Nuljua

Huhhuh, kun vieläkin sydän pamppailee. Työkkärineukko lupasi yllättäen hommia.
Alkaisi ensi viikolla. EI JUUTTAASSA!
Aloitan jussista kahden kuukauden kalastus- ja matkailureissun kauniissa Suomessamme.

Kauniisti väistellen ja terveydentilaa epäillen kaartelin ohi pakkotyöllistämisestä.

Pähkäillään sitä työtä syksymmällä.
Mutta ensin kattoon Pamelaa.

Lokoisaa lomaa muillekin järkiveikoille!
2375
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Järkyttävää tuommonen kohtelu viranomaisten taholta.
Tasaseensyrjäytetty ihminen masentuu moisesta ansaitsemattomasta huomiosta keskellä kauneinta kesää.
Minulla tulee näppyjä sääriin jo kun kuulen sanan työ.

Tuommosesta toipuminen vaati useamman siiderin ja vähän vahvempaakin.

Onneksi on Juhannus ja Pamela.

Äänestä

Aijjaijjai!!!
Mitämitämitä!

Ei ihmisiä saa pelotella työnteolla. Vie asiasi Haagiin tai Brysseliin. Kolme - neljä vuotta voit ainakin odotella päätöstä ihmisoikeustuomioistuimesta ja tuona aikana vältyt pakkotyöstä. Kyllä sivistyneellä yhteiskunnalla on aina oltava varaa yhteen omasta tahdostaan työttömään.

Käy nyt ainakin allekirjoittamassa työsopimus ja lähde ekalla kahvitauolla lääkäriin valittamaan masennusta... Sairaslomakorvaus voi tuoda sinulle ilmaisen kalastusreissun.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


J. Rantajok kirjoitti:

Huhhuh, kun vieläkin sydän pamppailee. Työkkärineukko lupasi yllättäen hommia.
Alkaisi ensi viikolla. EI JUUTTAASSA!
Aloitan jussista kahden kuukauden kalastus- ja matkailureissun kauniissa Suomessamme.

Kauniisti väistellen ja terveydentilaa epäillen kaartelin ohi pakkotyöllistämisestä.

Pähkäillään sitä työtä syksymmällä.
Mutta ensin kattoon Pamelaa.

Lokoisaa lomaa muillekin järkiveikoille!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu