Neuvoja unettomille:

Nukkuva Matti

Tässä netistä eri lähteistä haettu tietopaketti kaikille unettomista öistä kärsiville:

ESIPUHE:

Unettomuus on yleinen vaiva kaikenikäisillä aikuisilla; yli kaksi kolmasosaa kokee satunnaisesti unettomuutta ja 4-10 %:lla aikuisista se on pitkäaikainen oire. YTHS:n käyntisyytilastoissa unettomuus on yksi viidestätoista yleisimmästä syystä hakeutua lääkäriin. Unettomuus on yleisin uneen liittyvä sairausoire ja sillä tarkoitetaan nukahtamisvaikeutta, yöheräilyä ja liian varhaista aamuheräämistä.

Tavallisin unen häiriö ja unettomuuden muoto on ns. toiminnallinen unettomuus. Sen taustalla ei ole varsinaista sairautta; vaan stressi, huolet, äkilliset elämänmuutokset tai ulkopuoliset häiriötekijät estävät nukahtamista tai herättävät liian varhain. Yhteiskunnan kiihtyvä muutostahti ja kovat suorituspaineet selviytyä opiskelusta, työstä, harrasteista ja ihmissuhteista tehokkaasti lisäävät riskiä toiminnalliseen unettomuuteen.

UNETTOMUUDEN HOITO:

Pitempiaikaiseen unettomuuteen joka haittaa päivittäistä elämää, suosittelen lääkärin puoleen kääntymistä ja lyhytaikaista unilääkkeen käyttöä.

MUTTA:

-Unilääkkeet kyllä vievät höyhensaarille mutta jättävät aamulla usein väsymyksen.

-Unilääkkeet eivät sovellu pitkäaikaiseen käyttöön sillä niiden teho heikkenee.

-Unilääkkeet eivät paranna unettomuutta, vain siirtävät sitä.

Pitempiakaiseen unettomuuden hoitoon on soveliaampaa pyytää lääkäriltä rauhoittavaa masennuslääkettä. Se soveltuu ja on tarkoitettu pitempiaikaiseen käyttöön. Rauhoittavat masennuslääkkeet (trisykliset masennuslääkkeet, mirtatsapiini ja tratsodoni) voivat olla hyvin käyttökelpoisia lääkkeitä sekä tilapäisen että erityisesti pitkäaikaisen unettomuuden hoidossa. Unettomuuden hoidossa rauhoittavia masennuslääkkeitä käytetään pienempinä annoksina kuin masennuksen hoidossa (esim. doksepiini 25–50 mg iltaisin, mirtatsapiini 15 mg iltaisin, tratsodoni 50–100 mg iltaisin). Monella pitkäaikaisesta unettomuudesta kärsivällä pienikin annos rauhoittavaa masennuslääkettä lievittää unettomuutta paremmin kuin tavanomaiset nukahtamislääkkeet. Rauhoittavien masennuslääkkeiden käyttö ei aiheuta lääkeriippuvuutta

Tämän lisäksi suosittelen lääkäriltä Melatoniini reseptin pyytämistä:

Melatoniini on ihmisen elimistön tuottama ns. "pimeähormoni", jota erittyy pääasiassa aivojen ympäröimästä käpyrauhasesta. Melatoniini toimii kehon biologisena kellona, säädellen unta ja auttaen unensaantia. Melatoniini toimii myös tehokkaana antioksidanttina, koska se pääsee helposti solujen sisään solukalvon läpi. Se vahvistaa puolustusjärjestelmää, vaikuttaa mielialaan ja hidastaa iän myötä tapahtuvia muutoksia elimistössä. Melatoniinia erittyy kesällä vähemmän, ja silloin kun ihmisellä on stressiä.

Melatoniini (1 mg tai 3 mg iltaisin) on yleisesti käytetty valmiste etenkin vuorokausirytmin rikkoontumisen (esim. jet lag) sekä myös muun lievän unettomuuden hoidossa. Se ei ole rekisteröity lääke, vaan Yliopiston Apteekki valmistaa melatoniinitabletteja lääkärin määräyksen perusteella.

JA TÄSSÄ TÄRKEIN NEUVO:

unihygienia pitää laittaa remonttiin ja lopettaa piristävien aineiden käyttö joko osittain tai kokonaan.

ja lisäksi on hyvä muistaa unettoman neljä käskyä:

1) mene nukkumaan vain kun nukuttaa,
2) älä katso TV:tä vuoteessa,
3) jos valvot yli 20 minuuttia, lähde vuoteesta ja tee jotain muuta, palaa vasta kun nukuttaa,
4) nouse ylös joka päivä samaan aikaan.

LOPUKSI:

älä murehdi jos uni ei juuri nyt tule. Aivosi ei juuri sillä hetkellä tarvitse unta. Vuorikausi on 24 tuntia, mutta kehomme biologisen kellon vuorokausi on 25 tuntia ja tämä luonnollisesti aiheuttaa myös univaikeuksia.

Ihminen nukahtaa vaikka seisaalteen (ja valitettavasti vaikka auton rattiin) kun keho todella tarvitsee unta.

38

9302

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Yksi vinkki lisää

      Poista makuuhuoneesta kello kokonaan tai (mikäli tarvitset sitä herätykseen) laita se pois näkyviltä äläkä edes vilkaise sitä yöllä. Kyllä herätyskello herättää vahtimatta sitten kun tarvitsee nousta vuoteesta.

    • Kysymys?

      Kiitos asiallisesta tekstistäsi! Ovatko ns. SSRI-lääkkeet noita melatoniini-lääkkeitä vai voidaanko näin niitä erotella?

      Minulla on ollut vajaa kk. yksi mielialalääke käytössä (SSRI), mutten nyt muista sen nimeä. Käytin aikoinaan tuota Mirtatsapiinia ja se toimi mainiosti. Voisin nytkin palata siihen, mutta lääkärini määräsi tuota toista lääkettä. Menen ensi torstaina jälleen hänen juttusille ja täytyy ottaa esille asia.

      • Nukkuva Matti

        Vastaan että SSRI-lääkkeet (esim. Seronil ja Prozac) ovat "tavallaan" melatoniini lääkkeitä.

        Tavallaan koska SSRI (eli Selektiiviset serotoniinin takaisinoton estäjät) lääkkeet ovat masennuslääkkeitä jotka lisäävät serotoniinin määrää aivoissa. Serotoniinista ihmisen elimistö valmistaa melatoniinia. Joten
        lisäämällä siis serotiniini pitoisuutta, lisätään samalla melatoniini pitoisuutta.

        Varoituksen sana:

        SSRI-lääkkeiden kanssa ei saisi syödä muita serotoniinpitoisuuksiin vaikuttavia aineita (esim. luontaistuote trypto-tabsia) sillä vaarana on se että aivoissa on liikaa serotoniinia. Tilaa kutsutaan nimeltä serotoniinisyndrooma. Pahimmassa tapauksessa se johtaa kuolemaan.

        Melatoniinilla ei ole todettu vastaavanlaisia haittavaikutuksia suurinakaan pitoisuuksina, joskaan suurista (yli 5 grammaa) annoksista ei ole lisäapuakaan. 1-5 grammaa on yleisin ja toimivin annostus aikuisille. Lapsille annostus on pienempi.

      • Valerianaa samalla
        Nukkuva Matti kirjoitti:

        Voiko nauttia SSRI-lääkkeiden kanssa samanaikaisesti valeriaanaa? Olen syänyt sitä pari tablettia 3 krt päivässä. Onko haittaa tai vataavasti hyötyäkään ajatellen esim. unettomuutta ja rahoittumista?

      • Annostus

        Millainen on käypä annostus päivittäin SSRI-lääkettä? Itse syön nyt Prozacia yksi tabletti/päivä. Sisältänee 20 mg/tab., jos oikein ymmärrän tekstiä. Onko riittävä annostus, jos on tuntunut elämä tosi pahalta? Näin lääkärini on minulle määrännyt. Tosin jostain syystä lopetti 3 viikon jalkeen lääkityksen, mutta "kerjäsin" lisää. Hyvin lakaa vaikuttaa. Ei enää masenna, niin kuin aiemmin. Ja vieläpä huipuksi alkaa yöllä nukuttamaankin. Se on mahtava tunne aamulla, kun tuntee, että yöllä on nukkunutkin ainakin jonkin verran. Paraneekohan mieliala vielä tämän vajaan kuukauden käytön jalkeen? Ja - kuinka kauan on syytä jatkaa lääkitystä?

      • Nukkuva Matti
        Valerianaa samalla kirjoitti:

        Voiko nauttia SSRI-lääkkeiden kanssa samanaikaisesti valeriaanaa? Olen syänyt sitä pari tablettia 3 krt päivässä. Onko haittaa tai vataavasti hyötyäkään ajatellen esim. unettomuutta ja rahoittumista?

        Valeriana, Sedonium tai Unikuu ovat rohdosvalmisteita jotka eivät vaikuta suoraan Serotoniini pitoisuuksiin aivoissa.

        Noudata pakkauksissa olevia käyttö- ja annostusohjeita.

        Edellä mainittujen rohtojen teho on hyvin yksilöllistä. Joillekin se tuo helpotusta, toisille taas ei (minä mukaanlukien).

      • Nukkuva Matti
        Annostus kirjoitti:

        Millainen on käypä annostus päivittäin SSRI-lääkettä? Itse syön nyt Prozacia yksi tabletti/päivä. Sisältänee 20 mg/tab., jos oikein ymmärrän tekstiä. Onko riittävä annostus, jos on tuntunut elämä tosi pahalta? Näin lääkärini on minulle määrännyt. Tosin jostain syystä lopetti 3 viikon jalkeen lääkityksen, mutta "kerjäsin" lisää. Hyvin lakaa vaikuttaa. Ei enää masenna, niin kuin aiemmin. Ja vieläpä huipuksi alkaa yöllä nukuttamaankin. Se on mahtava tunne aamulla, kun tuntee, että yöllä on nukkunutkin ainakin jonkin verran. Paraneekohan mieliala vielä tämän vajaan kuukauden käytön jalkeen? Ja - kuinka kauan on syytä jatkaa lääkitystä?

        Prozacin yleisin aloitusannos on 10-20mg/pvä. Lääke on hidasvaikutteinen jonka takia Annostuksen sopivuutta voidaan arvioida pätevästi aikaisintaan 3-4 viikon kuluttua hoidon aloituksesta. Annostus voidaan tarvittaessa nostaa enimmillään jopa 60mg/pvä. Prozac vaikuttaa lisäävästi serotoniinipitoisuuteen (ja sitä kautta myös melatoniinipitoisuuteen)aivoissa jonka takia lääke aiheuttaa uneliaisuutta. Prozac aiheuttaa myös lähes aina jonkinasteisia seksuaalitoimintojen häiriöitä annostuksen suuruudesta riippuen.
        Lääkkeen tehokkuutta ja tarpeellisuutta arvioidaan yleisesti 3-10 viikon kuluttua hoidon aloituksesta. Tarvittaessa lääkkeen käyttöä voidaan jatkaa 10 viikon jälkeenkin.

      • Uni tuli
        Nukkuva Matti kirjoitti:

        Vastaan että SSRI-lääkkeet (esim. Seronil ja Prozac) ovat "tavallaan" melatoniini lääkkeitä.

        Tavallaan koska SSRI (eli Selektiiviset serotoniinin takaisinoton estäjät) lääkkeet ovat masennuslääkkeitä jotka lisäävät serotoniinin määrää aivoissa. Serotoniinista ihmisen elimistö valmistaa melatoniinia. Joten
        lisäämällä siis serotiniini pitoisuutta, lisätään samalla melatoniini pitoisuutta.

        Varoituksen sana:

        SSRI-lääkkeiden kanssa ei saisi syödä muita serotoniinpitoisuuksiin vaikuttavia aineita (esim. luontaistuote trypto-tabsia) sillä vaarana on se että aivoissa on liikaa serotoniinia. Tilaa kutsutaan nimeltä serotoniinisyndrooma. Pahimmassa tapauksessa se johtaa kuolemaan.

        Melatoniinilla ei ole todettu vastaavanlaisia haittavaikutuksia suurinakaan pitoisuuksina, joskaan suurista (yli 5 grammaa) annoksista ei ole lisäapuakaan. 1-5 grammaa on yleisin ja toimivin annostus aikuisille. Lapsille annostus on pienempi.

        Kiitos vastauksestasi! Olet oikeassa unen suhteen. Muutaman yön olen jo nukkunut kohtuullisesti. Se on suuri edistysaskel pitkän unettomuuden jälkeen. On sitten Prozacin, Valerianan tai jonkin muun ansiota. Pääasia, että mieli on virkeämpi ja uni tulee illalla. Tosin herään yöllä klo 1-2. Nukun kuitenkin vielä ennen aamua. Olikin töissä tosi rankkaa ja muutenkin hermot kireällä.

        Toivottavasti tämä alkaa vaikuttaa myös suhteeseen vaimooni. Perhe-elämäkin on kärsinyt ja suhde koetuksella. Jopa poikani on säänyt tuta huonon oloni. Tästä koenkin surta huolta. Onhan lääkkeet sitä varten, että selvitään pahimman yli.

      • Yksi kysymys
        Nukkuva Matti kirjoitti:

        Vastaan että SSRI-lääkkeet (esim. Seronil ja Prozac) ovat "tavallaan" melatoniini lääkkeitä.

        Tavallaan koska SSRI (eli Selektiiviset serotoniinin takaisinoton estäjät) lääkkeet ovat masennuslääkkeitä jotka lisäävät serotoniinin määrää aivoissa. Serotoniinista ihmisen elimistö valmistaa melatoniinia. Joten
        lisäämällä siis serotiniini pitoisuutta, lisätään samalla melatoniini pitoisuutta.

        Varoituksen sana:

        SSRI-lääkkeiden kanssa ei saisi syödä muita serotoniinpitoisuuksiin vaikuttavia aineita (esim. luontaistuote trypto-tabsia) sillä vaarana on se että aivoissa on liikaa serotoniinia. Tilaa kutsutaan nimeltä serotoniinisyndrooma. Pahimmassa tapauksessa se johtaa kuolemaan.

        Melatoniinilla ei ole todettu vastaavanlaisia haittavaikutuksia suurinakaan pitoisuuksina, joskaan suurista (yli 5 grammaa) annoksista ei ole lisäapuakaan. 1-5 grammaa on yleisin ja toimivin annostus aikuisille. Lapsille annostus on pienempi.

        Unohtui yksi kysymys, joka kiinnostaa. Liittyykö SSRI-lääkeiden sivuvaikutuksiin pieni vapina? Tuntuu koko ajan käsissä pientä epävarmuutta. Ihan kuin olisi krapulan jälkioireita, vaikkei siitä olekaan kyse.

      • Nukkuva Matti
        Yksi kysymys kirjoitti:

        Unohtui yksi kysymys, joka kiinnostaa. Liittyykö SSRI-lääkeiden sivuvaikutuksiin pieni vapina? Tuntuu koko ajan käsissä pientä epävarmuutta. Ihan kuin olisi krapulan jälkioireita, vaikkei siitä olekaan kyse.

        Kuten suurimmalla osalla lääkkeistä, myös SSRI-lääkkeillä (mm. Seronil, Fluoxetin, Fontex, Fevarin, Zoloft, sekä Cipramil )on sivuvaikutuksia, joista käden vapina on yksi. Muita sivuvaikutuksia ovat hoidon alussa esiintyvä pahoinvointi sekä seksihäiriöt (erektiohäiriö sekä vaikeudet saada siemensyöksyä). Mikäli sivuvaikutukset eivät poistu tai lievene ja siitä on selkeää haittaa, neuvottele lääkärisi kanssa annostuksen pienentämisestä tai lääkemerkin vaihtamisesta toiseen. SSRI-lääkerymään kuuluu 5 eri lääkeainetta joita myydään eri nimillä.

      • hiukan tietoa

        SSRI-lääkkeistä....

        http://www.antidepressantsfacts.com/

        Jos suinkin pärjää ilman näitä lääkkeitä, kannattaa olla ottamatta. Ja jos on pakko ottaa, muistaa lopettaa PALJON HITAAMMIN, kuin mitä lääkäri sanoo. Muuten saattaa saada niin pahat vieroitusoireet, että niiden kanssa on vaikea elää. Ja jos on pahat vieroitusoireet, ei niistä ehkä pääse eroon edes aloittamalla lääkitys uudelleen. Ja jos niitä määrätään suruun, niinkuin nykyään usein tehdään, sairastuu niistä lääkkeistä! Ne on kehitetty (muka) poistamaan mm. depressiota, mutta ne aiheuttavat sitä, ja myös jopa itsemurhahakuisuutta.

      • Niitä syönyt
        hiukan tietoa kirjoitti:

        Olen syönyt kaiken kaikkiaan yhteensä 12 vuotta elämästäni Seronilia, Seromexia, Seroxatia, Fevarinia, Cipramilia tai Fluvoksaalia paniikkihäiriöön joten tiedän mistä seuraavaksi puhun.

        Ensinnäkin SSRI-lääkkeet eivät aiheuta riippuvuutta, eivät myöskään ole huumausaineita, eikä niihin voi jäädä samalla lailla koukkuun kuin esim. uni- ja kipulääkkeisiin. SSRI-lääkkeet eivät ole nopeavaikutteisia. Tämän takia lääkkeen lopettamispäätös on helppo tehdä silloin kun olo on parempi ja tuntee että lääkkeiden syönti on vointinsa kannalta jo turhaa (ne maistuvat pahalta ja maksavat joten miksi siis jatkaa syömistä jos olo on hyvä?).

        Lopetin itse SSRI-lääkkeiden syömisen lopullisesti vuonna 2005 koska parannuin kokonaan paniikkihäiriöstä. Sitä ennen olen lopettanut lääkityksen itse useasti olon ollessa hyvä, mutta paniikkihäiriö aina palasi ja olin pakotettu jatkamaan kuuria (kun ei pysty käymään edes ruokakaupassa saati töissä niin tulee nopeasti pahoja ongelmia). Olen kuitenkin halunnut aina kokeilla eri merkkiä esim. sen uutuuden tai halvemman hinnan takia.

        SSRI-lääkkeet eivät aiheuttaneet minulle riippuvuutta eikä SSRI-lääkkeiden lopetus tuonut minulle paniikkihäiriön vaan se minulla oli pahana ennen SSRI-lääkitystä. SSRI-lääkityksellä sain paniikkihäiriön kuriin. Ennen lääkitystä jouduin lopettamaan koulussa käynnin, sain vapautuksen armeijasta koska en pystynyt menemään edes kutsuntoihin(!).

        SSRI-lääkityksellä pystyin jatkamaan koulussa ja minusta tuli työkykyinen. SRI-lääkkeet toivat minulle siis todellisen hyödyn, sillä ilman niitä olisin työkyvyttömyyseläkkeellä. Olisiko se parempi vaihtoehto kuin saada apua SSRI-lääkkeistä? -Ei minustakaan.

        SSRI-lääkkeiden lopettamispäätös oli aina helppo tehdä ja viimeisen lopettamisen jälkeen paniikkihäiriö ei ole enää palannut (toisin kuin aiemmin) joten en käytä enää mitään lääkkeitä.

        Ei SSRI-lääkkeet ole mikään iso paha mörkö joka johtaa lääkeriippuvuuteen ja lopulta narkkariksi. Nopeasti tehoavat rauhoittavat- ja kipuläkkeet (sekä unilääkkeet) ovat se iso paha mörkö.

        Mutta olen samaa mieltä mistä tahansa lääkkeestä kuin "hiukan tietoa"kin eli jos suinkin pärjää ilman niin ihan turha syödä mitään lääkettä.

      • Ettäjoo
        Valerianaa samalla kirjoitti:

        Voiko nauttia SSRI-lääkkeiden kanssa samanaikaisesti valeriaanaa? Olen syänyt sitä pari tablettia 3 krt päivässä. Onko haittaa tai vataavasti hyötyäkään ajatellen esim. unettomuutta ja rahoittumista?

        Yhteisvaikutus SSRI-lääke Cipralexin ja Veleriaanan välillä voi olla apteekin mukaan vaarallinen. Lääkesivusto drugs.com sanoo näin:

        Using valerian together with escitalopram may increase side effects such as dizziness, drowsiness, confusion, and difficulty concentrating. Some people, especially the elderly, may also experience impairment in thinking, judgment, and motor coordination. You should avoid or limit the use of alcohol while being treated with these medications. Also avoid activities requiring mental alertness such as driving or operating hazardous machinery until you know how the medications affect you. Talk to your doctor if you have any questions or concerns. It is important to tell your doctor about all other medications you use, including vitamins and herbs. Do not stop using any medications without first talking to your doctor.

    • uneton taas..

      Itsellä unettomuutta ilmenee siten että nukahdan vasta puolen yön jälkeen ja herään 3-4 tunnin kuluttua, enkä enää saa unen päästä kiinni. Tai jos nukahdan uudelleen niin herään tunnin välein. Todella ärsyttävää herätä koko ajan. Päivällä on sitten töissä todella väsynyt olo ja työpäivän jälkeen täytyy nukkua päiväunet. En ole vielä mennyt vaivan takia lääkäriin, sillä saan sentään nukuttua edes sen 4-5 tuntia yössä vaikkakin pätkinä.

      • mävaan...

        Useimmiten yksi vähäuninen yö takaa seuraavan yön unet. Et saisi nukkua päivällä, sillä se on näemmä pois yöunistasi. Olet noidankehässä josta pääset ulos nousemalla vuoteesta ylös aikaisin (nukuit yöllä tai et) ja valvomalla iltaan asti nukkumatta päiväunia. Yöunille voit mennä kl 20 jälkeen. Äläkä murehdi jos heräät yöllä. Yritä sitten rentoutua ja lepää silmät kiinni ellei uni tule.

      • samaa mieltä
        mävaan... kirjoitti:

        Siinä vaiheessa kun unettomuus on stressiperäistä (kuten se mitä ilmeisimmin on jos aamuyöllä herää eikä enää saa unta) ja ongelma on jatkunut pitkään, tilanne on luultavasti jo niin paha, ettei päiväunien pois jättäminen korjaa tilannetta.

        Lepolomalle siis mars mars, sitten psykologille pohtimaan, mitkä asiat omassa elämässä repivät hereille aamuyöstä.

      • Cant sleap..
        samaa mieltä kirjoitti:

        Mutta olen siinä mielessä samaa mieltä, että tarvittaessa lääkäriin ja sieltä lepolomaa. Mutta jos yöllä on vaikeuksia nukkua, niin päiväunet eivät ainakaan tilannetta paranna.

    • pasi

      Joo tällästä oon miettiny . Mulla on univaikeuksia ja haluaisin kokeilla tota tryptofaania.
      Minulla on epilepsialääkitys. Syön Trileptaalia jossa vaikuttavana aineena on Oxcarbazebin.
      Voinko ottaa tryptofaania turvallisn mielin?

      Vaikuttaako epilepsialääke serotoni pitoisuuksiin?

      Luokitellaanko Tryptofaani mao:n estäjiin? Trileptaalilla voi olla ohjeen mukaan yhteisvaikutuksia mao:n estäjien kanssa.

      Lääkäriltä tämä asia selviää mutta täälläpäin ei kovin helposti pääse lääkärin puheille.

      • Nukkuva Matti

        Kiitoksia kysymyksistä.

        Monoaminioksidaasi (MAO) on entsyymi, joka pilkkoo aivoissa noradrenaliinia, dopamiinia ja serotoniinia vähentäen niiden pitoisuutta aivoissa.

        MAO-estäjillä tarkoitetaan lääkettä, jolla monoaminioksidaasi -nimisen entsyymin toimintaa estetään. Tällöin välittäjäaineiden pitoisuus Okskarbatsepiinin aivoissa nousee.

        Tryptofaania ei luokitella MAO-estäjiin vaan se on
        serotoniinin (ja noradrenaliinin ja melatoniinin) esiaste. Tryptofaani lisää mm. serotoniinipitoisuutta, jonka takia sitä ei suositella otettavaksi yhdessä MAO-estäjäjien kanssa.

        Trileptal estää kouristuksia aiheuttavien sähköärsykkeiden leviämistä aivoissa ja sen MAO-estäjien välinen yhteisvaikutus sekä serotoniinipitoisuuksien lisääminen on mahdollinen, sillä okskarbatsepiini on rakenteellisesti hyvin samankaltainen MAO-estäjien kanssa.

        Tämän takia sinun on neuvoteltava oman lääkärisi kanssa Tryptofaanin käytöstä yhdessä Trileptalin kanssa.

        "MAO-estäjillä tarkoitetaan lääkettä, jolla monoaminioksidaasi -nimisen entsyymin toimintaa estetään. Tällöin välittäjäaineiden pitoisuus Okskarbatsepiinin aivoissa nousee. "

        Pitäisi siis lukea:

        "MAO-estäjillä tarkoitetaan lääkettä, jolla monoaminioksidaasi -nimisen entsyymin toimintaa estetään. Tällöin välittäjäaineiden pitoisuus aivoissa nousee."

    • karu tosiasia

      Unettomuutta aiheuttavat monet ulkoiset seikat (esim. kahvi) mutta unettomuutta aiheuttaa eritoten sisäinen kellomme eli elimistömme oma vuorokausirytmi joka on 25 tuntia. Valitettavasti vuorokaudessa on vain 24 tuntia! Eikä siinä kaikki. Jos heräämme aamu 7:ltä olisi todennäköisesti liian myöhäistä mennä nukkumaan seuraavana aamuna kl 8:lta, koska yhteiskuntamme oravanpyörä toimii 16 tunnin vuorokausirytmillä (esim. pääset töistä tänään kl 16 ja palaat töihin huomenna kl 8 eli 16 tunnin kuluttua). Olen sairaslomalla töistä ja olen poistanut kellon makuuhuoneesta enkä pidä herätyskelloakaan päällä. Nukahdan kun nukahdan ja herään ja nousen sängystä kun olen virkeä. Oloni on parantunut päivä päivältä ja voin paljon paremmin. Oravanpyörään palaan syksyllä mutta elimistöni ehdoilla.

      • vai unelias

        no mä teen aamutyötä. Mulle se on aamutyötä. Eli herään noin 5 maissa, ja pääsen kotio 12-13 maissa. Nukun tunnin päkkärit, olen ihan tööt ja kuollut ja voin olla kuinka väsynyt tahansa mutta en saa unta. Puolenyön maissa saatan uinahtaa ja se on jo paljon ja hyvin ja hienoa ! nyt olen huomannut että mulla alkaa jo seiskan maissa illalla hdistaan, pelottaan ja huolestuttamaan se nukkuminen. Saatan nukahtaa kympin maissa kun katon töllöä.. laitan tv:n kiinni mutta sitten alkaa sydän lyömään ja hirvee pelko siitä saanko uudestaan nukuttua. Usein en saa. Laitan siis telkun uudestaan auki, tai luen. Tuo kaava saattaa jatkua niin että kello on jo 12 tai 01. Sitten koetan tehdä muuta. Mun ongelma on se että saa itteni liian nopeesti virkeäksi vaikka olen kuoleman väsynyt..

      • Nukkuva Matti
        vai unelias kirjoitti:

        "herään noin 5 maissa, ja pääsen kotio 12-13 maissa. Nukun tunnin päkkärit" "Saatan nukahtaa kympin maissa kun katon töllöä"

        Ilmeisesti sinulle kuitenkin kertyy nukuttuja tunteja viikossa kohtuu paljon? Ongelmasi vaikuttaa olevan pääasiassa se, että koska et saa yöllä nukuttua hyvin niin nukut päivällä jonka takia et saa nukuttua seuraavana yönä hyvin ja tarviset taas sitä seuraavana päivänä päiväunet (joiden takia et taaskaan nuku yöllä ja niin edelleen). Tästä johtuen sinulle on syntynyt pelkoa yötä kohtaan jonka takia ilmeisesti myös nukut päivällä (pelkäät että et kuitenkaan nukkuisi yöllä joten parempi nukkua aina kuin voi). Olet siis noidankehässä ja siitä päästäkesi sinun on rikottava se. Helppoa se ei ole.

        Tässä vinkki sinulle. Seuraavana vapaapäivänä herää samoihin aikoihin kuin työpäivisinkin (riippumatta siitä kuinka hyvin nukuit viime yönä). Valvo sitten iltaan asti ja älä ota päiväunia(!). Rauhoita itsesi illalla, älä juo kahvia, äläkä ole tietokoneen äärellä enää kl 20 jälkeen. Mene sitten vuoteeseen ja lue kirjaa tms ja nukahda vasta sitten kun siltä tuntuu.

        Kauniita unia

    • Cant sleap..

      Pari päivää sitten sain nukuttua hyvin 7-8 tuntia, mutta viime yönä ei unettanut ollenkaan. Luin kirjaa sängyssä kahteen asti ja olo oli "virkeä". Yirin kuitenkin nukahtaa mutta ei onnistunut. Laitoin sitten radion päälle ja yritin sitä kuunnellessa nukahtaa mutta turhaan. Lopulta laitoin unilaput silmille jotta olisi pimeää mutta en silti nukahtanut. kl 7-9 aikoihin oli kylläkin "puoliunessa" sillä näin unikuvia mutta tajusin silti ympäristöni (olevani hereillä). Mitä tämä oikein on? Kello pirisi sitten kl 9 ja oli silti helppo nousta ylös koska en ollut edes unessa. Vasta kun nousin ylös sängystä ja otin unilaput pois silmiltä tuli karu todellisuus vastaan. Todella tummat silmän aluset ja raskaat silmät. Väsyttää muttei siltikään nukuta :/ APUA!

      • KOHTALONTOVERI

        UNETTOMUUS ON P*RSEESTÄ! ITSELLÄ TYÖ JOKA ALKAA AAMU KUUDELTA. SE ON IHAN SAMA MENENKÖ SÄNKYYN (YRITTÄMÄÄN) NUKKUMAAN KL 20 TAI KL 24. NUKAHDAN SILTI VASTA KL3-5 AIKOIHIN (JOS SILLOINKAAN). UNETTOMUUDEN HOIDOSSA SANOTAAN ETTÄ PITÄISI MENNÄ SÄNKYYN VASTA KUN NUKUTTAA, MUTTA ONGELMA ON SE ETTÄ NUKUTTAA ALKAA VASTA SITTEN KUN PITÄISI JO NOUSTA YLÖS!

      • Cant sleap..
        KOHTALONTOVERI kirjoitti:

        Edellisen yön nukuin todella huonosti. Sängyssä pyörimiseen ja avopuolison nukkumista kuunnellen meni useampoi tunti ahdistuneena. Mutta viime yönä nukuin taas tosi hyvin. Nukahdin jo kl 24 (se on aikaisin minulta). Minulla oli kello soimassa aamu 6:lta mutta koska nukutti vielä niin iihanasti niin laitoin uuden herätyksen kl 8 mutta silloinkin vielä nukutti niin latoin herätyksen kl 9 ja lopulta heräsin virkeänä kl 10 :) Mukava yö takana mutta mutta... Taitaa ennakoida sitä että seuraavasta yöstä tulee vähäuninen. Etenkin kun huomenna alkaa työt ja sitä myöten aikaiset herätykset. No, samapa tuo... se on sen ajan murhe :)

      • Cant sleap..
        Cant sleap.. kirjoitti:

        Kello soi töihin kl 5... Menin vuoteeseen kl 21.30 mutta nukahdin vasta kl 1 jälkeen, mutta heräsin taas yöllä nukuttuani hetken enkä saanut unta pitkiin aikoihin. Tietenkin uni tuli vasta silloin kun kello herätti. No, tämä on tätä. Osasin jotenkin jo odottaa tätä. Ilmeisesti ensi yöllä nukun taas hyvin.

      • Cant sleep

        Tänään kello soi taas 5:ltä (vähän aikaa sitten) ja työt alkaa kl 6. Menen töihin ja valvon tänäänkin iltaan asti. Vähän on väsynyt olo mutta mitäs siitä. Unirytmi menee kuntoon kärivällisellä aamu heräämisellä ja iltaan asti valvomisella. Päivällä ei saa nukkua jos yöllä on nukahtamisvaikeuksia(!). Päiväunilla pitkittää unettomuus piinaa. Olen koko tämän viikon herännyt kl 5 ja aina valvonut kl 22 asti ennen vuoteeseen menoa. Nukahdan ilta illalta paremmin. Aion herätä viikonloppunakin aikaisin, joskin ajattelin herätä tunnin myöhemmin kuin arkisin. Kyllä tämä tästä.

    • syödä, vaiko eikö syödä?

      Lääkäri määräsi minulle mirtatsapiinia unettomuuteen 15-30mg iltaisin. Onko muilla kokemuksia kyseisestä lääkkeestä? Kuulemma pienenä annoksena unettaa. En ole huomannut unettavaa vaikutusta kummallakaan määrällä. Onko 15mg pieni vaiko suuri annos? Kuinka pieninä tabletteina mirtatsapiinia saa?

      • Nukkuva Matti

        Mirtatsapiinia käytetään unettomuuden hoidossa yleensä annostuksella 3.5mg - 15.emg. Joillekin 3.5 mg tuo unen, mutta sitä suuremmat annokset eivät. Mikäli unettomuus on pääsyy kyseisen lääkkeen määräämiselle niin voit hyvällä omallatunnola kokeilla myös pienenpää annosta. Masennuksen hoidossa Mirtatsapiinia määrätään yleensä 15-30mg/pvä.

      • Nukkumaton Marja

        Mulle määrättiin mirtatsapaania sekä alakulon että unettomuuden hoitoon. Voi jösses niitä painajaisunia, joita mirtatsapaani aiheuttaa. Huh..huh ei auta alakuloon ei huonounisuuteen.

        Kunpa löytyisikin apua jostakin:/

      • uneton vuodesta 2003.
        Nukkumaton Marja kirjoitti:

        Mulle määrättiin mirtatsapaania sekä alakulon että unettomuuden hoitoon. Voi jösses niitä painajaisunia, joita mirtatsapaani aiheuttaa. Huh..huh ei auta alakuloon ei huonounisuuteen.

        Kunpa löytyisikin apua jostakin:/

        Viime yö meni taas sängyssä pyörien. Nukkumista yritin jo kl22 aikoihin mutta edelleen oli mieli virkeä kl 2 jälkeenkin. Nukahdin sitten joskus 4 aikoihin ja heräsin ensin kl 7 ja lopullisesti kl 9. Mirtatsapiinista ei ole minkäänlaista apua itsellenikään. Ei auta 3.5 mg annos, ei auta 7mg annos ei 15mg eikä 30 mg. Lopetan omatoimisesti koko roskan syömisen. Pitäisi auttaa myös masennukseen. Masennusta ei olisi jos nukkuisin hyvin! Ja koska en nuku hyvin mirtatsapiinilla niin se ei todellakaan auta sitten edes masennukseen. Olen kokeillut luontaistuotteista "Unikuuta" ja Valeriaania mutta eivät tehoa. Melatoniiniakin on tullut syötyä ilman suurempia tuloksia. Todella stressaavaa pelätä jo päivällä seuraavaa yötä.

      • Nukkuva Matti
        uneton vuodesta 2003. kirjoitti:

        Keskustele asiasta ensin sinua hoitavan lääkärin kanssa, ennen kuin lopetat kuurin. Sopivalla annoksella hyöty saavutetaan yleensä 2-4 viikossa. Ellei olo siihen mennessä helpotu, niin annostus voidaan nostaa maksimiin (45 mg). Ja jos olo ei 2-4 viikon jälkeen parane, hoidon voi lopettaa ja kokeilla jotakin muuta lääkettä unettomuuteen (esim. Seronil). Voimia.

    • nukkumisesta??????

      Jo nyt on kumma että kun nukun huonosti, vain pari tuntia yössä, pyörien loput 6-8 tuntia unettomana niin silti vasta seuraavan yön jälkeen (nukuttuani hyvin ja pitkään) huomaan herätessä että minulla on todella pahannäköiset ja tummat silmänaluset. Luulisi että ne tulisivat valvomisesta eikä nukkumisesta? No, pääasia että nukutti...

    • pah!

      Mitäs unettomuutta se sellainen on että päivällä nukutaan? Oikea termi lienee unirytmihäiriö, sillä monet unettomuudesta kärsivät valittavat nukahtavansa töissä yms. mikä ei olisi mahdollista mikäli olisi uneton. Kokonaan toinen asia on vähäuniset. Kaikki eivät tarvi yli 4 tuntia unta yössä/päivässä. Itse en nuku joka yö ollenkaan, en mene edes vuoteeseen siitä yksinkertaisesta syystä, että ei nukuta. Mitä sitä turhaan murehtimaan asiasta johon ei voi vaikuttaa.

      • Cant sleap..

        Ja unirytmin kuntoon laittaminen on itsestä kiinni. Aikainen herätys ja päiväunet pois niin kyllä öisin alkaa pikku hiljaa uni maistua. Raskasta on, mutta helpottaa ajan kanssa.

    • KylläPeravaintietää

      Kroonista unettomuutta voi aiheuttaa pitkäkestoinen Seroquel kuuri, kuten minulle, sitten ei auta mikään ja ainut asia mikä on elämän päämääränä on lapsukaiset, joita pitäisi saada lisää.

    • vitunvitunvittu333

      VITTUUN NUO NELJÄ KÄSKYÄ!!! MINÄPÄ KOLMIVUOROA TEKEVÄNÄ HERÄÄN AINA SAMAAN AIKAAN!! NÄÄ VITUN NELJÄ KÄSKYÄ SOPII VAIN TYÖTTÖMÄLLE VITTU!!!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      318
      7504
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      66
      2166
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      176
      1830
    4. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      16
      1372
    5. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1287
    6. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      9
      1241
    7. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      170
      1221
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      55
      1161
    9. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1081
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      290
      1019
    Aihe