Onko kellään kokemusta epäonnistuneesta synnytyksen käynnistämisestä? Itse menin maanantaina rv36 4 käynnistykseen ja sain niitä tabletteja suun kautta sen sallitun kolme päivää. Käynnistykseen mentäessä paikat eivät olleet yhtään auki ja käynnistyksen tulokseana muutama kovempi supistus ja paikat yhdelle sormelle auki ja kohdunkaulaa jäljellä 1,5 cm. Synnytys ei sitten lähtenyt käyntiin ja tulin tänään torstaina kotiin ja maanataina uusi yritys. Mitähän silloin sitten tapahtuu ja onko näin käynyt muille?
Käynnistäminen
Annuska*
4359
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
minulla oli ihan sama juttu kun odoti esikoistamme. asuimme sillon ruotsissa, 2v sitten. raskaus oli mennyt yli ja menin sitten rv 42 1 sairaalaan ja minua käynnistettiin 2 kertaa mutta ei tapahtunut mitää. sitten 42 4 minlle tehtiin akuutti keisarinleikkaus, kun vauvan sydämmenäänet hävisi koko ajan. kun inua käynnistettiin en auennut paljoakaan vaikka polttot oli ihan kauheat. lääkäri mukaan olisi pitänyt aueta ja vauvan olisi pitänyt olla ulkona. katotaan mite nyt st toisella kertaa. eihä tästä nyt ole niin hirveetä aikaa kun esikoisemme syntyi, niin toivon että se synnytys menis vähän ripeämmin.
niin, no sehä riippuu miksi sua käynnistetään. että mitä tapahtuu maanantaina. kai ne yrittää vielä kerran käynnistää. jos sinulla on joku akuutti jttu niin sit ne varmaan tekee keisarinleikkauksen jos muu ei auta.
mun yhdellä tutulla vauva leikattiin ulos kun ei lähtenyt avautumaan ollenkaan kun käynnistettiin.
Kyllä on ja 3 kertaa viikon aikana käynnistettiin.To eka käynnistys jollain geelillä, alapäähän, pieniä polttoja. Kotiin vl:si ja ma tipalla salissa ei mitään.Ti oli "vapaapäivä". Ke taas geeliä, sitten tuli lapsivettä ja aukes 3cm. To sitten tehtiin sektio.Ei jäänyt hyvää muistoa vieläkin ärsyttää se rääkkäys. Mutta jokaisella on oma stoorinsa mulle vaan kävi näin.Lapsi on terve ei sillä ollut koko aikana mitään hätää.Lapsi ei ole enää vauva.