itsemurha

Onko se teistä missään tilanteessa "oikeutettu"? Pitäisikö aina löytää jostain se voima jaksaa tallustaa etiäpäin?
161047
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

On se kieltämättä aika kummallista, että pitää tallustaa, löytää syitä jaksaa jatkaa - ilman todellista päämäärää tai merkitystä - etenkin jos melkein kaikki alkaa aiheuttamaan kärsimystä.

Äänestä

No se ei voi olla oikeutettua.Kerran täällä eletään ja toivottavaa olisi että jokainen löytäisi ilon,tarkoituksen ja merkityksen elämälleen.Kyllä pitäisi jostain löytyä voima.Ymmärrän,jos itsemurhaa ajattelee,mutta en hyväksy,että kenenkään tarvitsee valita sellainen ratkaisu.Jokaiselle on paikka tässä maailmassa,vaikka sen löytäminen voi olla joskus vaikeaa.Luottamusta parempaan tulevaisuuteen!!

Äänestä

No kai jokainen saa tehdä itselleen mitä haluaa. Olisi kuitenkin syytä muistaa kuinka monen läheisen ihmisen elämä menee murskaksi siinä samassa, kenties loppuelämäksi.
Joka ihmisellä on hyviä ja huonoja kausia elämässään. Silloin kun on siellä pohjalla ei sieltä ole kuin yksi suunta ja se on ylöspäin. Välillä siellä syvyyksissä joutuu olemaan kauankin, mutta jotenkin sieltä aina takaisin pyristelee. Toivottavasti aina löytyy voimia jaksaa tallustaa eteenpäin. Puhuminen on paras tapa yrittää ratkaista ongelmia. Jos ei ole ystäviä joille voisi puhua kannattaa hakea ulkopuolista apua tai vaikka kirjoittaa tänne keskustelupalstalle.
Kun sieltä pohjalta nousee, niin osaa taas nauttia pienistä asioista ja olla onnellinen.
Toivottavasti et edes harkitse itsemurhaa. Ethän? Voimia sinulle ja aurinkoista kevättä.

Äänestä
  • Olen sinua vanhempi ja kokeneempi. Siksi rohkenen sanoa, ettei sinulla ehkä ole vähempää syytä tallustaa eteenpäin kuin muillakaan, vaan olet perinyi aivokemian, joka aiheuttaa masennustako? ja itsemurha-ajatuksia. Oletko pohtinut lääkitystä psykiatrin kanssa?
    Minulle yksi lääke aiheutti itsetuhoajatuksia. Toinen lääke taas poistaa ahdistuksen, että uskallan ajaa autolla ruuhkaliikenteessä. Yksi lääke terästää aistit: näen, kuulen, haistan ja maistan tarkasti. Monet lääkkeet latistavat tunteet niin, etten osaa nauraa enkä itkeä.
    Usein meikäläisillä on vaikeita kokemuksia lapsuudessa, mutta kyse on myös aivojen kemiasta. Etsi apua. Ota lääkettä. Puhu asiantuntijoiden ja meidän lähimmäisten kanssa, meitä on kuule paljon!

    Äänestä

  • Kohtalotoveri kirjoitti:

    Olen sinua vanhempi ja kokeneempi. Siksi rohkenen sanoa, ettei sinulla ehkä ole vähempää syytä tallustaa eteenpäin kuin muillakaan, vaan olet perinyi aivokemian, joka aiheuttaa masennustako? ja itsemurha-ajatuksia. Oletko pohtinut lääkitystä psykiatrin kanssa?

    Itsaria yrittäneenä ja sitä monin tavoin pohtineena sekä syvässä masennuksessa että terveempänä hyväksyn itsemurhan. Hyväksyn omani, hyväksyin läheiseni teot. Mielestäni se on itsekkyyden mittari puolin ja toisin, on erittäin itsekästä ajatella itseään ja omaa luopumisen tuskaa, kun toinen kokee vierellä helvettiä. On osattava pitää kiinni ja osattava päästä irti. Harvassa oli ihmiset, jotka olisivat edes osan halunneet helvetistäni kantaa, mutta kyllä sitten sairaalassa näki heidän tuskat: miksi? miksi vitussa?
    '
    Edelleen meillä on vain tämä yksi elämä, kaikki emme onnistu, jokainen päättäköön omastaa, mutta jos kuolemanvietti thamatos on voimakas on myös eros vahva, usein vahvempi.

    Äänestä

  • jr. kirjoitti:

    Itsari on ollut mielessä usein. Olen kuitenkin pähkäillut tämän asian siten, että aamulla aurinko nousee, teen sen tai en. Aion säästää sen homman viimeiseksi keinoksi, jos tämä maailma ei minua tapa; sitten se täytyy tehdä itse. Toistaiseksi ei ole tullut vastaan sellaista tilannetta, että olisin häpeään tai pahaan oloon kuollut. Nyttemmin olenkin aika utelias: aika pahaa pitää oikeasti tapahtua, että henki menisi. Olen huomannut, että kuvitellut loukkaukset ja ikävät tilanteet ovat paljon pahempia kuin oikeasti tapahtuvat asiat.

    Ehkä meillä suisidaalisuuteen taipuvaisilla ihmisillä on tapana ajatella asiat aina pahimman kautta ja kyky toipua todellisista vastoinkäymisistä on siten suuri.

    Odotan innolla jotain, joka ylittäisi kestokykyni ( voi olla, että odotteluun kuluu koko loppuelämäni ja kyllästyn lopulta venttailemaan jotain mitä ei ehkä ikinä tapahdu ).

    Äänestä

  • Kohtalotoveri kirjoitti:

    Olen sinua vanhempi ja kokeneempi. Siksi rohkenen sanoa, ettei sinulla ehkä ole vähempää syytä tallustaa eteenpäin kuin muillakaan, vaan olet perinyi aivokemian, joka aiheuttaa masennustako? ja itsemurha-ajatuksia. Oletko pohtinut lääkitystä psykiatrin kanssa?
    Minulle yksi lääke aiheutti itsetuhoajatuksia. Toinen lääke taas poistaa ahdistuksen, että uskallan ajaa autolla ruuhkaliikenteessä. Yksi lääke terästää aistit: näen, kuulen, haistan ja maistan tarkasti. Monet lääkkeet latistavat tunteet niin, etten osaa nauraa enkä itkeä.
    Usein meikäläisillä on vaikeita kokemuksia lapsuudessa, mutta kyse on myös aivojen kemiasta. Etsi apua. Ota lääkettä. Puhu asiantuntijoiden ja meidän lähimmäisten kanssa, meitä on kuule paljon!

    no ehkä lääkkeiden vastustukseni vähän laski kuin luin mitä kaikkia monipuolisia tutnemuksia oot kokenut. pelkään vaan menettäväni kontrollini täysin enkä koskaan pääse takaisin ennalleni, että oon päänttänyt nauttia jokasesta mun ajatusten aidosta hetkestä elämäni loppuun asti.

    Äänestä

  • Kohtalotoveri kirjoitti:

    Olen sinua vanhempi ja kokeneempi. Siksi rohkenen sanoa, ettei sinulla ehkä ole vähempää syytä tallustaa eteenpäin kuin muillakaan, vaan olet perinyi aivokemian, joka aiheuttaa masennustako? ja itsemurha-ajatuksia. Oletko pohtinut lääkitystä psykiatrin kanssa?
    Minulle yksi lääke aiheutti itsetuhoajatuksia. Toinen lääke taas poistaa ahdistuksen, että uskallan ajaa autolla ruuhkaliikenteessä. Yksi lääke terästää aistit: näen, kuulen, haistan ja maistan tarkasti. Monet lääkkeet latistavat tunteet niin, etten osaa nauraa enkä itkeä.
    Usein meikäläisillä on vaikeita kokemuksia lapsuudessa, mutta kyse on myös aivojen kemiasta. Etsi apua. Ota lääkettä. Puhu asiantuntijoiden ja meidän lähimmäisten kanssa, meitä on kuule paljon!

    en todellakaan vastusta muiden lääkkeiden käyttöö jos tuntee sen oikeaksi tai muut keinot ei tunnu auttavan. se on jokaisen oma valinta, ja hyvät kaikille uskaltajille . ei muistella pahalla.

    Äänestä

Jokaisella on oikeus tehdä omalle elämälleen mitä haluaa, jopa lopettaa se. Ja jos sitä oikein kovasti tahtoo, kukaan ei pysty sitä estämään.

Äänestä

Mietin itsemurhaa silloin kun oma tyttäreni päätyi siihen.Mutta se tuska mikä äidille jäi,sai minut perääntymään,koska en voi jättää omia läheisiäni samaan suruun,mihin me jäimme hänen lähdettyään.Joten en ole niin itsekäs sekä toivoton,ettenkö edes vähän uskoisi,että saattaisin selvitä tästä.Tosin kukaan ei tiedä mikä päivä minun voimani uupuvat ja loppuvat,nyt kuitenkin pystyn ajattelemaan,etten voisi tuottaa enempää surua läheisillemme.

Äänestä
  • Voimia sulle..

    Äänestä

Oma käsitykseni itsemurhasta on seuraava.

Raamatun mukaan itsemurhasta joutuu helvettiin, mutta koska en usko helvettiin niin uskon että ihmistä vain rangaistaan siitä (kuoleman jälkeen tai esim.epäonnistuneella yrityksellä). Raamatussa myös sanotaan, että elämä on lahja Jumalalta ihmiselle. Voit miettiä miltä sinusta tuntuisi, jos antaisit enemmän kuin kalliin lahjan ystävällesi, mutta tämä haukkuisi sen lyttyyn ja palauttaisi tai tuhoaisi sen... Ei mukavaa...

Uskon myös, että vaikka ihminen olisi kuinka murheissaan niin oikeita lankoja vetelemällä löytää ratkaisuja... Kun niihin jaksaa uskoa. Kannustin aina helpottaa.

Tässä siis pieniä ajatuksia pieneltä tytöltä.

Äänestä

se voimavara on juuri se minkä avulla jaksat nykyisenkin tilanteesi, vaikka kuinka pahalta tuntuisi.

On vain hyödynnettävä se mikä annettu sinulle..se pieni voimavara mikä riittää avun hakemiseen.

Älä koskaan ajattele sitä lopullista, toki näin helppo sanoa, kuitenkin totuus se että se ei koskaan oikea keino lopettaa elämäänsä ei koskaan.

Hea apua ja anna auttaa itsäsi, todellakin ja jos ei tunnu kivalta hän joka auttaisi vaihda toiseen, se sallittua jokaisella.

Hali sinulle ja älä koskaan luovuta siksi meillä se pieni voimavara piilossa juuri näitä tilanteita varten!

(En lukenut edellisiä, tämä vain sinulle ajatuksena)

Äänestä

Ensin haluaisin sanoa, että sinulla on vapaus valita haluatko muuttaa maailmaa vai jättää sen muille. Toiseksi teet mitä tahansa, muutat sitä kuitenkin joten itsemurha ei ole ratkaisu, koska se vaikuttaa eniten ympärillä oleviin läheisiin ihmisiin.

Monesti olen ajatellut että ihmisillä on liian kiire, jotain muiden rakentamaa maailmaa kohti. Aina se tuntuu pakenevan edellä. Miksi? Koska muut muuttavat maailmaa ja ihanteita mihin tulee pyrkiä. Miloin tuo tai tämä on hienoa, toisinaan päinvastoin. Unohda hetkeksi muut ja elä itsellesi. Luo omat arvosi ja pyri niihin, sillä maailma ei pakene, vain oma käsitys siittä silloin, kun ei ole varma omasta paikasta ja tehtävästä. Vaati uskallusta olla oma itsensä silloin kun tuntuu ettei kuulu mihinkään.

Äänestä
  • Tuhannet kiitokset sinulle.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

julle kirjoitti:

Onko se teistä missään tilanteessa "oikeutettu"? Pitäisikö aina löytää jostain se voima jaksaa tallustaa etiäpäin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu