keskuslukitus

Kauko-ohjattava keskuslukitus pätkii, eli välillä toimii välillä ei. Talvella kuvittelin sen johtuvan pakkasesta, mutta ongelma jatkuu yhä vaikka ilmat lämpeni.

Lukkojen moottorithan saa varmaan sähkönsä jonkun releen kautta... mistähän tuo mahtaisi löytyä?? Onko kukaan taistellut/ratkaissut vastaavaa ongelmaa??

"Sähköavaimen" patterit oon kans vaihtanut -> ei auttanut. Onko sillä muuten väliä mihin kohtaan autoa tuolla avaimella osoittaa, kun en ole asiaan perehtynyt??
2402
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Keskuslukitus pätki aikansa ja lakkasi sitten toimimasta. Onneksi ovet avautuivat sitten toisella kauko-ohjausavaimella. Tästä oivalsin, että vika on avaimessa. Olin vaihdattanut siihen patterit muutaman kerran kuten Sinäkin.
Kyse oli Cobran järjestelmästä ja menin taas ko. valtuuttamaan liikkeeseen ja kerroin ongelman. Tietenkin taas vaihdettiin vain patteri ja väitettiin, että toimii ja vain patterissa oli vikaa. Mutta eipäs toiminut edes ko. liikkeen pihassa, joten takaisin sisälle ja vaatimaan todellisen vian korjaamista. Silloin liikkeen kaveri sanoin, että kontaktissa on vikaa ja vaihtoi sitten jonkin osan avaimessa.
Sen jälkeen auto on sitten avautunutkin kunnolla molemmilla avaimilla.

Äänestä
  • Mulla kävi ohraiset H:gin keskustassa, kun yhtäkkiä keskuslukituksen avain (joka siis myös ohjaa ajonestojärjestelmää) lakkasi toimimasta. Vaikka kokeilin joka suunnasta ja auton sisältä, ei homma pelannut. Uudet patterit läheisestä kelloliikkeestä, ei apua. Rahaa perkeleesti mittariin ja toiselle puolelle Helsinkiä himaan hakemaan avainta. Onneksi toinen avain toimi ja sain auton pois. Myöhemmin mulla meni paskaksi toinen avain kokonaan (pieni onnettomuus) ja jäljellä on vain yksi. Hirvittää, koska jään taas "tielle".

    Autokeskus tarjoaa uutta avainta 110 euroa - ihan hirveä hinta. Koska toinenkin avain on aika huonossa hapessa, tarttisin melkein 2 uutta avainta. 220 euroa - mutta sillähän saa jo hälärin, jonka mukana tulee 2 uutta kauko-ohjainta. Onko kellään kokemuksia vastaavasta, mistä saisi kauko-ohjaimen halvemmalla tai millainen häly kannattaa asentaa? Missäpäin Stadia asennus sujuu halvalla, entä missä halvimmat hälyt?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


neon 98 kirjoitti:

Kauko-ohjattava keskuslukitus pätkii, eli välillä toimii välillä ei. Talvella kuvittelin sen johtuvan pakkasesta, mutta ongelma jatkuu yhä vaikka ilmat lämpeni.

Lukkojen moottorithan saa varmaan sähkönsä jonkun releen kautta... mistähän tuo mahtaisi löytyä?? Onko kukaan taistellut/ratkaissut vastaavaa ongelmaa??

"Sähköavaimen" patterit oon kans vaihtanut -> ei auttanut. Onko sillä muuten väliä mihin kohtaan autoa tuolla avaimella osoittaa, kun en ole asiaan perehtynyt??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu