Hautajaiset

Tämä ei ehkä ihan kuulu tälle palstalle, mutta äiti minäkin olen... eli äitien juttu.

ELi ongelma on seuraava: eräs sukulaisemme kuoli, kuulin asiasta äidiltäni. Mitään kutsua hautajaisiin ei meille tullut. Suku on aika iso ja ajattelin, että vainaja saatetaan haudan lepoon vain lähimpien läsnäollessa. Äidiltäni kuulin, minä päivänä hautajaiset ovat, Äitini ei esittänyt asiaa niin, että kutsu olisi koskenut meitäkin ja en tiennyt, missä ja monelta kyseiset hautajaiset ovat. Emme siis minusta luonnollisesti olleet hautajaisissa. Lähetin kaksi päivää ennen hautajaisia leskelle adressin. Kukaan lähiomainen ei missään vaiheessa ollut meihin asian tiimoilta millään tavalla yhteydessä.

Nyt sitten eräs tätini on sitä mieltä, että oli kummallista, kun emme edes hautajaisiin tulleet! Siis olenko käsittänyt jotain väärin? Olisitteko te tilanteessani ottaneet lähiomaisiin yhteyttä ja kysyneet, koska ja missä hautajaiset ovat, me tulemme myös mukaan? Itse kokisin sen tuppautumisena. Eräs oma lähiomaiseni kuoli pitkän sairauden uuvuttamana ja antoi meille selkeät ohjeet myös siitä, ketä hautajaisiin kutsutaan. Hän halusi hyvin pienet hautajaiset ja sellaiset myös pidettiin. Tätäkin vasten ajatellen, en mielestäni voinut mitenkään tietää, onko tarkoitus viettää hautajaiset jotenkin pienen piirin kesken vai onko kyseessä "avoin tapahtuma". Mielestäni hautajaisiinkin kutsutaan jollain tavalla, ei sinne voi noin vain tuppautua. Oletteko samaa mieltä? Myöskään lehdessä ei ollut kuolinilmoitusta ennen hautajaisia. Joskushan tehdään näin ja esitetään samassa yhteydessä kutsu hautajaisiin.
73835
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

voineet mennä kun ette tienneet missä ja monelta hautajaiset ovat?

Itse olisin pitänyt tuppautumisena kysellä milloin hautajaiset pidetään, niihin kutsutaan jos halutaan paikalle.

Äänestä
  • Kyllä hautajaisiinkin kutsutaan, mielestäni on epäkohteliasta kuokkia hautajaisiin..
    Ja jos teille ei lähetetty kutsua ja vanhempiesi kutsussa ei lukenut kuin vanhempiesi nimet, niin silloin kutsu oli vain heille. Niin se on ihan etiketin mukaan, jos ei erikseen kutsussa mainita lapset, perheineen tms niin silloin se on vaan hänelle kenen nimellä kutsu lähetetään. Miten edes olisit tiennyt hautajaisista, ellei äitisi olisi niistä kertonut..

    Äänestä

että varmasti hautajaisten järkkääjä on vetänyt rajan johonkin kohtaan mihin asti kutsutaan. Se ei varmasti ole kaikille muille osallistujilel tiedotettu asia joten siksi huomautus voi olla todella aito.

Onhan toki eri käytäntöjä hautajaisten suhteen, mutta aina ilmoitetaan aika ja paikka niille joiden tahdotaan osallistuvan. Monesti kuitenkin jos sakkia on paljon niin ilmoitetaan esim sisaruksilel jotka sitten ilmoittavat siitä lapsilleen jne sana kulkee. Korttia harvoin laitetaan vaan soitto yms on kai se yleisempi tai jos tahdotaan täysin avoin tilaisuus niin sitten lehteen ilmoitus.

Ekana nyt kannattaa jutella äidin kanssa vielä asiasta jotta se ei jää vaivaamaan ja voit vastata jatkossa ihmettelijöille.

Meillä on ollut kerran tilanne jossa vainaja antoi tarkat ohjeet hautajaisistaan. Paikalla olijat hän rajasi perheeseensä vain vanhempansa, puoliso ja lapset perheineen eli jo omat sisarukset jäivät pois, todella pienet siis. Olikin sitten todella tuskaista kun alettiin soitella ja kysellä hautajaisista tai tuotiin suruvalitteluja ja kautta rantain tiedusteltiin hautajaisista jne. Oli lopulta ihan suoraan pakko sanoa, että ne pidetään vain perheen kesken ei muita. Tästäpä alkoi soppa kun ei hautajaisiin edes PÄÄSE. Tavoitellut bileet? No, osa on nenissään vieläkin piilossa ja osa ymmärsi tilanteen. Vainajan toive ei osalle siis merkitse mitään ja vaikka väkisin ollaan tulossa paikalle. Tämän jälkeen en ainakaan itse kysy yhtään mitään hautajaisista tai korkeintaan jos ei kuulu niin siten että en taatusti ole tuppaamassa seuraan vaan ihan muuten vaan tiedustelen. Oman käynnin voi ajoittaa sitten maahanpanon jälkeen kukkineen päivineen jos tahtoo paikalla käydä, moni käy sitten illemmalla näissä tilanteissa.

Äänestä

olenko minä käsittänyt väärin?
Olen aina ollut siinä uskossa että hautajaisiin saa tulla ja mennä kuka haluaa.
Sukulaiset saavat esittää toivomuksen jos haluavat viettää vain perhepiirissä.
Mutta käsittääkseni kukaan ei voi ketään kieltää tulemasta suremaan vainajaa.
Koska eihän ole aina suvun tiedossa, millaisia ystävyys/muita suihteita vainajalla on ollut. Ja jonkun henkilön "estäminen" tulemsta hautajaisiin, voisi olla suuri loukkaus kuollutta ihmistä kohtaan.
(äidinkielenope olisi minusta nyt ylpeä....)

Äänestä
  • voi käydä kaukaisempikin sukulainen, myös ilman erillistä kutsua, niin häissä kuin hautajaisissa. Eri asia on sitten ketkä saavat kutsun kirkonmenojen jälkeen järjestettävään kahvittelutilaisuuteen. Ymmärtääkseni tuohon tilaisuuteen esitetään kutsut erikseen, sillä näiden muistotilaisuuksien kustannukset ovat riippuvaisia osallistujamäärästä.

    Minusta on tosi kurjaa että joku sukulainen katsoo oikeudekseen loukkaantua siitä että aloittaja ei ollut hautajaisissa mukana. Keljua!

    Äänestä

  • hautajaisia varten varataan tila niin kuin mitä tahansa muitakin juhlia ja se maksaa tai ei jne ihan tilanteesta riippuen. Tilaisuuden järjestäjä voi rajata sen joko intiimiksi pienen piirin tapahtumaksi tai isoksi ja julkiseksi toiminnoksi tahtonsa mukaan. Ei kirkko tai hautauskappeli ole julkinen ja yleisesti käytössä kun siellä on yksityistilaisuus.

    Eli kyllä lähipiiri voi jopa kieltää hautajaisiin tulon jos niin tahtoo toimia, mutta törkeäähän se on tavallaan. Tuossa yllä kirjoitin meidän tilanteesta kerran kun se oli vainajan toivomus, mutta sitä ei olisi tahdottu itsekkäästi noudattaa.

    Monen vainajan toivomus voiolla aika pienen ihmismäärän tiedossa tai se ei ehkä ole oikeasti kuin yhden ihmisen tiedossa. Harva miettii kuolemaansa ellei sitä osaa odottaa sairastellessaan. Vainajan tahto on sitten ikäänkuin omaisten kompromissi ja tahto. Monasti se on ihan muuta kuin pitäisi ja toimitaan niin kuin aina tai yleensä tai tapana on. Esim lehdestä kun lukee niin uskonnottomia ei kuole ollenkaan vaan kaikki järjestään siunataan, its eolen osallistunut kolmiin ei uskovaisen hautaukseen tai hautaukseen joka ei ole uskonnollinen eikä niin olleen paikalla ole pappia tms. Vaikka suuri osa edelelen kuuluu kirkkoon niin tuskin noin laajasti kuin hautaamisjärjestelyiden perusteella voisi uskoa.

    Maahanpanijaisissa on paljon pakkoja jos mennään seurakunnan mukaan ja sitten omaisten toive, ei siellä kunnioiteta juurikaan jonkun oma atahto ajo ssitä ei ole selvästi esitetty. Siksi esim itselläni on hautaustoive tehtynä paperille monen muun asian lisäksi ja kuoressa laatikossa sen päivän varalle kun ohjeita tarvitaan. Hautaustoimistoista saa haitaustoiveen ja se löytyy jossain muodossa netistäkin joten siitä vain täyttämään!

    Äänestä

mokasinko pahasti. tuttuni lapsi kuoli ja ja juteltuamme kauan aikaa.. sanoin lopuksi että ihania hautajaisia?!! tarkoitin sillä sitä että hautajaiset ovat kauniit ja kun pienestä lapsesta on kyse... mutta kyllä hän sen ymmärsi. mutta nolottaa!!! kertokaa kokemuksia samanlaisista mokista!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


äiti minäkin kirjoitti:

Tämä ei ehkä ihan kuulu tälle palstalle, mutta äiti minäkin olen... eli äitien juttu.

ELi ongelma on seuraava: eräs sukulaisemme kuoli, kuulin asiasta äidiltäni. Mitään kutsua hautajaisiin ei meille tullut. Suku on aika iso ja ajattelin, että vainaja saatetaan haudan lepoon vain lähimpien läsnäollessa. Äidiltäni kuulin, minä päivänä hautajaiset ovat, Äitini ei esittänyt asiaa niin, että kutsu olisi koskenut meitäkin ja en tiennyt, missä ja monelta kyseiset hautajaiset ovat. Emme siis minusta luonnollisesti olleet hautajaisissa. Lähetin kaksi päivää ennen hautajaisia leskelle adressin. Kukaan lähiomainen ei missään vaiheessa ollut meihin asian tiimoilta millään tavalla yhteydessä.

Nyt sitten eräs tätini on sitä mieltä, että oli kummallista, kun emme edes hautajaisiin tulleet! Siis olenko käsittänyt jotain väärin? Olisitteko te tilanteessani ottaneet lähiomaisiin yhteyttä ja kysyneet, koska ja missä hautajaiset ovat, me tulemme myös mukaan? Itse kokisin sen tuppautumisena. Eräs oma lähiomaiseni kuoli pitkän sairauden uuvuttamana ja antoi meille selkeät ohjeet myös siitä, ketä hautajaisiin kutsutaan. Hän halusi hyvin pienet hautajaiset ja sellaiset myös pidettiin. Tätäkin vasten ajatellen, en mielestäni voinut mitenkään tietää, onko tarkoitus viettää hautajaiset jotenkin pienen piirin kesken vai onko kyseessä "avoin tapahtuma". Mielestäni hautajaisiinkin kutsutaan jollain tavalla, ei sinne voi noin vain tuppautua. Oletteko samaa mieltä? Myöskään lehdessä ei ollut kuolinilmoitusta ennen hautajaisia. Joskushan tehdään näin ja esitetään samassa yhteydessä kutsu hautajaisiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu