Musta tuntuu niin pahalta, kun olen ollut ihatuneena nyt pari vuotta erääseen tyyppiin, vaikka tiedän etten voi koskaan häntä saada. Olen ite 17v ja hän on minua joitakin vuosia vanhempi, joten ikäerokin tulee vastaan.
Onhan se kaikkien helppo sanoo, että "sä olet vielä nuori ja että sulle on kyllä joku vielä parempi mies jossain". No minkä sille voi jos kaikista maailman miehistä haluaa vain sen yhden, ketä ei voi koskaan saaha.
Mä olen myös niin tottunu siihen, että me nähdään aina sillon tällön (hän on aika näkyvässä ammatissa, joten häntä todella tulee nähtyä) ja että aina joskus hän minua tervehtii. Tiedän kuitenkin, että hän ei ole minusta kiinnostunut. Nyt sain myös tietää, etten häntä luultavasti enää koskaan tule näkemäänkään. Mä en taida oikein kestää sitä. Mä pystyn jotenkin sen hyväksynään, ettei meistä koskaan voisi tulla mitään, mutta sitä en pysty hyväksymään, etten koskaan enää näkisi häntä. Mulle melkeen riittää pelkkä hänen näkemisensä ja sekään ei ehkä enää ole mahdollista :(
Mul on vaan niin kamala ikävä häntä, vaikka en edes häntä henkilökohtasesti tunne.
Onhan se kaikkien helppo sanoo, että "sä olet vielä nuori ja että sulle on kyllä joku vielä parempi mies jossain". No minkä sille voi jos kaikista maailman miehistä haluaa vain sen yhden, ketä ei voi koskaan saaha.
Mä olen myös niin tottunu siihen, että me nähdään aina sillon tällön (hän on aika näkyvässä ammatissa, joten häntä todella tulee nähtyä) ja että aina joskus hän minua tervehtii. Tiedän kuitenkin, että hän ei ole minusta kiinnostunut. Nyt sain myös tietää, etten häntä luultavasti enää koskaan tule näkemäänkään. Mä en taida oikein kestää sitä. Mä pystyn jotenkin sen hyväksynään, ettei meistä koskaan voisi tulla mitään, mutta sitä en pysty hyväksymään, etten koskaan enää näkisi häntä. Mulle melkeen riittää pelkkä hänen näkemisensä ja sekään ei ehkä enää ole mahdollista :(
Mul on vaan niin kamala ikävä häntä, vaikka en edes häntä henkilökohtasesti tunne.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Usko pois, se on pitkässä juoksussa armeliaampaa, ettet enää näe häntä, jos hän kerran on saavuttamaton sinulle...Kun olet käynyt läpi kaikki helvetin tuskat, että pidät häntä saavuttamattomana ja saat pieniä murusia, kenties jopa jonkinlaisen fyysisenkin kontaktin häneen - ja sen jälkeen silti menetät hänet, koska et ikinä häntä oikeastaan saanutkaan...silloin tiedät, että todellakin inhimillisempää ja armeliaampaa on se, ettet näe häntä ikinä enää. Toipuminen ei onnistu koskaan niin kauan kuin on pieni mahdollisuus (omassa päässäsi) että voisitte olla vielä jonkinlaisessa yhteydessä.
Saavuttamaton menetetty rakkaus sattuu kaikkein eniten, jos pienenkin siivun on joskus saanut...
Moi!
Täältä tulee kannustusviesti sulle. Kirjoitit niin kauniisti kestämättömästä tilanteesta. Tällaiset ihastumiset ovat todella katkeransuloisia. Ei niistä pääse yli kuin ajan kanssa, jos todellakin on niin, ettei se tyyppi ole kiinnostunut sinusta, tai ei voi olla kiinnostunut sinusta (perheen, puolison, aseman yms. takia).
Minä olen aivan rakastunut kurssin ohjaajaani. Ja voi olla, etten näe häntä enää syksyllä. En tiedä kuinka kestän :) - hassu klisee, mutta niin totta :) Minullekin riittäisi, kun vain näkisin hänet tai saisin olla hänen lähellään jollakin tavoin. Tunnen hänet kyllä henk.koht., mutta voin nolata itseni todella pahasti, jos menen avautumaan hänelle tunteistani. Se olisi ehkä sen tuttavuuden loppu. Ehkä!
Ja samaan aikaan, kaiken tämän järkipuheen ja kipunoinnin keskellä, olen onnellinen ja haaveilen hänestä ...