Elämästä

Sitä en täysin ymmärrä miksi valtavirran mielestä "kaiken ottaminen irti elämästä" tarkoittaa sitä että hillutaan ilman päämäärää jossain turhassa paikassa, turhassa porukassa ja tietysti aivot tukevasti narikassa. Miksi elämän omistaminen tarkoittaa sitä ettei ihmisellä ole omia mielipitetiä ja tavoitteita, vaan porukkansa mielipiteet ja tavoitteet? Minusta se on melkoista elämättömyyttä.

Sitä puhutaan aina tästä elämän hankkimisesta:"Hanki elämä luuseri". Valtavirran mielestä niillä on elämä jotka ovat onnistuneet keräämään suuren määrän populaa ympärilleen sosiaaliseksi turvaverkokseen. Valtavirta ei ota huomioon ihmisen henkilökohtaisia saavutuksia kun tutkitaan onko ihmisellä elämää vai ei. Riittää kun on paljon kavereita, olit sitten kuinka turha ihminen tahansa.

Minusta "kaiken ottaminen irti elämästä" tarkoittaa pikemminkin sitä, että kehittää itseään ja laajentaa ymmärrystään elämästä ja maailmankaikkeudesta. Minusta se on melko elämätöntä että viettää kaiken aikansa jonkun turhan porukan jäsenenä tehden ei mitään, kehittämättä itseään yhtään.

Minusta ne joiden elämä kuluu oman jenginsä sääntöjen mukaan tarkoituksettomasti hilluen, tuhlaa elämäänsä pahan päiväisesti. Mutta ymmärän toisaalta miksi monet menevät elämässä tällätavoin aidan matalasta kohdasta - sieltä mistä ilon ja tyydystyksen saa helpoiten. Se kuuluu ihmsiluontoon. Ihminen on laumaeläin. Evoluution kannalta on normaalimpaa että ihmine ei pyri individualismiin, vaan hakee tarkoituksensa porukasta.
2493
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Mielestäni hyvän elämän tärkeät kriteerit:
-hyvien muistojen hankkiminen, joita on vanhempana kiva muistella
-valoisa tulevaisuus, mikä ei tarkoita että pitäis olla porvariammatti vaan lähinnä että tuntee itsensä terveeksi fyysisesti ja henkisesti, niillä on helppoa rakentaa tulevaisuus
-harrastukset, elämässä pitää olla jotain toistuvaa jossa voi esim. kohentaa kuntoa, parantaa musikaalisia kykyjä ym.
-on ystäviä, mutta myös kavereita joittenka kanssa voi tehdä asioita ilman että keskustelee syvempiä
-rakkaus, ihmisen tarkoitus on lisääntyä.. monilla vaan homma karkaa käsistä ja laittaa seksin etusijalle
-musiikki, kirjat, tv, tietokone ym. jotka antavat tekemistä
-ja tietysti kaikesta tärkeintä on se että ei tarvi joka viikonloppu käydä juomassa ja muistella asioita myöhemmin.. alkoholia muutama lasillinen viikonloppuna hyvässä seurassa on sitä mitä itse haen
-lisäksi vielä tärkeänä on se että ei tarvisi tälläsiä asioita ajatella..

Äänestä

Elän juuri niinkuin sinä ajattelet että ihmisen olisi ideallia elää. Minulla on ollut minun kaveripiirini, olen hillunut kaverien kanssa kaupungilla yms. Nyt olen keskittynyt kehittämään itseänik kirjoilla. Minusta on lapsellista lukea mangaa, aku ankkoja yms sarjakuvia, sillä minä luen psykologiaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jengitön kirjoitti:

Sitä en täysin ymmärrä miksi valtavirran mielestä "kaiken ottaminen irti elämästä" tarkoittaa sitä että hillutaan ilman päämäärää jossain turhassa paikassa, turhassa porukassa ja tietysti aivot tukevasti narikassa. Miksi elämän omistaminen tarkoittaa sitä ettei ihmisellä ole omia mielipitetiä ja tavoitteita, vaan porukkansa mielipiteet ja tavoitteet? Minusta se on melkoista elämättömyyttä.

Sitä puhutaan aina tästä elämän hankkimisesta:"Hanki elämä luuseri". Valtavirran mielestä niillä on elämä jotka ovat onnistuneet keräämään suuren määrän populaa ympärilleen sosiaaliseksi turvaverkokseen. Valtavirta ei ota huomioon ihmisen henkilökohtaisia saavutuksia kun tutkitaan onko ihmisellä elämää vai ei. Riittää kun on paljon kavereita, olit sitten kuinka turha ihminen tahansa.

Minusta "kaiken ottaminen irti elämästä" tarkoittaa pikemminkin sitä, että kehittää itseään ja laajentaa ymmärrystään elämästä ja maailmankaikkeudesta. Minusta se on melko elämätöntä että viettää kaiken aikansa jonkun turhan porukan jäsenenä tehden ei mitään, kehittämättä itseään yhtään.

Minusta ne joiden elämä kuluu oman jenginsä sääntöjen mukaan tarkoituksettomasti hilluen, tuhlaa elämäänsä pahan päiväisesti. Mutta ymmärän toisaalta miksi monet menevät elämässä tällätavoin aidan matalasta kohdasta - sieltä mistä ilon ja tyydystyksen saa helpoiten. Se kuuluu ihmsiluontoon. Ihminen on laumaeläin. Evoluution kannalta on normaalimpaa että ihmine ei pyri individualismiin, vaan hakee tarkoituksensa porukasta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu