kun hallitus on tehnyt virheellisen päätöksen eikä suostu sitä kumoamaan, vaikka ovat saaneet kyseisen asoy lain kohdan eteensä tulkintoineen.
Eivät välitä koska vetoavat yhtiökokouksen päätökseen menneisyydessä. Päätöstä ei kuitenkaan ole kirjattu yhtiöjärjestykseen.
Eikö asia ole niin että as oy laki ja yhtiöjärjestys ovat ikäänkuin perustuslakeja, ja vasta sitten tulee yhtiökokous ja hallituspäätökset.
Ja jos näissä ristiriita niin asia tulkitaan "perustuslain" mukaan.
Jos olen oikeassa niin mikä nyt avuksi? Kenelle voin valittaa. Löytyykö jokin ulkopuolinen taho?

Vastaukset 2
Vanhimmat
Mikäli tilintarkastaja on auktirisoitu, niin hän voisi puuttua asiaan.
Tavalliset maallikkotarkastajat myös voivat puuttua asiaan mikäli tuntevat lait.
Nosta kanne käräjäoikeudessa. Normaalisti jo uhkaus kanteella riittää.