Olen 18-vuotias nuori tyttö. Minä olen ollut niin pitkään masentunut kuin voin vaan itse muistaa. Olen joutunut kasvamaan tämän vuoden aikana paljon. Ensin tuli urheilussa takaisku kun en pystynyt vaihtamaan seuraa ollenkaan, vaikka kuinka taistelin siitä. Minulla meni sukset ristiin urheilunseuran kanssa. Ja sitten toinen juttu oli se kun minun pitkä-aikainen seurustelusuhde päättyi. Olemme nykyään hänen kanssaan vaan ystäviä. Minä vain ihmettelen sitä, että tulen mustasukkaiseksi siitä että hän on jonkun muun tytön kanssa. On tässä paljon muutakin sellaista, mitä se poika on tehnyt. Hän on ikuinen fanaattinen jalkapallofani ja käy töissä maksaakseen uuden autonsa. Hänen elämänsä perustuu siihen. Minä olen jotenkin kokenut niin paljon pettymyksiä erilaisista asioista, että en kestäisi enää yhtään vastoinkäymisiä. Minulla on huono stressin sietokyky. Yöllä en saa unta kun stressaan niin paljon asioista. Hän kuitenkin sanoo minulle että hän välittää minusta oikeasti vielä vaikka emme olekaan yhdessä. Pitäisikö minun uskoa?
Ja olen hänen siskonsa kanssa ihan hyviä kavereita, mutta hänkin alkaa käydä rasittavaksi.Joskus oikeasti tuntuu siltä ettei ole toivoakaan enää mistään ja olen harkinnut joskus itsemurhaakin. En tiedä onko se oikea ratkaisu tähän ongelmaan. Pitäisikö minun vaan antaa vaan asioiden olla ja katsoa sitten, mitä tapahtuu. Opiskelutkin ovat kesken ja en jaksa enää uskoa omiin kykyihini. Olen täysin saamaton. Mitä hyvää elämässä on? Voiko tästä jotenkin selvitä, niin miten ja kuinka? Kuka voi auttaa ja kuka ei? Pitäisikö minun hyväksyä tosi asiat? Voinko saavuttaa unelmani, vaikka minulla on vaikeaa? Mikä on elämän tarkoitus, saako sitä tietää koskaan? Mitä järkeä loppujen lopuksi tällä kaikella on?
Ja olen hänen siskonsa kanssa ihan hyviä kavereita, mutta hänkin alkaa käydä rasittavaksi.Joskus oikeasti tuntuu siltä ettei ole toivoakaan enää mistään ja olen harkinnut joskus itsemurhaakin. En tiedä onko se oikea ratkaisu tähän ongelmaan. Pitäisikö minun vaan antaa vaan asioiden olla ja katsoa sitten, mitä tapahtuu. Opiskelutkin ovat kesken ja en jaksa enää uskoa omiin kykyihini. Olen täysin saamaton. Mitä hyvää elämässä on? Voiko tästä jotenkin selvitä, niin miten ja kuinka? Kuka voi auttaa ja kuka ei? Pitäisikö minun hyväksyä tosi asiat? Voinko saavuttaa unelmani, vaikka minulla on vaikeaa? Mikä on elämän tarkoitus, saako sitä tietää koskaan? Mitä järkeä loppujen lopuksi tällä kaikella on?
Vastaukset 4
Vanhimmat
täysin normaalisti reagoiva ihminen. Et ole mitenkään sairas. Elämään kuuluu tällaista. Nyt sinulla on vaan siinä tehtävää, että työstät näitä kaikkia asioita eteenpäin parhaalla mahdollisella tavalla. Ystävien kanssa keskustelu on tärkeää ja riittävääkin. - Toistan, olet ihan normaali tunteinesi. Tsemppiä vaan ja varmaan juhannuksen jälkeen on muutoinkin helpompaa, minullakin. Lienee juhannuksen tiivistämiä tunteita nyt ilmassa. (Liian aikaiset sänkyseurustelut eivät kannata, rikkovat vain nuorta, sanoo tää täti, kokemuksesta.)
Tietenkin unelmat voi saavuttaa, vaikka olisikin vaikeaa. Onkohan kukaan koskaan missään haastattelussa tai elämänkerrassa kertonut saavuttaneensa unelmansa ja tavoitteensa ilman hankaluuksia? Yleensähän kaikki kertovat kuinka hankalaa on ollut ja kuinka sitten kaikki lähti menemään paremmin. "Vaikeuksien kautta voittoon".
Olen itsekin paljon miettinyt sitä, mikä elämän tarkoitus on ja onko siinä mitään järkeä. Ainahan sitä voi arvuutella, mutta enpä usko että kukaan saa vastausta tässä elämässä. Ja joskus masentaa kun tuntuu siltä että elämässä on enemmän pahaa kuin hyvää. Sinulla on ainakin kaksi ystävää, sekin on jo jotain, ja ilmeisesti jokin urheiluharrastuskin, yritä iloita niistä. Yritä keksiä itsellesi kaikenlaista kivaa tekemistä ja vietä aikaa kavereidesi kanssa, älä stressaa turhan paljon opiskeluun liittyvistä asioista. Sehän on vain tämä yksi elämä, miten sinulle muka käy jos epäonnistut opiskeluissasi? Yrität uudelleen tai keksit jotain muuta, ei sen kummempaa :)
Elämässä tapahtuvat vaikeudet vain loppujen lopuksi vahvistavat eli "se mikä ei tapa tekee vahvemmaksi".
Mielestäni tilanteesi voi parantua paljonkin esim. positiivisemmalla ajattelulla. Voit tuosta ajatella että helppohan minun on niin sanoa mutta olen sitä mieltä että olen itse käynyt liian "kovan koulun" liian nuorena. Onneksi olen nyt alkanut saamaan vähitellen oman elämäni langat omiin käsiini.
Taustaltani lyötyy samanlaisia tekijöitä kuin sinultakin, eikä tuota ikääkään kyllä ole paljoa enempää, eli osittain samastuin tekstiisi. Tilanteessasi voisi auttaa terapia tai vain uusien asioiden hakeminen elämään joita kyllä kokeilemalla lyötää.
www.nuortennetti.fi