yhteiskunta saa maksaa niistäkin traumoista monivuotisella yksityisen puolen kuntoutuksella, MIKÄ ON IHAN OIKEIN lasta ja perhettä kohtaan!
Tuo on vähintä, mikä jokaisen hoidollisen huostan kokeneelle perheelle pitäisi tarjota. Ja korvauksia muistakin aiheettomista huostaanotoista. Ei voimassa olevia lakeja saa kumota pelkällä huostaanottotehtailulla!
kuntoutusohjelman sisällöstä, mitä asseille on parhaimmillaan tarjolla ja ennen kaikkea tällaisessa tilanteessa, että paikkaillaan lääkäreiden kämmäilyn tuloksia, siis väärää hoitoa, laitonta huostaanottoa, lastenkodin huonoja kokemuksia ja lopulta hoidotta jäämistä.
Löytyy viimeisenä tekstinä tästä linkistä:
http://isansana.com/keskustelu/YaBB.pl?num=1182423070
kaikista risukuopista ja sudenloukuista (= suomalainen terveydenhuolto lapsille ja nuorille)
huolimatta
aina koko ajan kuitenkin paremmin ja parempaan suuntaan.
Kiitokset kaikkien lasten ja nuorten ja heidän perheidensä puolesta,
että jaksat vielä lapsen asioiden hoidonkin ja selvittämisten jälkeen tuoda asioita tällekin palstalle tiedoksi
muille perheille jotka painivat näiden samanlaisten ja -tapaisten asioiden parissa.
Täytyy olla taistelijaluonne, että jaksaa vaatia ja vaatia aina uudestaan
vaikka kuinka on teilattu ja lyttyyn lyöty virallistenkin tahojen kautta.
Mutta mitäpä sitä ei lapsensa vanhempana tekisikään sen eteen, että lasta kohdeltaisiin asiallisesti ja asiaankuuluvasti yhteiskuntamme taholta.
paljon muitakin taistelijoita kuin minä :) joten eipä kiittämistä
Pikku hiljaa mennään parempaan suuntaan, vaikka aina ei jonkun ongelman keskellä tunnu sille, mutta pitemmän päälle katsottuna asiat etenevät oikeaan suuntaan.
Näin se on koko lastensuojelussa ja lastenterveydenhuollossa!
Silloin kun asiat ovat käyneet oikein syvällä, ei ole enää suuntaa muuta kuin ylöspäin!
vaan ymmärsit väärin, myös as lapselt tulee voida vaati aasialllista käytöstä, tottakai hänen erityisvaikeudet otetaan huomioon, mutta ei saa laspsesta hemmotellen tehdä sykopaattia koska"hänellä on nniin vaikeaa!" miestäni on kohdeltu pumpulöihansikkain ja rtulos on että hän aikuisena manipuloi ja kiusaa, olisi pitänyt lapsen apitää hänelle kuria vaikka onkin as! kannatan supernannyn oppeja nimenomaan assseille!
vaatia asiallista käytöstä?
Minkä takia sinun pitää AS-lapsista pitää tuollaista kummallista junnaamista?
Tässä kyllä puhuttiin lapsen saamasta väärästä hoidosta julkisessa terveyshuollossa ja sen takia oikean kuntoutuksen viivästymisesta, ei siis varsinaisesti kasvatuksesta.
että keskusteltiin "erityislapsista" ja erityislapsista yleensäkin, muttjoku vaan toi oman assinsa esille joten keskustelu jumittui siihen, oma lapseni on erityislapsi tai "erityislapsi" itse olen sitä mieltä että hän on normaali lapsi jolla huostaanoton aiheuttamia ongelmia...monien mielestä tällainen "vakava laaja-alainen kehityshäiriö"diagnoosi on jo alunperin turhaa medikalisointia, ja ongelma menevät ajan kuluessa itsestään ohi, uskon itsekin näin, lapset kehittyvät eri tahtiin eri osa-alueilla! Erityislapsistatus hänellä kuitenkin on, muttei as!