Kun nyt kokoonnut niin jokaisella teillä on annettavaa. Kellä profetia kellä ilmestys.
Kielillä puhukoon yksi kerrallaan ja toinen selittäköön, jos selittäjää ei ole, puhukoon hiljaa itsekseen.
Korintolaiskirjeen 12-14 siis ekan kor. on mainintoja armolahjoista. Jeesus sanoi ensimmäisen merkin oikeasta uskoon tulemisesta olevan kielillä puhumisen lahja.
Mankää kaikkeen maailmaan ja julistakaa evankeliumi. Ja nämä merkit seuraavat niitä jotka uskovat: He puhuvat uusilla kielillä.
Outoa että vl uskovat eivät puhu kielillä, sillä se on Raamatun mukaan rukouksenkieli. Henki itse rukoilee kuten pitää.
Kaikissa uskovien seurakunnissa paitsi lestadiolaisten puhutaan kielillä.
Itselleni oli selvää kun tulin uskoon, sen jälkeen rukoilla kastetta Pyhässä hengessä ja siitä merkkinä tuli myös kielilläpuhumisen armolahja.
Helluntailaiset ovat varmaankin kuuluisimpia kielilläpuhumisestaan.
Nykyään uudet karismaattiset porukat kovaan ääneen rukoilevat kielillä kokouksessa ja rukoilevat sairaiden parantumiseksi.
Vaikka Raamatun mukaan lahjaa tulisi käyttää viisaasti ei esitellen.
Ihmeellistä että muut vapaakirkolliset, metodistit, babtistit ja muut käyttävät kielilläpuhumisen lahjaa, mutta lestadiolaisilta se täysin puuttuu. Joku liikutuksentila joskus joillakin on, mutta ei enempää.
Tämä kysymys tuli mieleen lukiessani palstaanne ja huomasin jonkun munkin ihmettelevän samaa.
Lainaus:
'Kuitenkin perinnäissäännöt ja omavanhurskaus on suurimpia syntejänne.
On väärää nöyryyttä ottaa Raamatusta kohtia ja jättää toisia noudattamatta.
Täysievankeliumi eli koko Raamattu kuuluu uskovaiselle.
Eli hengenlahjat ja rukous kielillä, ne kuuluvat myös uskovalle.
Itse käytän kielilläpuhumisenlahjaa ja silloin kokee Jumalan läsnäolon ja henki rukoilee, Järkeni ei ymmärrä, mutta Herra tietää mitä kielilläpuhuttaessa tapahtuu.
Kielilläpuhumisesta läytyy netistä paljon opetusta.
Paavalin opetus Raamatussa on tietenkin tärkeintä.
Paavali opetti, jos nyt kaikki puhuisivat kielillä seurakunnassa ja sinne tulisi joku uskosta osaton, hänhän sanoisi teidän olevan järjiltään. Mutta jos kaikki profetoisitte, niin toinen lankeaisi maahan ja sanoisi.. Totisesti Jumala on keskellänne. Paavali jatkaa. Kielilläpuhukoon hiljaa itsekseen seurakunnassa.
Näitä hengen ilmenemisiä jotka ovat Raamatullisia ja kuuluvat myös uskovalle teidän keskuudessanne ei ole.
Se on suuri sääli, sillä ne vasta rakentavatkin uskovaa.
Muistan kun itse aloin ensikerran puhumaan kielillä.
Olin tullut uskoon. Ensin kuulin sanaa, sitten tuli synnintunto ja sitten sain Jeesuksen nimessä ja veressä synnin päästön.
Eli aivan kuten tekin opetatte. Sitten menin ja olin monta päivää rukouksessa ja kerran suustani alkoi tulla vieraita kieliä, eli kielilläpuhumista. Ensin luulin että olen liian paljon rukoillut ja miettinyt uskonasioita ja olen sekoamassa. En tiennyt koko kielilläpuhumista olevankaan, sillä olin vasta tullut uskomaan.
No sitten meni kuukaisi toista ja tapasin erään vanhemman uskovan ja hänelle avauduin kokemuksestani ja hän selitti sen olevan kielilläpuhumista ja hyvin yleistä kaikissa uskovien seurakunnissa. Kuten vapaakirkko, helluntailaiset, metodistit ja muut kristilliset seurakunnat.
No nyt olen mo9nta vuotta ollut kielillä itseäni rakentava uskova ja kyllä kielilläpuhumisen armolahja on ollut suuri apu varsinkin kiusausten voittamisessa.
Koittakaapas tekin lukea koko Raamattu.
Kielillä puhukoon yksi kerrallaan ja toinen selittäköön, jos selittäjää ei ole, puhukoon hiljaa itsekseen.
Korintolaiskirjeen 12-14 siis ekan kor. on mainintoja armolahjoista. Jeesus sanoi ensimmäisen merkin oikeasta uskoon tulemisesta olevan kielillä puhumisen lahja.
Mankää kaikkeen maailmaan ja julistakaa evankeliumi. Ja nämä merkit seuraavat niitä jotka uskovat: He puhuvat uusilla kielillä.
Outoa että vl uskovat eivät puhu kielillä, sillä se on Raamatun mukaan rukouksenkieli. Henki itse rukoilee kuten pitää.
Kaikissa uskovien seurakunnissa paitsi lestadiolaisten puhutaan kielillä.
Itselleni oli selvää kun tulin uskoon, sen jälkeen rukoilla kastetta Pyhässä hengessä ja siitä merkkinä tuli myös kielilläpuhumisen armolahja.
Helluntailaiset ovat varmaankin kuuluisimpia kielilläpuhumisestaan.
Nykyään uudet karismaattiset porukat kovaan ääneen rukoilevat kielillä kokouksessa ja rukoilevat sairaiden parantumiseksi.
Vaikka Raamatun mukaan lahjaa tulisi käyttää viisaasti ei esitellen.
Ihmeellistä että muut vapaakirkolliset, metodistit, babtistit ja muut käyttävät kielilläpuhumisen lahjaa, mutta lestadiolaisilta se täysin puuttuu. Joku liikutuksentila joskus joillakin on, mutta ei enempää.
Tämä kysymys tuli mieleen lukiessani palstaanne ja huomasin jonkun munkin ihmettelevän samaa.
Lainaus:
'Kuitenkin perinnäissäännöt ja omavanhurskaus on suurimpia syntejänne.
On väärää nöyryyttä ottaa Raamatusta kohtia ja jättää toisia noudattamatta.
Täysievankeliumi eli koko Raamattu kuuluu uskovaiselle.
Eli hengenlahjat ja rukous kielillä, ne kuuluvat myös uskovalle.
Itse käytän kielilläpuhumisenlahjaa ja silloin kokee Jumalan läsnäolon ja henki rukoilee, Järkeni ei ymmärrä, mutta Herra tietää mitä kielilläpuhuttaessa tapahtuu.
Kielilläpuhumisesta läytyy netistä paljon opetusta.
Paavalin opetus Raamatussa on tietenkin tärkeintä.
Paavali opetti, jos nyt kaikki puhuisivat kielillä seurakunnassa ja sinne tulisi joku uskosta osaton, hänhän sanoisi teidän olevan järjiltään. Mutta jos kaikki profetoisitte, niin toinen lankeaisi maahan ja sanoisi.. Totisesti Jumala on keskellänne. Paavali jatkaa. Kielilläpuhukoon hiljaa itsekseen seurakunnassa.
Näitä hengen ilmenemisiä jotka ovat Raamatullisia ja kuuluvat myös uskovalle teidän keskuudessanne ei ole.
Se on suuri sääli, sillä ne vasta rakentavatkin uskovaa.
Muistan kun itse aloin ensikerran puhumaan kielillä.
Olin tullut uskoon. Ensin kuulin sanaa, sitten tuli synnintunto ja sitten sain Jeesuksen nimessä ja veressä synnin päästön.
Eli aivan kuten tekin opetatte. Sitten menin ja olin monta päivää rukouksessa ja kerran suustani alkoi tulla vieraita kieliä, eli kielilläpuhumista. Ensin luulin että olen liian paljon rukoillut ja miettinyt uskonasioita ja olen sekoamassa. En tiennyt koko kielilläpuhumista olevankaan, sillä olin vasta tullut uskomaan.
No sitten meni kuukaisi toista ja tapasin erään vanhemman uskovan ja hänelle avauduin kokemuksestani ja hän selitti sen olevan kielilläpuhumista ja hyvin yleistä kaikissa uskovien seurakunnissa. Kuten vapaakirkko, helluntailaiset, metodistit ja muut kristilliset seurakunnat.
No nyt olen mo9nta vuotta ollut kielillä itseäni rakentava uskova ja kyllä kielilläpuhumisen armolahja on ollut suuri apu varsinkin kiusausten voittamisessa.
Koittakaapas tekin lukea koko Raamattu.
Vastaukset 28
Vanhimmat
Kielillä puhuminen ei ole höpötystä, vaan sen täytyy olla tulkittavaa. Jos joku puhuu kielillä, jonkun pitää osata selittää se. Kielillä puhuminen voidaan ymmärtää vieraiden kielten opiskeluna ja niiden harrastamisena. Tätä tekevät monet uskovaiset ja ovat saaneet siihen armolahjoja. Hyvin monet uskovaiset toimivat terveydenhoidon alalla ja parantavat sairaita. Heillä on tähän armolahja. Uskovaiset, jotka ovat oikeassa uskossa eivät yritä leikkiä poppamiestä ja antaa katteettomia lupauksia paranemisista, niin kuin joissakin liikkeissä on tapana tehdä. Kukaan ei todistettavasti ole parantunut sellaisessa toiminnassa.
On suurta Jumalan pilkkaa yrittää leikkiä ja näytellä omistavansa armolahjoja kuten on tapana monissa muissa liikkeissä.
Paksu lompakko lienee tavoitelluin.
Näissä lestadiolaisissa piireissä on melko vaikeaa puhua armolahjoista, näin olen kokenut.
Tässä pitäisi huomata muutama asia. Jotkut asiat ovat kääntyneet päälaelleen.
Apostolit olivat aikanaan kuin yhden miehen armeija, jolla oli mahdollisuus käyttää Jumalan voimaa laaja-alaisesti.
Kauniilla portilla Pietari käski halvaantuneen nousta Jeesuksen nimessä ylös. Apostoleilla oli ensikäden tietoa, mikä voima Jeesuksen nimeen liittyy.
Tämän ajan uskovilla ei ole tietoa juurikaan Jeesuksen nimeen liittyvästä voimasta, koska uskonelämä on niin syntikeskeistä. Vaikka löytäisimme uusia syntejä itsestämme sata joka päivä, se ei lisäisi yhtään uskon voimaa. Pienikin Jeesuksen läsnäolon kokemus voittaa sen moninkertaisesti.
Armolahjat siis 1.kor. 12... merkitsevät sitä, että ne pitäisi olla käytössä joka paikassa, missä uskovia on ja jokaisella on oma lahjansa.
Useimmiten ne toimivat rukoustilanteessa, kun henkilöiden ja yhteisten asioiden puolesta rukoillaan.
Kielilläpuhumista on ihan hyvä harjoittaa silloin, kun on tulkinnan lahjan omistava paikalla. Muutoin puhuttakoon hiljaa, niin ettei se ole häiriöksi.
Miksikään merkiksi kielilläpuhumista ei saa nostaa, koska Paavalikin sanoo, etteivät kaikki puhu kielillä.
Mutta armolahjat ovat nimenomaan merkki Pyhän Hengen vaikutuksesta. ks. Raamattu.
Eikö siinä ole kyllin, kun kirouksen ja haureuden kieli muuttuu ylistyksen ja kiitoksen kieleksi,kun syntinen saa tulla Jeesuksen verellä puhdistetuksi????
Sitten tarvitaan raitista opetusta armolahjoista.
Lue vaikkapa Efeson seurakunnasta, jossa oli tultu kyllä uskoon, mutta terve opetus Pyhästä Hengestä oli puuttunut. Samoin Samaria. Teetkö tyhjäksi Jumalan työn näissä paikoissa?
vl-liikkeessä, jos sen merkkejä ei näy missään.
Mark 16:17
"Nämä merkit seuraavat niitä, jotka uskovat:
Minun nimessäni he ajavat ulos riivaajia, he pu-
huvat uusilla kielillä..."
Ymmärrätkö sinä itsekään mitä puhut! Miten Jeesuksen VERELLÄ voi mitään puhdistaa? Ei mitenkään, sillä sehän valui maahan jo noin 2000 vuotta sitten, etkä saa sitä mistään edes pisaran vertaa käsiisi. Ja vaikka saisitkin käsiisi Jeesuksen verta, ja sillä itsesi pesisit niin et tulisi puhtaaksi vaan ainoastaan veriseksi, punaiseksi!
Jos et usko, niin meidän on turhaa jatkaa.
Nimittäin Ilm 7: todistaa.
Ilm 7: 13. Yksi vanhimmista kysyi minulta: "Keitä nämä valkeavaatteiset ovat? Mistä he ovat tulleet?"
14. Minä vastasin: "Herra, sinä sen tiedät." Hän sanoi minulle: - Nämä ovat päässeet suuresta ahdingosta. He ovat pesseet vaatteensa ja valkaisseet ne Karitsan veressä.
Aisia jota en ole sen enempää miettinyt, mutta mitä sinä ajattelet seuraavasta.
Jos Jeesus on sovittanut ristillä syntimme, ja hän on muuttunut eläväksi, ja päässyt pois ristiltä, niitä meidän syntejämme sovittamasta. Olemme saanneet hänet elävänä henkensä kautta meitä ohjaamaan oikealle tielle.
Niin onko edes olemassa Jeesuksen verta millä voisimme itsemme pestä? Eihän Jeesus vuoda verta enään, jos hän on syntimme jo sovittanut. Silloin me olemme itsemme pesseet, ja ei ole enään verta mihin puhtaat vaatteet likaisimme.
"Olemme saanneet hänet elävänä henkensä kautta meitä ohjaamaan oikealle tielle."
Ei mitään lisättävää tähän.
"..onko edes olemassa Jeesuksen verta.."
Ei ole. :)
Puhe Jeesuksen verestä on vertauskuvallista. Konkreettisesti Jeesuksen verta ei ole missään.
Jeesus sovitti syntimme ristillä ja maahan asti vuoti hänen sovintoverensä. Tämän maahan asti vuotaneen veren ansiosta meillä on mahdollisuus pestä syntimme pois.
Vanhassa testamentissa luvataan, että Jeesuksen veri tulee vuotamaan maahan asti. Näin ei yleensä ristillä kuollessa tapahdu, mutta Jeesukselta pohkaistiin kylki rikki miekalla. Näin vanhan testamentin lupaus toteutui.
Mutta kyllä Jeesus elää, on elävä ja terve eikä vuoda verta enää. Voimme pyytää Jeesuksen verta vertauskuvannollisesti: "Jeesus pese minut puhtaaksi sovintoverelläsi, jonka vuodatit (imperfekti) Golgatalla."
Minä haluan uskoa tuohon veren puhdistavaan voimaan tänäänkin, sen verran syntinen olen.
"Minä haluan uskoa tuohon veren puhdistavaan voimaan tänäänkin, sen verran syntinen olen."
Olemme syntisiä, koska emme tiedä kaikkea sitä minkä Jumala tietää. Mutta siksihän olemme saanneet Jeesuksen elämäämme, että hän varjelee meitä pahalta, ja osaisimme luopua synnistä.
Kun kuuntelemme Jeesusta, niin meidän ei tarvitse pestä itseämme sillä Jeesuksen verelläkään, sillä hän nuhtelee synnistä, ja varoittaa vaarasta, ja pitää siellä oikealla tiellä. Kun luotamme koko sydämestämme häneen, ja uskomme että Jeesus oli synnitön, niin siksi meidän on turvallista kuunnella hänen oppejaan.
Mutta jos rehellinen olet niin et usko sinäkään Raamattua tuossa lainaamassasi kohdassa.
Ollaanpa hetki ihan konkreettisia. Naisena ja muutamat kuukautiset jo tähän ikään kokeneena tiedän varsin hyvin minkälainen vaikutus verellä on esimerkiksi puhtaisiin, valkoisiin alusvaatteisiin, jos sitä sattuu vähän falskaamaan siteen ohi.
Jeesuksen fyysisen ruumiin veri ei ollut sen "maagisempaa" kuin esim nyt minun vereni. Se oli varmasti yhtä tahraavaa ja tuhrivaa.
Koko puhe verestä on vertauskuvallista, minkä sinäkin varmasti ymmärrät. Mutta kun liikaa käytetään samoja vertauskuvia koko ajan niin ne vesittyvät, ja niitä heitellään fraaseina sinne tänne ilman että kukaan YMMÄRTÄÄ MISTÄ ALUNPERIN ON OLLUT KYSYMYS.
Vaarana sen sijaan on että nämä fraasit aiheuttavat vain katolisuuden kaltaista uskoa noituuteen, siis että jotkut esineet tai paikat olisivat pyhempiä kuin mitkä tahansa muut. Tai sitten ne saavat aikaan uskonnollista hurmosta jolloin nyt ei ainakaan ole kysymys raittiista uskosta.
Matt 26:
27. Sitten hän otti maljan, kiitti Jumalaa, antoi heille ja sanoi: "Juokaa tästä, te kaikki.
28. Tämä on minun vereni, liiton veri, joka kaikkien puolesta vuodatetaan syntien anteeksiantamiseksi.
Joh 6:
56. Joka syö minun lihani ja juo minun vereni, pysyy minussa, ja minä pysyn hänessä.
Jokainen olkoon mielessään vahva, mutta tuntus vaikealta mitätöidä nämä jakeet???????
Ei pidä juuttua symboliikkaan.
Jeesuksen veren ja lihan juominen tarkoittaa sitä että on kaikessa ajatuksessa ja teossa KUIN Hän oli - ja on edelleen, koska Hän elää. Koko "verilässytyksen" voi jättää kokonaan pois. Jeesus ei tarkoittanut että ihmisten pitäisi leikkiä rituaalisesti kannibaalia (ihmissyöjää). Mutta ihmiset leikkivät koska se on helpompaa kuin todellinen Jeesuksen seuraaminen.
Muuten, ihmisethän voisivat ryömiä pareittain suviseurateltan lattialla lankku harteillaan ja sanoa että Jeesus käski ottaa päälleen ikeensä. Sama juttu. Ihan yhtä hölmöä!
Hän kuitenkin sanoi niin kuin kopsasin.
että uskoontulo hetkellä synnit annettiin anteeksi ja Pyhä Henki tuli sinetiksi sydämeen. Olemme siis, kaikki uskoontulleet, armahdettuja ja Jumalan johdatuksessa.
Se ei kuitenkaan tarkoita, että elämämme olisi synnitöntä ja usein löytyykin parannuksen teon aihetta, vaikka kuinka hyvin yrittäisimmekin elää. Voimme myös luopua pois Jumalan johdatuksesta, jos pidämme pitkät tilivälit Jumalaan.
Paavalikin sanoi, että sitä mitä hän haluaa tehdä, hän ei tee. Mutta mitä hän ei haluaisi tehdä, sitä hän tekee.
Jeesusta seuraamalla pääsee varmasti perille Taivaaseen, mutta jos kompuroi tai lähtee harhateille tai kiertoteille, tarvitsee meidän taas huutaa Jeesuksen puoleen.
"Jeesusta seuraamalla pääsee varmasti perille Taivaaseen, mutta jos kompuroi tai lähtee harhateille tai kiertoteille, tarvitsee meidän taas huutaa Jeesuksen puoleen."
Että jos seuraa Jeesusta, niin pääsee varmasti Taivaaseen? Jos ihminen yrittää yrittämällä yrittäen seurata Jeesusta, niin onko se sitä vaputta mihin Jeesus meidät vapautti? Jos yrittää seurata Jeesusta, niin eikö se ole omilla töillä yrittämistä?
Itse ajattelen sen asian siten, että Jumala saa sen päätöksen tehdä ihan yksin mikä minun paikkani on. Ja hyväksyn sen minkä päätöksen hän tekee, sillä hänhän sen päättää, en minä vaikka kuinka yrittäisin seurata Jeesusta, pystymättä kuitenkaan siihen, koska teen sen omalla yrittämiselläni, en Jeesuksen yrittämisellä.
Itse ajttelen siten, että kun Jeesus meidät vapauteen vapautti, niin meidän ei tarvitse itse yrittää mitään. Vaan Jeesus ohjaa meitä toimimaan oikein, meiltä vaaditaan vain uskoa ja luottamusta Jeesukseen, että me uskomme häneen niin paljon, että hän tosiaan johdattaa ja pitää oikella tiellä.
Mitä tarkoitat Jeesuksen seuraamisella?
Minulle Jeesuksen seuraaminen on juuri Jumalan johdatuksessa olemista. Se on vapautta ja sitä, että saa olla oma itsensä, koska Jumala rakastaa minua juuri tällaisenaan.
Jumalan Sana on minulle ylin auktoriteetti, Jeesus vapautti minut ja siksi olen vapaa. Luotan Jumalan Sanaan ja huolenpitoon. Jumala näyttää paikkani.
Se on myös nöyryyttä siihen, etten voi vaikuttaa kaikkiin asioihin. En tiedä kaikkea. On nöyrryttävä myös ottamaan Jumalalta se, mitä Hän antaa. Ja kuunneltava Hänen viisaita neuvojaan.
Jeesus käski tehdä lähetystyötä, auttaa sairaita ja muita avuntarvitsijoita. Jeesus käski rakastaa lähimmäsitä niin kuin itseään. Jeesus käski kertoa taivaan tiestä kaikille. Näitä asioita haluan tehdä, koska Jeesus käski niin tehdä.
Tuosta syntisyydestä vielä: Olin kerran suviseuroissa helluntailaisen ystäväni kanssa. Ystäväni ihmetteli, kun niin paljon ihmisiä tuli siellä uskoon! Isossa teltassa puheen aikana. Koska moni nosti kätensä ja puhuja siunasi Jeesuksen nimessä ja veressä.
Pitäisi uskoa siihen, että synnit on JO anteeksi annetut.
Anteeki aloittajalle, kun kirjoittelu rönsyili pois mielenkiintoisesta armolahja keskustelusta.
"Mitä tarkoitat Jeesuksen seuraamisella?"
Asiat aika pitkälle samallalailla vaikka sanavalintamme saattaa olla erilainen, johtuen ehkä jos siitäkin, että sinä olet kuulut omissa uskonryhmissäsi puheita, ja sekin kuuleminen muodostaa omanlaisia sanoja, mitkä ovat kuitenkin ihan oikeita. Minä taas en ole kuullut mistään mitään missään uskonryhmissä, joten kaikki mielipiteeni lähtee sieltä ajatuksistani, ja siksi en osaa valita aina sanojani oimein, siten, että ne kakki ymmrtäisi.
Mutta Jeesuksen seuraaminen on juuri sitä, että kuuntelemme juuri sitä, mitä Jeesus meille haluaa opettaa. Hän opettaa juuri mm. sen asia lähimmäisen rakastamisesta, jos yrittäisimme sitä itse opetella ja täyttää, niin me emme siihen pystyisi omilla töillämme. Mutta Jeesus pystyy, ja siksi se Jeesuksen henki alkaa näkymään pikkuhiljaa heissä jotka häneen uskovat, ja ovat saanneet Jeesuksen elämäänsä.
Itselläni on ystäviä jotka ovat saanneet kokea sen yhtäkkisen uskoontulon kaiken kärsimyksen jälkeen, ja he ovat todellakin saanneet Jeesuksen elämäänsä, ja on sitten käynnyt niin, että juuri Helluntaiherätyksestä löytyy heitä jotka ovat kokeneet samoin, ja ovat alkaneet käymään niissä tilaisuuksissa.
Monille on kuitenkin hyvin tärkeää jakaa kokemuksiaan joilla on ollut hyvin vaikea elämä esim. huumeiden käyttäjät, ja sitten yhtäkkiä tuleekin täydellinen elämänmuutos. Juuri heillä on tarve kertoa siitä hyvästä mitä Jeesus voi antaa, ja juuri siksi varmasti Helluntalaiset haluavat viedä sitä hyvää sanomaa eteenpäin.
juuri näistä huono-osaisita ja epäonnistuneista, he tulevat ennemmin Jeesuksen luo kuin muut. Esim. Luukkaan evankeliumissa, kun fariseus kiitti Jumalaa, ettei hän ole kuten tuo publikaani (korotti itseään paremmaksi) ja publikaani pyysi Jumalaa olemaan hänelle, syntiselle armollinen.
Kaksi kysymystä Emmalialle: 1. Oletko mielestäsi tullut uskoon? (En epäile, kysyn vaan)
2. Käytkö missään kuuntelemassa Jumalan sanaa? Suosittelen. Aina pitää toki muistaa koetella puhe Raamatulla. Nykyäänkin melkein kuka tahansa voi julistaa Jumalan sanaa, eivätkä kaikki ole Jumalan tahdosta opettajia. Mutta kyllä hyvää ja raitista Sanaakin on vielä tarjolla.
Kummallista miten juttu luiskahtaa asiasta ihan toiseen.
Nyt mielestäni olisi hyvä miettiä, miten armolahjat toimivat terveesti ja mikä merkitys seurakunnassa niillä on.
Armolahjojen käyttö pitäisi olla luonnollinen osa seurakuntaelämää.
Kun saamme kaukaisen vieraan kotiimme, osaamme kyllä kysyä: Kumpaa haluaisit ensiksi, ruokaa vai kahvia?
Seurakunnassa voisi toimia kysymys: Miten voit tänään. Toinen voisi sanoa, että vaikkapa migreeni vaivaa. Silloin olisi luonnollista, että ystävä pyytää Pyhää Henkeä koskettamaan ja parantamaan vaivan.
Kun pitempiä rukouksia pidetään kätten päällepanemisella, voi siinä tilanteessa Henki puhua jollekkin sanoin, vaikutelmin tai kuvin rohkaisua rukouksen kohteelle.
Lisäksi on vielä Jaakobin kehoitukset sairaan puolesta rukoilemisesta. Näin yksinkertaista ja hoitavaa voisi olla seurakuntaelämä.
"Kaksi kysymystä Emmalialle: 1. Oletko mielestäsi tullut uskoon? (En epäile, kysyn vaan)"
En ole mielestäni tullut uskoon, vaan olen saannut uskon lahjaksi Jumalalta.
"2. Käytkö missään kuuntelemassa Jumalan sanaa?"
Kirkossa kuulee Jumalan Sanaa, kun siellä käy. Jumala myös johdattelee Sanaansa eteeni, saan sitä luettvaksi ihan sattumalta milloin mistäkin, tällä palstalla on myös Raamatun kirjoituksia. Ja kun jokin asia on epäselvä, niin mistä en ole varma, niin katson mitä Raamattu asiasta sanoo, ja sieltä saa sitten vastuksen.
"Nykyäänkin melkein kuka tahansa voi julistaa Jumalan sanaa, eivätkä kaikki ole Jumalan tahdosta opettajia. Mutta kyllä hyvää ja raitista Sanaakin on vielä tarjolla."
Näin juuri, ja siksikin meidän on hyvä kuunnella Jeesusta, ei ketään ihmistä. Ja Raamattu tosiaankin kehoittaa koettelemaan kaikki henget. On varmasti uskonryhmiä missä kerrotaan oikeaa Jumalan Sanaa, mutta nämä ovat varmasti avoimia ryhmiä, ei sellaisia jotka yrittävät sulkeutua pieneen piiriinsä, ja eivät vie uskoa eteenpäin, vaan odottavat, että joku sinne eksyisi.
Toki usko on Jumalan lahja, mutta ei Jumala väkisin lahjaansa tuputa. Kyllä se pitää ottaa vastaan. Tulla uskoon, tarkoittaa mielestäni juuri tulla Jumalan valtakuntaan sisälle, ottaa usko vastaan, ottaa Jeesus vastaan, ottaa Pyhä Henki vastaan.
Minä käytän siksi sanoja uskoon tulo. Toki sanoista ei tarvitse tulla asiaa tärkeämpää. Kiitos Herralle, että sait uskon Jumalalta!
Kirkossa kuulee Jumalan Sanaa, hyvä paikka siis käydä. Raamatun lukeminen ja rukouselämä ovat myös todella tärkeitä. Mutta kyllä uskovainen tarvitsee uskovaisia ystäviä (jos niitä on saatavilla). Siellä missä kaksi tai kolme on koolla Jeesuksen nimessä, siellä Jeesus on heidän kanssaan.
On kait ihan oikeanlainen sana, mutta oikeammin se kai voisi olla niin, että ihminen sai uskon.
Kyllähän moni joka on saannut uskon, niin puhuu, että tulin uskoon. Tottakai jokainen tulee uskoon, koska ihminenhän uudesti syntyy, ja jotenkin se on kerrottava muille miksi esim. "pahis" onkin yhtäkkiä hyvä.
"Mutta kyllä uskovainen tarvitsee uskovaisia ystäviä (jos niitä on saatavilla). Siellä missä kaksi tai kolme on koolla Jeesuksen nimessä, siellä Jeesus on heidän kanssaan."
Totta, ja kyllähän uskovaiset kohtaavatkin, ja onhan tällä palstallakin uskovaisia, ja jokainen uskovainen oppii toinen toisiltaan lisää, sillä ei yhdelle ole annettu kaikkia tietoja.
"Siellä missä kaksi tai kolme on koolla Jeesuksen nimessä, siellä Jeesus on heidän kanssaan."
Omassa perheessäkin on jo Jeesus läsnä, jos perheenjäsenet ovat uskovaisia, ja silloin sekin riittää, ei tarvitse hakeutua erikseen mihinkään joukkotilaisuuksiin jos ei viihdy sellaisissa paikoissa.
Kyllä Jeesus sanoi viimeisellä ateriallaan, >> aina kun te tästä, juotte, tehkää se minun muistokseni. Hän antoi selvän kehohitusen viettää ehtooöölistä ja se oli Hänen viimeinen kehotus enne evankeliumin jalkojen päälle panemista.
Mutta Lasse on väärässä siinä, että mitätöi ” nimimerkillä armolahjat” kirjoituksen armolahjojen antajasta, se on nimenomaan juuri Pyhä Henki, ei kukaan muu.
Ja miksi ei SRK;lla ole näitä armolahjoja, siksi, koska Henki ei ole siellä, Hän ei keskustele heidän kanssaan, jotka tekevät liittoja Saatanan kanssa. Pyhä Henki antaa armolahjoja sinne, minne tahtoo, ja pitää olla uudestisyntynyt ylhäältä, ennekuin Hän niitä jakaa.
SRK;lla on selvää Pyhän Hengen pilkkaa se, että paikoitetaan ihmisten perinnesääntöihin vedoten uskovaisia heittämään entinen Henki pois, joka oli juuri tämä PH.
Armolahjoista video:
http://www.youtube.com/watch?v=IyYQojBiekI&mode=related&search=
En tiedä kuka videopätkän on koonnut mutta jotakin se kertoo näistä armolahjojen käytöstä. En tiedä mikä suhde näillä on helluntailaisuuteen, käsitykseni mukaan nykyään täysin irti. Mutta tuo kielillä puhuminen on kuitenkin juuri sitä, mitä vapaissa suunnissa harrastetaan.
Lestadiolaiset ja yleensä Luterilaiset ajattelevat ja uskovat, että kaikki lahjat mitä ihmisellä on, on puhtaasta Jumalan armosta saatu eli kaikki meidän lahjamme ovat armolahjoja ja niitä tulisi käyttää Jumalan työn hyväksi. Näin ei nosteta jotakin erityistä lahjaa muita lahjoja arvokkaammaksi.
Raamattu kuitenkin opettaa, että se joka kielillä puhuu rukoilkoon, että osaa myös selittää.
Ja kehoittaa anomaan parhaita armolahjoja.
Outo tyyli luterilaisilla aina vesitellä kaikki Raamatunsana jollain humaanilla opetuksella.
Syntiäkään ei kutsuta synniksi vaan selitellään, siinä kulttuurissa oli siihen aika sellainen tapa, naiset ei saa puhua nykyään saa ajat muuttuu.
No muuttuu ajat, mutta onko Raamatun opetuksetkin vanhentuneet?