Olen 15vuotias ja olen oikeastaan kasvattanu mun 5vuotiaan veljeni itse,koska mun äiti oli onnettomuudessa 3vuotta sitten,ja asuu vieläkin sairaalassa,mun isä on täys juoppo, ja mun huolekseni jää mun pikkuveli, pitää aamulla pukea se hoitoon,ja myöhästyä koulusta sen kiukkuilun takia, pitää laittaa kotona ruoka ja katsoa pikkuveljeäni joka sekuntti,ja välillä lintsaamaan koulusta,jos vaikka veljeni sairastui. kuukausi sitten äitini pääsi sairaalasta, ajattelin "JES! MIKÄ HELPOTUS!" Mutta ei se ollutkaan täysin helpotus... Äiti huutaa joka vitun pikku asiasta,ja valittaa kun tuli huono todistus (Mistäköhän seki vain johtu!) Mulla todettiin masennus,jonka rinnalla oli paljon stressiä, en edes itte huomannu olevani alla päin,olin vain vähän väsyny, mutta terkkari määräs mulle lääkkeitä.
Kesä loma on yhtä helvettiä! Mä en pääse mihinkää koska mun pitää kattoa edelleen mun pikkuveljee,koska äiti ei muka jaksa! Okei mä ymmärrän sen tilanteen,mutta oishan sitä voinu hommata vaikka lastenhoitajan! Kun oon yrittäny puhua äitille ongelmistani niin se haukkuu mua vain liiottelevaksi teiniksi,kai se on totta, mutta voishan sitä välillä ajatella miksi on hommannu lapsia jos ei pysty huolehtimaan niistä! Onko jollain saman tyyppisiä ongelmia?
Kesä loma on yhtä helvettiä! Mä en pääse mihinkää koska mun pitää kattoa edelleen mun pikkuveljee,koska äiti ei muka jaksa! Okei mä ymmärrän sen tilanteen,mutta oishan sitä voinu hommata vaikka lastenhoitajan! Kun oon yrittäny puhua äitille ongelmistani niin se haukkuu mua vain liiottelevaksi teiniksi,kai se on totta, mutta voishan sitä välillä ajatella miksi on hommannu lapsia jos ei pysty huolehtimaan niistä! Onko jollain saman tyyppisiä ongelmia?
Vastaukset 5
Vanhimmat
No toi vaikutta kyllä aika rankalta. Pientä lasta jo hoitaa noin nuorena koko ajan. Sun pitää puhua jollekin ulkopuoliselle tästä. Ei voi jatkua tolleen. Et voi hoitaa pikkuveljeäsi noin paljoa, se ei ole oikein varsinkaan kun olet nuori.Voimia sulle, en osaa muuta oikeen sanoa.
Pahin mahdollinen tulos on että veljesi ja sinut otetaan huostaan. Se on kuitenkin se viimeinen konsti jos isäsi on edes jotenkin kunnollinen. Sinun ei kuulu huolehtia nuoremmistasi. Sinun kuuluu käydä koulua ja elää omaa elämääsi. Luuletko että voisit saada isäsi mukaan perheneuvolaan? Voisitte saada apua sinne kotiin sen pienemmän hoitamiseksi. Konsteja on monia. Apua sinun on saatava joka tapauksessa. Tiedän että on vaikeaa lähteä puhumaan asioista kenellekään vieraalle, mutta sinun on kyllä vähän pakko. Yritä jutella isäsi kanssa tilanteesta. Hän on aikuinen ja ymmärtää varmasti että näin ei voi jatkua.
Kaikkea hyvää sinulle sinne ja yritä olla rohkea
olen nyt jo 17-vuotias ja pikkusisarukseni 6-vuotiaita. Pikkuveljeni ja hänen kaksoissiskonsa ollessa vasta puolen vuoden ikäisiä, äidilläni todettiin paha syöpä. Hän kuoli toteamisesta 11 kuukauden päästä.Isäni alkoi juomaan ja minun piti huolehtia koulun ohella pikkuisista. Minua kuitenkin auttoi minua kaksi vuotta vanhempi isosiskoni ja äitini sisko. Isä on yrittänyt itsemurhaa kerran kun olin 14. Sen jälkeen minä, isosiskoni,pikkuveljeni ja pikkusiskoni muutimme tädin luo. Tädilläni oli silloin 2-vuotias poika ja myös hänen aviomiehensä ja lapsen isä asui siellä. Kun pääsimme tätini luo, olin pitkästä aikaa onnellinen. Isäni jatkaa juomistaan ja nään häntä kaupungilllakin känni päissään. Minua alkaa aina surettaa kun nään hänet. Ehkä hän joskus lopetaa juomisen. Viime kuussa kuulin että hänen naisystävänsä, yhtä juoppo hänkin, on raskaana. Jos tämä lapsi selviytyy maailmaan terveenä, on hänen elämänsä aikamoista helvettiä. Tälläinen elämä minulla on ollut.
Juu. Melkein samanlainen juttu mutta ei ihan. Ite just tulin sairaalasta kun sain bulimiani aiheuttaman paniikkihäiriön takia kotona raivokohtauksen ja äiti piti mua hulluna huumeiden vetäjänä(en vedä mitään) joten tokas et nyt lähettiin sairaalaan ku ei tollasta voi kattoa. Kaverit tuli mukana ku ne oli mut saattanu kotiin ku olin nii heikkona paniikkihäiriön takia. Vittuilin koko matkan ja itkin ja vittuilin vähän lisää sitten sairaalassa kun sinne päästiin. Sitten tunnin päästä ku mentiin sairaalaan uudestaan varatun ajan kera niin lääkäri oli sitä mieltä että oon ihan normaali murrosikäinen, raivokohtaukset kuuluu asiaan mut bulimiasta eroon. Sehän käy mut äiti tokas sit taas kotona et se hankkii mulle apua ku ei jaksa kattoo mun huutoa. Mitä vittua?! Eiks se usko ku lääkäri sanoo et oon normaali murkku..? No anteeks. Voishan se aatella vähä muitakin ku itteään ku on melkei joka ilta jossai miesystävällää laulamassa ja tanssimassa. Sit se mulle huutaa kotona ja retuuttaa jos huudan takasin. Mä en voi sille mitään jos mun elämä on menny iskän kuoleman jälkeen pilalle. Ois voinu hakee sillon apua mut äitillä ei ollu aikaa kuunnella joten turvauduin kavereihin. Ne on ollu aina tukena ja on nytkin. Luulisin. Ne haki mulle apua viimeksikin bulimiaan ja mä pääsin siitä. On mulla lievää masennustakin mutta en vedä vielä ainakaan ranteita auki vaikka siltä tuntuu tälläkin hetkellä että veitsi tänne ja äkkiä. Mutta mä vaan yritän jatkaa eteenpäin vaikka jankkasin tänäänkin kaikille että teen itsarin. Kyllähän se mielessä on kun en saanut opiskelijapaikka sieltä mistä halusin, kotielämä on paskaa, en oo mieleltänikään kunnossa eikä mulla oo asiat kunnossa, mut hei, mitä huominen tuo?
soittaa sossuun ja valittaa teen äipästä ettei se pysty huolehtii teistä. Mitä sun isä tekee? Onko se ihan ok? Pitääkö se teistä huolta, huutaako turhista, antaako rahaa kun tarviitte?