Saarenmaa

Vuosi sitten hehkutettiin tällä palstalla kun Tapani Kansa kävi Saarenmaalla esiintymässä suuren Eri Klas kapellimestarin kanssa. Silloin annettiin ymmärtää että Klas ei esiintyisi ihan kenen kanssa tahansa ja yhteistyö Kansan kanssa todistaa kuinka ammattitaitoinen ja upea laulaja Tapsa on. Muistatteko omat hehkutuksenne? Tänä vuonna Eri Klasin kanssa esiintyy tällä palstalla Justiinaxin, Musican, Do diin ja monen muun teilaama Jari Sillanpää? Miten tämä on mahdollista?
261161
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

Voin kuvitella kuinka maailman huippukapellimestareihin lukeutuvaa Eri Klasia on ##tuttanut olla Kansan ja Sillanpään kanssa samassa konsertissa. Itse pulttisoittajana olen saanut näistä viihdetaiteilijoista kyllikseni! Mieluummin tekeisin meklein mitä vain kuin olisin näitten amatöörien kanssa tekemisissä. Nykyään on vaan pakko soittaa näitä viihdekeikkoja koska niissä käy yleisöä. Muistan yhden keikan missä "taiteilija" Kansa lauloi. Harjoituksissa jouduttiin rautalangasta vääntämään Kansan sisääntuloja kun ei ammattitaito riittänyt. Todella turhauttavaa!

Äänestä
  • sori vaan. Kun on sentään nähty jokunen konsertti, Saarenmaakin mukaan luettuna!

    Äänestä

  • Ime parsaa! >:(
    Ei ole mikään pakko säestää "amatöörejä" jos se on olevinaan noin vastenmielistä . Ryhdy vaikka katusoittajaksi, niin voi se v*****s vähän helpottaa.
    Tapsa on ammattitaitoinen ja musikaalinen, ei sille tartte väkisin vääntää rautalangasta mitään musiikkiin liittyviä juttuja ainakaan.

    Äänestä

  • pinsio kirjoitti:

    sori vaan. Kun on sentään nähty jokunen konsertti, Saarenmaakin mukaan luettuna!

    Lauloiko Tapsa siellä Saarenmaalla lähinnä Georg Otsia, vai myös ns. omia laulujaan ?

    Voi vitsit, että mua ottaa päähän, kun sieltä Saarenmaalta ei voinut tulla tänne Suomeen TV- lähetystä kun Tapsa siellä parina edellisvuotena esiintyi, mutta heti kun joku Sillanpään pallonaama on siellä nysväämässä, niin kyllä tulee telkkarista ja suorana lähetyksenä vielä.

    Äänestä

  • mimosa10 kirjoitti:

    Kyllä kuule Jari on viellä komee verrattuna sun Kansan pallopäähän ja kaljupäähän, punanahkaan.

    Äänestä

  • ou jee kirjoitti:

    Kyllä kuule Jari on viellä komee verrattuna sun Kansan pallopäähän ja kaljupäähän, punanahkaan.

    Sulla ei ole noilla postauksillas koskaan mitään muuta tarkoitusta ja päämäärää, kun yrittää vaan provosoida. Ärsyttää tollanen taliaivo

    Äänestä

  • mimosa10 kirjoitti:

    Sulla ei ole noilla postauksillas koskaan mitään muuta tarkoitusta ja päämäärää, kun yrittää vaan provosoida. Ärsyttää tollanen taliaivo

    Sinne kuuntelemaan Kansan määkimistä jos vaikka rauhoittuisit vähäksi aikaa???????

    Äänestä

  • mimosa10 kirjoitti:

    Lauloiko Tapsa siellä Saarenmaalla lähinnä Georg Otsia, vai myös ns. omia laulujaan ?

    Voi vitsit, että mua ottaa päähän, kun sieltä Saarenmaalta ei voinut tulla tänne Suomeen TV- lähetystä kun Tapsa siellä parina edellisvuotena esiintyi, mutta heti kun joku Sillanpään pallonaama on siellä nysväämässä, niin kyllä tulee telkkarista ja suorana lähetyksenä vielä.

    en kuitenkaan lähde mustamaalaamaan Sillanpäätä, koska minä pidän häntä jotenkin Tapsan Manttelinperijänä suomalaisessa esiintyjäkaartissa. Harva, joka pystyy Tapsan kaltaiseen lavashow:n. Niinku Laura naisten puolella!

    Äänestä

  • ammattitaito 40:n vuoden jälkeen? Puhu pukille! Mikähän sun oma ammattitaito on? Ei kait sit kaksinen, jos tietoisesti olet lähtenyt tällaisten 'amatöörien' matkaan, jotka kuitenkin ovat tämän maan parhaita lavaesiintyjiä. Tapsa 40 vuotta ja Jarikin jo yli 10 vuotta. Itse olet tosi säälittävän naurettava!!!! Luuletko tosiaan, että joku pystyy tsäkällä tai jollain muulla verukkeella 40 vuotta olemaan maan ykkösartisteja. Tosiasiat vaan täytyy myöntää! Elämä on!

    Äänestä

  • pinsio kirjoitti:

    en kuitenkaan lähde mustamaalaamaan Sillanpäätä, koska minä pidän häntä jotenkin Tapsan Manttelinperijänä suomalaisessa esiintyjäkaartissa. Harva, joka pystyy Tapsan kaltaiseen lavashow:n. Niinku Laura naisten puolella!

    Tapsan manttelinperimiseen vaaditaan kyllä "pikkasen" muuta, kuin ällöttävän imelää lavalla keikarointia ja riekkumista.
    Siihen vaaditaan mm. lauluääntä, miehekkyyttä ja karismaa ja mitään noista ei Sillanpäällä ole.

    Äänestä

  • mimosa10 kirjoitti:

    Tapsan manttelinperimiseen vaaditaan kyllä "pikkasen" muuta, kuin ällöttävän imelää lavalla keikarointia ja riekkumista.
    Siihen vaaditaan mm. lauluääntä, miehekkyyttä ja karismaa ja mitään noista ei Sillanpäällä ole.

    T Kansalla ei ole noista yhtäkään!!!!Ei lauluääntä, ei karismaa eikä miehekkyyttä ei sitten penninvertaa!!!!
    Riekkuu ja yrittää olla ällöttävän imelä lavalla
    ja vääntelle naamaansa kuin joku pakkoliikkeinen.
    Yök koko äijä!

    Äänestä

  • ou nou kirjoitti:

    Jos et sä pahvipää osaa pitää sitä päätäs kiinni noilta typeriltä jutuiltas, niin mä voin kyllä sitten muutaman vähemmän imartelevan kommentin kirjoittaa vaihtarina siitä sun hellanduudeli-höpönassu suosikistas.

    Äänestä

No joo-o, En tiedä miten Erk Klas on saatu houkuteltua esiintmään Jari Sillanpään kanssa, mutta Tapsa on kumminkin ihan eri kaliiberin laulaja, kuin Jari Sillanpää. Sillanpään ääni on ohut, siinä ei ole yhtään syvyyttä. Mä en ymmärrä , että miten sen ääni voikin olla niin epävireinen ja naismainen nykyisin. Mä en tykkää siitä yhtään.

Äänestä
  • Se että et tykkää Sillanpäästä tippaakaan, ei ole jäänyt kellekään epäselväksi joten sitä ei kannata enää kuuluttaa ja kuluttaa näppiksiäs sen toitottamiseen. Ja kyllähän mä tuhannesti mieluummin kuuntelen Jaria kuin jotain Kansaa, vaikka en Jarin ihailijoihin kummemmin kuulukaan, on sillä niin toisenlainen meininki ja meno, ääni on tosin huonommaksi mennyt mut silti.

    Äänestä

  • no joo kirjoitti:

    Se että et tykkää Sillanpäästä tippaakaan, ei ole jäänyt kellekään epäselväksi joten sitä ei kannata enää kuuluttaa ja kuluttaa näppiksiäs sen toitottamiseen. Ja kyllähän mä tuhannesti mieluummin kuuntelen Jaria kuin jotain Kansaa, vaikka en Jarin ihailijoihin kummemmin kuulukaan, on sillä niin toisenlainen meininki ja meno, ääni on tosin huonommaksi mennyt mut silti.

    Katselin eilen G.Ots konsertin. Olen ollut vuosia Jari-fani, mutta eilinen konserttiesiintyminen tuotti myötähäpeää. Joko Jarin äänessä on tapahtunut jotain negatiivista, tai sitten hän lähti konserttiin täysin valmistautumatta. Ääni on nasaali ja toden totta, naismainen. Todella huono esiintyminen.

    Äänestä

  • Leisku kirjoitti:

    Niin, kuten jo edellä kirjoitin niin se ääni on mennyt huonompaan suuntaan. Oliskohon kantsinut pysyä kaapissa...olen minäkin aiemmin kuunnellut paljonkin Jaria ja tykännyt kuulemastani ja siitä energiasta ja tunteesta minkä se on saanut niihin esityksiinsä ja kuningasaikana oli todella upean kuuloista laulantaa. Harmi, mikä lie syynä nykyiseen alamäkeen. No, Jarilla on sentään mistä tulla alas, kun taas Tapsukalla se on tasaisen tylsää koko uran ajan.

    Äänestä

  • Leisku kirjoitti:

    Katselin eilen G.Ots konsertin. Olen ollut vuosia Jari-fani, mutta eilinen konserttiesiintyminen tuotti myötähäpeää. Joko Jarin äänessä on tapahtunut jotain negatiivista, tai sitten hän lähti konserttiin täysin valmistautumatta. Ääni on nasaali ja toden totta, naismainen. Todella huono esiintyminen.

    Kävi juuri niinkuin kirjoitit.Tuli mieleen Helismaan laulu, TÄTÄ MINÄ PELKÄSIN.

    Äänestä

  • Leisku kirjoitti:

    Katselin eilen G.Ots konsertin. Olen ollut vuosia Jari-fani, mutta eilinen konserttiesiintyminen tuotti myötähäpeää. Joko Jarin äänessä on tapahtunut jotain negatiivista, tai sitten hän lähti konserttiin täysin valmistautumatta. Ääni on nasaali ja toden totta, naismainen. Todella huono esiintyminen.

    Eipä kyllä Sillanpää vakuttanut milläänlailla tuolla Saarenmalla. Lauloi tosi falskisti.

    Äänestä

  • Leisku kirjoitti:

    Katselin eilen G.Ots konsertin. Olen ollut vuosia Jari-fani, mutta eilinen konserttiesiintyminen tuotti myötähäpeää. Joko Jarin äänessä on tapahtunut jotain negatiivista, tai sitten hän lähti konserttiin täysin valmistautumatta. Ääni on nasaali ja toden totta, naismainen. Todella huono esiintyminen.

    No mä en tuota konserttia katsellut, joten en itse siitä konsertista osaa sanoa, että miten Jari siinä lauloi, mutta kun mä sen äänen kuitenkin tiedän, että mikä se on, niin ei se ainakaan Georg Otsin lauluihin tosiaankaan sovi.
    Eikä kapasiteetti niihin riitä.
    Ehkä jotain semmosia latino-renkutuksia sen Jarin kannattaiskin vaan vastaisuudessa laulaa.

    Mitäs vikaa "latinorenkutuksissa" on? Latinobiisit on upeita ja niissä on sitä menoa ja meininkiä ja myös tunnetta. Mut eihän se sun kaaliis uppoa. Tapsukkaparka olis hukassa jos yrittäis vetää kunnon latinobiisejä, kas kun se on sellainen jäyhä jököttäjä eikä sen kapasiteetti riitä sellaiseen. Ovat niin eri tyylistä musiikkia nuo latinot ja Otsit että viitsitkin käydä vertaamaan.

    Äänestä

  • siis että kirjoitti:

    En mä kyl ainakaan erityisemmin tykkää mistään Ricky Martinin tms. renkutuksista. Ne on kaikki niin samantapaisiakin.
    Mut kyllä Tapsasta on moneen lähtöön ,eli kyl se vauhdikkaammat biisit luonnistuu kans tosi mallikkaasti. Eikä se ole mikään jäyhä jököttäjä silloin kun se sellasia laulaa.

    Sellainen se on. Ja mitä sit jos sä et tykkää Ricky Martinista, se on yks sama kun et kuitenkaan tykkää kuin Tapsan jököttämisestä. Mitä vauhdikasta se muka osaa esittää, joku typerä R.A.K.A.S., todella kuvottavaa. Kerrassaan ihanaa on päästää latinorytmit irti ja antaa tanssin ja musiikin viedä mennessään.

    Äänestä

  • jököttäjä kirjoitti:

    No, kyl mä tykkään jostain muistakin, mutta Tapsasta eniten.
    Eikä R.A.K.A.S:ssä ole mun mielestä mitään vikaa. Se on sellanen biisi joka tempaisee yleisön hyvin mukaansa.

    Ja jos Tapsa nyt joskus jossain Tv-ohjelmassa esiintyessään jököttää, niin ei se tarkoita ,että se olis sellanen muillakin keikoilla. Kyl monet muidenkin laulajien esiintyminen TV:ssä on usein ihan erillaista, kuin sitten oikeesti livenä ( tosin Jari Sillanpää nyt kyllä osaa olla aika rento ja luonteva TV-kameroiden edessä esiintyessäänkin ).

    Äänestä

  • jököttäjä kirjoitti:

    Sellainen se on. Ja mitä sit jos sä et tykkää Ricky Martinista, se on yks sama kun et kuitenkaan tykkää kuin Tapsan jököttämisestä. Mitä vauhdikasta se muka osaa esittää, joku typerä R.A.K.A.S., todella kuvottavaa. Kerrassaan ihanaa on päästää latinorytmit irti ja antaa tanssin ja musiikin viedä mennessään.

    mutta kuuntelepas esim kappale Alla täyden kuun, 'latinomeininkiä' parhaimmillaan.

    Äänestä

  • pinsio kirjoitti:

    mutta kuuntelepas esim kappale Alla täyden kuun, 'latinomeininkiä' parhaimmillaan.

    Eipä ole "latinomeininkiä" nähnytkään tuo tulkinta, hahhah. Just sitä tylsää humpanpumppaa mitä siltä voi odottaakin. Latinoa kerrakseen...voi itku. Miksi kuunnella tuollaista kun on saatavana oikeeta menoa ja aitoa latinotunnelmaa.

    Äänestä

Satuin olemaan Saarenmaalla, kyllä Sillanpää oli pettymys.Hänen tulkintansa Otsin kappaleista oli masentavaa kuunneltavaa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Welle kirjoitti:

Vuosi sitten hehkutettiin tällä palstalla kun Tapani Kansa kävi Saarenmaalla esiintymässä suuren Eri Klas kapellimestarin kanssa. Silloin annettiin ymmärtää että Klas ei esiintyisi ihan kenen kanssa tahansa ja yhteistyö Kansan kanssa todistaa kuinka ammattitaitoinen ja upea laulaja Tapsa on. Muistatteko omat hehkutuksenne? Tänä vuonna Eri Klasin kanssa esiintyy tällä palstalla Justiinaxin, Musican, Do diin ja monen muun teilaama Jari Sillanpää? Miten tämä on mahdollista?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu