Harris (1998): Kasvatuksen myytti

Psykopatologia

.
KIRJA-ARVIO

Kaverit vai vanhemmat? (Suomen Kuvalehti 5/2000)

Judith Rich Harris (1998): Kasvatuksen myytti. Esipuhe Steven Pinker. Alkuteos: The Nurture Assumption. Why Children Turn Out the Way They Do (1998). Suomentaneet Johanna Heikkilä, Tiina Holopainen ja Pirkko Niinimäki. Sisältää kaksi liitettä sekä kirjallisuusviitteet ja hakemiston. 548 s. Helsinki: Art House, 2000.

Harrisin (s. 1938) Kasvatuksen myytti tuli Suomeen harvinaisen kohun myötä:
Olihan kyseessä (HS:n mukaan) työtön oppikirjojen kirjoittaja, joka oli potkittu pois Harvardista ennen tohtorin tutkinnon suorittamista ja joka esitti radikaaleja näkemyksiä vanhempien niukasta merkityksestä lasten kasvamisessa.

Harris kirjoittaa juohevasti, mutta teos ei ole (positiivisessa mielessä) helppolukuinen runsaan asiapitoisuuden vuoksi. Kirja on laaja-alaisuudessaan todellinen pikkujättiläinen: sosiaali- ja eläinpsykologiaa, kansa- ja perinnöllisyystiedettä ym. Hauska on lukea mm. Kellogin pariskunnan (Luella & Winhtrop Kellog) kokeesta, jossa he 1931 ottivat seitsemän ja puolen kuukauden ikäisen apinan 10-kuukautisen poikansa Donaldin kasvukumppaniksi, kunnes poika oli vuoden ja seitsemän kuukautta. Tänä aikana Donald oppi aika lailla apinoiden tavoille!

Harrisin teesi on, että vanhemmilla on vain suhteellisen vähän vaikutusta siihen, mitä heidän lapsistaan tulee ja että vertaisryhmän merkitys on jopa suurempi. Hän katsoo, että tämä on päin vastoin kuin mitä kirjallisuudessa on vallitsevana käsityksenä esitetty (mm. Alice Miller, s. 1923). Tämä uusi käsitys on Harrisin myötä levinnyt jossain määrin myös sivistyneiden maallikoidenkin piiriin. - Toisaalta jo arkikokemuksesta on tiedetty samastus-ryhmän merkitys: Seura tekee kaltaisekseen! Ja äiti sanoo nuorelleen: "Pahan Pertin kanssa et saa leikkiä!"

Varhaislapsuuden ja vanhempien vaikutuksen painotus on peruja Sigmund
Freudin (1856 - 1939) psykoanalyysistä, jossa analysoitava käy neljästi viikossa vuosien ajan. (Missään muussa tutkimuksessa ei päästä yhtä liki psyykkistä.) Toisaalta jo kansanpsykologiasta tiedetään varhaisten kasvuolojen merkitys kersoille: Huonoista psykososiaalisista oloista kasvaa häiriintyneitä nuoria.

Täten käsitykset vaikuttavat ristiriitaisilta. Dilemman ratkaisu piilee mielestäni psyykkisen tapahtumisen ja ihmisen kasvun monikerroksisuudessa: Vanhemmilla (ja perinnöllisyydellä) on perustava merkitys lapsen persoonallisuuden ydin-organisaatioiden kehitykseen, mitä myöhemmin on vaikea todentaa karkeilla tutkimus-metodeilla. Nuoruus-iässä kun itsenäistytään, samastus- ja vertais-ryhmien vaikutus on suuri pinnallisempiin puoliin (tavat, slangi, vaatteet, musiikki yms). Näitä on helppo tutkia havainnoimalla tai yksinkertaisilla kyselyillä. (Myös mitä vaikeammasta häiriintymisestä on kyse, sitä suurempi merkitys vanhemmilla ja
perinnöllisyydellä on.)

Kasvatuksen myytti ei ole sensaatio, eikä se tuo esiin mitään todella uutta.
Yhdysvalloissa, jossa Burrhus Frederic Skinnerin (1904 - 1990) behavioristinen käyttäytymis-psykologia on ollut vallitseva 1980-luvulle saakka, kirja on voinut olla silmiä avaava. Teos on oiva keskustelun stimuloija, ja se palauttaa mieleen välillä jo unohdetun kavereiden merkityksen. Suomessa ja muuallakin Harrisia on syytetty siitä, että hän päästää vanhemmat vastuusta. Kustantajalle kiitos myös 38-sivuisen lähdeluettelon mukaan ottamisesta! - Kokonaisuutena Harrisin kirja on
parhaita viime vuosina suomeksi ilmestyneitä psykologisia teoksia: Sen ansio on tutkimuksellisessa otteessa; mikään elämänohje-kirja se ei ole.

Pertti Luukkonen

0

589

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

        Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
        Maailman menoa
        88
        2503
      2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

        Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
        Ikävä
        67
        1455
      3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

        Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
        Maailman menoa
        84
        1378
      4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

        Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
        Maailman menoa
        11
        1192
      5. Miks me oikein

        Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
        Ikävä
        81
        923
      6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

        Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
        Kuhmo
        19
        900
      7. Miehet trikoissaan

        On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
        Suomussalmi
        33
        773
      8. Nainen, mikset lähetä

        miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
        Ikävä
        54
        773
      9. Ratikka Turkuun

        Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
        Turku
        102
        771
      10. Rakastan sinua

        Yhä.
        Ikävä
        30
        706
      Aihe